Muita joilla masennus vie itsetunnon (vai huono itsetunto masentaa, miten vain..) ja sen mukana menee kaikki muukin elämänilo? Tulee taas hetkiä, jolloin huomaa, ettei elämässä ole oikeasti mitään sisältöä, ei ystäviä, ei harrastuksia. Tuntuu, että kaikki vihaavat ja halveksivat joten millekkään ei uskalla sitten alkaakkaan ja tuollaiset ajatukset mielessä varmasti käyttäytyykin todella siten, että varmasti kaikki ihmiset kiertävät kaukaa ja tilanne eikun pahenee...
itsetunto
ja masennus
101365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
vastaus ja hoito myös masennukseen.Joka päivä löytämällä edes yksi myönteinen ajatus tai ilonaihe, autaa jo paljon. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan vaan ponnistella vaikka väkisin löytämään positiivisiä ajatuksia. Niitä kyllätulee kun lakkaa "murjottamasta".
Suhtautumalla kiinnostuneesti muihin ihmisiin saa ystäviä. Kukaan ei jaksa olla sellaisen ihmisen kanssa joka vain vatvoo omia ongelmiaan.
Harrastuksia nyt on vaikka mitä johon ei tarvita edes rahaa.
Tietokone sinulla ilmeisesti on, joten hae sieltä mikä kiinnostaa; urheilu,taide tai mitä ikinä huvittaa ja mene. Lakkaa käpertymästä ja ala elää.
Kukaan ei tule kotoa neljän seinän sisältä pois hakemaan, vaan pitää itse kyllä ulos maailmaan mennä.
Itse tunsin oloni surkeaksi ja yksinäiseksi lapsen ollessa pieni. Kunnes tajusin, että ei kukaan muu ole velvollinen minun elämääni viemään eteenpäin kuin minä itse.
Lapsen kanssa tekemistä löytyy esim. kirjastojen satutunneista ja nukketeattereista lähtien, yleensä ilmaisia. Ja kirjastossa voi käydä vaikka vain lainaamassa, jos siellä ei ole ohjelmaa järjestetty. Leikkipuistoja on joka kylässä, uimassa on kiva käydä.
Koska itselläni ei ole ollut mahdollisuuksia pahemmin ns. omaan aikaan, meillä on tehty lapsen kanssa yhdessä aina kaikkea. Lapsi on kulkenut harrastuksissa mukana vauvasta lähtien, eikä siitä ole kukaan moksiskaan ollut. Pienestä pitäen lapsi on käynyt leffassa, teatterissa, markkinoilla yms. Ja kyllä niitä lastenleffoja ja esityksiä katsoo aikuinenkin, ja siellähän ne kaikki muutkin aikuiset käyvät lastensa kanssa.
Ja rahaa on kulutettu loppujen lopuksi yllättävän vähän, koska ei sitä ole juuri liikoja koskaan ollut. Ja ainakin suuremmissa kaupungeissa järjestetään vauvakinoja, joissa voi käydä aivan pienten lasten kanssa.
Lenkillä ollaan käyty pienestä pitäen. Ensin lapsi oli tietenkin vaunuissa ja nyt jo parin vuoden ajan pyöräillyt, kun itse kävelen. Uimassa ollaan käyty myös ja joskus keilaamassa. Monessa paikassa järjestetään myös vauvajumppaa, tenavajumppaa yms. jos sellaisesta tykkää.
Ja meillä on ainakin elämässä nykyään niin mukavaa. Koti on meille se maailman paras paikka, jossa ei seinät kaadu päälle, vaan on ihanaa olla myös vain yhdessä kotona.
Olen onnellinen, etten antanut periksi.
On meitä muitakin. Ainakin minä.. Todella huono itsetunto ja masennus. vaikka oon pienen vauvan äiti, se pistää masentamaan vielä lisää kun pitäisi olla elämän onnellisinta aikaa mutta silti masentaa. Lääkitys pitänee hommata...
Masentaa ja ahdistaa....tekis mieli tehdä ja mennä mut ei saa aikaiseksi.tuntuu ettei enää uskalla ihmisten ilmoille,arvosteltavaksi.kauppaan ja asioille kuitenkin pakko mennä,sinällään hyvä muuten jäisin tänne neljän seinän sisään vaikkei se kiinnosta pätkän vertaa!!!hullu kai sitä on.
Sama juttu. Hävettää käydä jossain ulkona, tai ahdistaa. Toisaalta olis kiva käydä viihteelläkin, mutta hävettää ja pelottaa lähteä.
Kotona sitten ahdistuksissa yksin viettää perjantai-iltaa "kateellisena" muille, vaikka vasta vuosi sitten tilanne oli täysin päinvastoin.. :(
Hulluksi kai tässä tulee järkevämpikin..
sentään pian 7-, 9- ja kohta 11-vuotiaita, joten en voi vedota synnytyksenjälkeiseen masennukseenkaan;-D. Mulla on tosi huono itsetunto:-/. Juu, on terapiaa saatu jo kaksi vuotta ja kolmatta pitäisi hakea - mutta arvatkaa mitä, en ole 3 kk aikana saanut aikaiseksi hoitaa homaa eteenpänik;-o! Lääkitys on kohdallaan tai sitten ei. Ekan ja tokan lapsen jälkeen muistan että oli tosi vaikeaa lähteä ihmisten ilmoille, virallisesti sairastuin masennukseen kun toinen oli n. 4 kk. En voinut mennä edes päiväkodin kevätjuhlaan, liian vaativaa. Sen jälkeen asiat ovat välillä olleet paljon paremmin..jopa hyvin. 4 v sitten olin hoikka ja urheilullinen, hyvässä kunnossa ja hyvän näköinen! Itsetunto korkealla. Olin juuri jättänyt mieheni ja menoa riitti. Sitten seurustelin 2 v uuden miehen kanssa, kunnes tapasin nykyiseni (netissä tietty). Nyt, vajaa 2 v myöhemmin, olen n. 16 kg painavampi järkyttävä paksukainen:-0! Ei mies valita, minä vain.Ajattelen koko ajan miten ällöttävä olen ja miten väistämätöntä on se, että mut jätetään. Vihaan itseäni. Kun näyttää ällä läskiltä, on myös muuten tyhmä ja kömpelö ja ääliö ja sika;-/!
Minä katsoin eilen itseäni peiliin alasti, ja järkytyin. Vaikka paino tippunut niin tissit roikkuu ja kaiken kruunaa ruma pärstä ja epämääräinen hiuspehko. Miten kukaan voisi enää haluta tällaista rumaa, itsesäälissä kierivää imetyskonetta? Loppu elämä yksin siis (toki lapsi on kyllä) mutta ehkä sopiva lääkitys auttaisi, jos jaksaisi lähteä sellaista hakemaan edes.
tämä tälläinen sitten on, ite olen soutanut edes takaisin huonon itsetunnon kanssa, enkä edelleenkään ole löytänyt lopullista parannuskeinoa asiaan, löytääkö sitä ikinä? Tuskin..On vain opittava elämään sen kanssa? Kokeillut olen myös terapiaa, siitä ei mitään apua. Lääkitys on ollut, ja siitä oli huomattava apu, masennus kun lähti jaksoi lähteä uloskin ja sitä kautta itsetuntokin koheni hieman. Mutta raskauden myötä lääkitys piti lopettaa, ja tässä sitä taas ollaan. Ei kai muu auta, kuin odottaa, että saa taas lääkityksen päälle =/
Monesti on vain käynyt niinkin, kun on itsensä saanut patistettua johonkin lähtemään, on masentunut entisestään, kun huomannut, että on ainoa joka on liikkeellä ilman ystävää, ja kyllä se aikuistenkin maailma on yhtä julma (tai paljon julmempi) kuin lapsien, ei kaksi keskenään kaveeraavaa aikuista huoli mukaansa ketään kolmanneksi pyöräksi. Taitaa olle aika yleistä naisilla huono itsetunto, muutenkin kuin synnytyksen jälkeen..ikävä kyllä =(
oikein pahaksi, tarvitaan varmaan ammattiapua, terapiaa ja lääkitystä. Niistä en osaa sanoa enempää.
Ihan tavalliseen itsesääliin ja päähänottoon auttavat kokemukseni mukaan:
- runsas ulkoilu
- harrastus
- opiskelu. Kansalaisopistojen lukuvuosi alkaa kohta!
- tupakka ja viina pois, terveellinen ruokavalio
- laihduttaminen (jos on ylipainoa)
- puhdas tukka, puhtaat vaatteet, sopivat värit
- toisten ihmisten ilahduttaminen ja auttaminen vaikka päivän hyvän työn periaatteella
- tavoitteet ja niiden saavuttaminen
Eivät ne toiset ihmiset vihaa ja halveksi sinua, tuskin huomaavatkaan.
Mulla ihan sama juttu. Tunnen itseni huonommaksi kuin muut, ajattelen olevani ruma, tuntuu ettei kehtais käydä missään, ettei osaa mitään...jne... Ei ole edes yhtään ystävää..Mut kuitenki sitä on pakko yrittää elää itsensä kanssa, kun on kuitenki avomies joka tykkää ja reilun vuoden ikänen tyttö... Paistaa se aurinko kuitenkin risukasaankin...:)