Oliskohan täällä kohtalon tovereita. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta olo on silti kovin yksinäinen. En oikein jaksa uskoa, että kukaan välittäisi minusta, saatika tunteistani, tai mitä tulevaisuudelta haluaisin. Tuntuu, että olen täysin turha ihminen. Vain riippakivi kaikille, vaikka koitan olla mahdollisimman vähän vaivaksi kellekään.
Nainen, 28
Nainen, 28
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eihän tuo yksinäisyys mullekaan mitään vierasta ole, ei varmaan monelle muullekaan, vaikka ympärillä ihmisiä olisikin... Oletko puhunut niille, joita elämässäsi on, mainitsemistasi tunteistasi ja ajatuksistasi? Rehellisesti, mitään säästelemättä...?
Minulla tuo on toiminut, nyt ei kyllä taida olla enää ketään kenen kanssa jutustella. Olen ruvennut epäilemään omaa kykyäni välittää muista, kuuntelutaitojani. En nyt vihjaile, että tuo liittyisi mitenkään sinuun, en. Pohdin vain ääneen yksinäisyyttä tällä puolen ruutua.
Miten koet olevasi "riippakivi"? Mikä sinussa olisi erityisen rasittavaa muille? Eikö tärkeitten ihmisten kanssa ole vain hyvä jakaa kaikki kokemukset, elämänvaiheet, tunteet...? Joskus otetaan enemmän apua vastaan, mutta sitten muistetaan auttaa toisia. Minusta on ihan mahtavaa, jos pystyn jotenkin ilostuttamaan tai auttamaan ystävää... Joskus pitää myös herätellä niitä läheisimpiä huomaamaan itsensä ja toisensa, eikö?
Kerro tänne jotain lisää, jos huvittaa.