Syitä Johnin lähtöön

Sammy who was low

Onko John missään virallisessa haastattelussa yms. kertonut miksi lähti Queenista?

Itse olen spekuloinut seuraavia vaihtoehtoja

- Halu viettää enemmän aikaa perheen kanssa (tai vaimon, nuoremmatkin lapset alkavat olla jo vähitellen aikusia).

- Joissain piireissä laajaa jalansijaa saanut ajatus, että Queenia ei muutenkaan voisi olla ilman kaikkia neljää. (tähän teoriaan Wikipediakin antaa vahvoja suuntaviitteitä puhuessaan Freddien kuoleman koskettaneen Johnia kovasti, vaikka ei suoraan sanokaan näin)

- Terveydelliset syyt

Jostain joskus olin lukevinani, että John ei oikein pitänyt Robbie Williamsista ja olisi mielenosoitukseksi jättäytynyt tarkoituksella pois We Are The Championsin uuden version äänityksistä.

Mutta onko kellään täyttä fakta-tietoa asiasta?

10

766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soul Brother

      "Täyttä faktatietoa" ei varmaan keneltäkään täällä löydy, mutta noita spekulointejasi voi ainkin kritisoida:

      "Halu viettää enemmän aikaa perheen kanssa (tai vaimon, nuoremmatkin lapset alkavat olla jo vähitellen aikusia)."

      Se perinteinen selitys: "John's a family man." Mutta miten aktiivista "työssä käyntiä" Queen olisi Johnilta vaatinut? Mitenkään aktiiviseksi bändiksi Queenia ei voinut Johnin lopettaessa kehua. Kyllä siinä olisi jäänyt aikaa perheelle ihan riittävästi, vaikka silloin tällöin kävisi vähän promotoimassa uutta kokoelmalevyä, heittämässä hyväntekeväisyyskeikan tai mixailemassa vanhoja levyjä uudella tekniikalla.

      "Joissain piireissä laajaa jalansijaa saanut ajatus, että Queenia ei muutenkaan voisi olla ilman kaikkia neljää. (tähän teoriaan Wikipediakin antaa vahvoja suuntaviitteitä puhuessaan Freddien kuoleman koskettaneen Johnia kovasti, vaikka ei suoraan sanokaan näin)."

      Jälkikäteen keksitty selitys, jolla yritetään tehdä Johnista rehellinen mies ja Brianista ja Rogerista rahanahneita mulk**ja. Miksi John sitten olisi vuosina '92-'97 ottanut osaa kaikkiin Queen-projekteihin, jos Freddien kuolema otti niin koville? Outoa olisi, jos ystävän kuolema iskisi noin rajusti vasta kuusi vuotta jälkikäteen.

      "Jostain joskus olin lukevinani, että John ei oikein pitänyt Robbie Williamsista ja olisi mielenosoitukseksi jättäytynyt tarkoituksella pois We Are The Championsin uuden version äänityksistä."

      John taisi haastattelussa jopa kutsua versiota paskaksi. Fiksu päätös! Vuosituhannen taite oli Queenille muutenkin mustaa aikaa. Tässä saattaa olla myös osasyy Johnin eläköitymiseen. Brian ja Roger repivät rahaa esiintymällä mm. 5iven, Robbien ja Britney Spearsin rinnalla, Johnia tällainen taas ei juurikaan kiinnostanut. Siinä missä aiemmat projektit olivat vielä edes jotenkin Freddien muistoa kunnioittavia, tällaisilla esiintymisillä ei ollut mitään tekemistä vanhan Queenin kanssa.

      P.S. Ollaan Q PR -yhteistyöstä sitten mitä mieltä tahansa, niin em. katastrofien jälkeen QPR oli todella iloinen yllätys. Homma ei haise lainkaan niin pahasti rahastukselle kuin esiintymiset nuorten kuumien poppistarojen rinnalla.

      • Sammy who was low

        ...kirjoitukseni ei antanut sellaista kuvaa, että olisin pitänyt Briania ja Rogeria rahanahneita mulk**ina. Vaikka aluksi vastustinkin Brianin ja Rogerin kutsumista Queeniksi ilman Freddietä ja Johnia, niin nyt olen kuitenkin muuttanut kantani.

      • ...

        "P.S. Ollaan Q PR -yhteistyöstä sitten mitä mieltä tahansa, niin em. katastrofien jälkeen QPR oli todella iloinen yllätys. Homma ei haise lainkaan niin pahasti rahastukselle kuin esiintymiset nuorten kuumien poppistarojen rinnalla."

        Em. katastrofien jälkeen John Deaconin vuoden -86 sivutuotanto kuulostaa taiteelliselta mestariteokselta.

        Q-PR laadusta voidaan kyllä olla montaa mieltä, mutta sitä tuskin kukaan voinee kiistää että "uudelle yhtyeelle" (jollaiseksi tätä yleisesti kutsutaan tappelujen välttämiseksi) on keksitty harvinaisen huono nimi.

        (Ja kaikkein huonoin teoria joka netissä tästä nimestä liikkuu on se, että yhtyeen nimi on itse asiassa "Queen Paul Rodgers", joten sillä ei olisi mitään tekemistä Queenin kanssa...)

      • Soul Brother
        ... kirjoitti:

        "Q-PR laadusta voidaan kyllä olla montaa mieltä, mutta sitä tuskin kukaan voinee kiistää että "uudelle yhtyeelle" (jollaiseksi tätä yleisesti kutsutaan tappelujen välttämiseksi) on keksitty harvinaisen huono nimi."

        Sanoisin pikemminkin että nimi on mielikuvitukseton, mutta myyntiä lisäävä. :)

      • Bad Co.

        Itse pidän Johnin lähdön suurimpana syynä yksinkertaisesti vetäytymistä musabisneksesta, enkä näe siinä mitään sen suurempaa dramatiikka - samalla tavalla on tehnyt aika moni muukin uransa huipulla käynyt muusikko. Klassinen Queen -kokoonpanon oli kuitenkin Johnille SE BÄNDI, eikä sen jälkeinen pitkä aktiiviura juuri kiinnostanut.
        ***************

        "Joissain piireissä laajaa jalansijaa saanut ajatus, että Queenia ei muutenkaan voisi olla ilman kaikkia neljää. (tähän teoriaan Wikipediakin antaa vahvoja suuntaviitteitä puhuessaan Freddien kuoleman koskettaneen Johnia kovasti, vaikka ei suoraan sanokaan näin)."
        --
        "Jälkikäteen keksitty selitys, jolla yritetään tehdä Johnista rehellinen mies ja Brianista ja Rogerista rahanahneita mulk**ja. Miksi John sitten olisi vuosina '92-'97 ottanut osaa kaikkiin Queen-projekteihin, jos Freddien kuolema otti niin koville? Outoa olisi, jos ystävän kuolema iskisi noin rajusti vasta kuusi vuotta jälkikäteen."

        Kyllä 92-97 välinen aika oli loppupelissä melko hiljaista ja kaikki projektit olivat Freddie -läheisiä ja hänen muistoa kunnioittavia (Made In Heaven ja No-One But You. The Show Must Go On`in yhden live-esityksenkin taustalla oli tärkeä aihe). Hyvin vaikea kuvitella, että John olisi suostunut mukaan kiertue-elämään, mikäli Q olisi päättänyt sille tielle mennyt jo vuosikymmen sitten. Ei kannata unohtaa, että jo silloin (´92-97) suurimaksi osaksi juuri Brian ja Roger edustivat Queenia eri promo-, palkinto- ja gaalatilaisuuksissa, jolloin Johnin panos jäi ainoastaan musiikilliselle puolelle. Loppukaneettina todettakoon, että päätös vetäytymisestä muhi voimakkaasti jo `91 jälkeisten tapahtumien jälkeen ja kypsyi lopulliseksi vuosituhannen lopulla.

        *******

        "Brian ja Roger repivät rahaa esiintymällä mm. 5iven, Robbien ja Britney Spearsin rinnalla, Johnia tällainen taas ei juurikaan kiinnostanut. Siinä missä aiemmat projektit olivat vielä edes jotenkin Freddien muistoa kunnioittavia, tällaisilla esiintymisillä ei ollut mitään tekemistä vanhan Queenin kanssa."

        Rahan repiminen on melko voimakas ilmaisu, ainakin toivosin näkeväni sen lainausmerkeissä. Enemmänkin taustalla oli silloin taas epätoivoinen hinku päästä esiintymään jossain muodossa, vailla suurempaa määränpäätä tai ideaa. Hauskanpitoa! Osittain tekemisen puutettakin, kun ei enää soolotuotantoakaan ollut ja musikaalin kirjoittamisen lomassa oli kiva itsekin päästä "tuulettumaan". Sinänsä aika hassua, koska kaikki nämä voimassa olevan vuosituhannen alun seikkailut (à la 5ive, Pepsi-mainos) olivat Brianin päähänpistoja, joihin Roger on mukaan suostunut.

        *******

        "P.S. Ollaan Q PR -yhteistyöstä sitten mitä mieltä tahansa, niin em. katastrofien jälkeen QPR oli todella iloinen yllätys. Homma ei haise lainkaan niin pahasti rahastukselle kuin esiintymiset nuorten kuumien poppistarojen rinnalla."

        Nämä rahastus -syytökset ja valitukset ovat niin väsynyttä, etten jaksa millään lähteä mukaan niihin. Kyllä se on kai aika monelle jo pienestä pitäen selväksi tullut, että taiteellisesti lahjakkaat henkilöt tulee tienaamaan keskimäärin enammän, kuin "tavalliseman" ammatin itselleen hankkineet. Joten pitääkö heidän lopettaa työnsä jossain tietyssä iässä?

      • Soul Brother
        Bad Co. kirjoitti:

        "Kyllä 92-97 välinen aika oli loppupelissä melko hiljaista ja kaikki projektit olivat Freddie -läheisiä ja hänen muistoa kunnioittavia (Made In Heaven ja No-One But You. The Show Must Go On`in yhden live-esityksenkin taustalla oli tärkeä aihe)."

        Näinhän minä itsekin ed. viestissäni spekuloin. ;)

        "Hyvin vaikea kuvitella, että John olisi suostunut mukaan kiertue-elämään, mikäli Q olisi päättänyt sille tielle mennyt jo vuosikymmen sitten."

        Hyvin vaikea kuvitella, että Brian ja Roger olisivat lähteneet tuolloin kiertelemään Queeninä. Molemmilla oli menestyksekäs soololevy alla uusi tekeillä. Lisäksi Freddien muistokonsertti oli ollut sen verran näyttävä hautajaisseremonia myös Queenille bändinä, että niin kauan kuin tuo spektaakkeli oli ihmisten mielissä, ei ollut mitään mieltä lähteä nostamaan Queenia haudasta suuren mittakaavan kiertueella.

        Huomioitavaa on myös, että muistokonsertin jälkeen JOHN ja Roger esiintyivät kahdestaan Queenin nimellä vuonna '93. Brian taas julisti tuohon aikaan soolokiertueellaan suureen ääneeen "I don't believe in being Queen anymore".

        "Loppukaneettina todettakoon, että päätös vetäytymisestä muhi voimakkaasti jo `91 jälkeisten tapahtumien jälkeen ja kypsyi lopulliseksi vuosituhannen lopulla."

        Rankkaa spekulointia! Itse asiassa John oli jättämässä musiikkibisneksen jo 80-luvun lopulla. Mies tuskin olisi tullut Miraclen ja Innuendon nauhoituksiin, jos ei olisi tiennyt Freddien olevan lähellä kuolemaa (ja homman loppuvan joka tapauksessa pian). Kysymys ei siis saa tyydyttävää vastausta, miksi John ei lopettanut samoin tein, vaan jatkoi vielä erinäisissä tilaisuuksissa Freddien kuoleman jälkeen.

        "Hauskanpitoa! Osittain tekemisen puutettakin, kun ei enää soolotuotantoakaan ollut ja musikaalin kirjoittamisen lomassa oli kiva itsekin päästä "tuulettumaan"."

        Soolotuotannossa on se hyvä puoli, että jos on tekemisen puutetta niin soolomateriaalia voi tehdä aina lisää -ihan itse!

        Pikemminkin nämä tapahtumat olivat juuri sitä "rahan repimistä" (huomaa lainausmerkit;). MIkäpä olisi ollut parempaa mainosta We Will Rock You -nimiselle musikaalille, kuin soittaa We Will Rock You'ta sen hetken kuumimpien artistien kanssa ja tutustuttaa näin nuorempikin sukupolvi Queenin musiikkiin.

      • Bad Co.
        Soul Brother kirjoitti:

        "Hyvin vaikea kuvitella, että Brian ja Roger olisivat lähteneet tuolloin kiertelemään Queeninä"

        Kunhan spekuloin vaan, en pitänytkään sitä juuri kovinkaan mahdollisena yhtelönä.

        ****

        "Itse asiassa John oli jättämässä musiikkibisneksen jo 80-luvun lopulla. Mies tuskin olisi tullut Miraclen ja Innuendon nauhoituksiin, jos ei olisi tiennyt Freddien olevan lähellä kuolemaa (ja homman loppuvan joka tapauksessa pian)."

        Njaa, mihin tämä tieto perustuu?

        ********

        "Pikemminkin nämä tapahtumat olivat juuri sitä "rahan repimistä" (huomaa lainausmerkit;). MIkäpä olisi ollut parempaa mainosta We Will Rock You -nimiselle musikaalille, kuin soittaa We Will Rock You'ta sen hetken kuumimpien artistien kanssa ja tutustuttaa näin nuorempikin sukupolvi Queenin musiikkiin."

        Promoa, promoa :D Hyvin mautonta sellaista, mutta ilmeisenkin tuottoisaa...

    • Soul Bother

      Eiks Johnny-boy ja Freddie tehneet yhessä biisejä ja niitten musamaku oli aika lailla samanlainen.
      Ehkä John thinkkasi Rogerin ja Brianin kanssa uutta musaa duunattaessa että jäbät näyttää jatkavan enemmän soolodirectionilla ku entisellä Queen-linjalla jonka loppujen lopuksi kuiteski aina sai aikaan Freddien ääni ja lusikka sopassa. No jaa Brianin skittasoundi kans mutta toinen kaikkien heti tunnistettavista elementeistä oli kuiteski poissa!!!

      Olihan Johnny-boyllä muuten omaaki programmia bändistä liukenemisen jälkeen ku sillä oli ihku oma strippari jossain Lontoon strippipaikassa jolle se makseli aika isoja seteleitä, tosi family-man....... Muistaaks joku tosta enemmän ku mä en heti löytäny yhtään linkitettävää jutskaa tähän??????

    • fani vaan

      Olen lukenut muutamista Queenia käsittelevistä kirjoista seuraavaa, kun kiertueelle oli esim. kolmen päivän loma niin John matkusti perheen luokse viettämään rauhallista kotielämää, kun muut taas lähtivät juhlimaan.

      John halusi päästä pois julkisuudesta ja viettää nykyisin perhe-elämää jossain syrjässä eikä halua takaisin lehtien kansiin. Näin kerrottiin jossain lehdessä vuoden 2005 alussa jolloin uutisoitiin Queen Paul Rodgersin kiertueesta. Jutussa mainittiin myös Deaconilla olevan 11 ja 12 vuotiaat lapset kasvatettavana.

      Jostain luin myös Deaconin lähettämän tiedotteen jossa kertoi hyväksyvänsä kaikki Queen projektit joita Brian ja Roger tekee. Myöhemmin jossain lehdessä oli myös mainittu Queen elokuvasta jonka käsikirjoituksen vaikuttajina olisivat kaikki kolme Deacon, May ja Taylor.

      Pahoittelen todella paljon etten osaa nimetä lähteitä näille jutuille. Korostan vielä: Olen lukenut nämä suurimmaksi osaksi lehdistä ja Queenia käsittelevistä kirjoista. Tämä on vain mitä muistan lukeneeni, saatan muistaa väärin ja lehdissä saattaa nyt lukea mitä vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5895
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4007
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2966
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      2017
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1984
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      142
      1771
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1743
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1549
    Aihe