oli kun nielin ylpeyteni(minäkö muka masentunut) ja menin terveyskeskuslääkärin luo, tulos masennus ja lääkitys, nyt vihdoin masennus alkaa helpottamaan lääkkeiden avulla, hoitoa vuosi takana.
Jos yhtään tuntuu pahalta, ja tilanne jatkuu, hakekaa apua heti tänään tai huomenna. Mitä aiemmin aloitat niin sitä nopeammin toivut huomaamaan että elämä on sittenkin elämisen arvoista, vaikka tulee aina päiviä joskus jolloin se on kyseenalaista, mutta parasta oli avun saaminen, muutoin en jaksaisi elää.
Kerroin tämän kannustukseksi kaikille niille jotka tietävät sisällään tarvitsevansa apua, mutta rohkeus tai ylpeys estävät avun hakemisen.
Tsemppiä kaikille masentuneille ja muillekin!
Jos yhtään tuntuu pahalta, ja tilanne jatkuu, hakekaa apua heti tänään tai huomenna. Mitä aiemmin aloitat niin sitä nopeammin toivut huomaamaan että elämä on sittenkin elämisen arvoista, vaikka tulee aina päiviä joskus jolloin se on kyseenalaista, mutta parasta oli avun saaminen, muutoin en jaksaisi elää.
Kerroin tämän kannustukseksi kaikille niille jotka tietävät sisällään tarvitsevansa apua, mutta rohkeus tai ylpeys estävät avun hakemisen.
Tsemppiä kaikille masentuneille ja muillekin!
Vastaukset 7
Vanhimmat
On ihanaa kun tänne kirjoittaa välillä sellaisetkin, jotka ovat toipuneet masennuksesta. Se antaa toivoa! Itselläni lääkitys 2 kk ja muutama kerta terapiaa takana. Välillä tuntuu jo paremmalta ja välillä iskee epätoivo ja turhautuminen että eikö tämä ikinä parane! Jouduitko kokeilemaan useampaa lääkettä, ennen kuin sinulle sopiva löytyi? Kärsitkö masennuksen lisäksi esim. ahdistuksesta? Tunnetko olevasi täysin parantunut? Oletko käynyt myös terapiassa? Alkoiko parantuminen sinulla "aaltomaisesti", välillä parempia ja välillä huonompia päiviä/aikoja?
viimevuoden joulukuusta ensimmäistä kertaa elämässäni mielialalääkettä, olin ihan loppu ja tuntui kyllä lyijynraskaalta kaikki ja mikään ei tuntunut miltään, sain ensin efexoria ja se varmasti oli vikatikki koko lääke työterveyslääkäriltä, pyysin sen vaidettavaksi toukokuussa nyt on Citalopram 20mg puoli tablettia
päivässä ja elämäkin on alkanut henkisellä puolella parantua, väsymys ja haluttomuus kaikkeen on pikkuhiljaa poistunut, alan jo saada takaisin huumorintajuni ja naurukin on jo herkässä. Toisaalta vaihdevuosivaivat varmasti ovat yksi masennuksen syy tässä iässä, tulee sellainen tunne että kaikki on menetetty eikä mitään ole saanut aikaan ja että vaikka mitä yrittää niin aina kaikki menee pieleen ja vastoinkäyminen seuraa aina toista vastoinkäymistä ja parempaa ei ole tulossa. Siltä se tuntuu koko elämä on pe..stä aina välillä, sitten valoisana hetkenä taas on tyytyväinen kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Elämä on myötä ja vastamäkeä, kuitenkin jos vastamäkeä on enemmän niin sitä ihan väkisin menettää toivonsa, eikä jaksa ajatella postitiivisesti.
"Jos yhtään tuntuu pahalta, ja tilanne jatkuu, hakekaa apua heti tänään tai huomenna."
Kaikilla ihmisillä tuntuu välillä "yhtään pahalta". Ja jos sattuu jotain surullista, vaikka läheisen kuolema, niin tilanne jatkuu pitkään. Se on kuitenkin normaalia ja kuuluu elämään, ihmisen aivojen kuuluu saada prosessoida niitä tunteita ja alakuloa vapaasti.
Masennuslääkkeet lyövät usein täysin turraksi. Ei masenna, mutta ei tunnu mikään muukaan miltään. Zombie. Ei kaikilla, mutta monilla meillä käy niin. Tunteiden tukahduttaminen vain siirtää ongelmaa ja surukin jää surematta, kun lyödään serotoniinipommi aivoihin ja se pitää tekoiloisena. Harva kykenee esim. aidosti ja syvästi käymään surua läpi, jos syö masennuslääkkeitä tai rauhoittavia. Ja se surutyö pitäisi tehdä, on se suru sitten jonkun kuolemasta, taloudellisesta katastrofista, työpaikan menetyksestä, avioerosta tai mistä vaan elämän koettelemuksesta. Niitä voi ja pitäisi toki ruotia ystävien kesken ja avulla, jos sellaista ei ole tai ei halua puhua luottamuksellisesti läheisille, niin sitten psykiatrin tai alan erikoissairaanhoitajan kanssa. Puhuminen auttaa tuollaisten selvittämisessä. Lääkkeillä asiat jää hoitamatta, koska ne estävät sinua suremasta ja olemasta allapäin, mikä on ihmisen luonnollinen tapa hoitaa ja selvitä noista vastoinkäymisistä, se suruaika ja sureminen.
Olen nähnyt jonkun tapauksen, joissa suru on siirretty ja ohitettu, vaimennettu mielialalääkkeillä. Jos ei ihminen jää pysyvästi lääkkeiden varassa eläväksi ihmiseksi, niin sitten tulee pahempia psyyken ongelmia myöhemmin, kun suru on painettu taka-alalle aikanaan. Jopa vuosien kuluttua. Näinhän käy silloinkin, jos ilman lääkkeitä jättää prosessoimatta pahat asiat ja työntää ne vain mielestään.
Silloin on eri asia, jos suru tulee muiden kanssa puhumisesta huolimatta niin suureksi, että ihminen tappaisi itsensä tai jos ihminen muuten vain, ilman vastoinkäymisiä vajoaa niin synkkään olotilaan, että lääkitystä tarvitaan selviytymiseen.
Normaaliin elämässä vastaan tulevaan "pahalta tuntumiseen" ei pitäisi lääkitystä hakea, varsinkin jos pahaan oloon on luonnollinen selitys, läheisen kuolema, taloudellinen konkurssi, avioero tms. oikeasti surua ja masennusta aiheuttava tilanne, joka pitää saada prosessoida läpi selviytyäkseen.
valtio työvoimapoliitikoineen!
Sinua pompotetaan siellä täällä ja toimeentuloa et saa oikein mistään edes koulutettuna tai muuten pätevänä.
Paskaduuneja tekee mieluummin lääkkeissä kuin
"normaalina"...
ikänne,niin oleette kuin lanttusäkkejä tossut jalassa ja lippis päässä lippa sinneppäin mihin on matkaanne asetettu.Pääasia että itse tunnette itsenne hyvinvoivaksi,eihän muu yhteiskunta teitä enää valvo,kun ovat itsekkin samalla linjalla?Ulkomaiset turistit voivat osin hieman ihmetellä,jos heillä on viellä tavat ja tyyli.Ei globaalisestikaan maailmaa jaa enää kuin raha ja valta,joka kukkuloilla istuvat helyt kaulassaan purppuraan puetut johtajat suikat ja tierrat päässään,pitämässä silmällä mahdollisia vastustajiaan,joita vartaat odottavat juhlissa.
Itse aikanaan heräsin aamuyöstä 2-3 aikaan enkä nukantanut enää. Tätä kesti helmikuusta toukokuuhun.
Hakeuduin lääkäriin koska päivisin olin tulla hulluksi vähistä unista- olin aika zombie ja 2 lasta hoidettavana. Hakeuduin lääkäriin joka totesi masennuksen. Sain lääkkeet, uni rupesi riittämään ja elämä sujumaan. Viisas teko multakin mennä lääkäriin.
Olen jutellut monien masentuiden kanssa työssäni ja kyllä se on se YLPEYS pahin syy hoitoon menemättömyyden syy.
En ymmärrä vieläkään kun itse sairastuin että kuinka väärin ymmärrettyjä masennukseen sairastuneet ovat. Ihan kuin masennus olisi itseaiheutettu jota se ei todellakaan ole.
En usko tänäkään päivänä että kukaan ihminen suunnittelee sairastuvansa masennukseen esim. sairasloman takia. Jossain tutkimuksessa oli 98% masennukseen sairastuneista on työssään ja vapaaikana ylitunnollisia ihmisiä jotka suorittaa toisten ihmisten mukavaatimuksia. Eli sairastunut kokee että hänen pitää tehdä sitä tai tuota sen takia että itse kuvittelevat toisten haluavan minun tekevän sen.