Aika ihmeellisiä

kommentteja

Jarin faneista. Aiheuttaako tuo sana fani nuo negatiiviset kommentit. Entä jos sanoo pitävänsä Jarin musiikista ja keikoista?
Ei kuulosta kovin aikuiselta nuo plösöt ja pullerot, lylleröt ym. vastaavat, joilla nimittelette faneja.
Kyllä keikoilla näkee ihan vauvasta vaariin, miestä ja naista, hoikkaa ja tukevampaa, pitkää ja pätkää eli aivan normaaleja ihmisiä. Kaikki kun emme voi olla samasta muotista.
Miksi täytyy täälä purkaa turhautumistaan ja vatvoa ikävään sävyyn Jarin esiintymistä. Älkää menkö keikalle, jos ette tykkää. En minäkään mene artistin, josta en ertyisemmin pidä. En myöskään näe mitään tarvetta haukkua täälä suureen ääneen esiintyjiä tai heidän ihailijoitaan. Se, että täälä haukutaan ja arvostellaan Jaria ei saa ketään käännytettyä. Meillä kaikilla kun on omat mielipiteemme ja hyvä niin.
Ja se että, Jari ansaitsee elantonsa esiintymällä on hänen työnsä. Ja kun se ei ole edes kuin pieni osa siitä työstä. Se pitää sisällään paljon muutakin. Tolkuton määrä ajokilometrejä, harjoittelemista, suunnittelua, haastatteluja, vähiä unia, epäsäännöllisiä työaikoja ja paljon muuta.
Yksityisyyttä ei ole. Menit minne tahansa hihasta nyhtäjiä, selkääntaputtelijoita, öykkäreitä, supattelijoita ym. on kaikkialla. Ei kai kukaan jaksa aina olla parhaimmillaan ja hymyillä. Kyllä kaikki väsyy joskus.
Ja se mitä Jari tienaa on työllä ansaittu. Aina on ollut ja tulee olemaan rikkaita, keskituloisia ja köyhiä. Ja kateellisia ihmisiä.
Jos jonkun katkeroituneen teinin mielestä olen pullero hiekkalaatikolla, niin so what!!!
Se miltä näytän, minkä ikäinen tai kokoinen olen ei kuulu kenellekkään. Mutta sen verran aikuinen olen, etten lähde täälä haukkumaan ketään esiintyjää. En vieraile artistien sivuilla arvostelemass heitä ja heidän fanejaan.
Mielipiteitä on toki mukava vaihdella, mutta ei alatyyliin.
Jos nyt jotakuta kirjoitukseni ahdistaa, en noteeraa lapsellisia kommentteja mitenkään.
Jari on suosikkini ja pysyy kommenteista huolimatta.
T: Aila

21

1585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • brunetti28

      olen kanssasi samaa mietä
      jari on ihana ihminen ja komee

      • kirjoitit asiaa Aila.

        Ihmettelen sitä, miksi täällä ihmiset käy haukkumassa. Sivut ovat tarkoitettu Jarin musiikista keskusteluun. Mutta juuri siitä keskustellaan niin vähän.

        En tiedä mikä siinä miehessä on, kun herättää niin paljon tunteita, positiivisia ja negatiivisia. Ymmärrän kyllä, jos joku ei Jarin musiikista tykkää tai persoonasta. Mutta sitä en, mikä tarve heillä on sitten täällä sitä kailottaa, ja kaiken lisäksi niin rumin sanoin. Selvää kun joka tapauksessa on että on hyvä ja menestyvä artisti, eihän hän muuten niin paljon keikkailisi ja eihän muuten konserttisalit olisi täynnä.

        En minäkään kaikista arteista välitä, joidenkin kohdalla saatan kuunnella mutten viitsi katsoa. Mutta eipä minulla ole ollut tarvetta heidän sivuillaan tai keskustelupalstoilla käydä sitä kertomassa, en edes tiedä löytyykö keskustelupalstoja kyseisistä artisteista. Mieluummin keskityn itselle tähän positiivisia tunteita antavaan artistiin kuin kuluttaisin aikaani ärtymykseni lisäämiseen sellaisilla sivuilla jotka vain lisäävät huonoa mieltä.

      • todel ikune fani
        kirjoitit asiaa Aila. kirjoitti:

        jarii fanitan kovastikin ja keikkamatkoja on takana satoja...mutta epäilen minäkin sivusta seuranneena, että joillain on mennyt vähän yli tai sitten eivät vaan yksinkertaisina ihmisinä ymmärrä. Ei näillä palstoilla pelkästään nuolla vaan vaikka fanitetaan, voi siinä idolissa olla negojakin piirteitä. Ja sitten kun joku tuo sen ilmi,eivät nämä hieman yksinkertaisemmat ihmiset voi sitä sietää. Paras artisti on, mutta uskallan minäkin hieman kritisoida hänen nykyistä julkista olemustaan. Suon kyllä oikeuden niille , jotka ovat hieman yksinkertaisempia, esimerkiksi hieman lapsekas Aila. Ei millään pahalla...

      • kuinka miten
        todel ikune fani kirjoitti:

        ja miksi jari on muuttunut. Jokainen ihminen muuttuu varmasti, miksei myös jari? Onko muuttunut vain negatiiviseen suuntaan vai löytyykö kenties jotain positiivista...

        Ja omasta faniudesta sen verra, että kaikkea en näe vain vaaleanpunaisena ja elämässäni on todellakin paljon muuta. Mutta totta, jari on yksi tärkeimmistä "harrastuksistani".

      • fanittaja vaanen
        kuinka miten kirjoitti:

        ja miksi jari on muuttunut. Jokainen ihminen muuttuu varmasti, miksei myös jari? Onko muuttunut vain negatiiviseen suuntaan vai löytyykö kenties jotain positiivista...

        Ja omasta faniudesta sen verra, että kaikkea en näe vain vaaleanpunaisena ja elämässäni on todellakin paljon muuta. Mutta totta, jari on yksi tärkeimmistä "harrastuksistani".

        ei voi ymmärtää, miten ylimielisyys ja karkailu esiintymisen jälkeen ois positiivinen muutos? Mun mielestä on kaikonnut jonnekin ylös ylitse meidän "tavisten".

      • viestini niin ehkä
        fanittaja vaanen kirjoitti:

        ei voi ymmärtää, miten ylimielisyys ja karkailu esiintymisen jälkeen ois positiivinen muutos? Mun mielestä on kaikonnut jonnekin ylös ylitse meidän "tavisten".

        kehoitinkin pohtimaan, että löytyykö mitään positiivista muutosta. En todellakaan tarkoittanut että ylimielisyys (jos sellaista on) ja karkaaminen faneilta (ts. ei jää fanien joukkoon) olisi positiivista. Faneja kohtaan tällainen ei ole positiivista muutosta. Mutta taas puhutaan tästä negatiivisesta. Kysympä taas onko muutosta tullut positiiviseen suuntaan.

      • keesar
        viestini niin ehkä kirjoitti:

        kehoitinkin pohtimaan, että löytyykö mitään positiivista muutosta. En todellakaan tarkoittanut että ylimielisyys (jos sellaista on) ja karkaaminen faneilta (ts. ei jää fanien joukkoon) olisi positiivista. Faneja kohtaan tällainen ei ole positiivista muutosta. Mutta taas puhutaan tästä negatiivisesta. Kysympä taas onko muutosta tullut positiiviseen suuntaan.

        sivukommenttina ketjua seuranneena ei tämäkään keesari ole huomannut mitään positiivista muutosta fanejaan kohtaan. Kaikonnut jonnekin omiin sfääreihinsä. Päästelee välillä faneistakin sammakoita suustaan ja heittää tasaisen varman setin ilman oikeaa läsnäoloa. Tai siis on yksi positiivinen juttu myöntää sen itsekin ja se latinolevy!!!

      • mo nikko
        keesar kirjoitti:

        tosikko olet!

      • suomi neitonen
        mo nikko kirjoitti:

        tosikko olet!

        tällä tytöllä meni ohi, mutta luokittelisin sinut psykopaatikoksi

      • hommeliini
        suomi neitonen kirjoitti:

        tällä tytöllä meni ohi, mutta luokittelisin sinut psykopaatikoksi

        ei kyllä enemmän häirikkö

      • johtuisikohan
        fanittaja vaanen kirjoitti:

        ei voi ymmärtää, miten ylimielisyys ja karkailu esiintymisen jälkeen ois positiivinen muutos? Mun mielestä on kaikonnut jonnekin ylös ylitse meidän "tavisten".

        siitä, että ei ole tavis. Vain toinen saman julkisuusmyllerryksen läpikäynyt voi ymmärtää Jarin mietteitä ja siinä valossa myös hänen ratkaisujaan nimmareiden yms. suhteen. Joten älkää edes vaivautuko, tavikset.

      • yk fan vaanen
        johtuisikohan kirjoitti:

        Jaruliini ei todellakaan ole tavis, mutta sulle mulkero totuuden kertoo peili...korokkeella elelevät "tähdet" eivät Suomen pienessä maassa menesty. On aivan eri asia olla "diiva" Jenkeissä, Suomessa vaan fanit pikkupikkuhiljaa tajuavat tämäm ja seuraa karu totuus tulee lisää Tomi fuckinggood is he staroja. Sitten ne pyörittää itse tanssilavoja...säälittävää...Jaruliini lähesty ja ole läsnä niin rahaa riittää...Nimim:Lavakeikat järjestänyt monta kertaa herra

      • mieltä että

        varmastikaan moni ei ymmärrä, millaista on olla Jari Sillanpää. Kavereita varmasti ois enemmän kuin tarpeeksi. Ja sitäkin olen miettinyt (näistä haukuista huolimatta) kuinka Jarilla silti riittää faneja, vanhoja ja uusia. En tiedä onko toisten artistien kohdalla näin, että tapellaan eturivin paikoista ja tanssipaikoilla puoli lavaa vain katsoo esiintyjää.

      • rautalangasta
        yk fan vaanen kirjoitti:

        Jaruliini ei todellakaan ole tavis, mutta sulle mulkero totuuden kertoo peili...korokkeella elelevät "tähdet" eivät Suomen pienessä maassa menesty. On aivan eri asia olla "diiva" Jenkeissä, Suomessa vaan fanit pikkupikkuhiljaa tajuavat tämäm ja seuraa karu totuus tulee lisää Tomi fuckinggood is he staroja. Sitten ne pyörittää itse tanssilavoja...säälittävää...Jaruliini lähesty ja ole läsnä niin rahaa riittää...Nimim:Lavakeikat järjestänyt monta kertaa herra

        Jari ei ole tavis, mutta diivailusta en ole puhunut mitään. Ylimielinen ei saa olla, eikä Jari ole koskaan ollutkaan.

      • tässä oiva
        rautalangasta kirjoitti:

        Jari ei ole tavis, mutta diivailusta en ole puhunut mitään. Ylimielinen ei saa olla, eikä Jari ole koskaan ollutkaan.

        esimerkki...jos keikan jälkeen kysyy kauniisti, olisko mahdollista ottaa yksi kuva...ja toinen ei edes vastaa vaan kääntää päänsä ja lähtee..niin eikös tuo ole diivailua? Kyseessä oli kuitenkin vain muutaman ihmisen poppoo, jotka käyttäytyivät täysin selvinpäin ja kauniisti ja vienosti kysyivät...

      • taas on kohteliasta
        tässä oiva kirjoitti:

        huomioida toisen ihmisen toivomus siitä, että nimmareita ei pyydettäisi esiintymisien jälkeen. Pointti onkin siinä, että jos annat nimmarin "kauniisti ja vienosti" pyytävälle, se houkuttelee paikalle lukemattomia muita, joukossaan myös niitä ei niin hyvin käyttäytyviä.
        Sitten osa jää ilman nimmaria ja ovat kateellisia ja katkeroituneita siitä. Niitä tunteenpurkauksia saamme sitten lukea täällä.
        Mitäpä jos me aikuiset ihmiset koittaisimme päästä jo yli tästä nimmaripakkomielteestä.

      • ei kyllä ollut
        taas on kohteliasta kirjoitti:

        muita ihmisiä lähimaillakaan ja tilanne olisi ollut parissa minuutissa ohitse, eli se ei olisi houkutellut enää paikalle muita. Enempää en halua kertoa, mutta oli meiltä viimeinen kuvanpyyntö nimmarilla emme sinänsä lähes kolmikymppiset enää mitään tee. Paha mieli siitä jäi tuli sellainen diivan olankohautus eikä edes vastausta...

      • ???????
        ei kyllä ollut kirjoitti:

        muita ihmisiä lähimaillakaan ja tilanne olisi ollut parissa minuutissa ohitse, eli se ei olisi houkutellut enää paikalle muita. Enempää en halua kertoa, mutta oli meiltä viimeinen kuvanpyyntö nimmarilla emme sinänsä lähes kolmikymppiset enää mitään tee. Paha mieli siitä jäi tuli sellainen diivan olankohautus eikä edes vastausta...

        että onko vartavasten ko. tapauksessa jääty ikäänkuin "norkoilemaan" kuvan ja nimmarin toivossa,kunnes esiintyjä ilmestyy tienoolle.Kyllä artisti tämän hetkessä vaistoaa...ja kaikkoaa.
        Hänen ihailija vuosien takaa ja yhtään kuvaa tai nimmaria en ole tarvinnut,riittää kun lavalta katsoo ja edes kerran hymyilee...eikä edes eturivin ihailijasta ole kyse.

      • ole selkäänsä kääntänyt
        tässä oiva kirjoitti:

        esimerkki...jos keikan jälkeen kysyy kauniisti, olisko mahdollista ottaa yksi kuva...ja toinen ei edes vastaa vaan kääntää päänsä ja lähtee..niin eikös tuo ole diivailua? Kyseessä oli kuitenkin vain muutaman ihmisen poppoo, jotka käyttäytyivät täysin selvinpäin ja kauniisti ja vienosti kysyivät...

        Enpä ole tuollaista huomannut vielä. Aina on ystävällisesti kuvan ja nimmarin antanut. 11 vuotta olen keikoillaan käynyt ja symppis on edelleen. = )

      • kuka aikuinen
        ole selkäänsä kääntänyt kirjoitti:

        Enpä ole tuollaista huomannut vielä. Aina on ystävällisesti kuvan ja nimmarin antanut. 11 vuotta olen keikoillaan käynyt ja symppis on edelleen. = )

        pyytää monta kertaa kuvaa ja varsinkaan nimmaria???Eikös se ole jo sairasta. Jos joku pyytää ensimmäistä kertaa eikä saa, se on diivailua, mutta millaista on artistin äly jos kymmeniä kertoja samalle nimmareita antaa?

      • noin .....
        kuka aikuinen kirjoitti:

        pyytää monta kertaa kuvaa ja varsinkaan nimmaria???Eikös se ole jo sairasta. Jos joku pyytää ensimmäistä kertaa eikä saa, se on diivailua, mutta millaista on artistin äly jos kymmeniä kertoja samalle nimmareita antaa?

        siis mitä älyä...? Vuosi tolkulla samalta Artistilta sama nimmari. Luulisi Artistinkin jo kyllästyvän. Luulempa tietäväni vastauksen? On hyvä syy lähestyä kyseistä Artistia kun laulut eivät riitä. Mutta mitä sitten .. siis mitä sitten?? Onhan Jari itsekin antanut aihetta nimmari "showhon" kun alku "huuman" vuosina on tuntitolkulla nimmareita jakanut...Hyvä niin, se kai kuuluu asiaan. Harmi tuo tapaus jos on ekakertalainen pyytämässä nimmaria ja ei saa kuin olan kohautuksen vaikka fiksusti on pyytänyt, jospa Jari ei huomannut, se kun on sellainen kiireinen mies..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe