Mulla on huono itsetunto.En kestä yhtään pettymyksiä.Olen suurperheen äiti ja totaalisen kypsä meijän ainasiin vastoinkäymisiin.Milloin on vuokranmaksun kans vaikeuksia,milloin lempipaita pilaantuu pesukoneessa.Pikkujuttu joo se paidankin väärin peseminen,mut kyllä iski armoton vit...tus kun ite sen väärin pesin.Mut vastoinkäymisiä löytyy...rahapula,terveydellisiä pulmia,tavaroita hajoaa vaikka kuinka ollaan tarkkoja,kaikki lomat alkaa aina jollain katastrofilla.Olen todella kypsä,väsynyt ja kyllästynyt elämääni.Olen uskossa (ehkä),mut Jumalaki tuntuu olevan todella kaukana.Ja vaikka kuinka olen rukoillut niin vastauksia ei tule.Ellei nää vastoinkäymiset ole vastauksia.Jos on,niin Jumala saa olla sit.En jaksa,enkä halua tällästä paskaa niskaani viikottain.Ellei päivittäin.Emmekä todellakaan kuvittele liikoja mieheni kanssa...jopa hyvä ystävämme on ihmetellyt vastoinkäymistemme määrää.
Millä ihmeellä kohentaisin itsetuntoani?Entä millä tavoin kestäisin paremmin pettymyksiä?-En uskalla olla onnellinenkaan enää kun seuraavan nurkan takana vaanii aina jotain ikävää...
Millä ihmeellä kohentaisin itsetuntoani?Entä millä tavoin kestäisin paremmin pettymyksiä?-En uskalla olla onnellinenkaan enää kun seuraavan nurkan takana vaanii aina jotain ikävää...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vastoinkäymiset, isommat ja pienemmät, sairastumiset ja kuolematkin, ne kaikki kuuluvat elämään. Ei kenelläkään ole asiat niin hyvin, että mitään vastoinkäymisiä ei tulisi.
Se oma asenne ratkaisee paljon. Jos aina odottaa pahinta, sehän yleensä tapahtuu. Tai jos vastoinkäyminen onkin sillä kertaa pienempi, sekin koetaan maailmanlopuksi. Lopulta oma elämä on vain sarja katastrofeja, eikä mitään iloa missään. Tuo elämäntapa on äärimmäisen kuluttava, ja voi aiheuttaa sairauksia jo itsessään. Mutta tuskin omaa asennetta pystyy kokonaan muuksi muuttamaan, se on ja pysyy perusluonteen osana.
Ehkä sitten, jos koet jotain todella järkyttävän ikävää, saa sinut laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Pikkuasioista ei kannata tehdä numeroa, niinkuin nyt joku väärin pesty pusero, rahapulat ja rikki menneet tavarat ovat niitä, joita tapahtuu ihan kaikille.
Tuo uskonasia taas kuulostaa siltä, että haluat vain hyvää, ja poimia rusinat pullasta. Jos et niitä saa, niin olkoon sitten koko juttu. Oletkohan nyt ymmärtänyt koko asian väärin? Joko olet uskossa tai et, mutta oikea tapa ei ole se, että kiukkuat kuin parivuotias, ellet saa haluamaasi.
Anteeksi vain kärkevä teksti, mutta lähipiirissäni on henkilö, joka on yhtä synkkä kuin tekstisi antaa ymmärtää. Hän kokee pienimmätkin vastoinkäymiset omaa perhettään koettelevina kirouksina, ei normaalina elämänä. Sellainen loputon negatiivisuus on äärimmäisen kuluttavaa myös ympäristölle. Kyllä ihmisen pitää uskaltaa elää!
Jos elät vastoinkäymisestä vastoinkäymiseen, ja kaikki väliajat vain odotat sitä seuraavaa vastoinkäymistä, tuntuu elämä varmasti siltä, ettei koskaan tapahdu mitään hyvää.
Elämä on paljon valoisampaa kun oppii nauttimaan jokaisesta hetkestä jolloin mikään EI VASTUSTA, vaikka ne hetket olisivat lyhyitäkin. Ja seuraavalla kerralla kun tulee jokin vastamäki, ja siitä selviätte, tavalla tai toisella, kiitä Jumalaa siitä, että hän auttoi senkin ongelman yli.
Jotkut vastoinkäymiset ovat sellaisia, että jos niitä sattuu usein, kannattaa miettiä, mitä voisi tehdä jotta niitä ei niin usein tulisi. Esim. jos rahat on aina lopussa, kannattaa pitää tarkkaa lukua siitä, mihin kukakin rahaa käyttää ja minkä verran, ja missä kohtaa säästäminen olisi vähiten ikävää.
"Et voi estää pahoja lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä tekemästä pesää päälaellesi."
Niin...olenkin huomannut että eräs ystäväni ei halua olla kanssani tekemisissä niinkuin ennen.Että siinä kohtaa kun niitä vastoinkäymisiä tulee,niin "ystävät" kaikkoavat takavasemmalle.Olen itse tehnyt samoin eräälle ystävälleni,ja kadun syvästi stä.Onneksi tämä ystäväni on antanut asian anteeksi.
Ehkäpä olet oikeassa...mutta...mutta...minut kaikki ikävä on tehnyt äärimmäisen varovaiseksi tuntemaan hyvää...No,nää on näitä MUN juttuja ja kuhan purin silloista pahinta oloani tänne...
"...minut kaikki ikävä on tehnyt äärimmäisen varovaiseksi tuntemaan hyvää"
Mutta kokeile edes kerran. Mitä pelkäät menettäväsi siinä, jos annat mennä täysin rinnoin ja iloitset siitä, että sillä hetkellä kaikki on hyvin? Vaikka tulisi vastoinkäyminenkin, se mukava hetki säilyy silti muistoissa. Jos sen sijaan odotat koko ajan pahinta, sinulla ei ole edes niitä pieniä onnen murusia.
Ystävät kaikkoavat takavasemmalle monesti siksi, että eivät kestä katsoa epätoivossa ja loputtomassa negatiivisuudessa rypevää kaveriaan kovin pitkään.
Sen enempää selittelemättä,sain tehdä parannusta tänään Jumalan kasvojen edessä.Eikä tämä foorumi ainakaan auta vanhurskaana pysymisessä,joten heipat vaan kaikille!Tämä plikka lopettaa täällä pyörimisen!!