Hei!
Minun on todella vaikea tänne kirjoittaa, mutta kirjoitanpa sydäntäni raastavasta asiasta. Olen tutustunut uskovaiseen poikaan, mutta itse en ole samalla tavalla uskomassa. En ole ymmärtänyt uskomisen sisältöä ja sitä kautta en voi “uskoa”. Toivon voivani uskoa, mutta ei tällä hetkellä voi mikäli ei ymmärrä. Suurimpana ongelmana on, kun olemme tämän pojan kanssa tunteneet toisemme pidemmän aikaa ja molemmat tykkäävät toisista. Ihmeellisintä on se kun emme voi pojan mielestä olla yhdessä, vaikka pidämme yhteyttä paljonkin. Jotenkin vaikuttaa siltä ettei hän uskalla olla minuun niin paljon yhteydessä kuin haluaisi. Välillä hänen puheet ovat synkkiä ja tämän keskinäisen ystävyyden ja oikeastaan rakkauden tähden hän on ajautunut umpikujaan. Arvostan hänen uskoa ja voisimme elää sillä tavalla, että hän voisi uskonsa säilyttää. Suurin murhe on saada pidettyä poika hengissä, välillä tuntuu siltä ettei hän jaksa elää koska ei saa tätä rakkautta tuoda esille ihmisten kommentoitavaksi. Voiko tällaista vielä olla. Itsestä tuntuu tosi pahalta mikäli emme voi mitenkään suunnitella yhteistä elämää. Itse varmaa jotenkin voisin selvitä, mutta tämä poika ajautuu umpikujaan, koska hänestä on johtunut esteellisyys tai paremminkin hänen uskon tähden. Asiasta on keskusteltu jossain täällä ja paljonkin, mutta en kykene häntä mitenkään auttamaan tai opastamaan. Toivottavasti hänen ei tarvitse rakkauden tähden uhrata liian paljon elämästä. En voi ymmärtää, auttakaa meitä. Te ihmiset ette ymmärrä, jotka ajattelette asian menevän ajan kanssa ohitse. Mikäli omalla kohdalla ei ole tällaista, niin ei voi ymmärtää mitään. Poika pelkää läheisten tuomiota häntä kohtaan ja menettävänsä uskon. Voi raukkaa, en saa unta hänen takia. En itsekään kohta jaksa elää.
Kiitokset..

Vastaukset 12
Vanhimmat
..osaa kappalejaon salaisuuden.
Auttoiko vastauksesi jotain? Saitko omaa sisintäsi lämmiteltyä tuolla. Eipä varmaan heitä kahta lämmitä sinun vastauksesi.
Voimia ja jaksamista vaikeassa elämäntilanteessa. Eihän tuohon ole suoraa vastausta olemassa, mutta varmaan saa häpeää kokea. Toisaalta ihmetystä ihmisiltä, että miksi haluaa olla sinun kanssa.
Ei usko ole niin ankaraa mitä joku ruttunaama haluaa ymmärtää. Armon jumala antaa teillekin voimia elää tätä elämää. Ulkokullattuja on suurin osa, joutuu elämään oman valheen takana. Jaksamista .. Mikäli joku tuomitsee, niin on ottanut Jumalan aseet omiin käsiin..
Kiitos on ihana sana. Kyllä se kappalejako on hyvästä. Samalla tavalla kuin Wc:n vetäminen ennen kuin toinen tulee.
ei se vielä tuossa yläasteiässä ole niin vakavaa. Voit vaikka mennä sitten SRK:n riparille niin ymmärrät enemmän VL elämästä.
Onneksi rippikoulu on käyty ja ikää 25v.. Vaarallistahan tämä rakkaus on, koska voi viedä yhteen..
Kyllä te voisitte minusta hynttyyt yhteen laittaa.
Minun käsityksen mukaan pojan ei tarvisi luopua uskostaan vaikka seurustelisi sinun kanssasi. Siitä vain varoitellaan niin paljon että sillä tiellä usko menee... onhan se varmasti opettelua kun on erilainen kotitausta ja vakaumus.
Jos hän rakastaa sinua tarpeeksi niin kyllä hänen on oltava kanssasi julkisesti... muuten anna potku persiille ja unohda koko juttu. VL-pojasta saisit kyllä uskollisen yhden naisen miehen joka ei juo ja (useimmiten) tykkää lapsista.
Muista sitten pojan mielenrauhan ja uskon säilymisen vuoksi ei esiaviollista seksiä...
mutta hallitset silti vl-kielen: ilmaisua "uskomassa" käyttävät VAIN vl:t!
ettei yksikään hänen lapsistaan joutuisi synnin vaaroihin. Siksi pojankin on vaikea seurustella kanssasi, koska pelkää uskonsa menettämistä. ja jos Jumala suo, Hän antaa sinullekin vielä uskomisen lahjan ja saat elää onnellisesti Jumalan lapsena.
moiset hömpötykset ovat!
aivoton oot! nuo mitää hömpötyksiä ole.
Hei sinulle.
En pidä sinua provona, vaan oikeasti avun hakijana.
Ensin sinin täytyy tunnustaa tosiseikat,
Mikäs se VL usko on, kun ei saa tehdä sitä ja sitä, ettei tarvitse nolatuksi joutua.
Selvitä ensin se, sillä jossain vaiheessa se kuitenkin eteen tulee.
Olen kymmeniä kertoja kysynyt, mitä on VL usko, kun se niine erilaista on, ja aina sama, siihen ei pysty kukaan VL vastaamaan, joten ollaan silloin ukossa antikristuksen puolella. Kristuksen seuraaja kyllä osaa kertoa, mitä haluaa ja ei ole tilivelvollinen kenellekään muille kun Jeesukselle.
Jos sitten joudut elämän tuollaisessa ”helvetissä ja maha pystyssä koko elämäsi” mieti mihin olet nenäsi laittamissa. Mieti todella tarkoin, ei sen vuoksi kannata sinun valvoa, että saat jonkin VL;n pidettyä hengissä, tappaa ne itse Hänet joskus kumminkin, kuten jo sitä kuvaat. TÄMÄ EI OLE RAKKAUTTA, VAAN SÄÄLIÄ.
Jos teillä on rakkautta, selvitä asiasi Hänen kanssaan ja keksittäkää toisiinne. Jos on pelko, että menettää VL uskon, jota ei osaa selittää, mikä siinä, anna mennä vaan, eihän sitä oikeastikaan ole, kun ei voi selittää, mitä se on.
””Arvostan hänen uskoa ja voisimme elää sillä tavalla, että hän voisi uskonsa säilyttää. *** Kerro sinä sitten mitäs e usko on, kun pitää kaiken elämän sekoittaa ja pelätä itsemurhaa, onko se Islamia, Buddha, vai keneen Hän uskoo, vai onko Hänen omatuntonsa Hänen vaiko ihana SRK;n, jos on, niin häivy pian, Hän on itse saatanasta, jollei uskoaan pysty ymmärrettävästi sinulle selittämään. Miten sinä voit kunnioittaa asiaa, jota et tunne?
”” Itse varmaa jotenkin voisin selvitä, mutta tämä poika ajautuu umpikujaan, koska hänestä on johtunut esteellisyys tai paremminkin hänen uskon tähden.** Kysynkin, onko jonkun usko mennyt pieleen Kristuksen tähden, ei, mutta uskomassa saattaa kyllä mennä minne vain, se on aivan eri asia.
Toivottavasti hänen ei tarvitse rakkauden tähden uhrata liian paljon elämästä. En voi ymmärtää, auttakaa meitä. ** Ota kissa pöydälle, jollei sovi, potki pois, ei kannata olla narri.
Poika pelkää läheisten tuomiota häntä kohtaan ja menettävänsä uskon.** Luepa Raamatusta ** Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Hei. Olen sinun kanssasi samassa tilanteessa.
Väillä on vaikeaa ja raskasta kun haluaisin koko maailmalle kuuluttaa rakastavani tätä miestä joka on elämässäni.
Olen tutustunut hänen kavereihinsa, mutta perheelleen hän ei ole uskaltanut kertoa(siskot olen kyllä nähnyt).
Olemme olleet ns.yhdessä 1,5v ja arvostan hänen uskoaan. Olen hänelle sanonut, etten näe/koe mitään estettä sille etten itsekkin voisi uskoa/ olla uskomassa samoin kuin hän. Muutoksia on tapahtunut paljon jo minussa itsessänikin.
On vain välillä vaikeaa yksin yrittää etsiä tietoa ja toimia. Muutaman kerran olen seuroissa käynyt, mutta yksin siellä käydessä olo on kuin orvolla. Mutta tiedän sydämmessäni että tämä on oikea tie.