Onhan se tietty vertaistukea, että tsempataan toisiaan aloittamaan jälleen kerran alusta. Ja parempihan se on aloittaa taas uusi yritys kuin olla aloittamatta. Mutta muistakaa, että ei ole koskaan itsestäänselvää, että sitä uutta yritystä enää tulee.
Naispuolinen tuttuni ei taatusti päättänyt, että tällä kertaa juo itsensä letkuihin, kun päätyi teholle reilusti alle 50-vuotiaana. Ei hänellä mielestään ollut edes niin pahaa ongelmaa, että olisi tarvinnut apua. Oli ok-talo, kesämökki, kaksi autoa, koiria, ei ollut kyse veneen alla asuvasta kassialmasta. Vähän "lipsui" mutta "kenelläpä ei joskus lipsuisi". Varmasti hänkin ajatteli, että seuraavalla kerralla ei enää päästä lipsumaan. Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi hengissä, mutta sisuskalut ovat lopullisesti pilalla.
Miespuolinen tuttavakaan (50 ) ei ollut mielestään alkoholisti; oli tehnyt hulluna töitä omassa firmassaan, avioeron jälkeen pakka meni sekaisin ja tuli putkia mutta putkien välissä teki töitä sen minkä ehti. Kävi kerran psykiatrilla, totesi sen huuhaa-hommaksi, AA:han ei halunnut edes tutustua koska ei ollut alkoholisti vaan rankka elämä vaan vaati rankat huvinsa.
Tuskin hän täällä kirjoitteli, mutta hän olisi voinut olla yksi täällä kirjoittavista. Jonakin iltana hän olisi vain laittanut viestin, että "P-le kun lähti taas homma käsistä ja pitää lähteä hakemaan lisää viinaa, mutta huomenna tämä loppuu". Täällä olisi joku voinut toivottaa huomenna tervetulleeksi takaisin aloittamaan uudestaan. Seuraavana päivänä häntä tuskin olisi edes muistettu, mutta turhaa se olisi ollutkin, koska nyt hän ei ainakaan enää kirjoita ikinä millekään keskustelupalstalle. Hänet löydettiin ojasta aivovamman saaneena ja hän viettää loppuelämänsä hoitokodissa.
Eli tsempatkaa minun puolestani, mutta mikä tahansa kerta voi olla tavalla tai toisella se viimeinen. Ei ole itsestäänselvyys, että pääsee yrittämään raittiutta vielä kerran. Eivätkä ne tule tänne kertomaan kokemuksistaan, joille se "vielä tämän kerran"-putki jäi elämän viimeiseksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
En koko kahdeksan vuoden aikana ole ymmärtänyt niitä, jotka hakevat alati hyväksyntää omalle juomiselleen. Siitähän on kyse, kun vähän väliä tullaan kertomaan, että taas meni pitkäksi ja taas mopo hiukan karkasi...
Aikoinaan kävin AA:ssa, ja samaten siellä provosoiduin näistä heiluriovesta kulkevista. He tulivat ties monettako kertaa luetuttamaan ensimmäistä askelta, eivätkä koskaan sen pitemmälle tainneet todella halutakaan.
Itselleni raitistumisen alkuaika oli todellista työntekoa, eli en kaivannut minkäänlaista provokaatiota juomisen suuntaan.
Toisaalta täällä palstalla toivotetaan aina jokaiselle retkahtaneelle "voimia ja parempaa onnea tällä kertaa".
Jos itse krapulassa avautuisin ja kertoisin täällä kaameasta olostani, kokisin kaiken saamani myötätunnon palkkioksi retkahtamisesta. Siksi mielestäni jokaiselle katuvalle on syytä kertoa, että se krapula jos mikä, on täysin itse hankittu. Eikä sitä silloin tarvitse sen enempää hyväksyä kuin sääliäkään. Krapulassa jokainen meistä on haavoittuvaisimmillaan, ja silloin pitääkin kertoa totuus juoposta tälle juopolle.
En pidä sitä v***tuiluna, kuten minuakin syytettiin.
Edelleen olen sitä mieltä, että "se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa", eli totuuden kertominen katuvalle on se ainoa oikea tapa, vaikka se tietenkin saattaa tuntua kuin veistä käännettäisiin haavassa.
Palstalla esiintyneen bannerin mukaan, alkoholisti ei ole vastuussa juomisestaan, mutta toipumisestaan hän on yksin täysin vastuussa!
Siksi jokaiselle retkahtaneelle, ja uudelleen yrittävälle pitää tehdä selväksi se, että raitistuminen ei ole aluksi hauskaa yksin, mutta siihen saa aina tukea.
Minulta voi jokainen retkahtaja pyytää apua ennekuin retkahtaa, mutta sen jälkeen avun pyytäminen onkin jo eri juttu.
Kukaan ei osaa kusettaa ja hyväksi käyttää muita ihmisiä niin kuin juova alkoholisti.
Olen huomannut, että ihmiset kuulevat sen, mitä haluavat kuulla. Totuus on viiltävä veitsi, sanoí Mika Waltari Sinuhessaan... Totuudenpuhujaa heitetään kivellä, mutta kadunkulmassa valehtelevalle taputetaan ja hänelle kannetaan rahaa.
Olen huomannut, että luontaisen vetovoiman herättämisestä suuntaan tai toiseen pitää viina yksin huolen, eivät kauniit tai tylyt sanat. Mutta jos välejä ei ole pannut poikki irvistelyllään, voi toinen kysyä jo vakavissaan, miten saisi itselleen sen, mikä sinulla jo on.
Olen erityisesti - lukekaa tarkkaan - huomannut, että sellaisen tyypin avun tarpeessa oleva kiertää kaukaa, joka meuhkaa:
a) minulla on tippunut rinnuksille saman verran kuin te olette juoneet,
b) jos ryhmät jäävät väliin, pitää ihan varmasti juoda,
c) lääkäreistä ja papeista ei ole apua, vain ryhmästä,
d) mitään lääkkeitä ei saa koskaan ottaa, ei ole masennusta, vain alkoholismia,
e) itsepähän olet ryypännyt, häpeä,
f) sinua pitäisi rangaista.
Voi myös sanoa ilman saarnaa ja moitetta: "on olemassa vaihtoehto" ja "haluatko yrittää". Valinnan tekee jokainen itse.
Olen huomannut, etteivät alkoholistia auta roskapuheet, kuten "ota vähemmän", "juo vain olutta", "ota vain neljä", "ota vasta iltapäivällä", "ota vain iloosi" tms. naurettavaa ja miljoonaan kertaan hyödyttömäksi koettua.
Kautta historian, on totuuden puhujat kivitetty tai ristiinnaulittu... se on totta.
Samaan käsittämättömyyksien kategoriaan kuuluu sekin viisaus, että totuus löytyy paradokseista.
Eli välttämättä se mielinkielin ymmärtävä ystävä ei aina olekaan paras vaihtoehto kuunnella. Parempi olisi vaan kuunnella karvaalta kuulostavaa totuuden puhujaa.
Minua syytetään usein siitä, että en yritä ymmärtää juoppoa tai sekakäyttäjää, ja että tuon liian tylysti mielipidettä esiin silloin kun pitäisi myötäillä ja ujuttaa tietoa varovasti perille.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että savolainen tyyli "kusta eri paikkaan kuin kyykkyy" ei sekään ole välttämättä toimiva.
Eniten näissä keskusteluissa rassaakin se, että niissä käsitellään useimmiten itse juomisen sijasta vain juomisen seurauksia. Ei edes haluta kohdata itse ongelmaa, vaan halutaan paeta sitä puhumalla pelkästään ongelman seurauksista.
Näinhän juoppo juuri toimii, välttelemällä aihetta joka on hänelle arkaluontoinen.
Siksi en halua lähteä keskustelemaan puista silloin kun pitäisi keskustella itse metsästä.
Nythän muuten voit lisätä tuohon "päihdeammattilaisten" keksimään ohje-listaan sellaisenkin neronleimauksen, että voi tilata itselleen tekstiviestin kapakkaan. Viesti saapuu tilaajan kännykkään hiukan ennen puolta yötä (juuri kun juopolla alkaisi olla hauskaa) ja kehottaa lähtemään kotiin!!!
Vain alkoholismista täysin tietämätön "päihdealan ammattilainen" voi kuvitella, että alkoholisti toimisi siten...
"Nythän muuten voit lisätä tuohon "päihdeammattilaisten" keksimään ohje-listaan sellaisenkin neronleimauksen, että voi tilata itselleen tekstiviestin kapakkaan. Viesti saapuu tilaajan kännykkään hiukan ennen puolta yötä (juuri kun juopolla alkaisi olla hauskaa) ja kehottaa lähtemään kotiin!!!"
Täytyy tosiaan lisätä. Monellehan puoliso soittaa jo alkuillasta aivan yhtä huonolla tuloksella. Lopulta ei sitten ole soittoja, eikä kotia. Voisi tietysti miettiä, pyrkiikö juoppo joskus juuri siihen tulokseen.