Mies istui puistossa ja katseli ympärilleen..
Oli ilta, jo melkein yö niitä lokakuun viimeisiä iltoja, ensilumi oli satanut sinä iltana.Hän oli joutunut tulemaan puistoon yksin, hänellä siis ei ollut vaimoa, edes perhettä. Mies ei tarvinnut niitä, hänellä oli ura. Ystäviäkään ei hänellä tainnut olla, vaikkei tätä itselle myöntänytkään. Rikas, Onnellinen... -Kuvaavatkohan nämä sanat minua? mies kysyy äänellä, joka ei kuulosta tulevan edes oikeasta suusta. - Minä tiedän, että sinä olet rikas ja sinä tiedät, että et ole onnellinen. Kuin en minäkään, jos et sinä.. puhuja oli suhteellisen normaali, vaikkakin hänellä oli jotenkin kummat silmät, ehkä jopa tutut ja hänen kasvonpiirteensä olivat hyvin terävät, vaalea oli myös hän iholtaan.Vampyyriksi häntä olisi voinut kuvitella, onneksi tiedän ettei niitä ole, paitsi asianajajien muodossa. Siitäkin joukkiosta oikea vampyyri, kait pysyttelisi poissa.-Mitä teet täällä? kysyi mies. Sanat tuntuivat tulevan hänen mahastaan, pikemminkin kuin suustaan.-Etsin häntä, kuin niin monesti aikaisemminkin.vastasin miehelle tyynesti. - Jos vain katsoisit tarkemmin olisit jo, ehkä löytänyt hänet? mies sanoo, jälleen hänen sanansa kuulostavat niin...-eihän täällä ole ketään muita, paitsi tuo nuoripari, mutta heistä tuskin kumpikaan on se mitä etsin. Tuntui kuin jalkani olisi vedetty altani, kun tajusin..jospa tuo outo, tuttu mies on se , jota etsin. Vaikka en olisi koskaan kuvitellut hänen olevan tuollainen. -minä se olen mies vastasi hieman helpottuneemmasti, mutta kuitenkin veti ilmeensä uudestaan tiukaksi..-Tiedäthän sinä, että et voi tulla mukaani tuollaisena, mies sanoi. -millaisena? kysyin heti tuskin hänen lopetettuaan viimeisen sanansa.-Tiedäthän, tietämättömänä hän sanoi minulle ilmeisen totisena. Juurihan hän oli sanonut olevansa se ketä etsin. - Vaikka olisinkin, estääkö se sinua kysymästä? hän kysyi nyt hämmenyksen sekaisella äänellä. -Mutta minähän kuulen sinut, kuin näen sinut ja vain sinut. Vastattuani toivon, että ymmärtäisin tämän , mitä tapahtuu? Ja taas ennenkuin lopetan lauseeni, hän avaa suunsa ja sanat jatkuvat omistani - Tuskinpa huomaisit, vaikka metsä puhuttelisi sinua, mies tokaisee väheksyvällä äänellään, jostain syystä vain en nyt näe häntä.
- METSÄ? miten niin metsä mitä tarkoitat? voiko metsän kuulla? puhuuko metsä? Jähmetyn paikalle kauhusta...Huomaan tuon kummallisen miehen puhuvan kanssani, ilman sanoja. Koko sen ajan hän on puhunut ajatusteni päälle. Huomaan ettei ole olemassa edes koko miestä, metsä kylläkin.
"-Liekki on ikuinen, kuin varjon tanssiminen sen ympärillä." Ensimmäisen sanat ovat kovin kauniita kuultaviksi. " Tunnet sen virtaavan sisälläsi, tunnet sen valossa ja pimeässä" toinen sanoo huomattavasti hiljaisemmalla äänellä, tuskin edes kuulen sitä. " - valossa väistät sitä, vaan pimeässä törmäät" kolmannen sanat nostavat taas ihoni karvat pystyyn... Nythän on pimeä, lähes niin pimeä, kuin voi olla, huomaan puhuvani yksikseni puiston penkillä. Ensilumi sataa maahan.
Se pelottaa, kun tietää sen sataneen jo muutamaa hetkeä aikaisemmin, vai olinko vain nukahtanut..
Tuntuu, kuin uneni olisi ollut liian sekava uneksi..aivan , todelta, kuin se kuulostaakin..
Nousen penkiltä ja lähden suuntaamaan kotiani kohden.. - Kuulit siis metsän puhuvan... teräväpiirteinen mies toteaa, taas noilla tutuilla silmillään.. Ehkäpä mies on oikeassa, jos se todella oli metsä, jonka kuulin puhuvan.
Ehkäpä tuo mies on jostain toisesta ulottuvuudesta, joka vain satunnaisesti teleportoituu jo nähtyyn puistoon... huomaan teoriassani olevan pienehköjä aukkoja, mutta itseni parasta ajatellen en mieti tuota enää..
Tuntuu niin kylmältä, metalli vasten maata
Tuntuu niin pieneltä, laiva vasten merta
Oli ilta, jo melkein yö niitä lokakuun viimeisiä iltoja, ensilumi oli satanut sinä iltana.Hän oli joutunut tulemaan puistoon yksin, hänellä siis ei ollut vaimoa, edes perhettä. Mies ei tarvinnut niitä, hänellä oli ura. Ystäviäkään ei hänellä tainnut olla, vaikkei tätä itselle myöntänytkään. Rikas, Onnellinen... -Kuvaavatkohan nämä sanat minua? mies kysyy äänellä, joka ei kuulosta tulevan edes oikeasta suusta. - Minä tiedän, että sinä olet rikas ja sinä tiedät, että et ole onnellinen. Kuin en minäkään, jos et sinä.. puhuja oli suhteellisen normaali, vaikkakin hänellä oli jotenkin kummat silmät, ehkä jopa tutut ja hänen kasvonpiirteensä olivat hyvin terävät, vaalea oli myös hän iholtaan.Vampyyriksi häntä olisi voinut kuvitella, onneksi tiedän ettei niitä ole, paitsi asianajajien muodossa. Siitäkin joukkiosta oikea vampyyri, kait pysyttelisi poissa.-Mitä teet täällä? kysyi mies. Sanat tuntuivat tulevan hänen mahastaan, pikemminkin kuin suustaan.-Etsin häntä, kuin niin monesti aikaisemminkin.vastasin miehelle tyynesti. - Jos vain katsoisit tarkemmin olisit jo, ehkä löytänyt hänet? mies sanoo, jälleen hänen sanansa kuulostavat niin...-eihän täällä ole ketään muita, paitsi tuo nuoripari, mutta heistä tuskin kumpikaan on se mitä etsin. Tuntui kuin jalkani olisi vedetty altani, kun tajusin..jospa tuo outo, tuttu mies on se , jota etsin. Vaikka en olisi koskaan kuvitellut hänen olevan tuollainen. -minä se olen mies vastasi hieman helpottuneemmasti, mutta kuitenkin veti ilmeensä uudestaan tiukaksi..-Tiedäthän sinä, että et voi tulla mukaani tuollaisena, mies sanoi. -millaisena? kysyin heti tuskin hänen lopetettuaan viimeisen sanansa.-Tiedäthän, tietämättömänä hän sanoi minulle ilmeisen totisena. Juurihan hän oli sanonut olevansa se ketä etsin. - Vaikka olisinkin, estääkö se sinua kysymästä? hän kysyi nyt hämmenyksen sekaisella äänellä. -Mutta minähän kuulen sinut, kuin näen sinut ja vain sinut. Vastattuani toivon, että ymmärtäisin tämän , mitä tapahtuu? Ja taas ennenkuin lopetan lauseeni, hän avaa suunsa ja sanat jatkuvat omistani - Tuskinpa huomaisit, vaikka metsä puhuttelisi sinua, mies tokaisee väheksyvällä äänellään, jostain syystä vain en nyt näe häntä.
- METSÄ? miten niin metsä mitä tarkoitat? voiko metsän kuulla? puhuuko metsä? Jähmetyn paikalle kauhusta...Huomaan tuon kummallisen miehen puhuvan kanssani, ilman sanoja. Koko sen ajan hän on puhunut ajatusteni päälle. Huomaan ettei ole olemassa edes koko miestä, metsä kylläkin.
"-Liekki on ikuinen, kuin varjon tanssiminen sen ympärillä." Ensimmäisen sanat ovat kovin kauniita kuultaviksi. " Tunnet sen virtaavan sisälläsi, tunnet sen valossa ja pimeässä" toinen sanoo huomattavasti hiljaisemmalla äänellä, tuskin edes kuulen sitä. " - valossa väistät sitä, vaan pimeässä törmäät" kolmannen sanat nostavat taas ihoni karvat pystyyn... Nythän on pimeä, lähes niin pimeä, kuin voi olla, huomaan puhuvani yksikseni puiston penkillä. Ensilumi sataa maahan.
Se pelottaa, kun tietää sen sataneen jo muutamaa hetkeä aikaisemmin, vai olinko vain nukahtanut..
Tuntuu, kuin uneni olisi ollut liian sekava uneksi..aivan , todelta, kuin se kuulostaakin..
Nousen penkiltä ja lähden suuntaamaan kotiani kohden.. - Kuulit siis metsän puhuvan... teräväpiirteinen mies toteaa, taas noilla tutuilla silmillään.. Ehkäpä mies on oikeassa, jos se todella oli metsä, jonka kuulin puhuvan.
Ehkäpä tuo mies on jostain toisesta ulottuvuudesta, joka vain satunnaisesti teleportoituu jo nähtyyn puistoon... huomaan teoriassani olevan pienehköjä aukkoja, mutta itseni parasta ajatellen en mieti tuota enää..
Tuntuu niin kylmältä, metalli vasten maata
Tuntuu niin pieneltä, laiva vasten merta
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuollaiseen pötköön ei pääse alkuun. Tarkoitan siis ulkoasua eli lähinnä kappalejakoa. Tekstisi voi olla hyvää, en tiedä kun en lukenut. Repliikkiviivoja keskellä (sivusuunnassa) tekstiä eikä uudelta riviltä aloitettuna jne. ja liikaa lopetuksia kolmeen pisteeseen (tai kahteen(!), huolellisuutta kiitos). Vielä kun nimi on tusina-jaakko niin ei innosta.