En oikein käsitä mistä muutama henkilö on saanut päähänsä, että museon lipputulot ovat jokseinkin erikoisessa asemassa terveydenhoidossa. Kukaan nyky valtuutettu ei ole koskaan puhunut, että museon lipputulot olisivat jotenkin suuri erä terveydenhuollon budjetissa tai ne kohdehtuisi suoraan terveydenhoitoon. Museon tuoma matkailijavirta on se mistä koituu tuloa kaupungille verojen muodossa. Myös kerrosneliöiden hinnannoususta sataman ympärillä tuottaa kaupungille lisätuloa. Matkailijoiden lisääntyminen antaa mahdollisuuden yritysten laajentaa toimintaansa ja sitä syntyy uusia työpaikkoja ja taas lisää verotuloa.
Vellamon lipputulot
Jari Luumi
411516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Mutta kun veronmaksajien piikkiin laitetaan isoja rakennuksia pystyyn, eikö se ole se mikä nostattaa kuntalaisten menopuolta. Hinnat nousee veron myötä yms,,, Kaupunki saa siis tuplasti tuloja ensin veröäyrin noston myötä ja sitten talojen tuoman toiminnan myötä. entäs kun rakennus on ns kuoletettu? en ole koskaan kuullut että veroäyriä laskettaisiin näiden hankkeiden jälkeen. Jokainen hanke kuitenkin herkästi nostaa veroja, Eihän velkainen Kotka muutoin saisikaan mitään rakennettua pystyyn. Mutta toisaalta sekin on väärin että kaikki maksatetaan asukkailla ja palvelut jälleen kallistuvat, mutta tulot ei nouse samassa suhteessa.
Tämmöinen mulle ainakin tuli heti ekana mieleen tästä sun hehkuttamisestasi, sanoisin että ei hyvä.
Nyt ihan ilman sarvia ja hampaita kysyn, että mihin perustat uskosi matkailijavirran kasvuun seuraavien kolmenkymmenen vuoden kuluessa, kun maailmanlaajuinen lama nostaa elinkustannusten (polttoaineet, ruoka..) hintoja ihan kaikkialla?
Useissa ennusteissa on luvattu jopa suuria rajoituksia matkailuun. Ilmastonmuutoksen torjuntayritykset johtavat tähän valitettavaan tosiseikkaan. Mm. lentoliikenne ja autoilu tulevat kärsimään.
Samaan aikaan kuitenkin, kun siis energian hinta nousee, nousevat myös Vellamon ylläpitokulut. Mieti taas kolmeakymmentä vuotta eteenpäin. Ei turisteja, mutta lämmitys ja valaistuskulut aivan hirmuiset.
Ja sitten.. Vaikka kaikki säilyisikin ennallaan, olisi mielenkiintoista nähdä tarkkoja laskelmia siitä, että kuinka paljon se Vellamo sitten todellisuudessa niitä verotuloja tuo? Ja paljonko tuo Maretarium?
eri museoita ja kulttuurilaitoksia tulisi tarkastella pelkästään tuottoajattelun kautta. Nehän kasvattavat ennenkaikkea henkistä pääomaa ja nostavat sivistyksen tasoa. Maksavat kyllä, totta, ja tulevat jäämään miinus-merkkisiksi todennäköisesti budjettiin pitkässä juoksussa, mutta ei kaikkea voi mitata rahassa. Rahat esim. vellamon ylläpitoon kyllä oikealla budjetoinnilla löytyvät, kunhan halu ja yhteinen poliittinen tahto löytyvät. Taitaa jo tavalliseen kansalaiseenkin iskostunut kaiken tarkasteleminen rahan kautta: eilen pikkupojat hiekkalaatikolla jutustelivat kun toinen pojista oli saanut uuden leikkiauton. Siihen toinen heti utelemaan: "paljonko maksoi...?" Että sillälailla...
"oikealla budjetoinnilla löytyvät"
Kotkan päättäjien tapaan oikea budjetointi on joko veron-nosto tai jonkun toisen asian lakkauttaminen. Tuhlaaminen kyllä osataan siihen en sano mitään, tässä lyhyesti se kaava miten asiat tuntuu kulkevan ja kaupunki väitteiden mukaan velkaantuu lisää tämän ilmiön kautta.
Helpoa mällätä museoilla, mistä rahat oikeisiin palveluihin?
kasvattaa ja vaalia henkistä pääomaamme, on ihan varmaa, että rahamme eivät tule missään tapauksessa riittämään kattamaan kaikkien edes henkisesti "väsyneiden" tilaa, saati sitten fyysisen puolen sairauksia. On onnetonta rinnastaa asioita, joita ei järjellä voi rinnastaa. Totta että museot ja muut henkiset hyödykkeet maksavat, mutta ovat välttämättömiä ihmisyytemme ja inhimillisyytemme rakennuspilareita.
Tanin katse on vain museossa nyt. Kolmenkymmenen vuoden aika nousee kaikki ei ainostaan museon käyttökulut. Katsetta avarammin Mauri avarammin.
pelkästään Kotkakin, jos meillä ei olisi mitään henkistä kapasiteettia kasvattavaa toimintaa. Vain tehokas sairaiden, lasten ja vanhusten hoito? Meillä olisi niin paljon sairaita, että mikään budjetti ei riittäisi niitä kattamaan. Maailma on kylmä ja kylmenee: pelkästään talouden rahalliset arvot nousevat mittaamaan kyvykkyyttämme ihmisinä ja kaupunkina, lääninä, valtiona... Aika pelottava yhtälö. Me tarvitsemme pehmeitä arvoja. Ihminen kaipaa taiteita ja rakkautta. Toisesta välittämistä. Vasta silloin rahalla on merkitystä.
pysty enustamaan. Arvuutella voi ja ennakoida: öljy loppuu, totta. Vellamon vieressä on meri joka jatkossa tuottaa vellamon sähköt ja lämmityksen. Toisaalta öljy muutenkin korvataan muilla polttoaineilla. Ihminen selviää ja on viisas eläin. Kunhan emme unohda inhimillisyyden tarvetta.
ymmärretä tuota vastustuspolitiikkaa laisinkaan!Me kun ei voida vieraitamme viedä muuaalle kuin Kotkaan,siellä on sentään,mitä ihmisille näyttää,meillä ei mitään.Olkaa ylpeitä Kotkalaiset,että näin on.
kirkonkylästä puuttuu kunnallistekniikka jopa ihan kirkon liepeiltä, ja muutenkin koko kirkonkylä on jätetty "suureksi vanhustentaloksi" ilman mitään kehitystä vuiosikymenten ajan. Älkää kotkalaiset marmattako. Vellamo on upea juttu kunhan se teille "avautuu" kunnolla! Pöllöjä taas olitte aikoinaan kun kauppahallin purkasitte...
kauppahallia on ollut!Äidin kanssa siellä aina käytiin silloin kun asuttiin Turvalassa,en nytkään kaukana asu,mutta Kouvolaan täytyy mennä kauppahalliin.Huomenna tulen Kotkaan vaateostoksille,hääjulaa pukkaa.
sanotaan yhä useammalle ja useammalle potilaalle, joka hakeutuu terveysasemalle vaivan takia, joka vaatisi ehdottomasti leikkausta. Minulla on erittäin monta tuttavaa ja asiakasta, joiden sairauksia ja vaivoja on vähätelty ja leikkauksia jätetään tekemättä potilailta, jotka olisivat sen jälkeen valmiita taas työelämään maksamaan veroja. Nämä ihmiset ovat työelämän ulkopuolella kipujensa takia ja monilla olisi kyky palata töihin, jos heidät hoidettaisiin kuntoon. Säästöjen takia näitä leikkaustoimenpiteitä ja hoitoja jätetään tekemättä yhä useammalle kotkalaiselle.
Sitten on näitä potilaita, jotka ovat jo KOKS.lla leikkaukseen menossa, mutta tullaankin ilmoittamaan, että leikkaus on peruttu, koska tuli tärkeämpi leikkaus eteen. Yhdellä ihmisellä peruttiin se leikkaus kolme kertaa. Toiselle sanottiin, että tuota sairautta ei hoideta enään leikkauksella vaan pelkkä kuntoutus riittää, mutta kun se ei riitä, kivut ovat valtavia ja käteen tökätään vain särkyreseptejä kuukaudesta toiseen. Kolmannella niin pahat luupiikit kantapäissä, että ainoa apu on leikkaus, mutta sitä ei tehdä ja tämä nuori ihminen ei pysty töihin enään ja jo pelkkä kävely sattuu. Neljäs ihminen kuoli, koska hänen sairauttaan vain pitkitettiin ja leikkaus olisi pelastanut hänet. Viides yritettiin lähettää kotiin toimenpiteen jälkeen, vaikka oli täysin tajuton ja asui yksin kotonaan.....
Kaikki nämä ovat tuttujani tai ystäviäni, enkä halua luetella näitä enempää, koska Kotkan valtuutetut voisivat saada pahemman luokan päänsäryn tästä aiheesta.
Kyllähän siellä kirkolla kunnallistekniikkaakin on? Miksi ette ole valinneet valtuutettuja, jotka ajavat kehitystä muuallekin kuin Huutjärvelle ja Siltakylään? Nykyisetkin kaavailut keskittyvät ihan muualle, kun nimenomaan pitäisi kehittää jo olemassa olevia alueita ja kirkonkylää, joki on elämänlanka, jota tulisi hyödyntää.
Munapirtin hankkeitakin vaan vastustetaa, mutta ei esitetä mitään vaihtoehtoa, mistä tuloja ja työpaikkoja tulisi.
Vellamo on varmasti kokonaisuudessaa hyvä asia, ja toivottovasti tuo myös tuloja, mutta tätä henkistä pääomaa tulee kehittää siten, että rahoja ei syydetä huuthelvettiin kun samalla esim sos - ja terveyspuolella leikataan. Vai onko se sitten ihanaa katsella ällön värisiä mööpeleitä siellä ja kerätä hengen mannaa kun samaan aikaan joku toinen kirjaimellisesti kärsii nahoissaan eikä muuta voi?. Mutta uskotaan että tässä vielä asiat selviää ja kääntyy hyväksi, asioillahan on aina tapana kehittyä.
Hah kerrosneliöt kallistuu? vellamon ansiosta, kyllä se arvonnousu pitää tulla muualta. Minä en ainakaan maksaisi penniäkään muusta, kuin teknisen laadun paranemisesta, en pelkästä ilmasta. Ei se Vellamo ainakaan maisemaa paranna.
R.Lehto
PerusS
Oho, jopas on väite. Taitaa kuule vikaa olla vieraissa ja sinussa, no älä loukkaannu. Ehkä et tunne kotikuntaasi tarpeeksi tai sitten arvostuksesi ovat sellaiset, että Kotkan pytingit sopivat paremmin?
Itselleni on taas loman kynnyksellä tulossa vieraita viikoksi pk seudulta kylään. He totesivat, että loma ei tunnu miltään ja siitä se vasta alkaa kun pääsee Pyhtäälle lomailemaan.
R.Lehto
PerusS
kriitisimpään kysymykseen, vaan kiertelet aihetta kuin kissa kuumaa puuroa, kiertää ja kaartaa pitkän matkan päästä.
Investoida pitää silloin kuin kaupungin budjetti niin sallii ja kaupunki ei ole pahasti velkainen. Monet kunnat siirtävät hankkeitaan kunnes asukasta kohden oleva velkamäärä alkaa tuntuvasti pienentyä. Kotkassa se vain kasvaa, ei pienene, koska teillä ei ole realiteettia. En minäkään mene johonkin kouluun sanomaan, että "No niin nyt täältä valitettavasti joutuu lähtemään viisi opettajaa samoin tuosta viereisestä koulusta, koska minä haluan rakentaa kylpylähotellin Sapokkaan. " Rakentaisin sitten vasta kun saisin oman talouteni vakaalle pohjalle, tässä tapauksessa Kotkan talouden vakaalle pohjalle. Tai houkuttelisin yksityisiä sijoittajia Kotkaan rakentamaan ilman kaupungin jättimäisiä lainoja ja ilman että henkilökuntaa tullaan vähentämään investointien takia.
Näiden investointien tarkoituksena on myös lypsää rahaa kaupungille ei pelkästään ja pelkästään kulttuuriruokaa turisteille. Eli investointien tuomaa verorahaa työpaikkojen kautta pitää käyttää reippaasti ENSIN velkojen lyhentämiseen ja kun ne velat on kutistuneet, niin sen jälkeen parantamaan niitä peruspalveluita. Mutta kotkalaisilla demareilla on taipumus laittaa saadut tuplaverot aina vain uusiin hankkeisiin. Seuraava kohde on Kulttuurisatama, jonka takia olette tehneet jo etukäteen isoja leikkauksia muusta palvelusta. Turistit on tärkeämpiä Lindelöfille ja Kotkan demareille kuin kaupungin omat ihmiset.
Eli se mun kysymys taas uudelleen. Oletteko varautuneet siihen Lemcomin vaatimaan kymmenen miljoonan lisälaskuun ? Oletteko sataprosenttisesti varmoja, että kaupunki ei sitä joudu maksamaan ? Ja jos joutuu, niin miten selitätte tämän laskun velkaiselle Kotkalle ja siihen päälle vielä alatte änkeämään Kulttuurisatamahanketta ?? Onko tämä ylivoimainen kysymys ??
Ja se Kulttuurisatamahanke taas on silloin ihan OK, jos kaupunki jättää muut peruspalvelut rauhaan. Työvoimapula on jo tällä hetkelläkin paha monissa yksiköissä ja väkeä vähentämällä tilanne vain pahenee. Silloin ei voida puhua läheskään hyvästä palveluista kotkalaisille VERONMAKSAJILLE.
piisaa!!!!Käteisellä ei ostella kuin tikkukarkkeja,jos nyt enää niitäkään.Hyvä Kotka.
rahotus ulkopulen kotkaa vellamoon,omistan minäkin vellamoa siivun..hii
valtion tukea tulee,kotka ei omista kokonaan vellamoa..
Merimuseo-obligaation merkitsijöinä oli satoja merenkulusta ja merihistoriasta kiinnostuneita sijoittajia.
Kuva: ARKISTO/RAIMO EEROLA
Merikeskus Vellamon rakennustöiden rahoitusmalli puolustaa paikkaansa korkotason nousun myötä. KOTKA. Vuoden 2006 lopulla liikkeelle laskettu Merimuseo-obligaatio on alueellisesti räätälöity joukkovelkakirjalaina. Yksityis- ja instituutiosijoittajien suosiman obligaation tuotolla katetaan Kotkan kaupungin Vellamon rakentamista varten ottama 15 miljoonan euron laina.
Myöhemmin kaupunki otti rakennusprojektia varten vielä toisen, 23 miljoonan euron lainan, mutta sitä ei rahoitettu kohdennetulla kuntaobligaatiolla.
Ensimmäisen lainan korko on kiinteä viiden vuoden ajan. Käytännössä se tarkoittaa halpaa lainarahaa, sillä korkotaso on noussut huomattavasti lainanoton jälkeen.
- Ensimmäinen lainanotto oli hyvin ajoitettu, sanoo Kotkan kaupungin strategia- ja rahoitusjohtaja Hannu Tuittu
kyssäreihin kunha kopioi noita typeriä pöytäkirjalukuja, onko omaa mielipidettä mistään asiasta?
olet nolla
Kyllä se joutuu kohta vastailemaan ja paljon. Ei ehdokas voi noin vain livetä kun kysellään asiat perin pohjin, mutta demareille se on näköjään luontaista. Mutta periksi ei anneta. Miten ihmeessä demareitten riveissä voikin olla noin kantaa ottamattomia ihmisiä ?!
Näiden Luumin kirjoitusten perusteelta hänet pitäisi valita yläasteen kymppiluokalle. Eikä mihinkää poliittiseen luottamustehtävään. Suuria vikoja on ainakin kieliopin hallinnassa kirjoitusten perusteelta päätellen. Lisäksi Luumi ei ilmeisesti ymmärrä Kotkan taloustilanteen vakavuutta. Tai Luumi kertoo muunnettua totuutta aivan SDPläiseen tapaan.
Mutta kaino toivomukseni tuskin toteutuu, koska Luumi on SDPläisen kunnallispoliitikon perustyyppi ja hän suhteellisen varmasti valitaan sinne valtuustoon tekemään lisää näitä typeriä päätöksiä.
Valtio kyllä maksaa Velkamon rakennuskustannukset sinne 50 meuroon asti, mutta sen käyttökuluja ei.
Velkamossa on 30 henkeä "töissä". Tämä maksaa vuositasolla 30x50000= 1 500 000 euroa lämmitykset ja korjaukset arvio n. 500 000 euroa. Yhteensä käyttökulut luokkaa 2 miljoonaa euroa vuodessa. 8 euron lippuja pitää myydä 250000 kappaletta että käyttökulut saataisiin katettua.
Jokainen ymmärtää että tälläistä määrää kävijöitä ei Velkamossa tule käymään. Eli väliin jäävän erotuksen rahoittavat maksukykyiset Kotkalaiset veronmaksajat. Jokainen ymmärtää että tämä yhtälö romuttaa kovaa vauhtia kaikkea muuta kunnallista toimintaa ja tulee lopulta tuhoamaan Kotkalaisen elämänmenon.
Museotoimen rahoitus
Sekä kunnat että valtio rahoittavat museotoimen menoista molemmat noin 40 %. Loput rahoituksesta on museoiden omatoimista tuottoa ja muita tuloja.
Opetusministeriö myöntää museoille lakisääteisen valtionosuuden lisäksi harkinnanvaraisia avustuksia muun muassa museorakennusten peruskorjaamiseen ja museokokoelmien digitoimiseen. Myös EU:n rakennerahastojen kautta on tuettu monia museohankkeita.
Museovirasto myöntää museoille tukea innovatiivisiin hankkeisiin ja valtionosuuslain ulkopuolisille museoille harkinnanvaraista avustusta. Museovirasto tukee lisäksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja alusten kunnostamista.
Jos! Luumi lopettas päänsä vaivaamisen ja keskittys omiin juttuihinsa..me issit ja kouluja äynneet ekonomistit hoidamme tän ajattelupuolen ja teoriat sun puolesta.
kannattais sinunkin opetella ensin kirjoittamaan, ennenkuin yrität ruveta hoitamaan asioita
Olin ällikällä lyöty kun luin Luumin uuden aloituksen Duunarinaisen kyselyyn. Hän sanoo, että museon lipputulot ei ole erityisesti tarkoitettu terveydenhuoltoon. Eihän kukaan ole niin väittänytkään,vaan yleensäkin kaupungin menoihin ja velkoihin . Mitä järkeä on sitten hehkutella niitä lipputuloja ja suuria käviäjämääriä, jos kotkalaiset ei niistä mitenkään hyödy. Me siis vain maksamme Vellamosta, mutta mitään emme siitä hyödy. Näinkö se sitten olikin.
...näinkö se sitten olikin?... Vai näinkö sinä sen haluaisit olevan? Pääsisit kunnolla piehtaroimaan. Ihme jengiä.
Ja Luumille vielä vinkkinä. Ei täällä kannata politiikkaa tehdä. Täällä persut, askot, eskot ja muut tyhjänuhoajat kilvan kehuu toisiaan ja vastustaa kaikkia muita. Oli sitten kyse kuinka hyvästä ja järkevästä jutusta hyvänsä.
Me,yrittäjät tiedetään,menee useita vuosia yrityksen perustamisesta,ennen kun pääoma rupeaa tuottamaan.
riittää kunhan saadaan edes halllinto ja palkka kulut kuitattua ,myös korot.
Ihmettelen kovasti tätä jälkijättöistä keskustelua Vellamosta, useissa topiceissa. Samoin samaa jänkätystä Perussuomalaisista.
Molemmat ovat tulleet jäädäkseen. Piste. Vellamon ja meidän kanssamme on nyt vaan opeteltava elämään, koska minnekkään emme katoa.
Otetaan nyt kurssi kohti tulevaisuutta, eikä piehtaroida menneessä, jooko? Vellamo maksoi sen mitä maksoi ja PS:n kanssa toivottavasti totutaan tekemään yhteistyötä.
Aletaan pohtia nyt sellaisia asioita, joihin voi vielä vaikuttaa.
Ihmettelen myös sitä, miten tietyt demarit jaksaa aina mainostaa tahi puhua sävyyn, että kaikki hyvä on heidän aikaansaannostaan. Tiettävästi valtuustoissa on muitakin ,jotka päätöksiin ovat osallistuneet.
Vielä on kesää jäljellä!! Nautitaan vielä siitä.
RL
Jos Vellamon tuloja ei jotenkin aiota hyödyntää. Niitä lipputuloja pitää jatkossa käyttää järkevämmin, eikä tuhlata uusiin hankkeisiin. Ei mitenkään vanha asia. Jos jatkossa käviäjämäärät lisääntyvät, niin pitäähän niistä kaupunginkin jotain saada. Miksi sitten toitottaa vierailijamääriä, jos ne ovat vain pelkkiä vierailijamääriä sen kummempaa tarkoitusta.
pintaan: katsoppas ketkä täällä ja ketä ovat viimeaikoina mollanneet? Onko tämä nyt sitä Hirvosen mainostamaa "hyvää tekoa" lähimmäiselle? Mutta oikeassa olet siinä, että vellamo on ja pysyy. Ja varmasti tekin, miksei? Yhteistyöhön on kyettävä joka tapauksessa, muuten ei tule mitään...
Tarkoitus ei ollut leimata, esimerkkinä vain. Eihän tällä palstalla ketkään muut kun SDP Ja PS uskalla mitään sanoa... aika hiljaa on muut olleet. Joten eipä siinä muita esimerkkejä sitten voi käyttääkään.
RL
silloin tällöin on ponnistanut uusia yrittäjiä, jotkut vain käydäkseen, toiset jäädäkseen. Uuden puolueen tehtävä tottakai on kyseenalaistaa nykyinen meno, vaikka mitään uutta ja radikaalia ei olisi esittää tilalle. Ja harvoilla on, yleensä ei koskaan mitään todellista, koska kokemus puuttuu esim. valtuustotyön raadollisuudesta. Aika on tässä paras kaveri ja tulee näyttämään, miten kenenkin tulee käymään. Maailman mullistukset ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa...
voimassa, jotka mainittiin KS ti 27.5-05 ?? Te demarit aiotte olla hiljaa näin vaalien alla, mutta me kotkalaiset äänestäjät emme ole.
Kerros nyt ihan kiertelemättä, pitääkö nuo henkilöstövähennykset voimassa Kotkan kaupungilta ? Ota huomioon, että nämä yli 3000 työntekijää ovat teidän äänestäjiä myös, joten panttaaminen ei auta. Vai kerrotteko sitten uutiset, kun vaalit ovat ohi ?
tai sellaiseksi aikovalla puolueella tulisi olla myös henkilöstöpoliittisiin asioihin kantansa. Kuten jo joskus sanoin: kurjuutta riittää kyllä kaikille jaettavaksi. Ei kai kaupungin palkkalistoillakaan enää näinä aikoina kukaan voi "lymyillä" ja olettaa, että kaikki on hyvin ja sama tahti jatkuu. Panos/tuotos-ajattelun on rantauduttava myös kaupungin virkoihin ja toimiin, ihan niinkuin missä muussakin yrityksessä. Suojatyöpaikkojen aika on ohi. Asiat voi toki tehdä monella tavalla. Luen täällä mielelläni eri puolueiden kantoja esim. juuri kaupungin työpaikkojen kehityksen suhteen.
voimassa, jotka mainittiin KS ti 27.5-05 ?? Te demarit aiotte olla hiljaa näin vaalien alla, mutta me kotkalaiset äänestäjät emme ole.
Kerros nyt ihan kiertelemättä, pitääkö nuo henkilöstövähennykset voimassa Kotkan kaupungilta ? Ota huomioon, että nämä yli 3000 työntekijää ovat teidän äänestäjiä myös, joten panttaaminen ei auta. Vai kerrotteko sitten uutiset, kun vaalit ovat ohi ?
käytetään ne yhteisen hyvän nimeen. Huh. Aika helppoa tämä politikointi, loppujen lopuksi. Pitäisiköhän pyrkiä valtuustoon...?
Joopa joo joo näin kävi.
Miksi salasitte Vellamon lisävelat ja miksi kaupungin palvelut on näin pahasti rempallaan ? Miten selität keskussairaalan ylipaikkakaaoksen kun tiedät että se tulee maksamaan Kotkalle ja paljon. Vellamo saa maksaa salassa velkansa mutta keskussairaala on nyt ylipaikkoinneen kovan kritiikin kohteena ja mistähän tämä johtuu Jari Luumi ?
Tuo urakoitsijan kanssa tehty ja salattu sopimus kustannusten muljauttamisesta
suunnittelumenoiksi tuli varmasti kalliiksi. Muuten sitä ei olisi tarvinut salata.
Julkisuuteen annettu tieto että urakoitsija halusi salausta ei varmasti pidä
paikkaansa. Urakoitsijalla ei ole mitään syytä salaamiseen mutta rakennuttajalla
sitäkin enemmän. Todellisesta kaupunkilaisten kusetuksesta on siinä kyse.
Luumi väitti alussa että kerrosnelijöiden hinnan nousu tuo Kotkalle verotuloja.
Ei pidä paikkaansa. Myynti ja vuokratulojen verot on pääomaverotusta
joka menee kaikki valtiolle. Ei Kotkalle.