Olenko paha?

Olen juuri eronnut avoliitosta, jossa elimme 2 vuotta. Miehellä on ongelmia alkoholin kanssa. En vaan voinut enkä koskaan oppinut sietämään sitä päivittäistä kaljottelua, ja viime kuukausina lisäksi lääkkeitten nappailua. Meillä ei ollut mitään muuta riidan aihetta.
Nyt ryven yksinäisyydessä ja itsesäälissä. Mietin olenko kauheen paha ihminen ja teinkö oikein, kun en enää uskonut hänen vannotteluihinsa, että juominen loppu kunhan hän saa jäädä. Niitä lupauksia tuli parin vuoden aikana lukuisia, mutta aina ne rikottiin enemmän tai vähemmän nopeesti. Sain vaan tarpeekseni. Teinkö oikein?
11649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyvä kun älysit jo kahdessa vuodessa. Meitä on muita, joille ei kakskymmentäkään riitä. Ei se kuitenkaan juomista olis lopettanut.

Äänestä

Teit viisaan päätöksen.
Heitä äkkiä itsesyytökset romukoppaan, sillä sinä sentään säilyt ihmisenä. Muussa tapauksessa teitä olisi ollut kaksi sairasta.
Juopon lupauksiin ja vannomisiin ei voi luottaa puupennin vertaa, sillä hänellä viina ajaa avioliiton, perheen ja kaiken ohi - se muuttuu tärkeimmäksi elämässä, koska vahvaksi kehittynyt alkoholiriippuvuus pakottaa juomaan, ja viinaa on saatava lisää.

Et voinut, etkä voi hänen hyväkseen mitään tehdä, sillä kukaan toinen ihminen ei voi alkoholistia raitistaa.
Hänellä itsellään täytyy olla vahva halu siihen, ja sen puuttuessa alamäki jatkuu.

Voit lopettaa itsesyytökset ja murehtimisen, ja onnittele itseäsi siitä, että päätökselläsi pelastuit todelliselta kurjuudelta, mikä ei vielä edes ollut pahimmillaan.

Äänestä

kuten tiedätkin.
nyt vaan eteenpäin hangessa sano mummo, kun sukset heinäkuussa löys.

Äänestä

Oikein teit. Ei kannata tuhlata elämää sellaisten kanssa, jota viina vie niin, ettei muilla asioilla ole väliä. Varsinkaan jos ei sitä tajua, vaikka toiset kertovat.

Äänestä

Olet paha.

Äänestä
  • aikuistua lapsukainen.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    aikuistua lapsukainen.

    Olipas asiaton kommentti. Edellinen vastasi aloitukseen lyhyesti ja ilmaisi mielipiteensä ytimekkäästi.

    Jos on erimieltä jostain tai on jotain katsantokantoja asian tiimoilta, ne toki kannattaa ilmaista jos niin tuntuu.

    Solvausviesti ehkä antaa lähettäjälleen jotain kiksejä. Kaikkia muita ne tympäisevät, aivan turhaan tuhlattua palstatilaa.

    Aloitukseen kommentoisin, en tiedä onko aloittaja hyvä vai paha. Mutta nopea tekemään avioeroja.

    Äänestä

  • hyihyi. kirjoitti:

    on seurannu puolison örvellystä niin pitkämielinen siinä on saanu olla.

    ei siis mikään nopea tekemään avioeroa.

    nopeampi aikataulu olisi ollu paikallaan.

    tietysti asia olis ollu nähtävissä jo ennen avioo, jos vaan rakkaus ei olis häirinny todellisuutta :))

    Äänestä

ja sille pahalle ololle on tehtävä jotain. Sinä teit mutta pahaolo silti jäi. Ehkä kannattais käydä juttelemassa.

Äänestä

Onneksi olkoon! Juoppo ei raitistu rakastamalla, vaan hänen täytyy itse haluta raitistua. Tällaisessa tilanteessa vakava pysähdyttäminen on paikallaan. Silloin juoppokin voi oikeasti haluta raitistua, kun näkee juopottelunsa seuraukset.

Sinä olet siinä juopon rinnalla sairastunut itsekin läheisriippuvuuteen, joten kannataa mennä Al-anonin kokouksiin. Minä sain sieltä valtavasti voimaa, kun olin ihan samanlaisessa tilanteessa kun sinäkin. Eron jälkeen x oli 60 päivää juomatta, ja olisi halunnut tulla takaisin. En enää ottanut, koska luotto oli niin totaalisesti mennyt. Nyt 6 vuoden jälkeenkin x juo, vaikka on diabetes, maanis-depressiivinen mielisairaus, voimakkaita rytmihäiriöitä, hoitamattomat hampaat. veranpainetauti, munuaisten vajaatoiminta, keuhkonahtaumatauti etc. Äijä vaan juo ja vetää tupakkaa kuin korsteeni.

Että olen kyllä onnellinen, että siitä x:stä pääsin eroon. Vaikeaa oli, ja rairaudetkin olisin hyväksynyt. Itsetuhoisuutta en vaan pystynuýt katsella, joten paras oli lähteä. Ja kun pahin aika meni ohi, niin yhtäkään päivää en haluaisi x:n kanssa hengata enää.

Äänestä

iha oikein teit! älä vaan pilaa päiviäsi rypemällä jossain ihme itsesäälissä! kuten edellä luin, jotkut tarttee vuosikymmeniä päästäkseen tollaisesta kumppanista eroon. onneksi et oo hukannut elämääsi. olet vain opiskellut alaa kaksi vuotta ja siinä oot varmaan saanut kunnon maisterinpaperit koko loppuelämäksesi. onnittelen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-liitto kirjoitti:

Olen juuri eronnut avoliitosta, jossa elimme 2 vuotta. Miehellä on ongelmia alkoholin kanssa. En vaan voinut enkä koskaan oppinut sietämään sitä päivittäistä kaljottelua, ja viime kuukausina lisäksi lääkkeitten nappailua. Meillä ei ollut mitään muuta riidan aihetta.
Nyt ryven yksinäisyydessä ja itsesäälissä. Mietin olenko kauheen paha ihminen ja teinkö oikein, kun en enää uskonut hänen vannotteluihinsa, että juominen loppu kunhan hän saa jäädä. Niitä lupauksia tuli parin vuoden aikana lukuisia, mutta aina ne rikottiin enemmän tai vähemmän nopeesti. Sain vaan tarpeekseni. Teinkö oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu