-Yksinäisyys. Hyvä ystävä muuttaa muualle, suurin osa asuu muutenkin ympäri Suomea.
-Fyysisesti rankka työ->vapaa-aika menee palautumiseen. Mukavat työkaverit kuitenkin.
-Poikaystävä, jonka kanssa en pysty ajattelemaan yhteistä tulevaisuutta. En kai rakasta tarpeeksi.
-Jännittäminen, joka vaikeuttaa suurin piirtein kaikkea kanssakäymistä jonkin verran. Monenlaista lääkettä ja terapiaa on kokeiltu.
En tiedä miksi tänne kirjoitin, mua pelottaa että joku päivä en enää jaksakaan vaan syrjäydyn tästä samperin yhteiskunnasta, ja ettei mulla ole voimaa toteuttaa haaveitani. En ole mikään ihan nuori enää 25 .
-Fyysisesti rankka työ->vapaa-aika menee palautumiseen. Mukavat työkaverit kuitenkin.
-Poikaystävä, jonka kanssa en pysty ajattelemaan yhteistä tulevaisuutta. En kai rakasta tarpeeksi.
-Jännittäminen, joka vaikeuttaa suurin piirtein kaikkea kanssakäymistä jonkin verran. Monenlaista lääkettä ja terapiaa on kokeiltu.
En tiedä miksi tänne kirjoitin, mua pelottaa että joku päivä en enää jaksakaan vaan syrjäydyn tästä samperin yhteiskunnasta, ja ettei mulla ole voimaa toteuttaa haaveitani. En ole mikään ihan nuori enää 25 .
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yksinäisyys. Ehkä oisi hyvä yrittää tehdä muista tutuista ystäviä. Olivat he työkavereita, tutun tuttuja, jostakin harrastuksesta tuttuja tai muuten vaan kauan sitten tavattuja.
Työ. Kehohan alkaa vahvistua ja sitä jaksaa kokoajan tehdä enemmän ja aika palautumiseen on pienempi.
Jännittäminen. Mul on tapa kirjoittaa et kokemus tuo varmuutta ja kokemus tulee tekemällä. Se ei aina ole näin eikä edes aina toimi mutta joskus varmaan.
Minusta ihmisen pitää puhua tunteistaan jollekin ammattilaiselle jos on tarvetta.
Jos lääkkeet eivät ole olleet tehoavia niin silloin oisi hyvä neuvotella uusista lääkkeistä.
Täällähän on paljon enemmän asiantuntevia ihmisiä vastaamassa kuin minä.
Et parempaa viestiä odotellessa :)
mietityttää - tulevaisuus; yksilön (minun) kannalta ja myös ysteiskunnan ja yhteiskuntien kannalta ja sillei... Ajatteleva ihminen olet, etkä epärealistinen.
Tuossa jo joku fiksusti kannusti sinua.
Itselläni oli aikoinaan tuo sama tila, mutta mä pääsin tulevaisuuden pelosta, kun sain tulla uskoon. Tämän vain alkuperäiselle tiedoksi, että tulevaisuuden ahdistavat pelot saivat näin tosi lievennyksen. Minä sain syvän turvallisuuden tunteen.
Mitä siihen otan kanssa kantaa, että on varmaan kamala elää jonkun kanssa, kun tietää ettei ole yhteistä tulevaisuutta! Voisitko siitä itsesi repäistä pois? Niin sitten tilalle mahtuisi ihan uusia asioita ja tekemisiä? Itselläni aikoinaan oli poikaystävä, joka piti minusta, mutta lopulta minä ihan ahdistumiseen asti menin ja sitten oli paettava seurustelustamme pois, sillä en rakastanut häntä. Sitten mulle usein on tullut yleensäkin pelkoja siitä, että entä jos mun (tai toisen) rakkaus ei olekaan totta, sitä ei olekaan... Noh, se ei ole ajankohtaista nyt, ja psssst, näyttääpi siltä, että jään yksin eläjäksi, mutta sekin on enemmän mahdollisuuksia sisältävää elämää, kun elää jonkun kanssa ja tietää, ettette rakasta? Ja ettei ole tulevaisuutta, jonka ymmärrän naimisiin plus lapsia, jos saa.
Hyvä, kun kirjotit. Selvittele lisää päätäsi vain. Ota käsittelyyn yksi asioistasi kerrallaan. Heippa.
Minuakin pelottaa. Olen tulevaisuudessa entistä enemmän yksin. Ihmissuhteita en osaa enkä pysty solmimaan, terapia ei auta, lääkityksenkin kanssa on ongelmaa(masennus), opintojen sujuminen pelottaa jne.
Yritän välillä rauhoitella itseäni ja ajatella, että otan päivän kerrallaan, mutta silti huolettaa.
Sitä aina saattaa tuntuu silt et aurinko ei enää paista mutta ei se niin ole.
Huonon sään jälkeen on yleensä kaunein ilma.
Mitään pysyvää ikävää ei ole tapahtunut.
Monet asiat saa puhumalla paremmaks ja just keskustelemalla et mitäs nyt.
Ihmissuhteita solmitaan hitaasti mut varmasti.
Ei kaikki asiat ekalla yrittämällä onnistu.
Toi olis voinut olla mun kirjoittama teksti..
Ystävät säilyy vaikka matka pitenee, ainahan on se netti ja puhelimet....nykyaikana ei kirjeitä varmasti paljoa kirjoitella, raskaaseen työhönkin elimistö ja lihakset tottuu pikkuhiljaa, ja lepääminen on todella tärkeää. Jännittäminen vanhemmiten muuttaa muotoaan, sen osaa peittää...kyllä sinä jaksat koska tiedostat jännittämisesi, eikä siinä ole mitään hävettävää ja kannattaa tunnustaa aina ääneen että kyllä jännittää..vieläkin tunnustan että jännitän ja panikoin jostain epämielyttävistä asioista vaikka olen keski-ikäinen käpy. Poika on samanlainen jännittäjä ja olen opettanut hyväksymään sen jännittämisensä, eikä siinä ole mitään hävettävää. Poikaystävän kanssa tulevaisuus tulee pikkuhiljaa itsekseen tai sitten tulee joku toinen jonka kanssa rakentaa yhteisen tulevaisuuden, kunhan et hätäile niin kaikki menee omalla painollaan...Rohkeutta arkipäiviin, ei se masennusta ole vaan kasvamista ja kasvamista koko elämä on uuden oppimista, rohkeasti vain eteenpäin päivä kerrallaan, ole itsesi paras kaveri. Tsemppiä sinulle!