että hemis on reilusti yli viitearvojen ja samaan aikaan on sellainen esihuimaava olo aina pystyssä? Onko kokemusta tästä jollakin homesairaalla? Onko esim. etsitty syytä korkealle hemikselle vai todettu vaan, että se on normaalia? Kyselen, kun en tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua.
Onko
kuinka tavallista,
541917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Hb arvoista, mutta reilusti yli viitearvojen olevista en ole kuullut, en tiedä onko tutkittu.
Ystäväni kertoi, että hänellä oli hometyöpaikassaan yli 170 Hb, nuori nainen. Nyt tekee ulkotöitä ja Hb oli yllättäen laskenut 130 tasolle.
Itselläni oli aina alakanttiin Hb, kärsin anemiasta, mutta viimeisin Hb oli minulle huikean hyvä 139. Koskaan minulla ei ole noin hyvää arvoa ollut, eikä rautalääkkeet juurikaan auttaneet kun anemiaa hoidettiin, juotu yrttivalmiste auttoi parhaiten. Nyt arvo nousee jatkuvasti, mutta mitään rautalääkkeitä en käytä ja lisäki pahoinvoitia on ollut ihan omiksitarpeiksi, joten ruoka tuskin on arvoa nostanut myöskään.
Voihan tuohon omaan arvoosi olla montakin syytä, mutta jos se pitkään on yli normaalin rajan olisi syytä lääkäreidenkin siihen paneutua. Liian hyvä Hb kun ei terveyttä edistä.
Missä vaiheessa Hb arvosi nousu huomattiin ja mistä lähtökohdista se nousi yli normaalin?
ihan vaan tiedoksesi.
TTL:llä vasta huomattiin, että viitearvojen yli on ja yhä vaan jatkaa kohoamistaan. Alan olla aika tympiintynyt kuulemaan vastausta, että huippu-urheilijoillakin on korkeat arvot ja se vaan tarkoittaa hapekasta verta ja hyvää hapenottokykyä. Outoa on vaan se, ettei tässä yhtään pysty urheilemaan, kun pienestäkin rasituksesta tulee niin huono olo. Happea, huutaako minussa joku paikka sitä happea niin kovasti, että elimistö reagoi sitten tuolla tavalla.
Vastauksena vielä homeille altistumisen yhteydessä siis on noussut.
epätoivoisesti saada lisää happea käyttöönsä lisäämällä hemoglobiinin määrää. Ei ole normaalia, jos kärsit hapenpuutteen tunteesta ja samalla Hb on yli viitearvojen.
Homesairaana et tosiaan pysty yhtään urheilemaan. Itse kauhistelin pari päivää sitten sitä, että noustuani portaat kolmanteen kerrokseen, olin hengästynyt vielä puolen tunnin kuluttua.
ja huomasin, ettei kelpaa edes verenluovuttajaksi, kun se on niin korkea... joku kun ehdotti tuotakin ensiavuksi. Mutta kelpaisko se homealtistuneen veri muutenkaan?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anemia
Normaalit Hb-arvot ovat naisilla 120–160 ja miehillä 134–180.
mutta kyse on lähtökohdista missä mennään. Oppikirjan mukaan ei aina voi päätellä mikä on epänormaalia ja mikä ei.
Toki olin hyvin iloinen, että veriarvoni nousivat ja nousevat nähtävästi edelleen. Lääkäri ei tuntunut olevan siitä yhtä iloinen, mutta ei kaikkia voi mielyttää mitenkään.
Jos veriarvoni olisivat noin ylipäätään olleet hyvät tai edes kohtalaiset, joskus ihan terveenäkin näin korkealla, niin tilanne ei varmaan tuntuisi mitenkään ihmeelliseltä. Normaaliahan oli vielä ystäväni 170 yli olevat arvot ja hän on nuori nainen, ei huippu-urheilija, vaan silloin kun arvot olivat koholla töissä pahasti kosteusvaurioisessa rakennuksessa ja sairasteli paljon, vointi oli ääri huono.
Kun hän sitten vaihtoi työpaikkaa, siksi aikaa vain, että rakennus korjataan ja ajatuksena on palata töihin omaan ammattinsa, jos mahdollista, niin joka tapauksessa nuo veriarvot tipahtivatkin ystävälleni yllättäen 130 pintaan. Ja olotila hänellä oli hyvä, paljon huikeasti parempi kuin tuossa homeläävässä töissä ollessaan.
Ei tuo veriarvo siis kerro välttämättä mitään, jos sitä ei seurata ja mietitä potilaskohtaisesti. Milloin ja miksi nousee, mistä ja millainen on vointi.
Nykylääketiede katsoo kirjasta viitearvot ja siinä sitä lääketiedettä sitten jo riittävästi onkin. Jokaisella pitäisikin saada kotiin viitearvot ja mittarit joilla näitä viitearvoja tarkkailee ja turha sitä lääkäriä on vaivata, jos viitearvot eivät ylity tai alitu ja roimasti ja pitkään. Kaikkihan on ohimenevää, kyllä voi olla yli viitearvojen, eikä ole mitään ongelmia jne. jne.
Näin varmasti onkin, mutta jos lääkäri miettii potilasta kokonaisuutena, kuuntelee ja kyselee, seuraa tilannetta mistä se on lähtöisin ja miltä siitä potilaasta ihan oikeasti tuntuu, onko huipputerve olo ja jos on, niin miksi mennä lääkäriin, missä tuo epänormaali arvo sitten näkyville saadaan? Ensin on yleensä se epänormaali olotila ja siihen haetaan apua, sen jälkeen huomataan näitä muutoksia, jotka voivat olla ihan OK, mutta voi myös olla merkki siitä, että lääkärin olisi syytä rantautua pöytänsä luota siihen potilaan kosketusetäisyydelle.
Miten usein vanha lääkäri näkee potilaasta jo silmämääräisesti paljon, nuori lähettää labraan, toteaa ettei mitään hälyyttävää ole, mene kotiin. On hienoa, että meillä on uusia teknisiä laitteita mittaamaan verestä vaikka mitä, tärkeintä lääkärille on kuitenkin se potilaan kuuntelu ja katselu, tutkiminen ja toimia lääkärinä, ei tulosten analysaattorina.
Jokin aika sitten uutisissa tms. kerrottiin, että lääkärit tekevät pitkää työuraa ja on vielä hyvinkin vanhoja lääkäreitä, lähelle tai jopa yli 70 -vuotiaina tekevät osittaista työviikkoa. HIENOA, kauheaa olisi jos lääketiede olisi vain ja ainoastaan nuorten lääkäreiden hallussa. Hehän tietävät jo ensimmäisestä vuosikurssista lähtien paljon enemmän kuin se luennoiva lääkäri, hoh hoijaa miten oli taas turha luento.
Ja aina on poikkeuksia suuntaan jos toiseen.
Ensinnäkin kerroit että sinulla oli anemia ja sitä hoidettiin. Nyt arvo on normaalitasolla ja lääkärihän piti sitä huikean hyvänä.Eikö se osoita lääkärin tyytyväisyyttä?
"Jokaisella pitäisikin saada kotiin viitearvot ja mittarit joilla näitä viitearvoja tarkkailee"
Herääs nyt taas vaatimusten unestasi. Jos sinullakin olisi mittari kotona, niin siellä mittaisit hb:tä joka toinen tunti ja kun siinä tapahtuisi heilahdus,kirjoittaisit tänne että MIKÄ ON PIELESSÄ kun hb heittelee. Järki jälleen itsensä loputtomassa tarkkailussa. Siitä ei hyvää seuraa eikä sillä ole muuta merkitystä kuin sekoitat pääsi vieläkin pahemmin.
Ihmettelen suuresti sitä että mollaat jokaisessa kirjoitukessasi lääkärit ja heidän tekemisensä. Kuitenkin JUURI SINÄ olet välittömästi turvautumassa lääkäreiden apuun, kun huomaat pienenkin muutoksen itsessäsi.
Jos samalla lääkärillä hyppäät kaikkien luulotautiesi vuoksi, ei ihme, jos lääkäri yrittää vähän hillitä luulojasi eikä jokaisesta pipistä tehdä heti CT kuvausta:):):):)
Älä nyt myöskään tähän mitään oppikirjoja vedä,ethän sinä niitä ole edes lukenut eikä tietämyksesi(lue:asiantuntemuksesi) perustu muulle kuin omille mielipiteillesi, jotka nekin heilahtelevat yhtä paljon kuin patalappujen kuviot.
Muistin virkistämiseksi,kirjoitit näin:
Itselläni oli aina alakanttiin Hb, kärsin anemiasta, mutta viimeisin Hb oli minulle huikean hyvä 139. Koskaan minulla ei ole noin hyvää arvoa ollut, eikä rautalääkkeet juurikaan auttaneet kun anemiaa hoidettiin, juotu yrttivalmiste auttoi parhaiten. "
HUIKEAN HYVÄ 139!
RAUTALÄÄKKEET EIVÄT AUTTANEET!
YRTTIVALMISTE AUTTOI PARHAITEN!
lääkkeitä tai olet sairas, eli siis ei. Ei se ole mikään ensiapu muutenkaan, alat voida vielä huonommin. Sinä kun tarvitset sen hapen omaan käyttöösi. Ensiapu on lopettaa homealtistus ja saada keuhkot pelittämään kunnolla, niin hb alkaa laskea itsestään.
että olet mummoiässä. Voisiko hb-arvojesi kohoaminen johtua menstruoimisen loppumisesta?
termi oli menstruaatio - se ei välttämättä taivu samalla tavalla kuin sinulle kovin tuttu sana masturbaatio.
ja nyt.
Anemia tuli vatsahaavoista. Vatsahaavat buranasta.
Buranaa käytin päänsärkyyn, johon se ei juurikaan auttanut. Päänsärkyä tuli työpaikallani ja se oli massiivista.
Joten siinä se anemia. Veriarvot aina heikot, mutta nyt siis ITSELLENI huikean hyvä.
Ei siis mitään rakettitiedettä. Mutta oikeassa olit, ettei se ehkä todellakaan aukea tuon kirjoitukseni perusteella mistä lähdettiin ja miksi. Pahoittelen.
Kiva että olet jaksanut kirjoitella palstalla, mutta hanki ihmeessä se elämä. Ja kuten huomaat, kaikki palstalla eivät virkkaa niitä patalappua tai istu koneen ääressä päivystämässä jatkuvasti.
Teräsi on todella tylsä, eikä äly loista kirjoituksissasi. Ehkä johtuu siitä, että et käytä tuota nikkiäsi kaiken aikaa... ;-)
Pärjäile ja koeta nyt piristyä.
vastaan tässä ja nyt. ...
Anemia tuli vatsahaavoista. Vatsahaavat buranasta.
Buranaa käytin päänsärkyyn, johon se ei juurikaan auttanut. Päänsärkyä tuli työpaikallani ja se oli massiivista.
Joten siinä se anemia. Veriarvot aina heikot, mutta nyt siis ITSELLENI huikean hyvä.
Ei siis mitään rakettitiedettä. Mutta oikeassa olit, ettei se ehkä todellakaan aukea tuon kirjoitukseni perusteella mistä lähdettiin ja miksi. Pahoittelen.
Kiva että olet jaksanut kirjoitella palstalla, mutta hanki ihmeessä se elämä. Ja kuten huomaat, kaikki palstalla eivät virkkaa niitä patalappua tai istu koneen ääressä päivystämässä jatkuvasti.
Teräsi on todella tylsä, eikä äly loista kirjoituksissasi. Ehkä johtuu siitä, että et käytä tuota nikkiäsi kaiken aikaa... ;-)
Pärjäile ja koeta nyt piristyä.
Menstruaatio tarkoittaa kuukautisvuotoa.
Verbi menstruoida tarkoittaa vuotaa kuukautisverta.
Verbistä menstruoida voidaan johtaa sana menstruoiminen. Menstruaatio ei siis ole synonyymi sanan menstruoiminen kanssa.
Samoin siis masturbaatio on eri asia kuin masturboiminen. Masturboiminen on johdannainen verbistä masturboida.
Voi hyvä luoja. Onko täällä kaikilla jäänyt peruskoulukin kesken.
sanasta menstruoida voidaan johtaa sana "menstruoiminen". Vaan kun ei johdeta, sellainen sana ei ole käytössä suomen kielessä, toisin kuin sinulle ilmeisen tuttu masturboiminen. Kuinka arvasinkin että sotket juuri nämä sanat toisiinsa, pojuparka.
Et varmaan oikein tiedä vielä, mitä se menstruaatio on, kun et tunne tyttöjä. Se ei ole semmoista aktiivista toimintaa kuin tämä masturbaatio... sinä voit päättää alkaa masturboida, minä en voi päättää, että nyt alan "menstruoimisen".
Valitettavasti en lue saman tason julkaisuja kuin sinä. Ehkä niissä käytetään sanaa "kuukautisvuotaa", kun puhutaan menstruoimisesta. Yliopistotasolla sana menstruoiminen on käytössä.
Ei löydy mitään semmosella hakusanalla.
Verbin menstruoida voi taivuttaa sanan menstruoiminen. Ihan samalla tavalla kuin lapioida -> lapioiminen. Suomen kielen perusasioita. On käytössä tuolla terveydenhoitopuolella.
http://www.tohtori.fi/?page=6625671&search=menstruoida
Menstruoida on normaali lääketieteellinen termi. Löydät tämän verbin lääketieteen sanastoista, sivistyssanakirjoista jne..
ja ainoastaan yksi kirjoittelija, joka on kyllästynyt palstan tasoon. Minä en ole lainkaan esim. osallistunut tuohon hb-juttuusi, mutta muissa yhteyksissä olet väittänyt minunkin päivystävän täällä jatkuvasti.
Täällä näyttää olevan aika monta, jotka haluaisivat palstasta asiallisen vertaistuki- ja infopalstan. Nythän se toimii lähinnä sinun ja ystäväsi vainoharhafoorumina. Te myös näytätte päivystävän täällä jatkuvasti. Sinä teet jopa poissaoloselvityksen, jos et ole ehtinyt päivystää tauotta (lapsi oli kylässä tai virkkasit tms.).
ovat siis ja jopa lääketieteellistasoisia nämä keskustelijat täällä,kuten huomaamme, kiinnostusta siis palstaa kohtaan löytyy, vaikka joku epäili, ettei lääkärit tai sellaisiksi aikovat täällä surffaile.
http://www.youtube.com/watch?v=_vS6_1IdHNY
että muutkin kuin seiskan lukijat voivat olla homesairaita. Siis myös yliopistossa opiskelleet. Sanan menstruoida tunteminen ei edellytä lääketieteen opintoja sen enempää kuin sanan masturboidakaan.
aina virkatessasi?
että palstalla on vain sinä ja joku toinen?
sinä, on täällä päätynyt varmaan moni lukija ja olen kanssasi samaa mieltä. Mutta voin omasta puolestanikin toistaa jo esitetyn kysymyksen muodossa: miksi täällä joku kuvittelee, että täällä vain kaksi keskustelee keskenään? Aihe on vuosien saatossa ollut esillä muulloinkin, ei se silloinkaan saanut vastausta, joten saakohan nytkään?
Se tässä homealtistumisessa onkin yllättävää, ettei se katso ammattia, kun se iskee. Sille kelpaa kohteeksi niin köyhä kuin rikaskin tai koulutettu tai kouluttamaton tai jopa parhaillaan koulutettava. Tämä voi iskeä kuin salama kirkkalta taivaalta ja kerran iskettyään, se vaivaa aina enemmän tai vähemmän. Ei siihen auta fessit eikä allergialääkkeet ja toiset ovat oppineet kantapään kautta sen mikä auttaa, mutta toiset eivät sitä sitten usko ennen kuin lopullinen romahdus on sattunut.
Kertokaahan ne jotka tiedätte miten veriarvonne liikkuivat sairastelun aikana, mitä ne ovat nyt ja mikä on vointi? Kuinka hyvin korkea veriarvo korreloi kosteusvaurioista sairastuneen hyvää vointia ja olotilaa?
hemoglobiiniarvot voivat helposti vaihdella ilman mitään sairauksiakin. Ja toisaalta hb arvoihin vaikuttaa monet muutkin tekijät kuin home.
Millaiset olivat arvosi ennen altistumisista?
Missä vaiheessa ne nousivat tai laskivat?
Kuinka nopeasti ne palautuivat?
Muuttuivatko ne tulehduksen tai lääkekuurin aikana?
Juotko riittävästi tai liian paljon?
Syötkö riittävästi tai huonosti?
Oksentelua,ripulia?
Lenkkeilyä vaiko pelkkää lepoilua?
MONTA TEKIJÄÄ.
Hb arvo voi homealtistuneella olla myös erittäin alhainen,kuten täälläkin ovat muutamat maininneet,jopa anemiaa.
Kuinkahan monella meistä on korkea hb ilman että edes huomaamme sen aiheuttavan haittaa? vasta kun tiedämme että arvo on pielessä, moni saa täälläkin sen mukaisia oireita.psyyke,psyyke tekee myös tepposia.
kepposet teki. No, mitä siitä, ainahan se on näin ollut, että jos ei heitä potilaalla, niin sitten lääkärillä, jotta balanssi pysyy. Pahoittelen, että avasin keskustelun näinkin turhasta asiasta. Jos vaikka jostain saisi tietoa, kun tuntuu niin salatiedettä olevan.
Homesairaan hemoglobiinitaso voi olla liian korkea, liian matala tai normaali. Lisäksi se voi vaihdella. Siispä:
- Sinulla on korkea hemoglobiini - varma merkki homesairaudesta, jos siltä sinusta tuntuu
- Sinulla on matala hemoglobiini - varma merkki homesairaudesta, jos siltä sinusta tuntuu
- Sinulla on normaali hemoglobiini - varma merkki homesairaudesta, jos siltä sinusta tuntuu
- Sinulla on vaihteleva hemoglobiini - varma merkki homesairaudesta, jos siltä sinusta tuntuu
Näin se menee, mutta lääkärit eivät vain tätäkään tiedä. Ja valtaapitävien salaliitto estää tämän tiedon levittämistä ja disaa kaikki yrityksetkin.
homesairauteen tai homesairaus ei vaikuta hb:n arvoon:)
ja tämän lääkärit kyllä tietävät.
Miksi mitataan koko hb:tä, jos viitearvoista ei missään olosuhteissa, vaikkei olisi homesairaskaan, tarvitse välittää mitään ja kaikki on normaalia, niin kauan kuin joku arvo löytyy?
nooo,ehdotit mittaria jokaiselle kotiin hb mittaamiseksi ettei tarvitse lääkäreitä rasittaa.
Odottele nyt rauhassa ja tee tarkkoja muistiinpanoja tunnin välein. Sitten kirjoitat tänne ja nisuiisu ratkaisee tämänkin arvoituksen.
Ehkä,ehkä takana on taas jokin salaliitto homesairaita vastaan. Siitä varmasti on kyse.
Älä mieti pienillä aivoillasi koko hemoglobiiniarvoa, saat vain päänsärkyä.
yhtäkkiä nousisi yli viitearvojen, kun se nyt on ollut /- 100, niin ei tarvitse olla lääkäri epäilläkseen että jotain aivan kummallista on tapahtunut. Siihen kummallisuuteen ei riitä, että paksusuolen haava on vihdoin lakannut vuotamasta, minulla on aniharvoin ollut Hb normaaliarvojen sisällä, terveenäkään.
Tämä oli puhdasta spekulaatiota, Hb on alhainen tai hyvin alhainen, eikä se varmaan lisää hapenottokykyäni liikkuessa. Mutta aloittaja kysyi onko siinä jotain outoa, että hänen hemoglobiininsa on yli viitearvojen vaikka hän voi huonosti? Vastaus on ihan yksiselitteisesti: KYLLÄ ON! Mitenkään ei ole lääketieteellisesti perusteltavissa ettei näin ole. Elimistö yrittää kompensoida pitkään jatkunutta hapenpuutetta nostamalla hemoglobiinia. Tähän perustuu kestävyysurheilijoiden harjoittelu korkeassa ilmanalassa tai ns. alppiteltassa. Kyllä tämä on ihan yleistietoa, mitään rakettitiedettä ei tarvita asian ymmärtämiseen.
keskustelu oli sen verran yleisellä tasolla ettei anteeksi vaan osattu huomioida sinun paksusuolen haavaasi.
sinun tasoasi, josta käyttäisin pikemminkin nimitystä ALHAINEN TASO. Alhaisella en tässä tarkoita alhaista merkityksessä alhaalla versus ylhäällä; vaan merkityksessä vähäinen, vähäpätöinen, mitätön, halveksittu, halpa-arvoinen, katala, kurja, matalamielinen jne.
pitäisi tehdä tutkimus. Pitäisi vertailla homealtistuneiden veriarvoja muun väestön veriarvoihin. Sitten siitä pitäisi lähettää kysely potilaille, että saako niitä vanhoja verinäyteanalyysejä vielä käyttää uudessa tutkimuksessa. Sitten nousisi hirveä häly salajuonista ja kieltäydyttäisiin omien tietojen käyttämisestä tutkimuksisas.
ja taas päästiin vauhtiin, mutta nyt en anna vauhtia.
siinä normaalin miehen hb tasoa, ei alhainen enkä ole ylhäinen.kiitos vaan
mitään mittareita kotiin, pois se minusta. Olinkin vastikään lääkärin luona, joka tosiaankin ehdotti erilaisia mittareita kotikäyttöön ja perustelu oli erikoinen, hän itsekin vie vehkeet välillä kotiin ja testailee koko perheen.
ja asiallisesta suhtautumisestasi.
t. alkuperäinen kyselijä
Labra-analyysien normaaliarvot tehdään tilastollisesti ja arvojen ulkopuolelle jää ihmisiä, joilla ei ole mitään erityistä hoidettavaa sairautta Gaussin käyrän ominaisuuksien mukaan. Raja-arvojen ylittäminen on toki aihe perehtyä asiaan tarkemmin. Yksi syy suureen hemoglobiiniarvoon on polysytemia vera, joka on perinnöllinen juttu. Näiden hemoglobiinia lasketaan joskus säännöllisellä "kuppauksella", koska korkea hemoglobiini tekee veren huonommin juoksevaksi, jolla voi olla joskus merkitystä.
Syynä ei siis ole välttämättä hapenpuute tai alppiteltta.
Polysytemia veralle tyypillisiä ovat neurologiset oireet (päänsärky, näköhäiriöt, parestesiat, huimaus) sekä kutina
http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/030313.htm
mutta eikö se tarkoita sitä, että koko ajan se viitearvo ylittyy. Tai vastaavasti koko ajan se viitearvo alittuu. Mutta jos aikuisiällä se sieltä keskeltä viitearvoja pomppaa reilusti yli viitearvojen, niin se on normaalia. Siis kai se onkin normaalia, jos on normaali olo, mutta antaa olla.
normaalijakaumasta, jota ei ehkä käytännössä ole olemassakaan; tyyppisesti arvot jakautuvat ihan tasaisesti tai toisessa päässä on muutamia hyvin suuria arvoja jotka vääristävät tulosta, vaikka suurin osa arvoista on pieniä jne.
Sijoittuvatko ihmisten hb-arvot muka ihan oikeasti gaussin käyrälle, se ei ole minulla tiedossa. Se, että ei mahdu viitearvoihin, on kyllä yleensä osoitus jostain, joka ei ehkä ole hoidettavaa sairautta (eiväthän nämä lääkärikakkoset tunnista kaikkia yleisiäkään sairauksia), mutta ihan yhtä hyvin se on sitä ja mitä kauemmas mennään viitearvoista, sitä todennäköisemmin.
Gaussin käyrällä ymmärretään kellomaista jakaumaa, joka on prototyyppi perusjakaumasta. Normaalijakauma voi olla joissakin tapauksissa myös useampihuippuinen tai vinossakin johonkin suuntaan. Normaaliarvojen rajat voidaan määritellä esim. siten, että tutkitaan jotain parametriä henkilöiltä, jotka ovat kaiken käytettävissä olevan tiedon mukaan terveitä. Normaaliarvojen rajoiksi otetaan ne, jotka muodostavat vaikkapa 95 % koko porukasta. Kun havaintoaineisto on suuri, eivät satunnaispoikkeamat vaikuta lopputulokseen. Joka tapauksessa normaaliarvojen ulkopuolelle jää porukkaa, jotka kuitenkin ovat terveitä (kunnes toisin todistetaan).
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_06_04_teikari.html
mutta HELPOTTAA niitä lääkäreitä jotka eivät halua ajatella omilla aivoillaan. Aina voi vedota siihen, että satunnaisesti näin voi olla, ei ole epätervettä yms. ja lähettää vaikka hautajaisiin sitten adressin
http://kvantti.tky.fi/in/blogi/tino/005_bayes.html
"Joidenkin tutkimusten mukaan vähän keskimääräistä älykkäämpi menestyy keskimäärin elämässään paremmin kuin huippuälykäs. Tämä voi johtua siitä, että älykkyys voi olla myös eristävä tekijä. Huippuälykäs voi olla niin eri aaltopituudella muiden ihmisten kanssa, että ei välttämättä saa kontaktia kehenkään. Jos on joka alalla huippulahjakas, saattaa lisäksi olla vaikeaa valita, mille alalle suuntaisi. Älykkyystesteissä hyvin menestynyt ihminen saattaa tehdä elämässään huonoja ratkaisuja, jos häneltä puuttuu niin sanottua tunneälyä, ihmissuhdetaitoja tai maalaisjärkeä, joita älykkyystestit eivät mittaa. Älykkyys ei myöskään tarkoita samaa kuin viisaus. "
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Älykkyysosamäärä
Tilastotiede on oleellinen apu lääketieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimustuloksia arvioidaan tilastotieteellisin menetelmin, eli lasketaan, millä todennäköisyydellä sattuma voi selittää tuloksen. Näyttörajana pidetään 5 prosenttia.
Samalla tavalla vaikka hemoglobiinitason normaalijakauma kertoo lääkärillekin sen, että jos arvo on normaalialueella, ei pelkästään sen takia pidä huolestua. Jos se taas on rajojen ulkopuolella, on syytä tutkia onko takana joku hoidettava sairaus. Ei ole mielestäni mitään rakettitiedettä tämäkään.
"Jos se taas on rajojen ulkopuolella, on syytä tutkia onko takana joku hoidettava sairaus. Ei ole mielestäni mitään rakettitiedettä tämäkään. "
jos aloittajan aloitukseen uskoo.
Oletko täysin varma edelleen, että diagnoosisi, jonka teit aloittajan vaivoista on ainoa oikea? Noinkohan yleistieto riitti?