Uskonnolliset pakkoajatukset

Pari minuuttia enenku ku ees luin tän niin tuli pari.
Just tulee harjaavia ajatuksia mieleen, jopa joskus tulee semmonen lause mieleen et mitäs minä Jumala tyyliin.
Se on jo pelottavaa kun itselle tulee lause mieleen mis tekee itsestään jumalan.

Ja sit mulle tulee semmonen kuva mieleen itestäni mis mulla on pitkät terävät hampaat ehtoollisella.

Pelottavaa.

Mut sit mä muistan sen et mähän kaihdan just näit ajatuksii.
En mä halua ajatella niitä ja samalla viel häpeen.
Se on tervettä.
Eri juttu ois jos haluaisin ajatella näit.
Sitten ei ois asiat hyvin.

Jeesus oli ristillä myös minun takiani.
Tieto siitä kantaa vaikeuksien yli.

Minulla on aivan samanlaisia pakkoajatuksia.

Tässä minun kokemukseni: Minulla on ollut siitä asti kun tulin uskoon, seksuaalisuuteen liittyviä, herjaavia ajatuksia Jumalasta. Esim. kirkossa saatoin ajatella papin sukupuolielimiä tms. Tai vielä pahempaa, itse Jeesuksesta vastaavaa. Muutaman vuoden pystyin pitämään nämä ajatukset kurissa, mutta jossain vaiheessa ne "iskivät päälle" niin etten kyennyt enää hallitsemaan niitä. Luonnollisesti ne aiheuttivat mieletöntä häpeää, syyllityyttä, rangaistuksen ja hylkäämisen pelkoa, epätoivoa jne. Ne johtivat lopulta siihen, että en uskonut koko pelastuksen kuuluvan minulle. En pystynyt nukkumaan öitäni, olin vain suunnattoman ahdistunut.


Onneksi pystyin puhumaan asiasta erään läheisen ihmisen kanssa. Muistan hänen sanoneen minulle mm. "Suostu olemaan syntinen. Mene Jeesuksen luo JUURI SELLAISENA kuin olet. Älä yritä vastustaa noita ajatuksia, vaan ota ne vastaan juuri niin pelottavina ja ahdistavina kuin ne tulevat. Jumala näkee jokaisen sydämeen ja tuntee meidät paremmin kuin me itse. Tiedää tuskamme ja hätämme, pelkomme ja ahdistuksemme".

Niinpä aina kun tällainen ajatus nousi mieleeni, en yrittänytkään torjua sitä. Sanoin vain Jumalalle: "Tällainen olen, enkä paremmaksi tule. Tämän takia minä Jeesusta tarvitsen" Tai kun saatana syytti minua, että et voi olla Jumalan lapsi kun ajattelet tuollaista, sanoin: "En voikaan. Olen yhtä musta ja likainen kuin sinä. Mutta Jeesus on puhdas ja viaton. Hän eli täydellisen elämän minun puolestani ja Hänessä on turvani. Minulla ei olisi mitään toivoa päästä Taivaaseen, ellei Hän minua armahda".Pikkuhiljaa nuo pakkoajatukset sitten alkoivat hellittää otettaan, tosin kyllä siinä aikaa meni. Nykyään pystyn jo hymyilemään kun ajattelen, miten tuskissani olin mokomien kanssa. Tuosta kokemuksesta on ollut se hyväkin puoli, että olen enemmän ymmärtänyt oman syntisyyteni suuruutta, ja Jeesuksen armon ja rakkauden mittaamatonta syvyyttä minua kohtaan.En voi kylliksi siitä Häntä kiittää.

Olen nyt vähän myöhemmin lukenut Edna Foan kirjoittamaa kirjaa pakko-oireista ja ajatuksista. Asian psykologinenkin puoli osoittautui samaksi, kuin olin kokenut uskon näkökulmasta: Pakkoajatukset ovat sitä sitkeämpiä ja voimakkaampia, mitä enemän niitä vastustat. Kun hyväksyt ne niin ahdistavia ja pelottavia kuin ne ovatkin, ja toivotat ne tervetulleiksi, ne menettävät sinusta otettaan. Se ei kyllä ole helppoa, mutta kannattaa harjoitalla!

Hyvää vointia, ystävä rakas! Jumala sinua siunatkoon.

Mulla on sellasia "paholainen, ota minut"- pakkoajatuksia. ne on kauheita, sillä mä pelkään, että paha on saanut mut valtaansa ja siksi ajattelen niin. oikeestaan oon kärsiny tästä viikon ja vähän yli, se vaan alko yhtäkkiä... haluisin vaan unohtaa ne ajatukset, niinkun niitä ei olis. joskus ne ahdistaa enemmän, joskus vähemmän. Joskus pystyn unohtamaan ne. Oikeasti en halua mitään ajatusteni suuntaistakaan.
Itkin tätä ketjua lukiessani, koska tää oli kuin suoraan mun elämästä.
Toivon, että tää kaikki menee ohi pian.

Moikka!
Minulle usko ja Jeesus on olleet täkeitä lapsesta asti vaikka olen monenlaisia harhapolkuja kulkenutkin. Pakkoajatukseni herjaa Pyhää Henkeä eri tavoin koska Raamatussa sanotaan että se on anteeksiantamaton synti. Minä olin ihan romuna henkisesti kunnes tajusin etten minä herjaa, vaan sairaus minussa. Masennus ja yleistynyt ahdistuneisuus minulla on diagnosoitu kun en pakkoajatuksistani kyennyt ennen kertomaan. Pakkoajatukset tulee, ne herjaa ja repii. En välitä. Herjatkoon. Se ei ole todellinen minä. Se on sairaus. Kyllä Taivaallinen Isä näkee eron ihmisen ja sairauden välillä.
Siunausta kaikille!

Heipä hei

täällä taas yksi pakko-oireinen nuori aikuinen. Kärsin todella vakavista pakko-oireista (vie useita tunteja päivässä, saattaa estää sängystä nousun tai kotoa lähtemisen) jotka diagnosoitiin kun täytin 11 (olen nyt 19). en ymmärtänyt että uskonnolliset kummalliset pakkoajatukset olivat oikeita oireita vaan kuvittelin niiden olevan vain satunnaisia ajatuksia kunnes ne jatkuivat ja alkoivat todella ahdistaa. Tunnen niistä häpeää ja syyllisyyttä ja suurin pelkoni on varmaan se, että Jumala rankaisee minua ajatuksieni takia koska miettiminen ja hokeminenhan ovat vähän kuin rukoilemista. Pelkään kutsuvani saatanaa elämääni, enkä sitä todellakaan halua. Välillä päähäni iskeytyy myös ajatus lähimmäisteni kuolemasta jota muka toivoisin ja pelkään että se toteutuu. Ajatukset helpottavat hieman kun sanon sen jollekin ääneen mutta uskonnollisia ajatuksia en ole häpeän takia koskaan sanonut. Onneksi Jumala tietää sydämeni ja tietää etten tarkoita kaikkea mitä ajattelen tai sanon...

Toinen mikä sekoittaa uskon ja ocdn on tarkistaminen. Ajatukseni kulkevat sitä rataa, että mitä jos olen ollut huolimaton jonkin asian kanssa esim. hellan, ja Jumala yrittääkin pelastaa tilanteen sanomalla minulle että asia pitää tarkistaa. Siitähän seuraa vaan loputon ja aina vain suurempaa ahdistusta aiheuttava kierre...

Onneksi Jumala tuntee minut ja hyväksyy tällaisena, onhan se meidän kaikki luonut. Kaikille siunausta ja voimia pakko-oireiden kanssa!

Hei, haluaisin vertaistukea sähköpostein uskovaisista pakko-oireista kärsivistä henkilöistä. Itse olen 22v nainen ja kärsin niistä. Saisko kenestäkään sähköpostikaveria?

miten nm.armo pääsit niistä eroon? pakkoajatusten tullessa tuntuu kuin Jumala hylkäisi kokonaan, niin pahojen ajatusten tullessa. Tosi rankkaa henkisesti, kun itsellänikin on ollut. Luulin että olen ainut uskovaisista pakkoajatuksista kärsivä, se sai minut aivan sekaisin ja tuntui että mitä järkeä missään enää on.

Itselläni on myös ollut herjaavia pakkoajatuksia Jeesuksesta ja Jumalasta. En edes pysty kirjoittamaan niistä yksityiskohtaisesti, koska ne ovat niin mielettömiä ja ahdistavia. Aluksi ne olivat inhottavia mielikuvia, jotka muuttuivat myöhemmässä vaiheessa suoriksi ajatuksiksi. Pelkäsin tulevani hulluksi. Jossain kohti olen jopa miettinyt, että Saatana syöttää näitä ajatuksia minulle. Tämän takia olen potenut aivan kamalaa skitsofrenian pelkoa. Olen käynyt keskustelemassa asiasta, mutta vielä en ole helpotusta saanut.

Moi kaikki. Nostanpa tämän vanhan ketjun esiin. Itselläni on uskonnollisia pakkoajatuksia joita olen nyt puoli vuotta vastustellut. Ne on sellasia paholainen ota minut kaltaisia ajatuksia ja niistä on hiljalleen muodostunut kuin kirosana mielessäni ja ne ajatukset ei lähde pois. Tuo paholainenkin on pahempi kirosana mielessäni mutta en uskalla sitä kirjoittaa tähän.

Olen ollut näitten pakkooire ajatusten kanssa jo 2 kertaa laitoshoidossa puolen vuoden sisällä koska stressin takia nukkuminen ja moni arkitoimi on kärsinyt. En ole himo uskovainen mutta uskovainen kuitenkin elämäni aikana tähän asti ollut. Yksi mikä asia vaikeuttaa tätä paranemista myös se että ennen kiroilin paljon ja lähipiirissänikin kiroillaan joten näitä pakkoajatuksia on sen takia hyvin vaikea sivuuttaa kun kiroilu muistuttaa niistä.

Onko täällä ketään kohtalotoveria enää? Kärsiikö joku samasta ja miten selvisitte? En voi parantaa vaivaani kiroilulla kuten moni hyvin ymmärtää. Elämä on yhtä helvettiä kun nämä ajatukset ei lähde pois...

OCD-asiantuntijoiden mukaan ns. OCD-teema (esim. uskonnollinen OCD) on toisarvoinen, tähän teemaan tai (englanniksi myös content eli ajatusten sisältö) ei saisi kiinnittää mitään huomiota (OCD on pohjimmiltaan ahdistuneisuushäiriö). Oli teema mikä tahansa, niin oikea lähestymistapa pakkoajatusten (obsessioiden) suhteen on se, että kun ajatus tulee mieleen, ajatus pitää ohittaa. Jos ajatus tulee mieleen 5000 kertaa päivässä, se pitää ohittaa 5000 kertaa päivässä. Kaikki analysointi ja ajatusten aktiivinen käsittely omassa mielessään pahentaa ongelmaa. Eli ensin pitää tunnistaa oma OCD-teema ja sen jälkeen alkaa suhtautua kaikkiin siihen liittyviin ajatuksiin mahdollisimman välinpitämättömästi. Stressiä tulee välttää myös koska stressi pahentaa oireita. Pikku hiljaa noudattamalla "välinpitämättömyyttä" aivot oppivat uuden toimintamallin (aivojen fyysinen toiminta muuttuu), aikaa voi mennä useita kuukausia mutta jonkinlaista helpotusta olotilaan pitäisi tulla jo vähän nopeamminkin. Tämä aihe on valitettavasti huonosti tunnettu psykiatrien ja psykologien parissa eli kunnollisen OCD-spesialistin löytäminen voi olla vaikeaa. Jos kärsii OCD:sta johon liittyy selkeät fyysiset pakkotoiminnot (pesemispakko, tarkistamispakko), niin sen kaltaista OCD:ta osataan hoitaa paremmin mutta puhtaasti mentaalinen OCD on hieman haastavampi. Mentaalisessa OCD:ssa mieleen tuleva obsessio on altistus, asioiden vatvominen mielessään vastaa taas kompulsiota eli ERP-hoito mentaalisessa OCD:ssa tarkoittaa sitä, että ei lähde mielessään lainkaan asioiden vatvomiseen. Toisaalta ei myöskään saa pyrkiä mihinkään ajatusten aktiiviseen torjumiseen. Omat aivot tulee ikäänkuin opettaa uudestaan (retraining the brain). Alussa tämä on erittäin hankalaa, suhde omiin ajatuksiin tulee rakentaa uudestaan. Kannattaa harkita myös kofeiinipitoisten juomien rajoittamista minimiin, koska ilmeisesti kofeiini pahentaa obsessioita.

Minulla on pakko-oirehäiriö. Pakkoajatuksia tulee jatkuvasti ja ne ovat tosi pahoja ja ilkeitä. Kaikki kuolemansynnit on sitä kautta tullut tehtyä. Välillä tulee kauhea toivomus toisen ihmisen tappamisesta ja toteutustavasta. Aluksi ajatukset saivat minut poissa tolalta ja yritin kaikin mahdollisin tavoin kieltää ne. Nyt vielä pahempaa on, että en koe minkäänlaista inhoa ajatuksia kohtaan vaan ne tuntuvat tuottavan oikein mielihyvää. Minusta tuntuu kuin sisälläni olisi paholainen, joka ohjailee minua. Kaikki tuntemukseni ovat ihan sekaisin. En enää ees tiedä, mikä on oma ajatus ja mikä tautia. Välillä pimeässä tuntuu kuin paholainen hengittäisi niskaan. Lisäksi minulla on kauhea bakteerikammo, joka on tuhonnut käteni ( käsienpesu) ja aiheuttanut kotoa poistumisen ja ihan kotona olemisen pelon. Jos elämän voisi pausettaa, se olisi mahtavaa. Elämä on painajainen. Ja se painajainen on kestänyt jo vuoden. Välillä olo on niin tyhjä, että minusta tuntuu, että olisi sama hirttää itseni. Joskus satutan itseäni lievittääkseni sisäistä pahaa oloa tai kostan itselleni, kun välillä rukoilu on liian tuskaista. Tiedän kyllä, että se ei ratkaise mitään. Uskoni on enää minimaalinen. Tällaista minulla.

Minulla tosiaan on uskonnollisia pakkoajatuksia. Niistä selviämiseksi kannattaa niistä kertoa jollekulle, vaikka se onkin kauhea ajatus, sillä ne ovat niin pahoja. Sitten kannattaa pyytää myös rukousta esim. sielunhoitajalta tai joltain läheiseltä. Itse käyn psykologilla ja minulla on käytössä lääkitys. Luulen kuitenkin, että jonkun uskovan kanssa juttelu auttaa paremmin kuin psykologi, koska heillä ei ole usein käsitystä uskon asioista eivätkä siksi osaa neuvoa tällaisissa asioissa niin hyvin toisin kuin esim. bakteeripeloissa yms. Se kuitenkin varmaan riippuu psykologista ja potilaasta ihan. itselleni oli kuitenkin ensin helpompi kertoa henkilölle, joka ei ollut uskossa eli psykologilleni pakkoajatuksista, sillä pelkäsin, miten uskovaiset reagoivat, tuomitsevatko he minut. Nyt perheeni tietää myös ajatuksista, joten olen saanut heiltä paljon tukea niin käytännössä kuin rukouksenkin kautta.
Siunausta jokaiselle pakkoajatusten kanssa kamppaileville! Jumala on armollinen eikä jätä vaikeissa tilanteissakaan yksin. Mutta on hyvä jakaa myös murheitaan läheisten kanssa...

Itselläkin oli uskonnollisia ajatuksia, kunnes tajusin että jumalaa taikka jeesusta ei ole olemassakaan. Helppo ratkaisu on päästä pois uskosta, aivopestyt idiootit kannattaa sitä paskaa. Eroa kirkosta vielä kun voit, vielä kun sinulla on jotain järkeä päässäsi... tai siis jos enää on.

Juuri kun sain korjattua unirytmini, kovalla vaivalla niin se menee ihan vituiksi taas. Uskonto vai sekoittaa pääni ja raamatun lukeminen enneminkin vähentää uskoani Jumalaan. Tahtoisin kuitenkin uskoa koska eihän siinä ainakaan luulisi mitään menettävän. Rukoilukaan ei auta. Iskee aina kauhea ahdistus ja paniikki hiukan eritavalla kun paniikkikohtauksessa. Tulee semmonen "nyt seon menoa" tunne. Kauhea paine valtaa koko kehon ja pelottaa. Tunnen hirveää tuskaa ja epätoivoa. Itken. Haluaisin vain kuolla että se päättyisi. Tavallaan ajatuksiini pyrkii kokoajan paholainen ja kaikki häneen liittyvä paska. Vaikka EN TODELLAKAAN näin halua. Se johtaa myös hirveään skistofrenian pelkoon. Mitä minä teen? :c Aivan järkyttävä olo vaikkei ajatuksiin keskittyisikään. Ikään kuin paholainen ottaisi vallan minussa vaikka ei todellakaan ota enkä sitä halua. Mikään ei helpota. Rukoilen kyllä ja olen aina Jeesuksen ja Jumalan puolella. Vaikka yritänkin välillä poistua uskosta mutta sekään ei auta!

Mulla on vähän samaan suuntaan, en tiedä mutta pidän itse niitä & toivon että ne ovat pimeyden puolen sanomia, NS. hyökkäyksiä, olen uskossa, murrosikäisenä hairahduin saatanan lietsontaan jonka heitin parikymppisenä roskiin & kutsuin Jeesusta sydämeeni, tänään 41v. Jeesus on herrani, häntä ei voi kusettaa, hän tuntee meidät jokaisen paremmin kuin itse tunnemme, pakkoajatuksiin rukoilen syntien anteeksiantoa & rukoilen muutenkin että Jeesuksen voima ajaisi kaiken pahan pois & valaisi voimallaan, monenlaista pelastusta on elämässä ollut, & siitä kiitos Jeesukselle Amen♥️

Yleensä pärjään hyvin, mutta minun uskonnolliset pakkoajatukset pahenevat näin joulun aikoina, se on niin uskonnollinen juhla.

Omat ajatukseni pyörivät ”puhtauden” ympärillä. Siihen vähän liittyy fyysistä puhtautta, mutta se on enemmänkin ”uskonnollista”.

Olen kärsinyt pakko ajatuksista jo lapsesta lähtien. Pakkoajatukset puhkesivat rajusti koulun joulujuhlissa, jossa halusin aina olla enkeli. Ne olivat jotenkin niin puhtaita ja jaloja, kaikki ne kiiltävät siivet, sukkahousut ja sädekehät.

Ajatuksethan eivät tietenkään helpottaneet, vaikka sainkin toteutettua haaveeni. Päinvastoin. Valkeissa hepenissä sitä jotenkin tajusi, miten helposti sitä pilaantuu, vaikka niitä pakon omaisesti yrittää suojella ja varjella. Sama koski tietenkin ajatuksia, joihin liittyi tavallaan seksuaalisuutta. Ikään kuin kiihotuin tapahtuman yhteydessä, ja sekös oli likaista.

Yleensä pärjään ihan hyvin, kun pysyn erossa uskonnollisista jutuista, mutta näin joulun aikaan tilanne aina kärjistyy. Enkeleitä pursuaa joka tuutista ja pakkoajatusten runsaudensarvi jatkaa antamistaan.

En kuitenkaan koskaan ole joutunut sairaalaan.

Minä uskon tee pussiin

No mitä vittua se sulle kuuluu Saatana tuo tullessaan Jumala perseeseen vaikka saatana vittua Onko se niin saatanan tyhmä Äänestä Kokoomusta pelle

Äänestä Äänestä Kokoomusta Äänestä Kokoomusta Kokoomus on paras raiskaa metsäyhtiö Kokoomus on paras

Moikka! Toivottavasti joku lukee vielä tätä ja voisi mulle vastata. Mä oon 20-vuotias ja mulla on ollu ocd jo seitsemisen vuotta. Uskonnollisia pakko-ajatuksia ollut tämän aikaa koko ajan enemmän ja vähemmän. Nyt viime vuoden lopulla ajatukset paheni, kun päätin käydä kasteella. Tällä hetkellä pakkoajatus siitä, että pahat henget menis johonkin läheiseen vaivaa paljon. Se ahdistaa tosi paljon ja mietin jos oikeesti haluankin niin, vaikka en todellakaan tahdo.

Tämä ei ole varsinaisesti uskonnollinen mutta jollain asteella henkinen/taikauskoinen. Elikkä mua alkoi ahdistamaan kun piti erinäisistä syistä palauttaa kännykän tehdasasetukset ja sitten kun olin ne tehnyt niin huomasin että kello oli tyyliin 13.10 ja ahdistaa nyt että tein juuri tuohon aikaa koska numero 13 aiheuttaa ahdistusta ja ei jaksaisi enää poistaa kaikkia tietoja ja taas latailla ja ahdistaa jos ihmiset eivät saa kiinni kun kaikki sovellukset pitää latailla uudestaan jne.

Ikävää jos uskot jumalaan ja olen pahoillani että olet niin harhainen