Yksinäinen

Oliskohan täällä kohtalon tovereita. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta olo on silti kovin yksinäinen. En oikein jaksa uskoa, että kukaan välittäisi minusta, saatika tunteistani, tai mitä tulevaisuudelta haluaisin. Tuntuu, että olen täysin turha ihminen. Vain riippakivi kaikille, vaikka koitan olla mahdollisimman vähän vaivaksi kellekään.
Nainen, 28
1341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eihän tuo yksinäisyys mullekaan mitään vierasta ole, ei varmaan monelle muullekaan, vaikka ympärillä ihmisiä olisikin... Oletko puhunut niille, joita elämässäsi on, mainitsemistasi tunteistasi ja ajatuksistasi? Rehellisesti, mitään säästelemättä...?

Minulla tuo on toiminut, nyt ei kyllä taida olla enää ketään kenen kanssa jutustella. Olen ruvennut epäilemään omaa kykyäni välittää muista, kuuntelutaitojani. En nyt vihjaile, että tuo liittyisi mitenkään sinuun, en. Pohdin vain ääneen yksinäisyyttä tällä puolen ruutua.

Miten koet olevasi "riippakivi"? Mikä sinussa olisi erityisen rasittavaa muille? Eikö tärkeitten ihmisten kanssa ole vain hyvä jakaa kaikki kokemukset, elämänvaiheet, tunteet...? Joskus otetaan enemmän apua vastaan, mutta sitten muistetaan auttaa toisia. Minusta on ihan mahtavaa, jos pystyn jotenkin ilostuttamaan tai auttamaan ystävää... Joskus pitää myös herätellä niitä läheisimpiä huomaamaan itsensä ja toisensa, eikö?

Kerro tänne jotain lisää, jos huvittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikken yksin kirjoitti:

Oliskohan täällä kohtalon tovereita. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta olo on silti kovin yksinäinen. En oikein jaksa uskoa, että kukaan välittäisi minusta, saatika tunteistani, tai mitä tulevaisuudelta haluaisin. Tuntuu, että olen täysin turha ihminen. Vain riippakivi kaikille, vaikka koitan olla mahdollisimman vähän vaivaksi kellekään.
Nainen, 28

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu