siellä Haapavedellä jaksaa.. Ikävä on, mutta soittaa en uskalla. Ujo kun olen.
Mitenkähän se
minun kulta
181275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Parempi on, kun ei soita. Saattaa olla parhaillaan kapakassa rellestämässä, mitä puuhannee?
surkastunutta taitaa olla, että eikö lienne kotonakin vilkkaampaa tai ainakin turvallisempaa.
Baarien porttieerit eivät taida kovin innokkaita olla ulos heittämään ilkikurisia asikkaita?
ole olemassa. Maailma on kylmä, baareissä elämä on tätä. Bisnestähän se vain, omistajilleen. Tiedä häntä, millä perusteella portieerit maksavat asiakkaat ulos heittävät, töissähän hekin..elantoaan perheelleen hankkimassa..toisten huvitellessa.
Yksinään kotiin jäänyt joutuu joskus tällaisia asioita pohtimaan. Muista kuitenkin, että edessä on päivä, jolloin et ole enää yksin. Se antaa voimia..
sydän ja mieli rauhallinen :)
on oman onnensa seppä. Positiivinen ajattelu auttaa jaksamaan vaikeiden tilanteiden yli. Vaikkapa kirjoittelu tänne, täysin vieraiden ihmisten kanssa, auttaa jaksamaan. Muista aina, et ole koskaan yksin.
aina tapana järjestyä.
sen me tiedämme -huomenna, korjaan tänään ja huomenna on hyvä päivä.-minä sinua niin rakastan.
tarkottaa, minä ainakin jakselen ihan hyvin :)
Sinä...ei voi tietää.
niin tiedän..
haluaisin... Toivon vain oikein lujaa mielessäni, että ole se oikea ja laitat minulle tekstiviestin, jos oikeasti olet se ketä tarkoitan :)
laita? Menen kohta unten maille. Ajattelenko juuri sinua? Öitä...
haluan uskoa, että se olet Sinä.
niin etkö ole ikävöinyt? Minä ainakin olen.
Jos et olisikin sekaantunut toisen omaan.
aina toisen omaan näissä naisasioissa.
tekstiviesti, silläkin tavalla voit kysellä kultasi vointia
vieraan kainalossa.