ärsyttää!!!

Odotan ensimmäistä lastani ja raskausaika on mennyt melko hyvin. Nyt olen rv 27 . Olen niin mittaa myöten täynnä yhteen ystävääni joka odottaa nyt kolmatta lastaan. Hän tietää omasta mielestään kaiken raskaana olosta ja lasten kasvatuksesta. Kun keskustelen hänen kanssaa asioista niin hän suoranaisesti vähättelee tunteeni ja kokemukseni, hänellä on aina ollut rankempaa tai hurjempaa kuin minulla. Hän tuntuu tietävän enemmän kuin neuvolan lääkäri ja jakelee ohjeitaan joka välissä vaikken neuvoja pyytäisikään.

Joksus sitä vain kaipaisi juttuseuraa eikä mitään besservisseriä joka antaa kommenttinsa joka asiasta. Hän piti kamalan saarnan minulle kun harmittelin painoni nousua ja ulkomuotoani, ei saisi kuulemma miettiä painoa kun on raskaana, pitäisi vain olla tyytyväinen raskaana oloonsa. Tietenkin olen onnellinen siitä että olen raskaana mutta kyllä silti joskus tulee hermiteltua peilin edessä sitä että ei voi laittaa kauniita juhlavaatteita ystävän häihin vaan joutuu kulkemaan mamma vaatteissa (onhan niissäkin tietysti kivoja). Minun tunteeni ja ajatukseni ovat siis typeriä enkä saisi niitä tuntea.

Enää en kyllä aijo kertoa hänelle mitään koko raskaudesta, en jaksa enää yhtään kuunnella saarnoja ja "fakta" tietoa häneltä minun raskaudestani ja kokemuksistani. Kyllä minulla on mielestäni oikeus kokea ja tuntea asiat ihan itse ilman että niitä joku koko ajan vähättelee!
4583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ystävän MIES tekee samaa minulle..tietää raskaudesta ja lapsissta kaiken paremmin vaikka on juuri tullut isäksi..

Äänestä

tokaa nyt ootan,ja aivan sama juttu..olen ollut raskaana kun hän viel leikki hiekkiksella,mutta kun hänellä sattuu olemaan kaksi lasta,niin hän tietää kaiken.ja kun alan kertomaan vaikka pahoinvoinnista näin.. "mulla on siis niin kuvottava olo aa...."ni päälle jatkuu kans et ET TIIE KUULE PAHAST OLOST VIEL MITÄÄ..olisitpa ollu mun paikalla sillon ja sillon. en ehi ees alottaa lausetta kun jo puolvälissä hänen tarinansa peittoaa mennen tullen kaiken muun. ja lisäksi hänen lapsensa ovat kuitenkin aika ongelma tapauksia,ja siihenkin on hyvä vedota,että hänen lapsensa eivät viel tajua (normaaleja rajoja tai ruoka-yms tapoja..) vaikka heidän ikänsä ja sairautensa ovat aivan eri juttuja..ei siis millään tavalla liity normaaleihin kuvioihin.mutta aina löytyy syy miksi hänen lapset saavat käyttäytyä kuin ääliöt..huh..ei uskos et kysees olis rakkain ystävä enää.olen aivan down..

Äänestä

itellä kävi sillä tavalla että kaverin kaa oltiin samaan aikaan raskaana ku odotettiin ekoja, sitten tämä toinen alko "kilpailee" lapsilla et kumpi kehittyy ja kasvaa nopeempaa.. mikään muu ei oo niin inhottavaa kun näkee et äiti yrittää väkisin saada kolmekuisen lapsen istumaan!!

Äänestä

Minua ärsytti esikoisen kanssa se, kun kaikki neuvoi vauvanhoidosta vaikka kukaan ei tiennyt minun lapsestani yhtään mitään. Sain vaativan vauvan, mikä tarkoittaa yleensä sitä, että vaativan vauvan äitiä vähätellään. Kukaan ei uskonut, etten voi käydä lapsen kanssa yökylässä, kun lapsi menee niin sekaisin, että huutaa seuraavat kolme yötä. Kukaan ei uskonut allergioita, ettei sille voi antaa vähääkään esim. kananmunaa, tai sitten soitetaan ambulanssi.

Minä olen sitä mieltä, että lapset on erilaisia ja vaikka jollain olisi 5 lasta, ne voivat olla täysin eri maata kuin jonkun yksi. Sitä paitsi, esikoislapsen äidillä voi olla paljon enemmän herkkyyttä aistia lapsen kutsua. Eihän sitä sitten enää ehdi, kun niitä on monta jaloissa. Kaikesta voi tulla rutiinia ja sitä voi olla liiankin itsevarma monen lapsen äitinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuletan vaan, älkää loukka... kirjoitti:

Odotan ensimmäistä lastani ja raskausaika on mennyt melko hyvin. Nyt olen rv 27 . Olen niin mittaa myöten täynnä yhteen ystävääni joka odottaa nyt kolmatta lastaan. Hän tietää omasta mielestään kaiken raskaana olosta ja lasten kasvatuksesta. Kun keskustelen hänen kanssaa asioista niin hän suoranaisesti vähättelee tunteeni ja kokemukseni, hänellä on aina ollut rankempaa tai hurjempaa kuin minulla. Hän tuntuu tietävän enemmän kuin neuvolan lääkäri ja jakelee ohjeitaan joka välissä vaikken neuvoja pyytäisikään.

Joksus sitä vain kaipaisi juttuseuraa eikä mitään besservisseriä joka antaa kommenttinsa joka asiasta. Hän piti kamalan saarnan minulle kun harmittelin painoni nousua ja ulkomuotoani, ei saisi kuulemma miettiä painoa kun on raskaana, pitäisi vain olla tyytyväinen raskaana oloonsa. Tietenkin olen onnellinen siitä että olen raskaana mutta kyllä silti joskus tulee hermiteltua peilin edessä sitä että ei voi laittaa kauniita juhlavaatteita ystävän häihin vaan joutuu kulkemaan mamma vaatteissa (onhan niissäkin tietysti kivoja). Minun tunteeni ja ajatukseni ovat siis typeriä enkä saisi niitä tuntea.

Enää en kyllä aijo kertoa hänelle mitään koko raskaudesta, en jaksa enää yhtään kuunnella saarnoja ja "fakta" tietoa häneltä minun raskaudestani ja kokemuksistani. Kyllä minulla on mielestäni oikeus kokea ja tuntea asiat ihan itse ilman että niitä joku koko ajan vähättelee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu