joskus huhtikuussa, ihmettelin sitä, että heti kun saavuin, terroristilta kuullostava taho halusi aivopestä minut omiin näkemyksiinsä islamista. Tämä herttainen Submitter, jos joku vielä muistaa hänet, oli selkeä terroristi. Ja Al-Andalus on natsi. Mitä tämä kertoo islamilaisista, kun kaksi ainoaa muslimia, joiden kanssa olen keskustellut tällä palstalla ovat näin päästään vialla?
Kun tulin
palstalle
4252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on ollut palstalla vuosia sitten. Karim kirjoitti kirjan, ja uhkaili tappaa islamin häpäisijöitä. Hän kertoi sitten menevänsä Saudi-Arabiaan lisää oppimaan. Taha yritti kirjoittaa niin vaikeita, etteivät lukijat ymmärtäisi mitä hänen tekstinsä tarkoittaa.
Hän muuttikin Näkökulma palstalle. Siellä on muitakin samanlaisia.
laaketiede ei ole viela perehtynyt asiaan vaikka raamattu varoittaaa siita.
Rod Parsley on pastori, jonka näkemyksiin kuuluu, että USA:n tehtävä on tuhota islam. Mun mielestä raamattu puhuu juuri tästä, saatanalliset on tuhottava ja siitä, ketkä ovat vanhanajan saatanallisia on tarkat kuvaukset. Islamilaiset ovat ainoat näillä main, jotka vastaavat tähän kuvaukseen.
Sitä minäkin ihmettelin joskus vuonna 2002.
Tulin palstalle siksi, että halusin tietää, miksi WTC-tornit kaatuivat. En voinut uskoa, että se olisi islamin opin mukaista. Sen sijaan olen oppinut, että allaahun tiellä sekin on sallittua. Sen jälkeen tapahtui Lontoo ja Madridin junapommit sekä Bali että lukuisia lukuisia muita pommituksia.
Taha Islam alias T. Salmi (lupa julkaista nimi, koska hän on sen sallinut, koska Apu-lehti kirjoitti hänestä aikoinaan jutun) on yksi islamin vakavimmista aivopesijöistä, mutta hän ei enää kirjoita tällä palstalla.
Submitter...en tiedä, mikä hän on. Ainakin sekaisin kuin peikko. Ei myönnä tosiasioita. Esiintyy rauhanomaisena islamlähettiläänä, mutta rivien välistä voi lukea vihan esim. Israelia vastaan.
Monestihan nämä pyrkivät esiintymään "rauhan asialla", mutta se rauha on islamin ehdoilla.
Al-Andalus on uusi persoonallisuus palstalla. Hän on mitä oudoin ilmestys. Pystyy älykkyydellään sekoittamaan sekä islamin vastaisuuden että antautumisen islamille. Sanoisin, että erittäin vaarallinen, narsistinen kusipää.
On tällä palstalla ollut moniakin muslimeja. Kannattaa selata historiaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/arkisto/1000000000000003/1000000000000010/