Hei, kaikki atoopikot! Meitä taitaa suomenmaalla olla hurjan monta! Siis mitenkä kukistaa kutina? Se on missioni!
Minulla oli jonkin verran atopiaa lapsena mutta teinivuosina iho oli todella hyvässä kunnossa, ei kutinaa eikä näpyn näppyä! Muutettuani ulkomailta takaisin suomeen teini-iän loppuvuosina, käsieni iho alkoi reagoida. Kämmenpohjat kutisivat rajusti, etenkin ravintoladuunpäivän jälkeen. Elocon voide vei kutinan mennessään mutta jättäen jälkeensä heivertyneen ihon. Muutama vuosi meni kämmenihottuman kanssa kamppailessa mutta viime vuodesta lähtien kutina on levinnyt kehon joka puolelle. Taisi olla jonkin sortin elämän muutos mikä laukaisi kutinan... En ole varma. Tällä hetkellä ei taida olla kohtaa kehossani mikä ei joskus kutiaisi! Kokoajan on jossakin kutinaa ja se vaivaa montaa elämän osa-aluetta ja vaikuttaa suuresti keskitymiskykyyni: silloin kun kutina saa vallan, ei pysty ajattelemaan mitään ja raapimisesta ei ole tulla loppua.
Olen kokeillut muutamia eri lääkevalmisteita. Allergia lääkkeet eivät tunnu auttavan, mikä ei sinäänsä ole ihme koska ne auttavat pääasiassa lapsiatoopikkoja. Kortsinivoiteet (etenkin mentolia sisältävä) auttaa kutinaan. Auringonvalo ei näköjään auta, vaikka luulin toisin... Perusvoiteet ovat kaiken a ja o, etenkin pesun jälkeen (minulle sopii parhaiten Lipolan, mutta perusvoiteitakin on hyvä vaihdella). Eri vitamiini valmisteitakin olen kokeillut ja tällä hetkellä syön helokkiöljyä ja aloitin juuri rauta/ B12 vitamiini kuurin. Olen kuullut että monella atoopikolla B 12 vitamiini on vähissä. Lieko totta?
Tähän asti olen pääasiallisesti luottanut länsimaiseen lääketieteeseen mutta pahenevien oireiden takia olen alkanut miettimään vaihtoehtohoitoja. Suolahuonehoidosta olen kuullut olevan apua etenkin hengityselinsairauksista kärsiville mutta mitenkäs on atopiastakärsivien laita? Onko kukaan kuullut suolahuoneiden merkittävästi auttavan atooppikkoja? Kertokaa ihmeessä jos olette kuulleet mitään tai itsellänne on kokemuksia.
Tässä oli vähän vinkkejä mitenkä atopian kanssa olen itse elänyt ja samalla haluaisin laajentaa keskustelua etenkin vaihtoehtohoitomuodoista kuten suolahuoneista ym.
Laitetaan keskustelu pystyyn! Tästä sairaudesta (kuten myös muista sairauksista) on tärkeätä keskustella!
Vähemmän kutisivaa kesänjatkoa kaikille!:)
Minulla oli jonkin verran atopiaa lapsena mutta teinivuosina iho oli todella hyvässä kunnossa, ei kutinaa eikä näpyn näppyä! Muutettuani ulkomailta takaisin suomeen teini-iän loppuvuosina, käsieni iho alkoi reagoida. Kämmenpohjat kutisivat rajusti, etenkin ravintoladuunpäivän jälkeen. Elocon voide vei kutinan mennessään mutta jättäen jälkeensä heivertyneen ihon. Muutama vuosi meni kämmenihottuman kanssa kamppailessa mutta viime vuodesta lähtien kutina on levinnyt kehon joka puolelle. Taisi olla jonkin sortin elämän muutos mikä laukaisi kutinan... En ole varma. Tällä hetkellä ei taida olla kohtaa kehossani mikä ei joskus kutiaisi! Kokoajan on jossakin kutinaa ja se vaivaa montaa elämän osa-aluetta ja vaikuttaa suuresti keskitymiskykyyni: silloin kun kutina saa vallan, ei pysty ajattelemaan mitään ja raapimisesta ei ole tulla loppua.
Olen kokeillut muutamia eri lääkevalmisteita. Allergia lääkkeet eivät tunnu auttavan, mikä ei sinäänsä ole ihme koska ne auttavat pääasiassa lapsiatoopikkoja. Kortsinivoiteet (etenkin mentolia sisältävä) auttaa kutinaan. Auringonvalo ei näköjään auta, vaikka luulin toisin... Perusvoiteet ovat kaiken a ja o, etenkin pesun jälkeen (minulle sopii parhaiten Lipolan, mutta perusvoiteitakin on hyvä vaihdella). Eri vitamiini valmisteitakin olen kokeillut ja tällä hetkellä syön helokkiöljyä ja aloitin juuri rauta/ B12 vitamiini kuurin. Olen kuullut että monella atoopikolla B 12 vitamiini on vähissä. Lieko totta?
Tähän asti olen pääasiallisesti luottanut länsimaiseen lääketieteeseen mutta pahenevien oireiden takia olen alkanut miettimään vaihtoehtohoitoja. Suolahuonehoidosta olen kuullut olevan apua etenkin hengityselinsairauksista kärsiville mutta mitenkäs on atopiastakärsivien laita? Onko kukaan kuullut suolahuoneiden merkittävästi auttavan atooppikkoja? Kertokaa ihmeessä jos olette kuulleet mitään tai itsellänne on kokemuksia.
Tässä oli vähän vinkkejä mitenkä atopian kanssa olen itse elänyt ja samalla haluaisin laajentaa keskustelua etenkin vaihtoehtohoitomuodoista kuten suolahuoneista ym.
Laitetaan keskustelu pystyyn! Tästä sairaudesta (kuten myös muista sairauksista) on tärkeätä keskustella!
Vähemmän kutisivaa kesänjatkoa kaikille!:)
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kuulostit innokkaalta ja lennokkaalta atoopikolta. Se on hyvä, sillä joskus tämä tauti vie jaksamisen. Minun tarinani on melkein samanlainen kuin sinun - käsi-ihottuma räjähti koko keholle.
Suurimman avun olen saanut ruokavaliosta. Jätin pois kokonaan vehnän, perunat, muun sokerin paitsi teessä käytettävän, kaiki valmiseinekset, joissa on esim. kaikista pahinta E330-lisäainetta.
Elin puoli vuotta pavuilla, herneillä, kalalla, riisillä, keitetyillä, wokatuilla ja höyrytetyillä kasviksilla, banaaneilla, omenoilla ja jogurtilla. Vähän teetä ja kahvia päivittäin.
Näin olen saanut kauheimman kutinan laantumaan. Alkoholi ei sovi ollenkaan, hiiva kaikissa muodoissaan on poissuljettu.
Olen jatkuvalla antihistamiinilääkityksellä ja hormonien heitellessä joudun käyttämään välistä vahvojakin kortisonivoiteita. Tilanne on kuitenkin hallinnassa.
Apua sain myös akupunktiosta. Tosin sinne ei olisi kannattanut mennä pahimmassa vaiheessa, vaan ehkä nyt hyvässä vaiheessa olisi eniten hyötyä alkaa uudelleen ottamaan sarja neulahoitoja. Kaikenlainen rauhoittuminen ja rentoutuminen ja hengityksen uudelleenopettelu ovat olleet tärkeitä tässä, niin kummalta kuin se kuulostaakin.
Suolavettä ja erittäin laimeaa etikkavettä olen joskus suihkun jälkeen sivellyt pahimpiin kutinakohtiin, se on auttanut. Syön helokkia ja kalanmaksaolöjyä ja käytän paljon rypsi- ja oliiviöljyä ruuanlaitossa. Et kertonut ikääsi, mutta etenkin naisilla hormonit tuntuvat vaikuttavan todella voimakkaasti näihin asioihin.
Hyvä, että joku ottaa atopian puheeksi täälläkin.
Moikka!
Tosiaan pahasta atopiasta kärsitään täälläkin. Kävin ihotautilääkärillä v.2003 kun atopia puhkesi pahimmilleen. Kasvojen ihosta se alkoi. Se oli ihan kauheaa, kun iho yhtäkkiä meni niin ihottumalle ja kuivaksi että välillä jouduin käyttämään kasvoissa "perusvoiteena" paksua ceridalia. Noin puoli vuotta sitä kesti pahimmillaan, enkä lopulta oikein edes tiedä, miten se sitten tasoittui. Jonkun verran meni aika, kunnes valmistuin lähihoitajaksi 2005 (hammashoito) ja pahat haavat ja ihottumat tuli käsiin. Siitä asti olen kärsinyt pahoista haavoista ja ihottumista käsissä, laitoin kaikki vain atopian piikkiin, enkä käynyt lääkärissä uudestaan. (se oli vissiin se jääpuikkoteoria) Kunnes nyt muutama viikko takaperin pääsin käsieni kanssa aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun todella pahojen ja syvien haavojen lisäksi käsissä on mieletön turvotus ja rakkuloita josta vuotaa lihasnestettä. Viimeksi viime yönä n. 03.00 heräsin hirveissä tuskissa ja menin huuhtelemaan käsiä kylmällä vedellä. Yön aikana rasvasin kädet Ceridalilla kaksi kertaa. Mikään perusvoiteista ei koko aikana ole riittänyt kosteuttamaan niin, ettei haavoja tulisi. En siis valmistumisen jälseen ole voinut tehdä ammattiani vastaavaa työtä, kuin jonkun hassun viikon ja se ottaa todella päähän.
Tänään vihdoin otin luurin käteen ja soitin lääkäriin. Lääkäriin mentyäni lääkäri totesi ensimmäisenä, ettei hän osaa minua auttaa ja teki suoraan lähetteen ihotutilääkärille... TAAS! Sain myös antibioottikuurin ihon tulehdukseen ja Bemetson kortisonivoiteen. Pyysin myös itse lähetettä keliakia kokeisiin ja onneksi sain.
Olen nyt 22v ja atopian kanssa on kovaa kädenvääntöä käyty jo 5v. Mielenkiinnolla odotan labratuloksia jotka saan keskiviikkona.
Paljon en silti osaa vinkkejä antaa, koska itelläkin taitaa olla niin paljon vielä opittavaa ihon kanssa.
Sen tiedän että jos oikeasti tosissaan kutisee, niin ettei sitä kestä, niin olen laittanut Eucerin voidetta joka sattuu ja kirvelee niin maan perusteellisesti, ettei sitä kutinaa sillon enään tunne. Toisille se rasva voi tietenkin olla hyvä, mutta minulle se ei sovi jonkun ainesosan puolesta.
Voiteita joita olen käyttänyt, niin perusvoiteena Aqualan L, Vahvempana kortisonina Elocon ja Pevisone jossa on mukana jotain sienivoidetta kortisonin lisäksi.
Kerroitte että käsi-ihottuma on levinnyt koko keholle.. hurjaa. Toivottavasti saatte sen hallintaan. Mulle taisi ihotautilääkäri sillon 2003 sanoa, että aikuisilla atopia yleensä rajautuu yläkehoon. Mulla ainakin tällähetkellä niin.
Se vielä että sillon aiemmin kun ihoani tutkittiin ,niin otettiin myös allergiakokeet, eikä mulla pitäisi olla mitään erityisiä allergioita. Testattiin mm. nuo lisä -ja säilöntäaineet.
Voi miten ihana oli lukea kohtalotovereista! Purskahdin itkuun keskustelua lukiessani koska tunnen olevani niin yksin tämän asian kanssa. Kärsin atooppisesta ihottumasta käsissäni ja kasvoissani, sekä fyysisesti että henkisesti. Olen lukenut paljon erilaisista hoidoista, mutta viimeksi olen lääkärillä käynyt ihottumani takia vuonna 2004, eikä siitä todellakaan ollut apua. En käytä iholleni ollenkaan mitään voidemaisia rasvoja, vain luonnonöljyjä. Tuntuu että perusvoiteet kuivattavat ihoa vielä entisestään. Ruokavaliota en ole muuttanut, vaikka tiedän että pitäisi. En vain tiedä miten enkä osaa enkä uskalla yksin... :/On liian huono itsekuri siihen, enkä haluaisi ruveta muuttelemaan ruokavaliota itsekseni ilman pätevää ohjausta.
On totta, että atooppinen ihottuma vie toisinaan kaikki elämän voimat, vaikka ulkopuoliselle se voi tuntua varsin vähäiseltä vaivalta. Mutta oman ulkonäön menettäminen tuolle sairaudelle sattuu kovasti, puhumattakaan fyysisistä kärsimyksestä ja ikuisesta alemmuuden tunteesta. Oletteko muut kokeneet samaa? Joudutteko vaistomaisesti peittelemään käsillänne kasvoja ollessanne toisten ihmisten seurassa?
Kertokaa lisää kokemuksianne, miten ja mistä olette saaneet avun ongelmaanne. Kiitti jo etukäteen!
Voisinpa kertoa melkein samanlaisen tarinan, atopia iski 19vee, nyt viisi vuotta myöhemmin ja kaikki sen kauheimmat vaiheet läpikäyneenä voin sanoa oppineeni ymmärtämään mistä se on peräisin ja miten se pysyy hallinnassa. Tämän voin vain sanoa pätevän suoraan minuun, mutta kokeilkaa- tiedän liiankin hyvin sen turhautumisen ja kivun minkä kutina ja raapiminen aiheuttaa. Minulla pahimmassa vaiheessa, kahtena talvena, oli koko keho ihottuman vallassa ja kipu jotain diabonaalista. No kuitenkin, siihen mitä olen oppinut:
1. Ei huonoja hiilareita- iho kuivahtaa. Pois viljatuotteet, sokeri, kaikki lisäaineet(kuten joku jo mainitsi erityisesti aromisuolan, sekä kokemusteni mukaan aspartaami). Lisää voi lukea karppaus.info ruokavaliohoidosta
2. Pois keinotekoiset ihovoiteet joissa on jäteöljyä aka. parafiinia, petroolia jne. Käytä luonnonmukaisia öljyjä. Keinotekoiset voiteet vievät ihon noidankehään jossa iho unohtaa miten kosteuttaa itseään voiteen tukkiessa ihon luonnolliset keinot.
3. Sisäinen rasvaus. Ihmeaine kutinaan on löytynyt; hampunsiemenöljy. Olkaa avoimin mielin, siinä ei ole huumaavia vaikutuksia mutta toimii kutinaan kuin ihmelääke sillä sen rasvaprofiili on lähinnä normaalia ihoa, älyttömän paljon parempi kuin kala- tai helokkiöljyt. Saa mm. Punnitse& Säästä-liikkeistä.
4. Liikunta. Alussa melkeimpä mahdotonta mutta kun iho sen kärsii, niin antaa ennä hielle!
5.Sodium laurenth sulfate pois käytöstä!Aine on myrkky jota löytyy mm. shampoissa ja saippuoissa, erittäin herkistävä ja liian pesevä näinkin herkälle iholle.
Tässä nyt suurimmat muutokset- toimii minulla. Suurin muutos on tietenkin ruokavalio, pitää muistaa rasvata kehoa sisältäpäin eli light-tuotteet vikkelään veks ja aitoja luonnonmukaisia makuja kehiin! Keho alkaa taas toimimaan.
Atooppinen iho on vaivannut minua pienestä asti ja täytyy sanoa, että se on vaikuttanut sosiaaliseen elämääni merkittävästi. Ihottumaa on eniten hartioissa ja käsitaipeissa, vaan myös kämmenessä, säärissä ja kaulassa. Perusvoiteina käytän Ceralania ja Lipolania ja kortisonivoidetta, jos ihottuma on oikein huonona. Kutinaan en ole toistaiseksi löytänyt kunnollista ratkaisua..ehkä.
Kuulin nimittäin n. pari viikkoa sitten kuolleenmerensuolan käytöstä atooppisen ihon hoitoon. Sekä suomeksi että englanniksi olen lukenut vain positiivista palautetta, jotkut ovat lopettaneet kortisonivoiteiden käytön jopa kokonaan! Päätin sitten itsekin kokeilla ja ostin pari päivää sitten La Cure-merkkistä kuolleenmerensuolaa. Suolaa voi käyttää joko öljyyn sekoitettuna tai veteen liuotettuna, itse käytän jälkimmäistä metodia. Suolakylvyt 1-2 krt viikossa ovat varsin suositeltavia, vaan meillä ei ole kylpyammetta, joten kastan kankaan suolaveteen ja laitan sen ihottumakohtien päälle.
Aluksi suola kirvelee aivan hemmetisti,vaan sitten tunne muuttuu pistelyksi ja lopulta häviää kokonaan.
Kuitenkin nyt n. neljän käyttökerran jälkeen ihoani kirvelee, kiristää ja se punoittaa(ei sentään kutise). Tämä taitaa olla omaa syytäni, sillä ilmeisesti näin "väkevää" suolahoitoa ei tulisi käyttää joka päivä ja vielä useampaa kertaa päivässä, vaan n. kerran viikossa, kuten aikaisemmin jo mainitsin. Sitä paitsi ihoni ei märi, vaan on lähinnä punainen, kutiseva ja hyvin kuiva, joten maalaisjärkikin sanoo, että turha kuivuttaminen voi olla vain haitaksi. Raa'an suolan sijaan on myös La Cure-kosteusvoidetta, jota aionkin huomenna käydä ostamassa (se soveltuukin kuivalle hipiälleni paremmin).
Ja nimimerkille Minävaan: oli helpottavaa kuulla, etten ole vaivani kanssa yksin! Täytän 18 tänä syksynä ja etenkin koulussa on stressaavaa olla sekä kutinan että ulkonäköpaineiden vuoksi. Itsekin käytän rypsiöljyä, tosin yleensä ennen suihkua ja sitten perusvoiteita jälkeen. Käyn aina nopeissa, kylmissä suihkuissa ja harvemmin edes kastelen muita paikkoja kuin pään, kainalot ja jalkovälin. Jopa paikkakunnan vedelläkin voi olla merkitystä: asun Helsingissä ja saan ihottumaa helposti paikallisesta vedestä, vaan jo Lahdessa ärsytys väheni huomattavasti!
Lopuksi vielä haluan sanoa, että on erittäin turhauttavaa, miten atooppista ihoa vähätellään niin mitättömänä vaivana, vaikka atoopikkoja onkin Suomessa useita. Olen fyysisesti ja etenkin henkisesti ihan hajalla, kun joudun koko ajan ajattelemaan ja häpeämään omaa ulkonäköäni. Joskus tekisi mieli vain itkeä, kun tähän krooniseen vaivaan ei löydy mitään helpotusta. Tosin nyt näen valoa tunnelin päässä, jos saisin suolahoidon toimimaan ja pääsisin ihottumastani eroon edes hetkeksi.
Ymmärrän hyvin nuo ulkonäkö paineet ja koulussa oleva stressi kun kutittaa. Ja tuo ihottuman vähättely... mulla meni hermot tässä kun mulla taitaa mennä koulu ihan penkinalle ihottuman vuoksi. Alotin vasta kolmannen vuoden koulussa missä olen, ja nyt jännitän ja stressaan sitä pitääkö minun nyt lopettaa. Ois sitte menny niinku kahden vuoden opiskelu turhaan. Tämä jos mikä ottaa koville, ja opo sanoo että hoida ihosi kuntoon mutta vaikka tätä ihoa kuinka hoitais ja se ois hyvä joku päivä nii seuraavana se saattaa olla ihan ääripäästä.
Sain viimeviikolla selville että tällä paikkakunnalla millä asun niin on suolahuone! Hallelujaa aijon sanoa lääkärille että tahon kokeilla sellasta koska olen lukenut ja kuullut juttuja että se olisi auttanut hyvinkin!
Toivottavasti kouluhommani selkiytyy koska nyt olen kyllä niin henkisesti rikki ja hajalla että en oikein tiiä mitä pitäis tehä. Hyvä että joku on alottanu tän keskustelun, voi tänne käydä vähän purkamassa tunteitaan. :D
Joo ei tää oo ollut helppoo elämää,olen kärsinyt ihon kutinasta jo yli 30 vuotta.Rasvoja olen kokeillut miljoonia,mikään ei auta,joskus autto ku tuli lämmin kesä,mut nykyään ei sekään enään auta niin hyvin,varsinkin talvella se on yhtä helv...ä,ei uskalla kauppaan mennä ku naama on ku tomaatti,ja työssä käyntiki on ihan hirveetä ku ihmiset puhuu selän takana,suihkussa en voi käydä ku kerran viikossa tai jos käyn useammin niin ei voi käyttää shampooita eikä saippuaa,saunassa käynnin lopetin vuosi sitten.En tiedä kauanko jaksan tätä!
Moikka!Luin tuon sun jutun tuosta atooppisesta ihosta ja ihan samat olot ja mielet on mullaki ja olen jo kärsinyt tästä yli 30 vuotta, eli se alkoi sillon ku olin peruskoulussa.Arvaappa oliko se vaikeeta ku oli kaiken maailman esitelmiä(lintsasin kyllä enimmät),eli nyt puhun tästä naamasta joka on aina punainen,ei kaupassa uskalla käydä ku ihmiset töllää.Tätä ei jaksa...tulee juotua kaljaa ku niin masentaa...kylässä en käy...töissä käyntiki on yhtä tuskaa ku ihmiset puhuu selän takana...nuorempana ajattelin että jospa se siittä paranee ku tulee ikää...ja et mää vaan kuvittelen...näinkin on mulle sanottu...tuo mitä sanoit viimeisenä,eli vaistomaisesti peittelemään käsillänne kasvojanne...sitä minä juuri teen et pääsee jotenki tilanteitten yli...!!!En tiedä kuin kauan tätä jaksaa...ps.kirjoittele mulle sun kokemuksia!
muista tulla raportoimaan jos jotain edistystä tapahtuu! :D
Osaatteko sanoa voiko Sodium laurenth sulfate aiheuttaa ihottumaa muualle kuin sen käyttöalueelle? Eli käytän shampoota jossa sitä on, mutta päänahka ihan kunnossa eikä hiuksiakaan lähde tukkokaupalla, kuten ennen. Sen sijaan käsissä paha ihottuma ja lievempänä muualla vartalossa.
terve!
Kysyin siis tuotsta suolehuone hoidosta lääkäriltäni mutta hän ei sanonut juuta tai jaata siihen koska mitään "oikeita" tutkimustuloksia ei olla saatu.
Iho minulla on nyt suht. hyvä, naamassa ei nyt niin paljon ihottumaa ja ei hilseilekään kovin paljon.
Illalla kun alkaa nukkumaan nii ranteita kutisee niiin hirveästi että äääk! hirveä kutina ja rasvaa laitan vähän väliä mutta yöllä sitä taas raapii ihon ikki. :s
Miten teillä menee?
Lopetin shampoiden käytön vuosi sitten, koska korvieni taustat olivat jatkuvasti "auki". Hilseilivät, kutisivat ja valuivat visvaa, hilseilivät, kutisivat ja valuivat visvaa... Eivät enää.
Moikka!
Tigiltä ainakin löytyy Bed Head Superstar shampoo, sekä S-Factor- sarjan shampoot, joissa ei ole sulfaattia.
Hei!
Luin viestiketjun ja haluan tuoda esiin omat kokemukseni.
Olen sairastanut psoria lähes koko elämäni eli noin 30 vuotta. Muutama vuosi käsistä meni iho rikki ja sen myötä koko kropan iho alkoi kutista. Suihkussa käynneistä tuli tuskallisia tai oikeastaan siitä kutinasta sen jälkeen. Pikkuhiljaa kutina lisääntyi siten, että pitkin päivää rapsuttelin milloin mistäkin päin ihoani.
Pari ystävääni sairastavat atooppista ihottumaa ja kerran valitin heille oireistani. Ensin kuulin Exuviancesta. Jotkut kauneushoitolat ovat erikoistuneet kyseisiin aineisiin. En osaa tarkemmin selittää, mutta perustuu ihon omiin happoihin ja se AUTTOI. Ensi kerran vuosiin saatoin pestä suihkussa itseni pesuaineella, pesin Exuvince-pesuaineella ja sen jälkeen voitelin Exuviance-voiteella, eikä kutissut. Tunne oli mieletön, mikä parasta, vaikka aineet ovat hintavia, ne myös ovat riittoisia. Kannattaa kysyä matkapakkausta. Siinä paketissa tuotteet ovat minikokoisia eikä harmita niin paljon jos ei autakaan.
Toinen tuttavani käyttää käsiinsä Locobase Repairia ja se on minullakin auttanut. Pidän sitä laukussa mukanani joka paikassa hätätilanteiden varalta. Välillä kädet halkeaa niin nopeasti, että aamulla ei ole mitään ja tunnin kuluttua tihkuu verta.
Kesällä tein lomamatkan Eurooppaan ja unohdin Exuviance-tuotteet kotiin. Ajattelin ostavani niitä matkalta. Eipä löytynyt, mutta löysin tilalle Physiogel-nimisen tuoteperheen; Dusch-Creme pesunesteeksi, Body Lotion suihkun jälkeen, lisäksi A.I. Cremeä neuvottiin laittamaan kohtiin joissa iho punoittaa ja on ärtynyt. Ärtyneet läntit hävisivät, iho ei kutise ja olo on mahtava. Physiogelistä on saatavana Suomesta shampoo ja A.I.Creme. Uskon muidenkin tuoteperheen tuotteiden päätyvän meille, elleivät ole jo päätyneet. En ole kuitenkaan missään nähnyt kyseisiä tuotteita, eikä kukaan olen niistä mitään kertonut. Physiogeliä kannattaa kysyä apteekeista.
Toivottavasti saat oman ihosi kuntoon. Omani on mennyt parempaan suuntaan muutamassa kuukaudessa.
Joku mainitsi tuossa edellä, että sai Eucerinin kirvelyllä kutinan kaikkoamaan. Minullekaan Eucerin ei jostain syystä sovi, mutta saman asian tuo hajusteeton HTH, jota saa päivittäistavarakaupoista. Olen käyttänyt sitä terveelle iholle lähes koko ikäni. Vain erityisen pahoissa jaksoissa olen käyttänyt Ceridalia ym. apteekin voiteita.
Suurin apu on ollut kuitenkin hiivan, sokerin ja vehnän jättäminen pois ruokavaliosta. Ensin kokonaan, sitten olen hiukan sallinut sokeria, mutta tiukkana sen kanssa saa olla.
Ruokavalion muutos on iso asia, suuritöinen ja vaativa, vierailut ovat vaivalloisia, kun ei aina kehtaisi kieltäytyä varta vasten leivotuista tuotteista. Mutta kaikki se vaiva on todella tuonut avun. Jätä yksi aine kerrallaan. Hiivatonta ja vehnätöntä leipää on ollut vaikea löytää, mutta Vuohelan tattarirevitty on suussa sulavaa, eikä hankaloita oireitani. Suosittelen lämpimästi!
Kerron omista hankaluuksistani ja kokemuksistani. Pienenä varmaan noin kaksi vuotiaana minulla oli suun ympärillä ihottumaa mutta se hävisi kun saatiin selville mille olin allerginen. Kuitenkin seiska luokan lopussa tai kadeksannen alussa minulla oli ihottumaa kasvoissa, luomissa ja käsissä. Aluksi oli vain etusormessa ollut monta vuotta. Varmaan koko ala-asteen. Sitten se lähti leviämään muihin sormiin ja kohta sitä oli luomissa ja kutitti aina niin hirveästi. Jalkataipeissa ihottumaa oli joskus ja kasi luokan keväällä oli niskassa ja alaselässä mutta ne hävisivät.
Nyt olen 18 vuotta ja ihottumaa löytyy jaloista, käsistä ja käsivarsista ja kasvoista. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin mutta tuntuu koko ajan kun keskustelee jonkun kanssa että ihottumani kasvoissa häiritsee ja tuntuu että kaikki saa minusta ikään kuin spitaalisen kuvan. Olen miettinyt tuota keliakia testiä että mitä se sanoisi. Nyt minulla on käsivarsisssa sellaisia ihottuma läiskiä ja tuntuu että minulla on kohta psoriasis. Tämä on niin henkisesti ja fyysisesti raskasta että tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä. Aina kun käyn kotona (asun siis eripaikka kunnalla) ja äiti sitten on hankkinut kaikkia uusia erilaisia rasvoja niin tekis mieli pillahtaa itkuun kun ei ne kuitenkaan tehoa tähän.
Kävin varmaan kaksi kertaa vyöhyketerapeutilla alkuvuodesta ja hän sanoi että jätä vehnä ja hiiva pois ja juo paljon vettä. Punaista lihaa ei pitäisi syödä kuin kahdesti viikossa ja kotimaisia kaloja pitäisi syödä, ei siis kassilohta jne. Ja että happamia tuotteita ei tulisi syödä koska keho on jo niin hapan että kaikki visvat yrittää ihon kautta ulos ja siksi on ihottumaa. Käski syödä sinkkiä, maitohappobakteereja, kalsiumia ja mangesiumia. Noh aluksi onnistui varmaan kuukauden ja sitten alkoi ote lipsumaan ruokavaliossa. Sellainen itsekuri puuttuu että pystyisi siihen. Vähän aikaa oli iho parempi mutta kun ei niin sitten ei.
Rasvoja minulla on ollut elocon, protopic, elidel, emovat, agualan L, ceralan ja on niitä vielä muitakin mutta alkaa muisti pätkiä kun niitä on ollut niin paljon. Tuota physiogel voidetta olen kokeillut mutta se ei ole parantanut ihoa mutenkään, kutina kyllä on häipynyt kun sitä on laittanut. Kylmä on hyvä jos kutittaa, laittaa esim jäisen pakasteherne pussin pyyhkeen sisään ja painaa sitä sitten kutisevaan kohtaan. Eilen kun kävin suihkussa niin päätin kokeilla mitä rypsiöljy auttaisi jos sivelisin sitä seuihkuun jälkeen iholle. Eipä kutittanut ja iho ei ollut kireä pitkään aikaan ja vieläkin jalat tuntuu pehmeämmiltä kuin että jos olisi laittanut perusvoidetta. Maanantaina aijon mennä ostaan hampunsiemen öljyä ja lisää rypsiöljyä. Keliakia testiin aijon hankkitua pikimmiten.
Niin ja pakko vielä kirjoittaa tästä kun ihmiset antavat mielestään niin hyviä neuvoja. "Oletko laittanut jotain rasvaa, esimerkiksi kortisoni voidetta?" "Toi sun naamas on kyllä pahannäkönen, laitakkos jotain rasvaa siihen?" "Sun kasvos on paremman näköset ku viime kerralla, mitä rasvaa sä oot laittanu?" Hitto tuo ihan niinko tuosta vittuiltais, ja järkihän siinä menee kun ne ei tajua. "Älä raavi! Laita jotain rasvaa." Mutta kun ne ei tajua kuinka paljon oikeasti kutittaa! Mutta oikeassaan ne on ettei pitäis raapia..
Voimia kaikille!
Hei vaan kaikki atoopikot! Olipa mukava lukea teidän kirjoituksianne. Välillä tosiaan tuntuu ettei jaksaisi yhtään päivää enää tämän ihon kanssa.Annoitte minulle uutta puhtia hoitaa itseäni.
Olen ollut atoopikko koko elämäni eli jo 35 vuotta. Lapsena kärsin taive-ihottumasta, häpesin kesälläkin kulkea lyhythihaisissa paidoissa. Nyt aikuisiällä ihottuma on muuttanut yläselkään(välillä perskannikoihin saakka),olkavarsiin ja tietysti sormet on jatkuvasti jontenkin auki.Nyt häpeäisin kulkea topeissa eli en näyttele nahkaani kuin pakosta. Päänahkakin kutiaa ihan perhanasti.Nyt reilun vuoden aikana olen alkanut oireilemaan silmien ympäriltä sekä nenän alta. Pahimmillaan näytän satavuotiaalta kun silmien alla iho rutikuivaa ja ryppyistä. Nenän alla iho usein kirkkaan punainen ja kutiava, ei kivan näköistä. Meikki vain pahentaa asiaa.
Yläselkä on paska paikka, sinne on hankala itse ulottua rasvaa laittamaan tai harvoin enää viitsii edes vaivautua kun ei ne auta kuitenkaan. Lapsetkin jo juoksee karkuun kun lähestyn suihkun jälkeen rasvatuubi kädessä.
Taidan kokeilla noita teidän juttujanne eli ruokavalio, hampunsiemenöljy jne.
Olen tässä vuosien aikana huomannut, ettei yleislääkärit ota atoopikkoa vakavasti. Vaikka menisit kuinka iho rikkinäisenä ja ihottumaisena apua hakemaan, niin lähetettä ihotautilääkärille ei heru. Kirjoittavat vain reseptin kortisoni- ja perusvoiteelle. Eipä sitä siksi viitsi edes vaivautua sinne lääkäriin. Rahat eivät riitä yksityiselle menoon.
Itse hoitelen ihoani rasvailemalla perusvoiteella suihkun jälkeen(jos jaksan).Käsiä joudun rasvaamaan monta kertaa päivässä pahimpina aikoina.Päänahan kutinaan auttaa XZ hilsehoitoaine. Tuntuu hullulta, mutta totta. Päänahkani kuitaa niin että raavin sen ruvelle jos olen käyttämättä em.hoitoainetta noin viikon ajan. Kun päänahka on hyvässä kunnossa,riittää hoitoaineen käyttö joka toisella tai kolmannella pesukerralla.Ja mikä parasta, sitä saa lähikaupastakin.
Itseäni myös ärsyttää usein ihmisten kommentit "älä raavi,laita jotakin rasvaa,oletko kokeillut kortisonivoiteita" tai tuntuu pahalta kun joku toteaa "ai kauheeta kun sun kädet on kamalan näköiset",tiedänhän sen sanomattakin. Ja tämän kaiken lisäksi olo on usein aivan helvetin tuskallinen.
Pahinpina kutina-aikoina käytän cetiriziniä eli löytyy kauppanimellä Zyrtek,Histec,Cetirizin ratiopharm...Olen myös allerginen aika usealle aineelle, ehkä siksi tuosta on apua minulle.
Jaksamista kaikille atoopikoille ja muille iho-ongelmista kärsiville. Itse aloin olla jo lannistunut koko asian suhteen, mutta kiitos teille, sain uutta puhtia.
Hei.Sain n.17.v kuulla,että sairastan vaikeaa atoopista exemaa.
Olin joka ikisessä allergia testissä mitä Vaasan keskus sairaala voi tehdä,ei tulosta.
Kokeilin luultavasti kaikki mahdolliset lääkkeet.Atarax,Prednison,Siklosporin,Sinkkihanskat,antihistamiinit,yms.Mutta polte ja kutina jatkui,olin kirjavan punainen joka pulelta,ja kyllä ahdisti.Olin myös osastolla hoidettavana,se oli inhottavaa,varsinkin siinä iässä.
Kävin hypnoosissa,terapeutilla,vyöhyketerapiassa,eikä mikään auttanut.(En voi yleistää,kannattaa kokeilla)
Yllättäen ilman lääkitystä ihottumat katosivat.Vieläkin kysymysmerkki.Mutta olin iloinen.
Nyt kymmenen vuoden päästä sama juttu.Olin jo ehtinyt unohtaa,tai olin halunnut unohtaa.Tietenkin.
Nyt olisi kiva saada neuvoja teiltä jotka käytte samaa "sairautta"läpi.
Olen käyttänyt oliiviöljyä.se notkistaa ihoa suihkun jälkeen. Lusikallisen päivässä syönytkin, vaikka kitkerää on. Tutkimusten mukaan ehkäisee rintasyövältä. Nyt suihkun jälkeen laitoin koko kroppaan, kun en tiedä mikä apteekin rasva sopisi. Kutina hellitti. Minusta hyvä, rauhoittava öljy. Iho hengittää. Välillä on ollut pakko laittaa pirkan sinkkivoidetta, kun on kiristänyt ja pistellyt kauheasti, vaikka pelottaa, että iho tulee rasvariippuvaiseksi ja onhan se tullutkin. Oikein kinuaa sinkkivoidetta. Vettä juon pari litraa, sokerit ja vehnän oon nyt jättänyt pois. Yritän syödä terveellisesti. Aloitettiin valohoito. Maitohappopakteereitakin popsin.
Valohoito auttoi alkuun ja aurinko paransi loput.
Jätin rasvat ja kortisonit, koska halusin pois kierteestä. Ne kuivattivat ihoni. Pari viikkoa oli kauheata, kun pisteli ja kiristi. Ihottumaa ei enää ole. Käytän luomumaitotuotteita, koska niitä ei ole homogenoitu. Ks maitotauti netistä.
Mulla on ollu ihottumaa vauvasta asti. Luulen, että ihottuma alkoi jo synnytyslatoksella, koska sain jonkun sairaalabakteern.. Ätni kertoi että kun olin vauva, koira nuolaisi minun paljasta ihoa ja muutuin täysin punaiseksi....
Vähän vanhempana kärsin taiveihottumasta jaloissa ja käsissä. Peruskouluikäisenä iho oli jo niin pahana, että kasvoissakin iho hilseili ja oli todella kuiva. Perusvoiteilla ja sibicortilla sinnittelin. Lääkäri myös määräsi minulle elidel -voidetta silmäluomiin. Sivuoireena oli se kauhea kuumotus.. Joka kyllä helpotti muutamien käyttökertojen jälkeen. Ja oli siitä apuakn, ihottuma väheni kasvoissa ja hilseily loppui.
Ammattikoulun aikana ihottuma lehahti toden teolla. Johtui kait valtavasta stressistä ja elämänmuutoksesta.. Mnulle oli annettu lähete ihotautilääkärille ja määräys allergiatesteihin. No, eihän testejä voitu ottaa kun ihottumaa oli aivan joka puolella, kutina oli valtava, en saanut öisin nukuttua... Sain rasvata muutaman tunnin välein.
Ihotautilääkäriltä pääsin suoraan osastolle kun ei voitu testejäkään tehdä. Siellä sain tutustua erilaisiin perusvoiteisiin ja aloitettiin valohoito ja sain ataraxia kutinaan... Valohoito auttoi jo muutaman kerran jälkeen! :) Ihoni parani huomattavasti, ikäänkuin vahvistui. valohoitoa jatkettiin vielä sairaalareissun jälkeenkin loppukevät.
Tästä on aikaa nyt jotain 2.5v ja ihoni on tänä talvena alkanut taasoireilla :/ Itsetunto on tosi alhanen kun kasvot on mitä on ja ihmiset tuijottelee... Töihin lähtiessä aikaa menee aamuisin paljon rasvaukseen ja meikkaukseen että edes jotenkin kehtaisi ulos lähteä...
Suolavesiliuosta olen alkanut kokeilemaan ja ajattelin tilata himalajan suolasaippuan :)
http://www.allergiakauppa.fi/suolasaippua_pr_000050.html?gclid=CPSmid-M958CFYaRzAodCGM0Xw&
Suolavesilioksella olen jotenkin saanut kasvoista tulehdusta pois... Perusvoiteena minulla on nyt käytössä ceralan joka pitää hyvin ihon kosteana ja essex voide koko keholle. Sauna on minulle helpotus.. Sen jälkeen iho on mukava rasvata kokonaan ja iho pehmenee. Joillekkin se taas ei sovi yhtään.
Vaikka jaksaminen onkin joskus todella vähissä, olen tyytyväinen että iho on parantunut vuosen myötä niin, ettei enää tule sitä visvasta märkää, mitä joskus on ollut :/ Jotain positiivista.Mutta aina vaan ei jaksaisi rasvailla ja selitellä ihmisille, miksi kasvoni ovat tällaiset...
Sain ihottumani paranemaan A vita nenätipoilla. Laitoin sitä aamuin illoin n. 2 vkon ajan .
Laajeni koko ajan ja olin sitä yrittänyt parannella kortisoneiila aiemmin parin vuodenaikana.
Itselläni oli koko kehon laajuinen tulehdus ihottuman kanssa, jotka ei talttuneet millään lääkärin ohjeilla/lääkkeillä yms. Yritän muutenkin välttää lääkkeitä niin paljon kuin mahdollista, koske ne eivät ole pitemmän päälle hyväksi. Sitten kävin kuusi kertaa peräkkäin suolahuoneessa, hivelin siellä suolaa iholle (kirveli muuten aivan helvetillisesti, varsinkin ekalla kerralla, mutta jatkoin) ja tulehdus hävisi käyntikertojen jälkeen. :D :D Samalla sain jätettyä vartalon rasvaamisen kokonaan pois, eikä vartalon iho ole ikinä ollut näin terve ja "helppohoitoinen" :). Eli ei se rasvaus mikään kulmakivi kaikille ole, minulla se vain pahensi asioita vaikka kokeilin varmaan apteekin kaikki putellit läpi (myös öljyt).
Suolasta vielä sen verran, että käytän suolasaippuaa kerran tai pari viikossa ja se riittää pitämään ihon hyvänä, tai huomattavasti parempana kuin se aikaisemmin on ollut. Nykyään taistelen vain kasvojen ihon kanssa, joka onkin kimurantimpi juttu kuin vartalo... :(