Olen 13-vuotias tyttönen ja en ole koskaan maistanutkaan, eikä se tulisi mieleenikään. Olen nuori ja tahdon olla terve. Surettaa katsoa ikäisiäni, jotka polttavat. Juoksevat portaat ylös ja hönkivät ilmaa kuin joku kuristaisi. Luulevat olevansa kovia ja "aikuisia".
Syy? -Aikuiset.
Suurin osa täysi-ikäisistä polttaa. Ikään kuin kuuluisi aikuisuuteen. Siksi kai se niin houkutteleekin nuoria.
Se minua ei paljon haittaa, jos pilaatte itsenne, mutta ajatelkaa lapsia, luontoa, muita, savuttomia ihmisiä.
Koulussa oli semmoinen tupakkavalistus, kuudennella luokalla. Minulla on paljon ystäviä viidenneltä, polttavat joka ikinen. Suloinen 11v. rööki suussa, söpöä?
Tupakka haisee kamalalta, olen sen hajulle varmaan yliherkkä. Katson vierestä, kun isä vetää tupakkaa askillisen päivässä. Hampaat sillä on jo niin keltaset et keuhkoista en ees haluu tietää.
Vanhemmat ovat eronneet. Aina kun tapaan isääni, se polttaa 3-4tupakkaa, minun ollessa paikalla.
Kerran sanoin hänelle, että tuo on huonoksi myös minulle, ja se meni kauemmas, mutta taisi unohtua jo, koska tänään se tupsutteli ihan siinä mun vieressä taas.
Vihaan tupakkaa. Ihmiset, meitä kuolee monesta syystä, kuinka moni meistä kuolisi mielummin vanhuuteen kuin tupakkaan?
Olen menettänyt mummoni tuohon tavaraan ja seuraavaksi lähtee isäni. Isosiskokin polttaa ja toivon hartaasti että edes veli ei koskisi siihen kirottuun pötkylään!
Äiti onneksi on täysin raitis, niinkuin minäkin aijon olla. Hän on esimerkki minulle.
Tupakoitsija:
Et vaaranna vain itseäsi, vaan myös kaikki muut, toivon niin että ede yritätte lopettaa. Pidentäkää ensin välejä, sitten ottakaa kokonaan pois käytöstä. Kun tekee mieli, miettikää niitä, jotka teistä ottavat mallia, toivoisitko oman lapsesi polttavan?
-Surullinen lapsi

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä, jos olet päättänyt pysyä tupakoimattomana. Vielä parempi, jos päätöksessäsi pysyt. Olen usein miettinyt, millä keinolla saisi nuoret olemaan aloittamatta tupakanpolttoa. Fiksut nuoret eivät poltakaan, mutta valitettavan monet haluavat esittää aikuisempaa kuin ovatkaan.
Nuorena kuuluu kapinoida vanhempien arvoja vastaan, ja yksi tapa kapinoida on tupakanpoltto, varsinkin jos tietää, etteivät vanhemmat sitä hyväksy. Toisaalta tupakoinnin malli tulee aikuisilta, jos ei omilta vanhemmilta, niin muualta.
Olet kuitenkin väärässä siinä, että useimmat aikuiset polttaisivat. Ehkä sinun tuttavapiiriisi sattumalta kuuluu epätavallisen monia tupakoitsijoita, mutta tilastojen mukaan vain noin joka neljäs tai viides polttaa.
Pelkään pahoin, että saarnasi menee hukkaan. Kyllä tupakoitsija tietää antavansa lapsille huonon mallin ja pilaavansa luontoa. Nikotiini on kuitenkin erittäin suurta riippuvuutta aiheuttava aine, josta jotkut lääkärit arvioivat olevan jopa vaikeampi päästä eroon kuin heroiinista.
Otahan Linnea yhteyttä Corell-jälkikasvuun Porissa!
itse olen juuri 18 vuotta täyttänyt poika..tai..no mies. tuossa iässä ajattelin tasan samalla tavalla kun sinä. tosin meidän perheessä ei koskaan olla poltettu. sitten yhdeksännellä luokalla, ihan peruskoulun lopussa, päätinkin maistaa. ja tässä sitä nyt ollaan, menee noin puoli askia päivässä, riippuu vähän mitä teen. sinänsä kaduttaa että alotin, on haitannut liikuntaharrastuksiani. mutta toisaalta, en vain pysty juuri nyt lopettamaan, yritin kerran ja kestin pari viikkoa, ja nyt poltan taas. motivaatio ei vaan riitä..aamusavut ja kahvikuppi on vain pakko saada...niin eli palatakseni otsikkoon, tarkotan sillä sitä että tossa iässä sä et voi sanoa että et aio koskeakkaan tupakkaan koskaan, ehkä muutaman vuoden päästä uskonkin jo sinua.
ps. päättänyt että viimeistään intin jälkeen loppuu, mutta katotaan nyt... :S