Mitä vaatii

Eli 10 v poikani olisi kiinnostunut nyrkkeilystä. Mitä harrastus vaatii niinkuin ihmiseltä itseltään? On itselleni aika vieras laji...
Poika on iso-kokoinen ikäisekseen, 160cm ja 68kg, eli pikkasen ylipainoinen. Onko sillä minkälaista vaikutusta asiaan? Maalaisena ajattelin että voisi olla hyvä jos kiinnostusta löytyy kun voisi auttaa tuossa liikunnan harrastamisessa?
Onko jollain kokemusta kertoa kun lapsi on alkanut tämän harrastuksen?
1340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei siinä mitään kummempaa vaadita. Kyllä se siitä. Voi vain olla pikkuisen tylsähköä pidemmän päälle tuon ikäisen mielestä, varsinkin jos treenaa liian usein.

Et varmaan usko mielipidettäni, mutta käykää vain kerran viikossa, ja ottakaa toiseksi lajiksi vaikka paini tai judo. Judo on käytännössä suomalaisissa seuroissa helpompi fyysisesti, painissa käy noin isolle kunnon päälle aluksi, eikä tietenkään kykene samanlaisiin akrobatioihin kuin pienet kirput. Mutta kyllä sekin siitä sitten suttaantuu.

Nuo on kaikki vanhoja olympialajeja, joten fyysinen valmennus on seuroissa yleensä ihan toisella tasolla kuin useimmissa muissa kamppailulajeissa. Niin tietää että homma toimii, eikä mene aika hukkaan opetellessa kaiken maailman pelletemppuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapselta? kirjoitti:

Eli 10 v poikani olisi kiinnostunut nyrkkeilystä. Mitä harrastus vaatii niinkuin ihmiseltä itseltään? On itselleni aika vieras laji...
Poika on iso-kokoinen ikäisekseen, 160cm ja 68kg, eli pikkasen ylipainoinen. Onko sillä minkälaista vaikutusta asiaan? Maalaisena ajattelin että voisi olla hyvä jos kiinnostusta löytyy kun voisi auttaa tuossa liikunnan harrastamisessa?
Onko jollain kokemusta kertoa kun lapsi on alkanut tämän harrastuksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu