hei te aspergerit tai heidän läheisensä!
Miten olette saaneet selville diagnoosinne? Minulla on läheinen jolla on aivan varmasti asperger. En vain tiedä miten ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan. Ei sitä niin vaan mennä sanomaan toiselle että hei, mulla olis sulle diagnoosi sun mielenterveysongelmiin.
Tää on todella vaikea paikka, pakko saada asia eteen päin, henkilö itsekin varmasti haluaisi selityksen tilanteeseensa.
Miten lähestyä häntä asiasta?
Ainoa mistä hänen kanssaan on keskusteltu läheisten kanssa on hänen masennuksensa.
Kertokaa omat kokemuksenne ja seuraukset! kiitos tuhannesti!
Miten olette saaneet selville diagnoosinne? Minulla on läheinen jolla on aivan varmasti asperger. En vain tiedä miten ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan. Ei sitä niin vaan mennä sanomaan toiselle että hei, mulla olis sulle diagnoosi sun mielenterveysongelmiin.
Tää on todella vaikea paikka, pakko saada asia eteen päin, henkilö itsekin varmasti haluaisi selityksen tilanteeseensa.
Miten lähestyä häntä asiasta?
Ainoa mistä hänen kanssaan on keskusteltu läheisten kanssa on hänen masennuksensa.
Kertokaa omat kokemuksenne ja seuraukset! kiitos tuhannesti!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos henkilö on oikeasti assi niin hän tietää ehkä enemmän kuin sinä aiheesta, mutta sinä et vain tiedä, että hän tietää. Tai ehkä voisit esim. antaa hänelle "lahjaksi" sopivana merkkipäivänä aspergeria sivuavan kirjan, jos hän tykkää lukea, tai muuten vaan puhua, että : tiedätkö, luin juuri tämmöisestä aspergerista...
Riippuu henkilön iästä ja tilanteesta tietysti.
...ei ole mielenterveys ongelma.
Kannattaa jättää diagnoosien tekemiset ammattilaisten huoleksi, ihan muutenkin...
en olettanutkaan että oma "diagnoosini" olisi se ainoa oikea. Pointti oli että miten voisin esittää ko. henkilölle että olisikohan mahdollista että selitys käytökseesi löytyisi aspergerin syndroomasta. Ja näin ollen saada aikaan tapahtumien ketju joka mahdollisesti ehkä jonain päivänä voisi johtaa lääkärin diagnoosiin ehkäpä aspergerista!
muistaa, että As on alttiimpi mm masennukselle, kuin ns normaali. Kun oma lapsi sai dg:n 9v, niin dosentti osasi kertoa, että masennustaipumus on todennäköistä. Niin kävikin ja muutaman vuoden päästä tuli masennus, viiltelyt mm. Onneksi on ollut hyvä ja tukeva kuntoutus ja terapiat ym. Ja onneksi on ollut dg jua avun saanti sen vuoksi helpompaa.
hyötyä siitä olisi?
Ahdistaako asia enemmän sinua kuin ystävääsi?
Älä käsitä väärin, en arvostele vaan mietin.
Jos olet varma, että kyseessä on as henkilö, sanot suoraan ja faktoina asiat, kaikki muu on turhaa.
Jos henkilö hyväksyy diagnoosin, niin ongelmia ei ole. Lähen siksi tässä siitä, että henkilö ei ainakaan heti ole valmis hyväksymään asiaa.
Diagnoosia ei minusta kannata kovin varmana tyrkyttää, vaikka itse olisikin varma. Sellainen herättää helposti vastarintaa ja ajatuksen hyväksyminen on vaikeampaa. "Tavallisenkin" masentuneen voi olla vaikea hyväksyä besserwissermäistä lähestymistä, mutta AS-henkilöllä on luultavasti normaalia enemmän kokemuksia, ettei häntä ymmärretä, ja siksi vastustus voi herätä herkemmin.
Toisena haluan muistuttaa, että AS-henkilön käsitys itsestään voi olla erilainen kuin se, miltä hän muiden silmissä vaikuttaa. Siksi AS-henkilön voi olla vaikea ymmärtää, miltä osin hän mahdollisesti täyttää AS-kriteerejä. Samoin AS-henkilön käytös vaikuttaa tavallisesta ihmisestä helposti toiselta kuin mitä AS-henkilö itse kuvittelee sekä tietenkin myös päinvastoin: AS-henkilö ei välttämättä tulkitse toisen käytöstä siten kuin henkilö on sen tarkoittanut.
As-henkilön suhtautuminen asiaan voi hänen sisäisenä kokemuksena olla eri kuin miltä se ulkopuoliselle vaikuttaa. Siksi kannattaa pitää mieli avoimena eikä hermostua herkästi. Ei kannata jankuttaa omaa käsitystään, vaan pyrkiä kuuntelemaan ja ymmärtämään AS-henkilöä sekä antamaan tälle rehellistä palautetta itsestään. Nämä asiat kannattaa esittää AS-henkilölle mahdollisimman suoraan ja ilman minkäänlaisia tulkittavia vihjailuja, sillä ne menevät AS-henkilöltä helposti ohi.
Lähtisin siitä, että korostat haluavasi auttaa ja että sinusta kyseisellä henkilöllä voisi olla AS-piirteitä. Hankkisin jotakin materiaalia ja kävisin sitä yhdessä läpi kysellen ja yrittäen suhtautua ymmärtävästi, erityisesti tietenkin silloin, kun mielipiteet eriävät. Jos henkilö ei ole valmis hyväksymään ajatuksia, on parempi antaa asian hautua. Muutaman päivän tai viikon miettiminen voi auttaa asian ymmärtämisessä.
Loppuun asti on syytä lähestyä ystävällisesti ja antaa kuva, että on halukkaampi ymmärtämään henkilön omaa tulkintaa ongelmistaan kuin jääräpäisesti pakottaa hänen hyväksymään ulkopuolinen käsitys.
vaan neurologinen sairaus tai poikkeavuus, aivojen toimintahäiriö. Aikuisen asperger-diagnoosilla ei minusta ole suurtakaan väliä. Tärkeintä on, että hyväksyy itse itsensä.
ASsius voi aiheuttaa raskaitakin ongelmia elämässä. Ehkä diagnosointi ei ole tarpeen aikuisella, mutta usein auttaa, jos itse tietää, mitä eroavuuksia nenttiin nähden on. Omia vuorovaikutusongelmia voi olla vaikea ymmärtää ilman, että saa ulkopuolelta tarkempaa tietoa. Tietäessään pystyy löytämään itselleen parempia ratkaisuja ongelmatilanteisiin.
On hyvä että kysyt täältä, miten esittää kysymys diagnoosista.
Diagnoosin kautta on vaikea lähestyä ihmistä saati assia. Siksi välttäisin diagnoosista puhumista, ellei asia tule luontevasti esille.
Jos henkilö ottaa ongelmansa esiin silloin voi katsoa yhdessä erilaisia syitä poikkeavalle sosiaaliselle viestinnälle.
Minun veljelläni diagnoosi tehtiin 4-vuotiaana, koska vanhemmat olivat huolissaan hänen kehityksestään verrattuna muihin lapsiin.
Puheenaiheena asia on joillekin niin vaikea, etteivät he kerro mitään. Ne taas, jotka haluavat apua, ottavat sitä mielellään vastaan. Yhdelle kaverille tehtiin diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta se vaihdettiin ADHD: hen. Helpotus oli suuri, kun lääkkeet alkoivat auttaa. Väärä diagnoosi on paha juttu, se mahdollisuus on otettava huomioon.