Pakkoraskaus

Jotenkin ärsyttävää. Tulin vahingossa raskaaksi poikaystävälleni, oltu yhdessä hurjan vuoden verran. Kerroin asiasta ja sanoin, että abortti ei oikein tunnu mieleiseltä ajatukselta. En ajattele että se on suoranainen murha, mutta tuntuu niin kamalalta ajatukselta riistää mahdollisuus elämään jollekin, jonka pykäsin vahingossa ehkäisystä huolimatta (vaihdoin pillereitä, saattoi johtua siitä). En ole keneltäkään kysynyt. Paitsi lääkäriltä että teinkö jo vahinkoa kun ehdein niitä pilsuja vetämään melkein kuukauden.

Mutta mitä tapahtuikaan ku kerroin..? Mies REPESI riemusta. Se reaktio oli _aivan_ järkyttävää katseltavaa, huusi ja tuuletti ja soitti heti äidilleen. No anoppi veti vielä miestäkin pahemmat ilon kilarit ja soitti läpi suunnilleen koko suvun että nyt hänestäkin tulee mummo, vihdoin ja viimein. Kukaan ei kysynyt mun mielipidettä ennenkuin koko v*tun maailmalle piti mennä mainostamaan. Miten mä olisin kehdannu enää tehdä aborttia? Ja kun se ei edes kivalta ajatukselta tuntunut. Ensimmäinen ajatukseni oli pois antaminen, mutta sekin tuntuu sydämettömältä. Sen tiedän, että tasan tarkkaan en lasta näin nuorena kaivannut, sikshän mä niitä pahuksen pillereitä söin??

Viikko 24 tai jotain sinne suuntaan. Kiva kuhmu näkyy jo. Anoppi teki mut melkei hulluks kertomuksillaan välilihan repeämisestä ja jostain hemmekon puolen minuutin ponnistusajasta kun potra poika oli jo ulkona. Huoh. En tiedä yhtikäs mitään näistä jutuista. Olen saanut lahjaksi vauvanvaatetta ja kauhistellut niiden vaatteiden kokoa, kuinka hiton iso vauva sieltä oikein tulee? Lääkäriltä en oikein mitään voinut kysyä kun poikaystävä intoili vieressä sydänäänistä ja muusta.

Tunnen olevani kertakaikkisen ulkopuolinen. Kaikki tuijottaa mun mahaa, näytän siltä kuin olisin juonut sata litraa vettä. Kuulemma jalat turpoaa vielä kuin elefantilla ja v*ittu repeää. Hienoa! Totunko mä tähän koskaan? En halua, että vihaan sitä lasta. Kun saan sen palleron ensimmäisen kerran syliini, rakastunko sillä silmäyksellä? Mitä jos me erotaan ennen synnytystä? Anoppi ei kyllä välttämättä anna sen tapahtua. Tai mitä jos mies haluaa toisen?? Eli siis, koska nyt asialle ei voi enää sanoa kuin voi voi, niin haluaisin tietää, onko kellään käynyt niin että vihaa sitä kasvavaa vatsaa ja toivonmukaan sitten haluaakin pitää sen lapsen? Oma isäni oli aika kakkapää, en toivoisi lapseni kasvavan samanlaisessa kodissa kuin minä aikoinani, vieroksuttuna, ei haluttuna. Olen niin pirun masentunut.
71270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tarina mutta tunteet sekaisin.
Vuosia sitten tapasin ihana ukon joka oli mua 12 vuotta vanhempi ja hänellä ei vielä ollut lapsia eikä ollut ollut oikein kunnon suhdettakaan.
Muutettiin yhteen ja pian tulikin lapsiasia ajankohtaiseksi, siis haluttiin kyllä molemmat tätä lasta.
Yritystä ei kauaa kestänyt kun jo tulinkin raskaaksi ja kuinka ollakkaan, ukosta tulikin samantein aivan paska. Viipyi ylitöissä ja töidenkin jälkeen luuhasi "kaverillaan" ja mä olin aivan ilmaa ja minulle ei enää herunutkaan aikaa eikä huomiota. Hänen vaatteistaan, ja muös suihkun lattialta, alkoi löytyä tummia pitkiä hiuksia vaikka itse olen vaalea?. Kysyin asiasta että mistäs nää on tullut nii ukko vaaa nauro paskasesti että alanko mä jo skitsoileen ja haukku vainoharhaseksi. Selväähän se oli että vieraissahan se kävi ja se myös selvisi myöhemmin varmuudella.

Mulla nousi sitten verenpaineet ja mut määrättiin vuodelepoon toistaiseksi niin ukko vaa nauro että mä vaan teeskentelen ja että mä vaan olen niiiin laiska ihminen että tekosyyllä haluun vaan persettäni lepuuttaa. Ja paljon muutakin paskaa tapahtu sen puolen vuode aikana.

Mäpä aloin vihaamaan mun sisällä kasvavaa lasta. Olin aivan hukassa ja mulla oli jo lapsentuhoisia ajatuksia. En halunnut sitä vauvaa enää kun SE oli pilannu mun ihanan suhteen. Sitä en tiedä mikä mut sai järkiin mutta eräänä aamuna noin kk ennen laskettua aikaa heräsin ajatus kirkkaana ja siltä seisomalta lemppasin ukon pihalle. Vauva syntyi ja sitä ennen olin jo tuntenut positiivisia tunteita häntä kohtaan ja kyllä se rakkaus syntyi samalla hetkellä kun syntyi vauvakin.

Tästä tapauksesta on nyt kulunut 8 vuotta ja tämä lapsi on ihana ja rakastettava poika.

Äänestä

todellakaan ymmärrä, että pakkoraskaus????? Kyllä sinä itse omasta kehostasi päätät ei mies eikä varsinkaan se anoppi ja jos todella on vielä ollut ehkäisy käytössä. Ei ne järin viisasta porukkaa kyllä ole kuka laulaa samoin tein raskauden kaikkien korviin. Aina olisi hyvä odottaa se 12 vkoa että olisi varmempi raskauden jatkuminen. Tulet kyllä varmasti lastasi rakastamaan mutta jos tässä vaiheessa jo alistut toiseten tahtoon niin kuinka on jatkossa. Pelottaa ihan ajatella sinun tulevaisuutta. Anoppi varmaan pöllii koko mukulan eli voi olla että sinulla ei siitä juurikaan taakkaa edes ole :))

Äänestä
  • ANNA SE ANOPILLE!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Mutta kyllä sä lastasi rakastat ja aivan varmana kun saat ensi kertaa syliisi!

Äänestä

Mä haluaisin muistuttaa, että sulla tosiaan on mahdollisuus antaa se lapsi myös adoptoitavaksi. Se ei ole sydämetöntä vaan aitoa rakkautta lasta kohtaan. Adoptio on suurempaa vastuunottamista kuin abortti. Antaa hänet perheeseen, jossa ei olla omaa lasta voitu saada. Tällöin saat aikaa elää elämääsi eteenpäin, riistämättä pienokaisen elämää.

Äänestä

täys vahinko raskaus menossa eli myös yksi lapsi on vahinko ja ei-haluttu jne. ja voisi sanoa että rakkauteni tähän avuttomaan lapseen syntyi kun sain rinnan päälle aivan ekan kerran, hän oli niin pieni ja avuton, suloinen, ihanan punainen tyttö. olin siis koko odotusajan inhonnut sitä raskaana oloa, mutta kyllä mielialat muuttu kun näki sen suloisen lapsen ihan livenä. nyt siis taas vahinko, enkä mihinkään aborttiin olisi kyennyt, en tykkää olla taaskaan raskaana vatta turvonnu ja vtuttaa kaikki asiat, mutta uskon että mieliala taas on eri kun synnytys ohi ja hoitaa siä ihunaa vauvaa, saa rakastaa sydämmensä kyllyydestä, kun itseä ei ollut niin rakastettu, omille lapsille voi tehdä etti tee samalla lailla kuin itselle on tehty, eli minä ainakin rakastan ja näytän rakkauteni lapsilleni enkä tee samoja virheitä joita minulle tehtiin.

ja varmaan siksi ne vaatteet on isoja koska se vauva kasvaa aikasen äkkiä et 50cm vaatteet jää äkkiä pieneksi, niin on hyvä et on isompia ne vaatteet yms.

jaksamisia kuitenkin, kyllä se siitä!

Äänestä

että saisi olla sun paikallasi..ukosta vitut viis veisais tos tilassa. olen yli 10v köärsinyt lapsettomuudesta ,itelläni on vuonna 91 syntynyt poika..myös vahinko,mutta niin rakas ja pala minua ettei mikään siihen väliin pääse.olin aivan pentu kun hänet sain..erosin hänen isästään kun poika oli puol vuotias.. sen jälkeen en ole lapsia saanut,nyt siis mennyt 16v ja hoitojen avulla saatiin raskaus alkamaan.olen rv 15 nyt.olen maailman onnellisin.pelkään että sain lapsettomuuden rangaistuksena jostain.esim siitä etten ole ollut paras äiti..kun en osannut ittestänikä huiolta pitää saati lapsesta..tosin parhaani tein ja hyvin menee nytkin..koskaan en apua saanut tai ees pyytänyt ettei leimata osaamattomaks luopioks kuten äitini tuppasi sanomaan minua.. nyt kuitenkin sulle koitan sanoa et kaikella on tarkoitus..sillä lapsellakin on tarkoitus.. anna mennä muiden ja rakasta sitä..se tulee olemaan maailman kallein asia sulle :) onnee ja voimia.se palkitaan miljoonakertasesti..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-.-'' kirjoitti:

Jotenkin ärsyttävää. Tulin vahingossa raskaaksi poikaystävälleni, oltu yhdessä hurjan vuoden verran. Kerroin asiasta ja sanoin, että abortti ei oikein tunnu mieleiseltä ajatukselta. En ajattele että se on suoranainen murha, mutta tuntuu niin kamalalta ajatukselta riistää mahdollisuus elämään jollekin, jonka pykäsin vahingossa ehkäisystä huolimatta (vaihdoin pillereitä, saattoi johtua siitä). En ole keneltäkään kysynyt. Paitsi lääkäriltä että teinkö jo vahinkoa kun ehdein niitä pilsuja vetämään melkein kuukauden.

Mutta mitä tapahtuikaan ku kerroin..? Mies REPESI riemusta. Se reaktio oli _aivan_ järkyttävää katseltavaa, huusi ja tuuletti ja soitti heti äidilleen. No anoppi veti vielä miestäkin pahemmat ilon kilarit ja soitti läpi suunnilleen koko suvun että nyt hänestäkin tulee mummo, vihdoin ja viimein. Kukaan ei kysynyt mun mielipidettä ennenkuin koko v*tun maailmalle piti mennä mainostamaan. Miten mä olisin kehdannu enää tehdä aborttia? Ja kun se ei edes kivalta ajatukselta tuntunut. Ensimmäinen ajatukseni oli pois antaminen, mutta sekin tuntuu sydämettömältä. Sen tiedän, että tasan tarkkaan en lasta näin nuorena kaivannut, sikshän mä niitä pahuksen pillereitä söin??

Viikko 24 tai jotain sinne suuntaan. Kiva kuhmu näkyy jo. Anoppi teki mut melkei hulluks kertomuksillaan välilihan repeämisestä ja jostain hemmekon puolen minuutin ponnistusajasta kun potra poika oli jo ulkona. Huoh. En tiedä yhtikäs mitään näistä jutuista. Olen saanut lahjaksi vauvanvaatetta ja kauhistellut niiden vaatteiden kokoa, kuinka hiton iso vauva sieltä oikein tulee? Lääkäriltä en oikein mitään voinut kysyä kun poikaystävä intoili vieressä sydänäänistä ja muusta.

Tunnen olevani kertakaikkisen ulkopuolinen. Kaikki tuijottaa mun mahaa, näytän siltä kuin olisin juonut sata litraa vettä. Kuulemma jalat turpoaa vielä kuin elefantilla ja v*ittu repeää. Hienoa! Totunko mä tähän koskaan? En halua, että vihaan sitä lasta. Kun saan sen palleron ensimmäisen kerran syliini, rakastunko sillä silmäyksellä? Mitä jos me erotaan ennen synnytystä? Anoppi ei kyllä välttämättä anna sen tapahtua. Tai mitä jos mies haluaa toisen?? Eli siis, koska nyt asialle ei voi enää sanoa kuin voi voi, niin haluaisin tietää, onko kellään käynyt niin että vihaa sitä kasvavaa vatsaa ja toivonmukaan sitten haluaakin pitää sen lapsen? Oma isäni oli aika kakkapää, en toivoisi lapseni kasvavan samanlaisessa kodissa kuin minä aikoinani, vieroksuttuna, ei haluttuna. Olen niin pirun masentunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu