Ensi kuussa kaksi vuotta.
Pitkä aika.
Viimeinen vuosi pelkkää hiljaisuutta.
Monesti on ollut paha mieli.
Koko ajan toivoin, että oltais voitu olla mukavasti yhteydessä,vaihtaa kuulumisia, kertoa
harmeista ja hankaluuksista, tukea toista.
Lähettää toiselle hyvää mieltä tuottava viesti.
Sitten tekstari, puhelimenhan kielsit jo kauan sitten. Tavata.
Mutta olet tukahduttanut kaiken hiljaisuuteen.
Ehkä sulle oli sittenkin tärkeintä kertoa monelle
naiselle kuinka rakastat, haluat, haluat syliin
ja hänet syliin.
Niin olen ajatellut, koska muillehan puhuit koko ajan.
Minut jätit vaille vastauksia.
Näinhän se meni.
Mulle oli täällä yksi ainoa ihminen kenen vuoksi
olin täällä.
Aikuinen mies.
Jonka olemus ja käytös herätti aikoinaan kaaoksen
sisälläni.
Kertaakaan en ole "oletetulle" sanonut rakastavani,se ei onnistu enää tämän ikäiseltä
naiselta.
Miksi ei voitu reilusti kirjoittaa toisillemme?
Miksi jollekin jonka tiesi olevan vieras?
Jos et halunnut, miksi et ollut rehellinen?
Hiljalleen se kipeää tekevä rakkaus ja halu laantuu - annoit liian monta raskasta iskua.
Roihahtaen kuitenkin vielä muutaman kerran,mutta
...
työnsit aina pois, olit hiljaa, et vastannut,
vaikka tiesit kuinka se sattui.
Ja kuitenkin - puhuminen olisi ollut kaikkein tärkeintä.
Näiden vuosien aikana et kertaakaan kertonut mitään itsestäsi, pidit aina välimatkan.
Nyt olen hiljalleen kääntynyt poispäin, miksi
roikkua täällä ihmisen vuoksi jolla ei ole koskaan mitään sanottavaa.
Alkukesästä vastasit kysymykseeni ja samantien
vedit taas maton jalkojeni alta.
Sait monta mahdollisuutta, et vain välittänyt niitä käyttää.
Edes ystävänä - ystävät kun puhuvat toisilleen.
En olisi koskaan kuvitellut sen vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen häviävän näin tyystin,
mitä silloin alkuun oli ja tunsin.
Ehkä sen säilymiseen olisi tarvittu jotakin muuta kuin jatkuvaa hiljaisuutta.
Tässä lyhyesti tunteeni kuluneen vuoden osalta.
Ehkä kaiken olisi voinut kiteyttää yhteen sanaan : kiusaaminen.
Pitkä aika.
Viimeinen vuosi pelkkää hiljaisuutta.
Monesti on ollut paha mieli.
Koko ajan toivoin, että oltais voitu olla mukavasti yhteydessä,vaihtaa kuulumisia, kertoa
harmeista ja hankaluuksista, tukea toista.
Lähettää toiselle hyvää mieltä tuottava viesti.
Sitten tekstari, puhelimenhan kielsit jo kauan sitten. Tavata.
Mutta olet tukahduttanut kaiken hiljaisuuteen.
Ehkä sulle oli sittenkin tärkeintä kertoa monelle
naiselle kuinka rakastat, haluat, haluat syliin
ja hänet syliin.
Niin olen ajatellut, koska muillehan puhuit koko ajan.
Minut jätit vaille vastauksia.
Näinhän se meni.
Mulle oli täällä yksi ainoa ihminen kenen vuoksi
olin täällä.
Aikuinen mies.
Jonka olemus ja käytös herätti aikoinaan kaaoksen
sisälläni.
Kertaakaan en ole "oletetulle" sanonut rakastavani,se ei onnistu enää tämän ikäiseltä
naiselta.
Miksi ei voitu reilusti kirjoittaa toisillemme?
Miksi jollekin jonka tiesi olevan vieras?
Jos et halunnut, miksi et ollut rehellinen?
Hiljalleen se kipeää tekevä rakkaus ja halu laantuu - annoit liian monta raskasta iskua.
Roihahtaen kuitenkin vielä muutaman kerran,mutta
...
työnsit aina pois, olit hiljaa, et vastannut,
vaikka tiesit kuinka se sattui.
Ja kuitenkin - puhuminen olisi ollut kaikkein tärkeintä.
Näiden vuosien aikana et kertaakaan kertonut mitään itsestäsi, pidit aina välimatkan.
Nyt olen hiljalleen kääntynyt poispäin, miksi
roikkua täällä ihmisen vuoksi jolla ei ole koskaan mitään sanottavaa.
Alkukesästä vastasit kysymykseeni ja samantien
vedit taas maton jalkojeni alta.
Sait monta mahdollisuutta, et vain välittänyt niitä käyttää.
Edes ystävänä - ystävät kun puhuvat toisilleen.
En olisi koskaan kuvitellut sen vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen häviävän näin tyystin,
mitä silloin alkuun oli ja tunsin.
Ehkä sen säilymiseen olisi tarvittu jotakin muuta kuin jatkuvaa hiljaisuutta.
Tässä lyhyesti tunteeni kuluneen vuoden osalta.
Ehkä kaiken olisi voinut kiteyttää yhteen sanaan : kiusaaminen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kirjoittajaan mutta itse en harmitellut että mies oli hiljaa ja ei laittanut mailia, se oli hyvä vaan koska näin hän mokasi itse omat mahdollisuudet ja sehän on hänen oma häpeänsä, itse olen onnellinen että pääsin koko mykästä kuvatuksesta eroon.
Sama juttu. Hiljaisuus ja harvasanaisuus mun mielestä välinpitämättömyyttä. Jos itse on aina antavana osapuolena, tukijana, lohdutttajana,
viihdyttäjänä, eikä itse saa mitään, tulee mielipaha, turhautuminen ja " hälläväliä fiilis"
Aika aikaa kutakin, ehkä etsi parempaa.
Löysin onneni ja jätin haihattelut.
Oli viisas teko ja nyt tunnen OIKEAA yhteenkuuluvaisuutta ja jopa rakkauttakin.
Aivan olivat kuin omiani, nuo edelliset tarinat.
Samoilla linjoilla kuin tuo kolmas, aikansa kutakin! Kaikella oli tarkoitus, ehkä juuri se että, törmäsin oikeaan onneen.
Jäin vain miettimään tuota kirjoitusten sisältöä, aivan kuin kaikilla olisi ollut kokemuksensa yhden ja saman miehen kanssa.
täällä kun pyörii näitä miehiä joilla saattaa olla montakin naista yhtä aikaa.
se ainainen puhumattomuus.
Se saa asiat hyvin umpisolmuun.
Jos on vuoden puhumatta tietäen toisen odottavan
se on henkistä väkivaltaa.
elämästään paljon arvokasta.Ja huomaa sen vasta
jälkeenpäin.
Kahden ihmisen välisissä jutuissa on AINA kaikkein tärkeintä miten toista kohtelee, sen
pohjalta ainoastaan voi kasvaa luottamus, ystävyys ja mitä se kenelläkin sitten on.
Mutta tärkeimpiä on aina luottamus ja kunnioitus ja huomioonottaminen.
Jos ne puuttuu mikään ei kestä.
Tämä on aivan totta!
Olisiko tämän paremmin voinut sanoa/kirjoittaa!
että hiljaiseksi veti.
Minä en olisi odotellut edes puolta tuosta ajasta.
Pöyristyttävää käytöstä.