Miehet virtsasivat pihalle - ammuttiin haulikolla
29.07.2008 07:30
Humalaisen miesporukan öinen virtsaustauko johti tappeluun ja ammuskeluun.Kolme ihmistä vietiin paikattavaksi ensiapuun, ja poliisi otti kiinni kaikkiaan yhdeksän rähinöitsijää.
Orimattilan poliisi tutkii viime sunnuntaiyön tapahtumaa useana törkeänä ja tavallisena pahoinpitelynä.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Arto Mölsä ei lähtenyt eilen arvioimaan, esittääkö hän tapahtumasta joitain henkilöitä vangittaviksi.
Haulikosta osumia saaneet kaksi miestä selvisivät vähin vammoin. Toinen menetti yhden sormistaan ja toinen sai hauleja pohkeeseensa.
Rähinä alkoi puolen yön aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun miesjoukko pysähtyi tien varteen ns. inhimilliselle hädälle keventämään rakkoaan. Miehet olivat tulossa Artjärveltä kohti Orimattilaa.
Talon omistajapariskunta oli vielä hereillä, kun miesjoukko asettautui tien penkalle tarpeilleen.
Pariskuntaa mieslauman virtsaus häiritsi. Pariskunta yritti saada mieslauman virtsaamaan toiseen suuntaan.
Örveltävää joukkoa tämä ei miellyttänyt. Seurauksena oli äänekäs keskustelu, ja joukko kävi talon asukkaiden päälle.
Talon isäntä haki turvakseen ladatun haulikon, josta syntyi käsikähmä. Haulikko laukesi ainakin kahdesti. Kuka sen laukaisi ja missä tilanteessa, on vielä selvittämättä.
Talon isännän miesjoukko pahoinpiteli ammuskelun päätteeksi pihassa potkuin ja nyrkein.Haulikossa oli ollut yhdellä kertaa kiinni useita miehiä.
- Ilmeisesti yhden sormi oli sattunut sopivasti piipun päähän, ase laukesi kärhämässä ja hän menetti sormensa. Toinen sai pohkeeseensa pari haulia. Vammat eivät ole onneksi hengenvaarallisia, toteaa rikoskomisario Mölsä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tekee ihmisestä viisaan otuksen (?!?!). Tuosta kun selviävät, eivät taida pojat kovin ylpeitä itsestään olla. Onneksi ei käynyt pahemmin, aineksia jonkun hengenmenollekin tuossa olisi ollut eikä asiasta olisi ihan vaan sakoilla päässyt.
Myös kaksi autoa rusikoitiin:
http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hs&view=1156&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1135238191718