kysyisin teiltä mitä mieltä olette.
olen kohta 19 vuotias ja mieheni 25.
sain vähän aikaan sitten keskenmenon, mutta sitä ennen kun ilmoitin mieheni vanhemmille olevani raskaana. ne suorastaan järkyttyi ja sanoi että ei teille voi tulla lasta. ette te pysty huolehtimaan. Murruin ihan täysin. kuvittelin että he olisivat onnellisia. mutta ei. kun sain keskenmenon niin luulen että olivat onnellisia. ei soitellut ja kysellyt että mitä minulle kuuluu tai miehelleni. Veimme sitten viime viikonloppuna koiran sinne hoitoon. Ennen kun kerkesimme koiraa hakemaan alkoi tulemaan viestiä että toivottavasti te ette ikinä tule saamaan pikku ihmistä. tuo satutti ihan hirveesti. me toivomme lasta. ja jos meille vielä siunaantuu ihmisen alku niin en tiedä haluanko olla mieheni vanhempiin yhteydessä. satutti jo aivan liikaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
palstalla, voisit saada vastauksia äidit osiosta!
mutta en ole mummo mutta lapsella olisi.
tonne APPI&ANOPPI osioon, sieltä saattaa tulla paljonki vastakaikua!
taas niin oman palstan puolesta.Eikö tämäkään sovi sitten tänne palstalle,tulevista mahd. isovanhemmistahan oli kysymys.Jestas,sopiiko tänne palstalle enää mitkään kysymykset?Taidan siirtyä jonnekin järkevämmälle palstalle,eihän täällä jaksa enää olla edes kaikki mummot,jos tällaiseksi menee.