M. Kuoppala

Kokoomus on näköjään lähtenyt isänmaan myyntilinjalle. Kuoppalan kirjoistus keskiviikon Ankkurissa oli todella suomalaisia loukkaava. Ai, että salassa pitäisi kaikki päätökset tehdä, kun myydään isänmaata venäläisille!
1202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siksipä olikin virkistävää lukea tämä edellisestä Ankkurista ja Hiiohoista kopioimani kirjoitus:

Perussuomalaiset vastustavat Laajakosken myymistä venäläisille.

Kotkan Perussuomalaiset vastustavat ehdottoman jyrkästi Laajakosken sairaalan maa-alueiden myymistä venäläisille. 22.7.2008 pitämässään kriisineuvottelussa, paikallisosaston hallitus tuomitsee yksimielisesti Laajakosken maiden myymisen kasvottomalle ulkomaalaiselle pääomalle. Samalla Kotkan Perussuomalaiset kantavat huolta maakauppojen yhteydessä myytävästä kiinteistöstä ja erityisesti siellä hoitoa saavista vähäosaisista, sekä työpaikkojen kohtalosta.
Kotkan Perussuomalaiset kannattaa selvityksen tekemistä sen suhteen, voitaisiinko Laajakosken sairaalaa ympäröivät maa-alueet kaavoittaa tonttialueeksi. Perussuomalaisten näkemyksen mukaan tämä palvelisi läheisen Jäppilän koulun oppilasmäärien kasvua. Mikäli selvitys ei tue kaavoitusta, pitää Perussuomalaiset tärkeänä, että alueen käyttö lähiruoan tuotannossa jatkuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kokoomus kirjoitti:

Kokoomus on näköjään lähtenyt isänmaan myyntilinjalle. Kuoppalan kirjoistus keskiviikon Ankkurissa oli todella suomalaisia loukkaava. Ai, että salassa pitäisi kaikki päätökset tehdä, kun myydään isänmaata venäläisille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu