Emme kai me miehet ja naiset ole niin kaukana toisistamme tunteiden kokijoina, että käytöksemme olisi sen vuoksi erilaista.
Chatin maailma on tullut kokeiltua keskustelijana, joskus vain seuraten muiden kommentteja.
Mikäli et jaksa lukea pitkää kommentointia, paras lopettaa tähän, koska asiaani ei voi kuitata kahdella lauseella, vaikka niin haluaisinkin.
Eilen jälleen koin saman tunteen joka usein tulee mieleen, mitä ja miksi miehet heti kysyvät asuinpaikkaa, kokoa ja näköä naiselta jonka kanssa aloittavat keskustelun.
Huom! He juuri, jotka ensimmäisellä lauseellaan lähestyvät punaisella tekstillä.
Eilen jäin keskustelemaan ns. kaapissa, koska halusin vain kuunnella mitä miehellä mielessä.
Hänen mielestään oli ihme etten harrasta yhden illan suhteita! Hän kyseli ummet ja lammet, mitä haluan, onko ollut suhteita ja loputtomasti kysymyksiä joita ihmettelen yhä.
En väitä etteikö chatissakin syntyisi ystävyys- ja muitakin suhteita, mutta en usko vieläkään siihen, että lyhyt juttelu osoittaisi millainen henkilö on se vastapuoli.
Arvostan miehessä ja naisessa hienotunteisuutta. Liialla utelulla toisen asioista vain karkoittaa keskustelukumppanin. Mielelläni keskustelen asiallisesti, huumorikin saa olla esillä, mutta muutama mukana oleva henkilö saa kaiken tuntumaan siltä, kuin saalistaminen ja treffit olisivat heti tässä ja nyt se tärkein pointti tulla chatti huoneeseen.
Huoneiden kautta olen saanut ystäviä.
En väitä etteikö ystävyyttä synny sielläkin, mutta se perustuukin syvällisempään keskusteluun jonka kautta toiseen voi tutustua kyselemättä heti kauluksen kokoa tai kuppikokoa.
Elän tunteella.
Sanon mitä ajattelen ja ajattelen paljon. Elämä ei ole vain huitaisu joka piirretään paperille, vaan syvemmän viivan veto jossa elämä on mukana kaikilla sektoreilla.
Tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat minulle luontainen tapa, ihmisen ikävä on sekin tunne joka elää niin minussa kuin muissakin yksin eläjissä. Se ei kuitenkaan oikeuta minua, eikä muitakaan porautumaan kysymyksineen kaikkein henkilökohtaisimpiin kysymyksiin chathuoneen ensimmäisessä keskustelussa!
Haluan jutella erilaisten ihmisten kanssa, saada ystäviä joiden kanssa puidaan ikävät, ilot ja hinnannousut, vaikka saman pöydän äärellä, mutta en halua jakaa tunteitani kuin maistiaisia toripöydällä.
Miksi miehen on vaikea puhua tunteista. Kasvatimmeko me äidit omat poikamme tunteettomiksi? En usko että sellaista olemme halunneet.
Ihmettelen vain, ja vältän edelleenkin menemästä yksityis keskusteluun tuntemattoman keskustelijan kanssa, koska, suhteeni ja rakkauteni eivät ole kuulutettavia asioita.
Rakkauttani en julkisesti huutele, mikäli se kohdalleni ratsukkonsa pysäyttää. Hyppään vain kyytiin ja katoan nauttimaan tunteesta.
Chatin maailma on tullut kokeiltua keskustelijana, joskus vain seuraten muiden kommentteja.
Mikäli et jaksa lukea pitkää kommentointia, paras lopettaa tähän, koska asiaani ei voi kuitata kahdella lauseella, vaikka niin haluaisinkin.
Eilen jälleen koin saman tunteen joka usein tulee mieleen, mitä ja miksi miehet heti kysyvät asuinpaikkaa, kokoa ja näköä naiselta jonka kanssa aloittavat keskustelun.
Huom! He juuri, jotka ensimmäisellä lauseellaan lähestyvät punaisella tekstillä.
Eilen jäin keskustelemaan ns. kaapissa, koska halusin vain kuunnella mitä miehellä mielessä.
Hänen mielestään oli ihme etten harrasta yhden illan suhteita! Hän kyseli ummet ja lammet, mitä haluan, onko ollut suhteita ja loputtomasti kysymyksiä joita ihmettelen yhä.
En väitä etteikö chatissakin syntyisi ystävyys- ja muitakin suhteita, mutta en usko vieläkään siihen, että lyhyt juttelu osoittaisi millainen henkilö on se vastapuoli.
Arvostan miehessä ja naisessa hienotunteisuutta. Liialla utelulla toisen asioista vain karkoittaa keskustelukumppanin. Mielelläni keskustelen asiallisesti, huumorikin saa olla esillä, mutta muutama mukana oleva henkilö saa kaiken tuntumaan siltä, kuin saalistaminen ja treffit olisivat heti tässä ja nyt se tärkein pointti tulla chatti huoneeseen.
Huoneiden kautta olen saanut ystäviä.
En väitä etteikö ystävyyttä synny sielläkin, mutta se perustuukin syvällisempään keskusteluun jonka kautta toiseen voi tutustua kyselemättä heti kauluksen kokoa tai kuppikokoa.
Elän tunteella.
Sanon mitä ajattelen ja ajattelen paljon. Elämä ei ole vain huitaisu joka piirretään paperille, vaan syvemmän viivan veto jossa elämä on mukana kaikilla sektoreilla.
Tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat minulle luontainen tapa, ihmisen ikävä on sekin tunne joka elää niin minussa kuin muissakin yksin eläjissä. Se ei kuitenkaan oikeuta minua, eikä muitakaan porautumaan kysymyksineen kaikkein henkilökohtaisimpiin kysymyksiin chathuoneen ensimmäisessä keskustelussa!
Haluan jutella erilaisten ihmisten kanssa, saada ystäviä joiden kanssa puidaan ikävät, ilot ja hinnannousut, vaikka saman pöydän äärellä, mutta en halua jakaa tunteitani kuin maistiaisia toripöydällä.
Miksi miehen on vaikea puhua tunteista. Kasvatimmeko me äidit omat poikamme tunteettomiksi? En usko että sellaista olemme halunneet.
Ihmettelen vain, ja vältän edelleenkin menemästä yksityis keskusteluun tuntemattoman keskustelijan kanssa, koska, suhteeni ja rakkauteni eivät ole kuulutettavia asioita.
Rakkauttani en julkisesti huutele, mikäli se kohdalleni ratsukkonsa pysäyttää. Hyppään vain kyytiin ja katoan nauttimaan tunteesta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kovin ristiriitaista. Sanot että olet tunneihminen ,mutta arvosta muunkinlaisia tunteita kuin omasi. Mene live-paikkoihin jos haluat syvällisempää, vaikka ravintolaan, haha!
Jaottelet heti pahat miehet, hyvät naiset. Kyllä naisissa on samanlaisia saalistajia ja äärettömän kateita ja kieroja , toisten naisten saama huomio sapettaa ja juorut lentävät . Olen paljonkin sättäillyt punaisella ja privalla. Mutta teen sen vain niiden kanssa, joitten kanssa olen ensin pitkäänkin jutellut yleisesti, nähnyt heidän juttelevan muittenkin kanssa.
Tiedän monen nimen ja puh. numeron, sp-osoitteen ja tapaillutkin olen. Upeita ystäviä olen saanut ja rakkauttakin.
En tunne olevani htään fiksumpi kuin nuo miehet. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa ja pois sieltä pääsee silmänräpäyksessä.
Olet oikeassa, aloituksessakin maininta samasta, eli punaisilla keskustelemisesta vain tuttujen kanssa, eli, ei outojen.
Ihania suhteita, ystäviä ja rakkaitakin, se juuri on se kääntöpuoli jota noiden kuppikokojen kyselijöiden kohdalta ei voi edes ajatella syntyvän.
En voi syyttää naisia, koska ainakin minulla on chattareiden joukossa todella ihania naisystäviä.
Ravintola on oma maailmansa jossa seurustelu ei kai pääasia, humalaahan sieltä haetaan ja iloa, kepeyttä ja juhlamieltä.
Keskustelua varten on nuo chat huoneetkin, niissä vain harvalla on onnea saada keskustella, ei vain heitellä kuvia.
Elättekö oikeasti noin kuivAA elämää.
Live on elämää eikä roikkuminen koneella.
Nuorieta ja niistä jotka ei kykene liikkumaan ymmärrän.
Täytyyhän muutakin elämää olla kuin helevatin tietokeone.
Minä tulisin oivallisesti ilmankin toimeen.
Elämässä ei saa päästää mitään asiaa orjuuttamaan itseään. Oma tahto, valinta ja vapaus.
Siellä muussakin elämässä voisi törmätä tosikkoon, tai kaikesta kiinnostuneeseen.
Tahtoo olla niin kiire täällä live elämässä että ei paljon nettimaailmaan ennätä.
Kone on hyvä olemassa, kuten huomaat itsekin, ilman konetta et olisi voinut kommentoida lukemaasi!
Joten, elä ja anna toistenkin elää.
Vapautta ennen kaikkea, olla täällä tai täältä pois.
Anteeksi vaan,
minä käyn usein syömässä ravintoloissa eikä siellä
humalaisia näy.
Kannattaa tutustua hyviin ruokapaikkoihin,
missä voi nauttia hyvästä seurasta viihtyisässä
ympäristössä hyvän palvelun saattelemana.
Näissä paikoissa voi törmätä miellyttäviin
ihmisiin.
Kuulostaa siltä, että oma kokemuksesi on vain
juottoloista.
Mikäli minä menen ravintolaan ruokailemaan, en huutele vieraisiin pöytiin, enka halau että minun ruokailuani joku häiritsee tulemalla pöytääni" keskustelemaan".
Ruokailut ja seurustelu ovat tyystin eri asia!
Seurueeseen voi kuulua vieraitakin ihmisiä ja silloin seurustellaan ruokaillessakin, sehän kuuluu hyviin tapoihin.
Juottolassa ei ole tapanani käydä, mutta ravintoloissa olen ollut tiskin molemmin puolin ja tunnen senkin maailman aamusta, illasta ja yöstä.
Tapani tunnen, muiden ei niitä tarvitse niin tarkkaan tietääkään.
Täällä näyttää tänään olevan hyvin ärtynyttä joukkoa. Joko helteet ovat jatkuneet liian pitkään, vai miksi kaikki nokkivat kuin suupalan saadakseen.
Joka tapauksessa, chatit ja nämä palstat ovat keskustelupaikkoja, mikäli keskustelua syntyy eikä vain nälvien huomauttaa mitä tuo toinen nyt sanoi väärin tai minne "se" pitäisi ohjata.
Olemmeko me liian vanhoja jo keskustelemaankin asiallisesti?
En huutele vieraisiin pöytiin enkä käyttäydy moukkamaisesti häiriten muita.
Syömässä voi käydä yksin tai seurassa ja joskus
se on seurustelua ja joskus pelkää tankkaamista.
Siitä huolimatta tuttuja on tullut
ruokailureissuillakin.
Johtuneeko siitä, että
nautiskelijat huomaavat toisensa.
Työpaikkana ravintola on minulle täysin tuntematon.
Hymy on lyhin yhteys kahden ihmisen välillä.
Sitä ei saisi unohtaa, olemmepa sitten missä
tahansa...vaikkapa chatissa.
Luin aloituksesi hämmästellen. Et jaa tunteitasi,mutta haet netistä keskusteluseuraa. Sanot, että tuntemattomille et tunteitasi paljasta, mutta miesten pitäisi niin tehdä (miksi miehet eivät näytä tunteitaan jne.). Et luota tuntemattomiin eikä kenenkään mielestäsi niin pitäisi tehdä, mutta antaudut kuitenkin keskusteluihin netissä, missä mikä tahansa voi olla mitä tahansa... Eikö silloin pitäisi välttää tällaisia foorumeita?
Väitän, että ihmiset ovat kaikki hyvin erilaisia. Erilaiset kokemukset, kyvyt oppia niistä, koulutus, lahjakkuudet, heikkoudet, sairaudet jne. tekevät meistä erilaisia. Vai väitätkö tosissasi, että sinun aivosi voisi vaihtaa jonkun muun kuusikymppisen kanssa ja eroa ei huomaisi?
Erilaisuudesta johtuen me ymmärrämme eri tavoin toisiamme samanlaisilla käsitteilläkin puhuttaessa - tai emme ymmärrä lainkaan. Et ole elänyt miehen elämää sekuntiakaan - etkä varsinkaan miehen sukupuolielämää - ei ehkä kannata väittää, että miehet ja naiset ovat tunne-elämältään samanlaisia. Esität esimerkin miehestä, joka kummasteli, että sinulla ei ole yhden illan suhteita - siinä eräs esimerkki.
Mitä haluat kirjoituksellasi sanoa? Että häiriköt pois? Miten heidät saa pois, ei ainakaan tällaisilla kirjoituksilla. Onko kaikessa aina kysymys häiriköinnistä, silloinkin kun joku vain ajattelee asioista toisin kuin vaikkapa sinä? Anteeksi vain, mutta tunnut jumittuneen tietynlaiseen maailmaan (= näin on oikein) , jota pidät ainoana oikeana. Se on sitä sinulle, mutta ei missään tapauksessa kaikille, koska me emme ole samanlaisia.
Olet ehkä keskustellut oikeasti teinipojan kanssa tai toisen naisen. Ei pidä enää olla liian naiivi varsinkin, kun tunnut olevan pahoillasi siitä, että ihmiset eivät olleetkaan sellaisia kuin odotit. En tiedä, ehkä olet onnekas siinä mielessä, että elämässäsi tähän saakka kaikki tapaamasi ovat olleet sitä, mitä esittävät. Minä en ole ollut noin onnekas, siksi olen vähemmän sinisilmäinen - varsinkin netin "ihmissuhteissa".
Olen aika lailla samaa mieltä kuin joku muukin siinä, että elävässä elämässä tavatessa tuntosarvet toimivat paremmin - silloinkaan turhan hyväuskoinen ja kiltti ei kannata olla. Tämä ei tarkoita,että tulisi olla aina äärimmäisen epäluuloinenja epäystävällinen. Aikuisen hoksottimet riittävät mainiosti.
Suosittelen,että siirryt hakemaan seuraa elävässä elämässä, säästyt enemmätä mielipahalta ja pettymyksiltä, ellet opi katsomaan asioita enemmän sormien välistä ja huumorilla.
Pakkohan on ottaa riski yhden illan kerrallaan.
Jos oli namia niin juttu jatkuu.
Henkisellä tasolla ja juttelulla minäkin olen aloittanut. Natsaa jos natsaa.