Mikä vaivaa

Asevelvollisia kun he keskeyttävät palveluksensa jo parinviikon jälkeen? Onhan niitä hermopaineita itsekelläkin, mutta..........Minulla itselläni palvelusaikana kuolivat molemmat vanhemmat 3kk välein ja silti kävin armeijan loppuun. Voin myös sanoa, että tulevaisuus armeijan jälkeen ei ollut ollenkaan varma, koska ei ollut työpaikkaa eikä muuta paikkaa kuin tyhjä koti, minne mennä ilman mitään tietoa toimeentulosta. Surkutellen voi vain kysyä, että miten nämä "selviytyjät"ja "big brotherit" puolustaisivat maatamme jos tulisi kriisiaika.
6326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä minusta jokaisella on oikeus keskeyttää armeija silloin kun itseltä siltä tuntuu enkä kummastele että mikähän ihme heitä on vaivannut. Nykyisin paine käydä armeija ei ole edes enää niin kova joten yhä useampi ei vaivaudu kärsimään "turhasta". Ei kannata alkaa sen kummemmin tivata mikä kutakin vaivaa, oli se sitten motivaation tai henkisen/fyysisen kunnon puute, vaan kannattaa olla ylpeä siitä että itse on sen polun kulkenut kunnialla loppuun.

Ja eihän nämä keskyttäjät maatamme pystyisi puolustamaankaan, sen takiahan ne sieltä armeijasta lähtevät kesken kaiken.

Äänestä

25-30 prosenttia Britannian merijalkaväestä keskeyttää. Vaikka onkin varmasti rankkaa niin luvut ovat silti paljon suuremmat verrattuna Suomen armeijaan joka ei ole lepokoti ja he menevät vielä vapaaehtoisena. Suomen nuorison haukkumisen voisi lopettaa.

Katsokaa Commandoa. Uusi sarja Britannian merijalkaväestä.

Suomalainen sotilas on edelleen parhaiden joukossa. Prikaatinkenraali tämän vahvisti, oli vieraillut esim. Englannissa. Myös esim. kuri on kovempi Suomessa.

Moni esim. huijaa Cooperin testissä koska ei halua johtajakoulutukseen vaikka pystyisi juoksemaan esim. 3000m.

Äänestä
  • "Moni esim. huijaa Cooperin testissä koska ei halua johtajakoulutukseen vaikka pystyisi juoksemaan esim. 3000m. "

    Oikein! Itsehän en pääse cooperissa kuin 2200-2300.., intissä haluan olla tuon 6kk, eli ajattelin mennä cooperissa varmuuden vuoksi 1700m, lihaskuntohan mulla on ihan ok, ni siinä ei anna pää periksi tehdä huonosti,mutta eihän lihaskunto määrää sitä joutuuko AuK:iin vai ei?

    P-kokeet sitte vähän karmii: en tiedä sitte olenko tarpeeksi fiksu huijaamaan siinä! Millainen se p-koe oikein sitten on?

    Äänestä

  • Että suomen armeija ei ole mikään britannian armeija.Niille sarjoille voi nauraa aivan vilpittömästi, koska niitä juttuja riittää jenkeistä ja sieltä englannista. Kyllä nuorisoa voi ainakin moittia jos ei kuitenkaan haukukaan. Ne reppanat on kasvatettu pumpulissa ja tikkaria ei saa ottaa aikuisenakaan suusta kuin äiti.

    Äänestä

  • Muistaa kirjoitti:

    Että suomen armeija ei ole mikään britannian armeija.Niille sarjoille voi nauraa aivan vilpittömästi, koska niitä juttuja riittää jenkeistä ja sieltä englannista. Kyllä nuorisoa voi ainakin moittia jos ei kuitenkaan haukukaan. Ne reppanat on kasvatettu pumpulissa ja tikkaria ei saa ottaa aikuisenakaan suusta kuin äiti.

    Halveksivia, alentavia kommentteja, miksi vihaat nuorisoa?

    Äänestä

Itsehän keskeytin armeijan, koska se olisi pilannut vaivalla siviilissä hankkimani fyysisen kunnon - puhumattakaan siitä psyykkisestä.

Katsotaan sitten uudestaan jos muuttavat käytäntöjään terveellisemmiksi, mutta nykyarmeijaan en kyllä lähde omaa terveyttäni riskeeraamaan turhan takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näitä nykyajan nuoria kirjoitti:

Asevelvollisia kun he keskeyttävät palveluksensa jo parinviikon jälkeen? Onhan niitä hermopaineita itsekelläkin, mutta..........Minulla itselläni palvelusaikana kuolivat molemmat vanhemmat 3kk välein ja silti kävin armeijan loppuun. Voin myös sanoa, että tulevaisuus armeijan jälkeen ei ollut ollenkaan varma, koska ei ollut työpaikkaa eikä muuta paikkaa kuin tyhjä koti, minne mennä ilman mitään tietoa toimeentulosta. Surkutellen voi vain kysyä, että miten nämä "selviytyjät"ja "big brotherit" puolustaisivat maatamme jos tulisi kriisiaika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu