Kolmoishermosärky

Googletin vanhoja keskusteluja kolmoishermosärystä ja sen hoidosta. Olivat kovin pessimistisiä. Onko kellään mitään hyviä kokemuksia hermosärkyjen taltuttamisesta? Voiko niistä ylipäätään parantua? Vaikutti siltä, että suurin osa kirjoittajista oli noissa vanhoissa keskusteluissa kärsinyt vaivastaan vuosia eikä apua ollut löytynyt...Onko todella näin?
82334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

-
trigeminus-neur|algia,
(kr. neuron hermo, algos kipu), tic douloureux, kolmoishermosärky (V aivohermo); tämän hermon alueen voimakkaat, sähköiskumaiset, usein jopa kymmeniä kertoja päivässä toistuvat kivut usein jonkun triggerin laukaisemana (esim. kasvojen koskettelu, jopa hymyileminen). Vrt. Bellin pareesi.

Bellin pareesi,
tavallisimmin toisen kasvonpuoliskon naamahermoon (VII aivohermo) liittyvä etiologialtaan idiopaattinen halvaus, jossa ei ole kasvon tuntohäiriöitä. Syyksi on arveltu mm. hermon puristusta sen noin 33 cm:n pituisessa luukanavassa. Pareesin kuvasi ensimmäisenä skotlantilainen kuvataitelija (Waterloossakin vuonna 1815 vammoja piirrellyt) ja lääkäri sir Charles Bell (1774–1842). Erotettava (V aivohermo) trigeminus-neuralgiasta.

Äänestä
  • Itse sain kyseisen säryn aivoverenvuodon ja sitä seuranneen leikkauksen jälkiseurauksena. Minulla särky on kroonista enkä siitä valitettavasti tule koskaan pääsemään eroon. Tietyllä tavalla "onneksi" minulla on epilepsiaan sama lääkitys mitä käytetään myös kolmoishermosärkyyn eli karbamatsepiinia sisältävä Neurotol Slow. Olen ajatellut kokeilla myös akupunktiota yhtenä hoitomuotona. Sen vaikutuksista en vielä tiedä.....

    Ei tästäkään vastauksesta varmaan mitään hyötyä ole mutta eipä ole edellisenkään nimimerkin joka epäilee muiden Googlen-käyttötaitoja ja lisäilee kopiointejaan jos minnekin palstalle!

    Joskushan kolmoishermosärky paranee yhtä äkillisesti kuin on alkanutkin ja onhan siihen särkyyn erilaisia hoitomuotoja. Valitettavan usein hoitomuodoista vaan pitää ottaa potilaan itse selvää ja valitettavan usein särky kroonistuu. Terveisin MLL

    Äänestä

Minulla puutui tuossa parisen kk sitten oikea puoli kasvoista ja osa kielestä kesken työpäivän. Kaikki toimi normaalisti, mutta tunne puuttui.

Jouduin viideksi päiväksi osastolle kaikennäköisiin sydän-ja aivotutkimuksiin, joista ei selvinnyt kuin että olen 42-vuotias ja terve kuin pukki. Verenpaine pysyy Atacandilla kurissa, vaikka käytänkin sitä migreeniestoon 8 mg päivässä aamuisin. Minulla on yhtenä kolmesta migreenityypeistäni ollut Basillaari eli aivorunkomigreeni. Nyt on kivasti pysynyt muutaman vuoden kurissa.

Kun minulla alkoi sitten särkeä ajoittain kovastikin oikealla puolella kasvoa yksi kohta, totesi neurologi,että kyse on kolmoishermosärystä, jolle ei voi mitään. Ja lähetti minut sitten kotiin. Menin sitten itse fysioterapeutin hoidettavaksi ja kävi ilmi, että minulla on koko kaularangan lihaksisto pahasti jumissa, samoin kylkien lihakset. Niitä nyt hoidetaan. Katsotaan, häviääkö kipu. Vai onko se uusiutunutta migreeniä, mutta kummallisin paikallisoirein.

Äänestä
  • Kiintoisa kommentti. Koska olen itsekin miettinyt, että voisiko jatkuvasta tietokonetyöstä johtuvat niskavaivat heijastua kaikenmoisina hermosärkyinä, myös kasvojen puolelle. Aivorunkomigreenistä en ole koskaan kuullutkaan. Voiko se siis tuntua juuri kasvosärkynä?
    Täytyy ilmeisesti alkaa ottaa aktiivisesti selvää eri diagnoosivaihtoehdoista ja hoidoista.

    Äänestä

Moikka Heebo
Luin viestisi, olen itse sairastanut kolmoishermosärkyä ainakin 11 vuotta 9 vuotta söin tegretol nimistä epilepsialääkettä joka piti säryn jollain lailla kurissa mutta ei auttanut kokonaan. Nyt lääkitys on muutettu trileptaaliksi, tätä lääkitystä olen syönnyt marraskuusta 2007 aika hyvällä menestyksellä. Kipuja on välillä mutta onneksi aika lieviä. Olin heinäkuussa italiassa ja koko matkan aikana ei ollut kipuja ja sain jopa 100mg vähentää lääkitystä, ehkä lämmöllä ja tressittömällä ololla oli osuutta asiaan. Lääkkeen määrä vuorokaudessa minulla on 1125mg elikkä aika iso annos. Yksi iso asia mikä on tärkeää on hyvä potilas lääkäri suhde, minulla on ollut monta vuotta sama neurologi jonka vastaanotolla olen käynnyt.Yksi toinen asia joka varmaankin vaikuttaa minun tapauksessani on eläkkeelle jääminen koska tunnen että kun kaikki työelämän kiire on jäännyt pois ja pystyn itse määräämään päivän rytmin, silloin se vaikuttaa myönteisesti tähän sairauteen, myös iloinen elämmänasenne auttaa. Minun Äitin sairasti ainakin noin 20vuotta tätä samaa, lääkärit kyllä sanoi, että tämä ei ole perinnölistä. Joten oikea lääkitys ja ehkä ruokavaliokin, liikunta ja se monesti mainittu tressitömyys ne ovat minua suuresti auttaneet tässä tosi kurjassakin sairaudessa.

Äänestä
  • Kipu, erilaisia oireita,- niihin annetaan näissä tapauksissa epilepsialääkettä. Kokemuksesta voin jälleen kerran kertoa, että niitä minullekin syötettiin 11 ja sanottiin että hoito on ollut ihan väärää. KORTISONI auttaa ainoastaan pään alueellä oleviin tulehduksiin. Huomatkaa. Suurin osa pään alueen ,aivoissa on aluetta jossa ei ole mitään tuntoa. Voidaan tehdä aivoleikkauksia ja potilas ei tunne mitään. Ei tarvitse edes puuduttaa. MUTTA jos sattuu osumaan hermoon, niin sitten on piru merrassa. Joten aina lääkärit eivät osaa hommiansa. Vaatikaa vahva kortisonikuuri ja katsokaa mitä tapahtuu. Minä sain avun 2 vuotta liian myöhään ja oli 2 vuotta oireeton. Nyt eläkkeellä koska tulehdus tuli krooniseksi, että silleen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • on se vaan niin kirjoitti:

    Kipu, erilaisia oireita,- niihin annetaan näissä tapauksissa epilepsialääkettä. Kokemuksesta voin jälleen kerran kertoa, että niitä minullekin syötettiin 11 ja sanottiin että hoito on ollut ihan väärää. KORTISONI auttaa ainoastaan pään alueellä oleviin tulehduksiin. Huomatkaa. Suurin osa pään alueen ,aivoissa on aluetta jossa ei ole mitään tuntoa. Voidaan tehdä aivoleikkauksia ja potilas ei tunne mitään. Ei tarvitse edes puuduttaa. MUTTA jos sattuu osumaan hermoon, niin sitten on piru merrassa. Joten aina lääkärit eivät osaa hommiansa. Vaatikaa vahva kortisonikuuri ja katsokaa mitä tapahtuu. Minä sain avun 2 vuotta liian myöhään ja oli 2 vuotta oireeton. Nyt eläkkeellä koska tulehdus tuli krooniseksi, että silleen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    hei nimimerkki joopa joo olen utelias tietämään, että sairastatko kolmoishermosairautta vai mihin särkyihin olet saannut kortisonia.

    Äänestä

minulla on ollut kipu toistakymmentä vuotta.
vasta kolme vuotta sitten sain diagnoosin.
hampaan poistosta alkoi.
Tramalia otan kun pinna kiristyy.
tällä hetkellä on kipuilu on ollut "päällä" noin kolme viikkoa.joskus on kivutonta parikin kuukautta, pientä tuikkausta lukuunottamatta
Nyt tuntuu, ettei Tramal enää oikein tehoa.
minä luulen ,että kohdallani tämä vaiva on pysyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heebo kirjoitti:

Googletin vanhoja keskusteluja kolmoishermosärystä ja sen hoidosta. Olivat kovin pessimistisiä. Onko kellään mitään hyviä kokemuksia hermosärkyjen taltuttamisesta? Voiko niistä ylipäätään parantua? Vaikutti siltä, että suurin osa kirjoittajista oli noissa vanhoissa keskusteluissa kärsinyt vaivastaan vuosia eikä apua ollut löytynyt...Onko todella näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu