tuumasin yhtä

juttua
eli kun täällä on soimattu sitä,että Tarjan takia oli peruttu USA:n keikkoja niin luin NW sivuilta joskun heidän päiväkirjaansa ja niissä Tarja kertoi äitinsä kuolleen syöpään ja hän istui vuoteen ääressä äidin poismenoon asti;(
eli kysymykseni on,että tapahtuiko ajankohta juuri amerikan kiertueen aikoihin?
ja miten olisi Tuomas tehnyt vastaavassa tilanteessa kun hänen vanhempansa ovat hänelle kaikki kaikessa

nämä kysymykseni ei ole mitään ivailua vaan tuumailua
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarjan äiti tarkalleen ottaen kuoli, mutta nuo peruuntuneet USA:n keikat olisivat olleet huhti-toukokuussa 2005.

Marcelo ilmoitti bändille, että kumpikaan, ei Tarja eikä Marcelo lähde Yhdysvaltoihin enää koskaan. Olivat päättäneet sen keskenään. Tarja oli tuohon aikaan mukana tekemässä veljensä levyä ja se oli hänelle tärkeämpää kuin kiertue. Tarja oli myöskin päättänyt, ettei enää tee niitä yli kahden viikon kiertueita. Näin kerrotaan kirjassa.

Tuskinpa äidin kuolema tuohon liittyy. Eiköhän sellaiseen olisi ymmärrystä löytynyt.

Äänestä

2003 kai kuoli. kai se jaksamisee vaikuttaa, eihän se parissa kuukaudessa unohdettu asia ole. tarja on sanonu että vasta nw-eron jälkee on ollu aikaa tehdä surutyötä..

yleensäkii typerää haukkua jotain ihmistä, jota ei tunne eikä tiedä todellisia taustoja, oli se sit tuomas, tarja, anette tai ihan kuka vaan. tietää vaan sen puolen, mikä julkisuuteen on annettu. on nuo edustushommat vaativia, aina pitää jaksaa ja näyttää hyvinvoivalta ja iloiselta.

anettea monet puolustaa, jos keikat ei oo täydellisiä, että se on taas ollu kipeenä, mut eiköhän se oo kaikilla laulajilla sama juttu. kaikkien on pakko hoitaa ne keikat kipeenäkii tai muuten vajaakuntoisena. anettella luulis olevan helpompaa laulaa kipeenä kuin klassisilla laulajilla tai vaikka alexi laiholla, jonka laulutapa ei varmast oo terveellisin ja helpoin mahdollinen;) on se niin helppoa olla normaalissa päiväduunissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkailija vaan kirjoitti:

juttua
eli kun täällä on soimattu sitä,että Tarjan takia oli peruttu USA:n keikkoja niin luin NW sivuilta joskun heidän päiväkirjaansa ja niissä Tarja kertoi äitinsä kuolleen syöpään ja hän istui vuoteen ääressä äidin poismenoon asti;(
eli kysymykseni on,että tapahtuiko ajankohta juuri amerikan kiertueen aikoihin?
ja miten olisi Tuomas tehnyt vastaavassa tilanteessa kun hänen vanhempansa ovat hänelle kaikki kaikessa

nämä kysymykseni ei ole mitään ivailua vaan tuumailua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu