onko kenelläkään samanlaista tilannetta??
minä ja avopuolisoni olemme molemmat täysin kaksosen malli esimerkkejä. kunnon jääräpäitä eikä kumpikaan halua antaa periksi. Onko kukaan koskaan ollut tällaisessa suhteessa ja miten onnistui?
Kaikki luulevat meidän aina olevan toistemme kurkussa kiinni ja lyövät jopa vetoa suhteemme päättymis ajankohdasta. Oikeasti kumpikaan ei vain halua antaa periksi oli sitten kysymyksessä kuinka pieni asia tahansa aina pitää saada pieni väittely aikaan.. Olemme puhuneet tästä ja oikeastaan kumpikin nautimme siitä, mutta on se pidemmään päälle raskasta.
Kaikkilla on hyvät hetkensä niin myös meillä, mieheni on romantikko enemmän kuin minä ja saattaa herättää minut aamuyöstä katselemaan auringon nousua.
Joskus tämä ikuinen jääräpäisyys on liikaa, kun haluan oikeasti tahtoni läpi mieheni ajattelee samoin, vaikka tämä on harvinaista huutaminen voi jatkua tunteja ja aamulla hävettää kun on yö huudettu eikä kukaan ole saanut nukuttua takiamme, myös äkkipikaisuus koettelee suhdettamme, teemme salamana päätöksiä välttämättä ilmoittamatta toisillemme.
Olemme kaikesta tästä huolimatta onnellisia yhdessä vaikka suhde on vaikea ja me molemmat vaikeita persoonia..
kellään samanlaisia kokemuksia?
kaksi kaksosta
3
871
Vastaukset
- vika
Tällainen suhde on niin vaikean ihana,jos jaksat,siitä vaan!
- Mielestäni mahdoton yhtälö
Moi. Itse olen 50 vuotta elänyt kaksosnaikkosena, kokemusta on sillee, et sattumalta mun sisko on kaksonen, arvaa, montako tulista taistelua on väh. 2 x kk, suututan siskon, "Jos ei ole muutakaan tekemistä", kun hän taas osaa tään vittuilemis-hiljaisuus-psykologian puhelimessa. Monta kertaa olen uhannut mielessäni, et ton ämmän kun sais kilon palasina jolleen joulukinkuks. Mut asiaan, tunnen kaksikin kaksosmiestä, suhdetta piti vääntää,ei onnistunut.Ilmiselvästi luki mun ajatukset jo äänensävystä, joka on aika hyvä taito, keplotteli ja väisteli kysymykseen vastausta, ei ainakaan mun kanssa onnannut. Härkämies oli kaikkein kauhein,aika lähellä, valitettavasti omaa luonnettani. Vuosi melkein onnistui ns.lähemmin(??) ja nyt ollaan pelkästään kamuja. Mut kaksonen mies ja kaksonen nainen?? Ei ainakaan mulla synkannut. Nyt löysin ihastuttavan luonnollisen skorpionimiehen, kovasti vetää tämän miehen energiat vaakatasoon, siinäpä taas kaksosnaiselle haastetta--!
- anne24
hei, minä seurustelen kaksosmiehen kanssa ja näemme vkl.olemme kumpikin kuitenkin luonteeltamme erillaisia, hän on koti ihminen minä en , mutta hyvin tulemme keskenämme, ei ole mitäänkummempaa, jatkakaa vaan yhdessä oloa jos vain pidätte toisistanne , kaksoset kyllä pärjäävät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135