Plussasin toissapäivänä. Laskurin mukaan olen rv4 4. Minulla on yksi viisi vuotias lapsi.
Tunteet tahtoo pitää lapsen, järki ei. Mies ei lasta halua koska meillä on nyt pari kuukautta mennyt huonosti. Suhde on kyllä korjattavissa. Hän haluaa lapsen tilanteeseen jossa suhde on vakaammalla pohjalla.
Minä taas en tiedä mitä tahdon. Tahdon niin paljon erilaisia asioita. Kuten vihdoinkin kun olen saanut töitä tahtoisin niitä sitten tehdä ja korjata rahatilannettamme. Haluaisin säästää omaan asuntoon ja vaihtaa rikkinäiset huonekalut. Haluaisin esikoiselle oman huoneen ja huonekalut. Tällä hetkellä me asumme kolmestaan kaksiossa keittokomero. Pelkään että jään yksin lapsen kanssa, mitä jos mies ei tahdo meitä koska ei tahdo lasta, mitä jos hän oli alkuperäisen suunnitelman mukaan eroamassa minusta ennenkö sai tietää tilanteestani. Minä en tiedä mitä hänen päässä liikkuu kun hän ei kerro. En jaksa kahden lapsen kanssa yksin. Tai no pakkohan se olisi jaksaa, eikai siinä enää silloin mitään vaihtoehtoja ole.
Ajattelen jopa niin typeriä asioita kuin että jos meidän suhde ei kestä ja jään yhksi, kukapa minut enää tahtoo? En usko että kukaan tahtoo naista ja kahta eri-isistä tulevaa lasta. Tällä kylällä tämä merkkaa huoran merkkiä ohtaan. Ei ole mukava ajatus elää seuraavaa kymmentä vuotta yksin kahden lapsen kanssa.
Toisaalta pelkään aborttia ihan hirveästi. Pelkään etten saa enää uutta mahdollisuutta tämän jälkeen (minulla vain yksi munasarja ja kohtu täynnä kystia). Edellinen raskaus oli täysi ihme lääkäreille. Mun pää ei kestä hormooneja eikä lääkkeitä. Muutun aggressiiviseksi ja täysin hallitsemattomaksi. Pelkään että itse abortti tuhoaa suhteemme koska en voi ikinä antaa itselleni tai miehelleni anteeksi ja aivan varmasti masennun tosi pahasti. Tämä tietysti vaikuttaa kaikkiin kolmeen. Ei ole oikein esikoista kohtaan että äiti on masentunut pipipää.
Adoptio ei ole vaihtoehto.
Niin tai näin, kummatkin vaihtoehdot on täysin perseestä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmettelen tuota ihmisten 'valinnan vaikeutta' ja yleensäkin sitä, että kun ollaan jo raskaana, ajatellaan, että on kaksi tasaveroista vaihtoehtoa joista valita se itseään enemmän miellyttävä. Hitto vieköön; se lapsen elämä (alkiovaiheessa tällä hetkellä) on alkanut jo ja hänen tappamisensa pitäisi olla vain äärimmäinen hätäkeino! Onko sinulla äärimmäinen hätä? Kirjoituksesi perusteella ei näytä siltä. Kanna vastuusi ja tartu tilaisuuteen- tämä voi todellakin olla se viimeisesi!
Uskon, että sen jälkeen kun olet tappanut lapsesi abortissa- jos siihen päädyt- mitkään uudet huonekalut yms. sälä ei tunnukaan yhtään mukavalta... Usko pois- olen seurannut pitkään ystäväni abortista lähtenyttä masennusta ja itsetuhoisuutta, eikä siinä tunnu mikään enää miltään muulta kuin pahalta! Suojele hyvä ihminen itseäsi tuollaiselta kohtalolta ja lastasi kuolemalta!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000032541751
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000034464276#22000000034464276
Täällä abortinvastustajat aina puhuvat iitä että jos on vahingossa tullut raskaaksi pitäisi kantaa vastuunsa. Sinulla on vielä aikaa miettiä päätöstäsi, mutta mitä nopemmain menet aborttiin jos siihen päädyt, sen parempi sanoisin minä. Itse tein keskiviikkona abortin koska minulle ei mitenkään olii sopinut lapsi nykyiseen elämäntilanteeseen, ei se ole mitenkään mukavaa mutta toisaalta tiedän että en olisi selvinnyt lapsesta, koska yksin minä olisin sen kanssa ollut.
Varaa aika neuvolasta, siellä on päteviä ihmisiä. Vaikka varaatkin sen ajan aborttiin, kukaan ei pakota sinua tekemään sitä. Kyllä minullekin tuli siinä samana päivänä ku päivänä kun kävin ultrassa ennen keskeytystä sellainen olo että ei hitto, jos en kuitenkaan tekis tätä.. Mutta tein sen silti, ja tiedän että minun kannaltani se oli paras rtkaisu. Mutta jos sinä siinä vaiheessa tulee sellainen olo ettet pystykään niin ilmoitat vaan lääkärille ettet haluakaan keskeyttää, koska siinä vaiheessahan se tuntuu kaikest tosellisimmalt se tilanne.
neuvolassa voit ainakin kertoa tilanteestasi, peloistasi, ja kysyä heiltä neuvoa. Pätevämäpää neuvontaa saat heiltä, kuin täältä palstalta missä sinua vain syyllistetään siitä että ylipäätänsä mietit aborttia. Tämä nyt saattoi olla vähän sekavaa tekstiä mutta toivottavasti siitä nyt sai jotain selvää, voimia sinulle.
On ymmärrettävää, että et ole miettinyt asiaa etukäteen, jos raskautesi on ihme, eikä ollenkaan mielestäsi todellinen mahdollisuus.
Meille suurelle osalle abortin tehneistä ratkaisu on helpompi, sillä sitä ei tarvitse tehdä hätäisesti, vaan koska raskauden uhka leijuu aina päällä, on myös mietitty jo etukäteen mitä tehdä...
Olet kuitenkin nyt niin ajoissa liikkeellä, että käytä ihan kunnolla aikaa miettimiseen, äläkä säntäile suuntaan tai toiseen. Joudut tekemään muutamissa viikoissa sen päätöksen mitä me muut ollaan pohdittu suunnilleen koko aikuisikämme... Kyllä sinä varmaankin itedät mitä sinä tahdot. Nyt otat aikaa löytääksesi sen itsestäsi.