Abortin

Aborttien teettjät sekä sellaisen puolustelijat ja edistäjät eivät ole selvillä kenestä ja mistä on kysymys. Tuossa alempanakin on jälleen yksi, joka pitää lasta äitinsä kohdussa "limaisena sisiliskona".

Ensinnäkin abortissa on kyse lapsesta ja hänen elämästään. Ainutkertainen ihminen elää elämäänsä äitinsä kohdussa. Vanhempien velvollisuus on suojata lastaan.

Toiseksi abortti on ei milloinkaan ole ainoa vaihtoehto. Se on lapselle kuoleman vaihtoehto ja väärä myös lapsen vanhemmille. Aborttiväki haluaisi alistaa odottavat äidit ja nuoret isät kuluttamisen ja talouselämän rattaisiin sekä näennäisiin mukavuuksiin puolustellessaan lapsien surmauttamista aborteissa.

Elämän valinta on AINA parasta sekä lapselle että hänen vanhemmilleen. Ei ihminen, erikoinen tai tavallinen, saa parempaa lahjaa elämässään kuin lapsensa.

Vierraantuminen ja alistuminen ja tietämättömyys ovat abortin edellytyksiä. Abortin seuraus on suru ja masennus.

Vastuullisuus, rakkaus ja elämänmyönteisyys sekä onni seuraavat lapsen suojelijaa.
381353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

kaksi tuollaista "lahjaa" ja ei todellakaan ole rakkaus ja myönteisyys siitä seurannu. Köyhyys, vankila ja jatkuva stressi ja kakaroiden huuto siitä seurasi. Olispa vielä sinkku niin valitsisi toisin.

Äänestä

on pidetty ja vanhat lapsentappofantasiat haukoteltu, niin voiko nainen edelleen valita abortin, jos ei tullut oikein vakuuttununeeksi?

Äänestä
  • tyhmä se vaan jatkaa päänsä seinään hakkaamista, eikä edes myönnä että se on tyhmää :D

    Äänestä

  • näemmä kirjoitti:

    tyhmä se vaan jatkaa päänsä seinään hakkaamista, eikä edes myönnä että se on tyhmää :D

    kerrankin oikeassa.

    Äänestä

  • Kuten alussa todettiin aborttiväki ei ole eikä halua olla selvillä siitä, mitä abortissa tapahtuu. Edelliselle kirjoittajalle lapsen surma on "fantasia".

    Valitettavasti lapsen surmaaminen äitinsä kohtuun abortissa ei ole fantasiaa vaan veristä totuutta.

    Lasta koskevien tosiasioiden kieltämisen tavoite on aborttikynnyksen alentaminen.

    Äänestä

  • kieltäminen kirjoitti:

    Kuten alussa todettiin aborttiväki ei ole eikä halua olla selvillä siitä, mitä abortissa tapahtuu. Edelliselle kirjoittajalle lapsen surma on "fantasia".

    Valitettavasti lapsen surmaaminen äitinsä kohtuun abortissa ei ole fantasiaa vaan veristä totuutta.

    Lasta koskevien tosiasioiden kieltämisen tavoite on aborttikynnyksen alentaminen.

    että varhaislapsuus alkaa syntymästä, ja alkiot ja sikiöt ovat ihmisen kehitysvaiheita ennen syntymää.
    Tsygootin katson olevan ihmisen kehityksen alkupiste, mutta en kuitenkaan pidä sitä vielä valmiina ja kokonaisena ihmisenä, koska se ei ole valmis ihminen. Onko se edes puolivalmis, niin eipä ole. No miten sitä voidaan sanoa ihmiseksi, jos se ei ole vielä edes puolivalmis.
    Niinpä katson esim. jälkiehkäisyn, kantasolututkimuksen ja abortin joksikin muuksi kuin lapsen kohdistuvaksi teoksi. Lapset ovat ihmisiä ja alkiot eivät ole vielä ihmisiä.

    Äänestä

  • sfs. kirjoitti:

    Aborttiväki haluaa perustaa todellisuuskäsityksensä omiin mielipiteisiinsä. Minkäänlaiset mielipiteet, katsomiset tai "pitämiset ja ei-pitämiset" eivät poista sitä yksinkertaista tosiasiaa, että ihminen on jopa 100 vuoden elämänsä aikana aina ja vain ihminen kulloisekin lajityypillisen vaiheen muodossa.

    Abortti kohdistuu aina lapseen tarkoituksella hänen surmauttamisensa.

    Äänestä

  • sfs. kirjoitti:

    että varhaislapsuus alkaa syntymästä, ja alkiot ja sikiöt ovat ihmisen kehitysvaiheita ennen syntymää.
    Tsygootin katson olevan ihmisen kehityksen alkupiste, mutta en kuitenkaan pidä sitä vielä valmiina ja kokonaisena ihmisenä, koska se ei ole valmis ihminen. Onko se edes puolivalmis, niin eipä ole. No miten sitä voidaan sanoa ihmiseksi, jos se ei ole vielä edes puolivalmis.
    Niinpä katson esim. jälkiehkäisyn, kantasolututkimuksen ja abortin joksikin muuksi kuin lapsen kohdistuvaksi teoksi. Lapset ovat ihmisiä ja alkiot eivät ole vielä ihmisiä.

    siis jonkun tietyn ikäset lapset on ihmisiä mutta jotkut ei? Onko vauvat kenties niitä 'puolivalmiita', vai edes niitäkään? Onko kaikki pieni ja näkymätön sulle jotain vähempää kuin puolivalmis?
    Toiset teot (jälkiehkäisy, kantasolututkimus) on hyväksyttävämpiä kuin toiset (abortti), riippuu syystä.

    Äänestä

  • logiikka? kirjoitti:

    ihmisiä. Vauva on lapsi, koska se on syntynyt ja elää kohdun ulkopuolella itsenäisesti.

    "Onko kaikki pieni ja näkymätön sulle jotain vähempää kuin puolivalmis? "
    Minä kutsun niitä tsygooteiksi, alkioiksi tai sikiöksi riippuen raskauden kestosta.
    Ei ne ole sen enempää eikä vähempää.

    kutsu niitä miten haluat, kaikenikäiset on tosiaan ihmisiä, syntyneitä tai syntymättömiä. Jolleivät aikuisia, niin lapsia. Olinpaikka tai ikävaihe ei vaikuta ihmisyyteen.

    Äänestä

  • vaan, kirjoitti:

    kutsu niitä miten haluat, kaikenikäiset on tosiaan ihmisiä, syntyneitä tai syntymättömiä. Jolleivät aikuisia, niin lapsia. Olinpaikka tai ikävaihe ei vaikuta ihmisyyteen.

    niin ei tarvitse siitä kiistellä, kun se ei ole asian kannalta olennaista, miksi mitäkin kutsutaan, vaan mitä ne ovat oikeasti etiikan kannalta.
    Millä perusteella alkio on ettisesti relevantti ihminen. Nyt ei käy perusteluksi, että koska sitä kutsutaan ihmiseksi, vaan pitäisi keksiä jotain muuta.

    Unohtuiko että jo sillä tsygootilla on ihmisyksilön kehityspotentiaali genetiikka?
    Se riittää.

    Äänestä

  • bilsaa.. kirjoitti:

    Unohtuiko että jo sillä tsygootilla on ihmisyksilön kehityspotentiaali genetiikka?
    Se riittää.

    en vain ole vielä ymmärtänyt, miksi äidillä on noilla perusteilla velvollisuus pitää se ruumiissaan niin kauan kunnes se on syntynyt.
    Selittäisitkö?

    Äänestä

  • sfs. kirjoitti:

    että varhaislapsuus alkaa syntymästä, ja alkiot ja sikiöt ovat ihmisen kehitysvaiheita ennen syntymää.
    Tsygootin katson olevan ihmisen kehityksen alkupiste, mutta en kuitenkaan pidä sitä vielä valmiina ja kokonaisena ihmisenä, koska se ei ole valmis ihminen. Onko se edes puolivalmis, niin eipä ole. No miten sitä voidaan sanoa ihmiseksi, jos se ei ole vielä edes puolivalmis.
    Niinpä katson esim. jälkiehkäisyn, kantasolututkimuksen ja abortin joksikin muuksi kuin lapsen kohdistuvaksi teoksi. Lapset ovat ihmisiä ja alkiot eivät ole vielä ihmisiä.

    raskauden tulee olla, että abortti on mielestäsi väärin? Ihan mielenkiinnosta vain kysyn.

    Äänestä

  • sfs. kirjoitti:

    en vain ole vielä ymmärtänyt, miksi äidillä on noilla perusteilla velvollisuus pitää se ruumiissaan niin kauan kunnes se on syntynyt.
    Selittäisitkö?

    ei ole oikeutettua tappaakaan. Nainen on ainoa joka siinä vaiheessa voi hengen pelastaa, ja sen voi tehdä hyvin yksinkertasesti kun jättää tappamatta.

    Äänestä

Viestin aloittaja: huomaatko millaista tekstiä sinulle ensimmäisenä oleva ihminen vastasi?
soisitko heidän kaltaisille kylmille ihmisille pitämään lapsensa,täydessä kylmyydessä omaa lasta kohtaan ja rakkaudetonta osoitusta lastaan kohtaan.??kyllä heidän kaltaisille mielummin abortti,kuin tehdä lasta inhoavan äidin hoiviin.kaikki eivät näytä ulkopuolisille tunteitaan,ja voivat päällepäin näyttää oikein lapsirakkailta.hyvin harva kuitenkaan tekee tarkoituksella lapsia hyljätessään tarkoituksella ne toiseen perheeseen.tiedän muutamia tapauksia sijaisperheistäkin,joissa heitä ei kohdella yhtä tasavertaisesti kiin biologisia lapsia.onko sinun mielestä sellainen ihmisarvoista lapsuutta lapsen elämässä?mielummin olla syntymättä,kuin syntyä vaikeisiin olosuhteisiin ja kärsiä vanhempana mahdollisesti jopa mielenterveyshäiriöistä.liian paljon niitä täällä maassa riittää,ja suurinosa syy siihen ovat huonot kotiolosuhteet ja lapsuus.että tällaisille äideille soisit lapsen pitämistä.oletpa itsekäs.minä ainakin olisin mielummin syntymättä,kuin joutuisin kasvamaan huonoisiin olosuhteisiin.ei abortissa oleva sikiö tunne tai tiedosta tapahtumaa.ja nyt puhun iha varhaistapauksessa tehtyjä abortteja.kun en itsekkään hyväksy jo ruumiinosien kehittyneiden kokoisien sikiöiden abortointia.siksi jokaisen olis hyvä huolehtia ehkäisystä,tai jos ei huolehdi,niin hoitaa mahdollisimman pian keskeytys,jos sen on kerta päättänyt tehdä...

Äänestä
  • ja oliko se lapsen vika jos äiti on kylmä? Itsekkyyttä on sitten sekin jos lasta ei kykene antaan parempiin oloihin omien traumojen pelossa...
    ja eiköhän siinä ekassa vastauksessa ollu kyse ihan silkasta turhautuneen synkkämielisestä provosta joka uppos suhun ainakin täysillä :) uskotko muuten että ihan tervepäinen puhuis lapsistaan siten, jos niitä edes onkaan?
    Mieluummin moni varmaan on syntyny vaikka vähä huonompiinki lähtökohtiin, kun harvempi niistä on itteensä tappanukaan..

    Äänestä

  • hyvä syy kirjoitti:

    ja oliko se lapsen vika jos äiti on kylmä? Itsekkyyttä on sitten sekin jos lasta ei kykene antaan parempiin oloihin omien traumojen pelossa...
    ja eiköhän siinä ekassa vastauksessa ollu kyse ihan silkasta turhautuneen synkkämielisestä provosta joka uppos suhun ainakin täysillä :) uskotko muuten että ihan tervepäinen puhuis lapsistaan siten, jos niitä edes onkaan?
    Mieluummin moni varmaan on syntyny vaikka vähä huonompiinki lähtökohtiin, kun harvempi niistä on itteensä tappanukaan..

    ku laittaisit vaikka raiskatun lapseski synnyttämään sun iloksi lapsen.oikeaa äidinrakkautta.huomaa,että silmissäs pyörii aina vaan uudet sikiöt,et keskity mihinkään muuhun elämässäs kun että kaikki maailman ihmiset pitäisivät sikiön huonoista olosuhteista huolimatta.Mutta entä elävät ihmiset.et kummiskaan muulla lailla parantais lasten ja nuorten asemaa millään lailla.kunhan vaa sikiöt sais tulla maailman.aika moni nuori (huonoissa oloissa elänyt) tulee mielenvikaiseksi.etkö näe mihin tämä maailma on mennyt,kun viattomat nuoret joutuvat menettämään henkensä näiden sekopäiden takia.!!!ja se,mitkä ne mielenterveysongelmat aiheutuu,on puhtaasti suurimmaksi osaksi siitä,minkälainen lapsuus ihmisellä on kotona,että koulussa.ja miten paljon vanhemmat tuntevat oman lapsensa ja rakastavat heitä.en sano että kaikista abortoiduista tulisi sekopäitä,mutta jos jotkut lapsivihaajat joutuisivat lapsen tekemään,niin ei hyvää seurais.ja jos alat vetoo adoptioihin,ni eipä täällä suomessa hirveesti mitää adoptoida.korkeintaa sijaisperheitä tms lastenkodeissa ne elävät.ja moni on joutunut kaidalle tielle.valitettavasti.tiedän jo,että sikiö on sillähetkellä sulle henki ja elämä,mutta eipä kestä henkeä ja elämää kauaa,kun lapsi sairastuiskin mielenterveyspotilaaksi ja vaarantais sillä itsensä että muut.

    Äänestä

  • Toki huomasin. Katkeraa vankilakundin vuodatusta. Säälittää moinen kohtalo. Eihän tuosta katastrofista puutu enää muuta kuin lapsien abortointi.

    Varsinaisesti aborttiväen ongelma on se, etteivät he kykene ajattelmaan asiaa ulkoa itsestään, saati lapsen kannalta. Lapselle on aina parempi elämä kuin kuolema.

    Aborttiväki haluaa johtaa omasta "haluttomuudestaan" ja uhkaamastaan lapsen kaltoin kohtelusta oikeutuksen lapsen surmauttamiseen jo abortissa. Tämä on väärää päättelyä ja halpaa itsepetosta. Ojennuksen kohteena tulee tällöin olla aikuinen - ei aborttiin syydettävä lapsi.

    On kammottavaa lukea, että viha lasta kohtaan oikeuttaisi lapsen surmauttamisen abortissa.

    Toivoisi, että ihmisillä olisi selkärankaa huolehtia lapsistaan niin samalla tulisi omatkin asiat huolehdittua.

    Äänestä

  • turha sulle on selittää kirjoitti:

    ku laittaisit vaikka raiskatun lapseski synnyttämään sun iloksi lapsen.oikeaa äidinrakkautta.huomaa,että silmissäs pyörii aina vaan uudet sikiöt,et keskity mihinkään muuhun elämässäs kun että kaikki maailman ihmiset pitäisivät sikiön huonoista olosuhteista huolimatta.Mutta entä elävät ihmiset.et kummiskaan muulla lailla parantais lasten ja nuorten asemaa millään lailla.kunhan vaa sikiöt sais tulla maailman.aika moni nuori (huonoissa oloissa elänyt) tulee mielenvikaiseksi.etkö näe mihin tämä maailma on mennyt,kun viattomat nuoret joutuvat menettämään henkensä näiden sekopäiden takia.!!!ja se,mitkä ne mielenterveysongelmat aiheutuu,on puhtaasti suurimmaksi osaksi siitä,minkälainen lapsuus ihmisellä on kotona,että koulussa.ja miten paljon vanhemmat tuntevat oman lapsensa ja rakastavat heitä.en sano että kaikista abortoiduista tulisi sekopäitä,mutta jos jotkut lapsivihaajat joutuisivat lapsen tekemään,niin ei hyvää seurais.ja jos alat vetoo adoptioihin,ni eipä täällä suomessa hirveesti mitää adoptoida.korkeintaa sijaisperheitä tms lastenkodeissa ne elävät.ja moni on joutunut kaidalle tielle.valitettavasti.tiedän jo,että sikiö on sillähetkellä sulle henki ja elämä,mutta eipä kestä henkeä ja elämää kauaa,kun lapsi sairastuiskin mielenterveyspotilaaksi ja vaarantais sillä itsensä että muut.

    jos lapselle tulee ongemia..? Omien traumojen peloissa rypevä lapsenvihaaja voi taas kerran vilkasta sinne peiliin. Ja miks ihmeessä tälläset edes pitäs ittellään niitä lapsia joita ei oo halunnu? Onko abortintekijöissä siis enemmän sadistisia lapsenkiusaajia?
    Mietis nyt, kenen ilo se lähinnä on jos on saanut pitää elämänsä?
    Kyllä, on tärkeetä ettei ketään tapettas vaan siks kun jotain toista sattuu huvittaan. Nyt viattomat lapset menettää henkensä sellasten sekopäiden takia..
    Onko sikiöt sitten kuolleita ihmisiä?
    Monestako adoptoidusta on tullu näitä synkän skenaariosi 'ongelmaisia lastenkotien sekopäitä'?
    Lapsia ei adoptoida paljoakaan täällä, koska ne surmataan verilammikoihin ennen syntymää..

    Äänestä

Naiminen on mukavaa hommaa ja joskus sattuu vahinkoja. Mitä sitten, jos tulee raskaaksi ja tehdään abortti? Ei se limaklöntti kohdussa tiedosta mitään, sillä ei ole edes sielua vielä. Se on pelkkää soluviljelmää ja kiitän yheiskuntaa abortin mahdollisuudesta. Mieluummin hankkiutuisin eroon siitä ahdistavasta, vähintään 18-vuoden elämänsitojasta mahdollisimman aikaisin ennen kuin "lapsi" ehtii kehittyä, olisi hemmetin kurjaa jos joutuisi tekemään sen vasta sitten kun lapsi on jo syntynyt ja rakkaudeton suhde tähän ajaisi ihmisen epätoivoisiin tekoihin.

Abortissa ei ole kyse VAIN lapsesta ja hänen ns. elämästään. Siinä on nimenomaan kyse -ehkä enemmänkin- äidin ja isän elämästä, ei se ole jumalauta kenenkään vika jos elämäntilanne/tilanteet ei ole hyvä vauvoja tehtailemaan.

Ei se limaklöntti siellä kohdussa huutele et "voi vitun murhaajat, antakaa mun elää" tai sure sitä, että "tässä meni mahikset -hyväänkö?- elämään..." Se on kuin pilaantunut herne, kasvis, vihannes jolla ei ole aivoja eikä tunne-elämää, EI MITÄÄN.

Vastoin sun mielipidettä, mä kannustan aborttiin jos tuntuu siltä. Ei pidä elää toisten elämää jos oma on keskeneräinen.

Äänestä
  • elää omaa elämää - ja antaa toisenkin tehdä samoin. Mutta tämä logiikkahan on kestämätöntä aborttien paremmaksiselittäjille..
    Ilmennät muuten osuvasti abortinsuosijoiden kylmäveristä ja lapsellisen sokeaa ajatusmaailmaa.

    Äänestä

  • kuin kirjoitti:

    elää omaa elämää - ja antaa toisenkin tehdä samoin. Mutta tämä logiikkahan on kestämätöntä aborttien paremmaksiselittäjille..
    Ilmennät muuten osuvasti abortinsuosijoiden kylmäveristä ja lapsellisen sokeaa ajatusmaailmaa.

    Lapsellisen sokea ajatusmaailma on niillä, jotka jankuttavat jokaisen lapsen ainutlaatuisuudesta ja ihmeellisyydestä. Maapallolla on näitä vastaavia ihmeitä 6 miljardia ja suurimmassa osassa heistä ei ole mitään ihmeellistä.

    Elämä ei ole mitään ainutlaatuista, vaan saman vanhan toistoa pienin variaatioin. Miksi ihmisen elämä on sen arvokkaampi kuin vaikkapa sisiliskon? Niin MIKSI, vastatkaapa itseänne älykköinä pitävät abortinvastustajat siihen. Ja ei, raamatusta ei löydy vastausta kysymykseeni, sillä se on satukirja.

    Äänestä

  • mench kirjoitti:

    Elämä on ainutlaatuista. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Tämä on yksinkertainen biologinen ja sosiaalinen tosiasia.

    Miksi joku saisi mukavuuksiensa tai ulkopuolisen painostuksen vuoksi surmauttaa lapsensa abortissa? Miksi ulkopuolisen mukavuus tai oikku olisi tärkeämpi kuin lapsen elämä?
    Laillinen väkivallan mahdollisuus ei tuo moraalista oikeutta tällaiseen toimeen.

    Yli-ihmisoppeja levittävät turhakkeet kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella (vaikka tosiasiassa he ovat .........).

    Kenelläkään ei pidä olla oikeutta kieltää toisen elämää. Tämä olisi väkivaltaa johtaa kestämättömään tilanteeseen, jossa kukaan ei ole turvassa.

    Jokainen ekologiasta huolestunut aborttien edistäjä voi osoittaa rehellisyytensä ja aloittaa liikakansoituksen vähentämisen omasta itsestään. Vain surkimukset istuvat toisten, jopa suojattomien lapsien, housuilla "tuleen".

    Äänestä

  • moraalisi kirjoitti:

    raskaana olevalla naisella on todellisia tarpeita oman itsensä ja elämänsä suhteen. Sillä toisella osapuolella eli alkiolla, jota sinä lapseksi kutsut, ei ole mitään psyykkisiä eikä fyysisiä tarpeita.
    Se vain kehittyy solukimppuna kuin kone osana naisen ruumista.
    Koska alkiolta puuttuuvat tarpeet, ja sitä kantavalla ne on, on luonnollista, että sillä on oikeuksia, joilla on jonkinlaisia vaateita elämänsä suhteen.

    ne alkion sitten jollei just fyysisiä, joiden väität niiin hirvittävästi rajoittavan naisen elämää ja 'todellisia' tarpeita? :D
    Tarpeita (ihmisoikeuksia) on enemmän ja vähemmän oleellisia. Abortissa ne toteutuu raadollisen nurinkurisessa järjestyksessä.
    Naisella on tarve tappaa, lapsella pelkästään tarve elää...

    Äänestä

  • tarpeita kirjoitti:

    tarpeita, se edellyttää pitkälle kehittynyttä aivotoimintaa. Alkiolla ei ole sen kaltaista aivotoimintaa. Alkion tarpeet ovatkin sinun alkioon projisoimia tarpeita. Sinä luot niitä siihen ulkopuolelta, alkiolla niitä ei ole.

    Äänestä

  • moraalisi kirjoitti:

    Elämä on ainutlaatuista. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Tämä on yksinkertainen biologinen ja sosiaalinen tosiasia.

    Miksi joku saisi mukavuuksiensa tai ulkopuolisen painostuksen vuoksi surmauttaa lapsensa abortissa? Miksi ulkopuolisen mukavuus tai oikku olisi tärkeämpi kuin lapsen elämä?
    Laillinen väkivallan mahdollisuus ei tuo moraalista oikeutta tällaiseen toimeen.

    Yli-ihmisoppeja levittävät turhakkeet kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella (vaikka tosiasiassa he ovat .........).

    Kenelläkään ei pidä olla oikeutta kieltää toisen elämää. Tämä olisi väkivaltaa johtaa kestämättömään tilanteeseen, jossa kukaan ei ole turvassa.

    Jokainen ekologiasta huolestunut aborttien edistäjä voi osoittaa rehellisyytensä ja aloittaa liikakansoituksen vähentämisen omasta itsestään. Vain surkimukset istuvat toisten, jopa suojattomien lapsien, housuilla "tuleen".

    se otus siellä kohdussa, tajuu jo. Se on pelkkää limaa ja valkosolua yhdessä nipussa!

    Äänestä

  • sfs. kirjoitti:

    tarpeita, se edellyttää pitkälle kehittynyttä aivotoimintaa. Alkiolla ei ole sen kaltaista aivotoimintaa. Alkion tarpeet ovatkin sinun alkioon projisoimia tarpeita. Sinä luot niitä siihen ulkopuolelta, alkiolla niitä ei ole.

    fyysiset tarpeet (ravinto, happi, lämpö ym. aineenvaihdunta) edellyttää pitkälle kehittynyttä aivotoimintaa? :D

    Äänestä

  • oo mikään lapsi kirjoitti:

    se otus siellä kohdussa, tajuu jo. Se on pelkkää limaa ja valkosolua yhdessä nipussa!

    traumasi olevan kun noin totuus kirvelee :D Mainio esimerkki taas kerran abortin vaarallisista vaikutuksista mielenterveydelle! Olet muuten itse ihan samanlainen 'pelkkää limaa ja soluja', vähän isompi 'nippu' vain :D

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    fyysiset tarpeet (ravinto, happi, lämpö ym. aineenvaihdunta) edellyttää pitkälle kehittynyttä aivotoimintaa? :D

    kasvaakseen ja kehittyäkseen ja pysyäkseen elossa mutta onko sillä sellaista tarvetta kuin kasvaa ja kehittyä.
    Eipä ole.

    Äänestä

  • sfs. kirjoitti:

    kasvaakseen ja kehittyäkseen ja pysyäkseen elossa mutta onko sillä sellaista tarvetta kuin kasvaa ja kehittyä.
    Eipä ole.

    mitähän taas sepustat.. No onko yleensä ihmisellä tarvetta pysyä elossa, kasvaa, kehittyä, vanheta? Kai se tarve nyt on jos niin tekee, ilman että sitä pitää vaatia ja jatkuvasti miettiä?!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ihmisillä yleensä tarpeita? On. Mutta alkiot eivät olekaan ihmisiä tässä mielessä. Yksittäisillä soluilla ei ole oikeuksia, pelkästään sen takia, että niissä on ihmisen geenit ja kyky kehittyä ihmiseksi. Alkio taas ei olennaisesti eroa tsygootista vielä muussa kuin määrässä.

    periaatteessa tsygootti saa samat oikeudet ihmisenä sillä hetkellä kun se ON, eli juuri muodostuneena ihmisyksilönä. Sinäkö sen määrittelet missä vaiheessa ihmiselle tulee kuulua ne?
    Tsygootilla on tarpeita heti siitä lähtien kun se kiinnittyy kohdun seinämään. Jos ei olisi niin pärjäisi ilman happea, ravinteita, lämpöä jne. Onko sellaisia eliöitä joilla ei mitään tarpeita olisi?

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    päättää, alkioiden oikeuksista. Minä luonnollisesti päätän omalta osaltani, keitä siellä on päättämässä.

    Äänestä

  • sfs. kirjoitti:

    päättää, alkioiden oikeuksista. Minä luonnollisesti päätän omalta osaltani, keitä siellä on päättämässä.

    aborttilakia juurikin ja pelkästään miettii kun siellä kopissa äänestää..

    Äänestä

Mitä väliä sillä on,mitä mieltä joku on abortista.jotkut niitä tekee jotkut ei.Ja JOKAISELLA on omat mielipiteet abortista,vaikka abortinvastustajat kuinka yrittäis niitä toisten mielipiteitä muuttaa ni MIELIPIDE ON MIELIPIDE EIKÄ MUUKSI MUUTU.
minua ainakaa kiinnostais hevon hootakaan se,että mitä joku sanoo jos teen abortin.pääasia et ite tietää mikä on oikea ratkaisu.sen verran itsekäs olen,että toteutan oman elämäni niin kuin minä haluan enkä niin kuin alkio haluais.En ymmärrä,miten abortinvastustajat vaivaavat päätänsä näillä asioilla ja joka ikinen päivä täällä vatkaavat samaa taikinaa päivästä toiseen.jos elämä on niin hiton tylsää ni pitääks sitä muihin niin purkaa.aina niin vihaisia muille ihmisille.eivät kestä elämän tosiasioita.pitäiskö kaikki olla aina niin täydellistä.hitto ku maailmassa kaikki ELÄVÄTkin ihmiset olisivat toisille hyviä,niin olis varmasti hyvä olla täällä,mutta saatte sitäkin rukoilla koko loppuelämän että maailma jotenki parantuis.joten abortti juttu on näitten rinnalla mitätön osa.huhhuh.

Äänestä
  • Aborttiväen lähtökohta on itsekkyys, joka johtaa lapsen sortamiseen, tässä tapauksessa surmauttamiseen abortissa:

    1) "sen verran itsekäs olen,että toteutan oman elämäni niin kuin minä haluan enkä niin kuin alkio haluais."

    Aborttiväki tietää loukkaavansa lapsen oikeuksia ja tekevänsä väärin:

    2) "pitäiskö kaikki olla aina niin täydellistä."

    Aborttiväen ajatusten ja toiminnan ristiriitaisuudet ja vapaamatkustus lapsien kustannuksella ilmenevät mm. siinä, että he eivät lue itseään "hyvän" tekemisen velvollisuuden piiriin. Lasta ei haluta pitää elävänä olentona. Päälle päätteeksi todetaan, ettei maailma koskaan "parannu" ts. he eivät aio muuttaa mielipiteitään ja käytöstään lasta kohtaan.

    3) "hitto ku maailmassa kaikki ELÄVÄTkin ihmiset olisivat toisille hyviä,niin olis varmasti hyvä olla täällä,mutta saatte sitäkin rukoilla koko loppuelämän että maailma jotenki parantuis."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

väärät perusteet kirjoitti:

Aborttien teettjät sekä sellaisen puolustelijat ja edistäjät eivät ole selvillä kenestä ja mistä on kysymys. Tuossa alempanakin on jälleen yksi, joka pitää lasta äitinsä kohdussa "limaisena sisiliskona".

Ensinnäkin abortissa on kyse lapsesta ja hänen elämästään. Ainutkertainen ihminen elää elämäänsä äitinsä kohdussa. Vanhempien velvollisuus on suojata lastaan.

Toiseksi abortti on ei milloinkaan ole ainoa vaihtoehto. Se on lapselle kuoleman vaihtoehto ja väärä myös lapsen vanhemmille. Aborttiväki haluaisi alistaa odottavat äidit ja nuoret isät kuluttamisen ja talouselämän rattaisiin sekä näennäisiin mukavuuksiin puolustellessaan lapsien surmauttamista aborteissa.

Elämän valinta on AINA parasta sekä lapselle että hänen vanhemmilleen. Ei ihminen, erikoinen tai tavallinen, saa parempaa lahjaa elämässään kuin lapsensa.

Vierraantuminen ja alistuminen ja tietämättömyys ovat abortin edellytyksiä. Abortin seuraus on suru ja masennus.

Vastuullisuus, rakkaus ja elämänmyönteisyys sekä onni seuraavat lapsen suojelijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu