Varoituksen sana

Morkkiksesta aitoon masennu...

Tämä varoituksen viestinä kaikille, jotka tietävät, että muuttuvat toiseksi ihmiseksi viinaa juodessaan ja kontrolli häviää totaalisesti. Minulle kävi todella ikävästi. Juon todella harvoin, mutta tässä muutama kuukausi sitten olin pitkästä aikaa juhlimassa hyvällä porukalla. Join koko päivän (aamusta asti), join ja join. Lopuksi vielä viinaa raakana yöllä. Otin naistenvessassa joltain jonkun tabletin, mutta en muista miksi ja tähän varsinainen tapahtumakulun muistaminen sitten loppuukin. Olen huumeiden vastainen, enkä koskaan ole sellaisia edes nähnyt (ennen). En tiedä miksi tabletin otin tai miksi sitä ylipäänsä tarjottiin tai saati sitten kuka sen tarjosi. Seuraava selkeä kuva on naisten vessasta, kun joku tuntematon nainen antaa suuseksiä mulle (tähän tarkennus, että mäkin olen nainen). Muistan "heränneeni" asiaan ja lopetin homman heti, koska muistan selvästi jäätävän etovan tunteen. Olen naimisissa ja minulla on perhe. Haahuilin pilleripäissäni pitkin yökerhoa, kunnes onneksi ystäväni löysi minut ja vei nukkumaan luoksensa. Olin kuulemma todella sekava. Kerroin tietenkin asiasta kotona seuraavana aamuna, koska tällaista asiaa ei voi olla kertomatta tai ajatella, että olipa "kamala kännimoka". Mieheni pettyi minuun syvästi, mutta sääli niin paljon, että sanoi pääsevänsä asiasta ylitse - aikahan sen lopulta vasta näyttää. Itse jouduin psykologin juttusille asiasta, koska kyseisestä illasta painajaiset piinaavat minua jatkuvasti ja lisäksi kuvioon on tullut unettomuutta. Olen luultavasti tapahtuneesta vaipunut masennukseen. Olen perusluonteeltani ollut aina iloinen, mutta nyt tapahtumasta alkaa olla sen verran jo aikaa ja en pääse asiasta ylitse. Tällaista saati sitten tämän suuntaista ei varmasti ole sattunut kenellekkään. Mä elän häpeässä, enkä pysty antamaan itselleni anteeksi. Viinaan en enää koskaan koske eikä kyllä ole tullut mietoihinkaan koskettua tapahtuneen jälkeen. Mä en selviä tästä asiasta koskaan.

Toivottavasti kukaan ei joudu vastaavaan häpeään koskaan. Olkaan järkeviä ja varovaisia.

5

2074

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etolehuono888

      ... vaan huono ja roisto on se, joka sinulle tuon pillerin tuputti ! Niin usein kuulee (itsellä onneksi kokematta) että juuri pienessä pöhnässä (ja sinun tapauksessasi amatöörijuhlijan kännissä) nuo käärmeet tulevat jauheitaan/pillereitään tarjoamaan...

      Olet joutunut kansainvälisen huumekaupan ravintoketjun viimeiseksi lenkiksi, ei sen enempää...

      Mutta ihanaa lukea oma selväjärkinen analyysisi asiasta, ja perheesi suhtautuminen...

      Voi kuinka onnekas oletkaan !

      Katso ympärilläsi olevia rakkaita ja unohda tuo satunnainen hairahdus, jolla meinasi olla vakava jatko..

      Vielä on kesää !

    • onneli

      Todella ikävää.Mutta tiedätkös mitä,ymmärrän kun sanot ettet pääse asian yli koskaan tai että sinusta tuntuu siltä.

      Ulkopuolisena kun asiaa lukee,tuo ei kullosta ollenkaan niin karmealle,mitä itse koet.Tarkoitan,yhtään vähättelemättä tapahtunutta,että olet jotenkin jumittunut tuohon tapahtuneeseen,etkä pääse siitä omin voimin ylös.

      Kuitenkaan mitään peruuttamatonta ei kai tapahtunut?Voin kuvitella jos itselleni kävisi noin,ajattelisin kuten sinä,jäisin jauhamaan ja häpeämään ja unohtaisin elää nykyhetkeä.Elämässä sattuu ja tapahtuu itse kullekkin,kyllä sinä tuon yli pääset.Älä ole liian ankara itsellesi,armahda itsesi vaikka sen psykologin avulla.Voimia.

    • Kaikkea kokenut

      Yleensä niin kauan kun ei joudu virkavallan kanssa tekemisiin negatiivisessa mielessä tai saa sukupuolitautia tms. niin näissä kuvaillun kaltaisissa tarinoissa se häpeä tulee enimmäkseen siitä että huomaa että ei ole ollut "itse puikoissa", ja se on kieltämättä tosi ikävä tunne.
      Silloin tulee mieleen kaikki mahdolliset asiat, mitä voisikaan tapahtua, kun kontrolli katoaa ihan totaalisesti.
      Olisihan se "aika hauskaa" esim. herätä putkasta ja kuulla puukottaneensa jonkun hengiltä, mielentilassa, mistä ei itse edes muista mitään.

      Siinä mielessä sanonkin, että pääsit todella helpolla, ja voit tuon episodin mielestäni rauhassa unohtaa. Mieti sitä mitä olisi VOINUT käydä...

    • Raaka totuudenpuhuja

      Ei pitäis mokistaan missään nimessä kertoa puolisolleen, jos on tollasta tehnyt, missä on seksiä kolmansien osapuolien kanssa. Ne muistaa ikuisesti, ja antaa vasta vuosien jälkeen anteeksi - jos antaa.

      Pitäis olla joku muu, jolle kertoa, että jaksaa asian kanssa. Kertomalla puolisolleen ei paranna omaa tilannettaan, mutta haavoittaa myös tätä.

      • sun mielipiteesi

        Ei kaikki ihmiset ole samanlaisia kuin sun petetyt puolisosi.

        Tässä ketjussa aloittajalle on tehty asioita vasten tämän tahtoa. Se on rikos, eikä siitä ole mitään syytä olla puhumatta. Jos aloittajan mies asiasta pahastuisi, olisi se vähintäänkin outoa.

        Itse olen sitä mieltä, että jos on itse hairahtunut seksuaalihurjasteluihin suhteen ulkopuolisten kanssa, olisi siitä syytä kertoa sille puolisolle. Oma ukkoni säätää paraikaa jotain, en vaan yhtään tiedä että mitä. Kysyttäessä mokoma ei mukama tiedä mitään.

        Sellainen valehtelu ja kertomattomuus loukkaa paljon enemmän kuin mokansa myöntäminen. Itsestäni on ruvennut tuntumaan siltä, että vaikka tuo mun mieheni olisi vain kavereittensa kanssa aivan viattomissa puuhissa, tää meidän kymmenen vuotta kestänut suhde katkeaa nyt tähän luottamuspulaan.

        Mikä siinä pettämisessä oikein on... Miksi pitää pitää sitä vanhaa suhdetta edelleen pystyssä? Jos haluaa käydä vieraissa, on syytä päästää puolisokin vapaille markkinoille.
        Ohi aiheen, sori.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      103
      1191
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1056
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1008
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      860
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      711
    12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      707
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      696
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      647
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    18. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      639
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe