VESIPERHOSIA!!!
Kotona on pieniä perhosia. Niitä löytyy koiran vesikupista, josta varovasti pelastan ne kuiville heinänkorren avulla. Toukat asustavat mukamas huolellisesti suljetuissa jauhopusseissani ja joutuvat sieltä jauhojen mukana kompostiin. En tiedä, onko se väärin. Luulen, että jos on pieni toukka, niin kompostissa on ihan hyvä elää. Mutta voiko siitä olla ihan varma?
Aikanaan uskoin aivojen kokoon. Uskoin, kun aivotutkijaäitini kertoi sen määräävän käsityskyvyn määrän. Sittemmin olen tullut toisiin aatoksiin. Mielestäni ei voi luottaa pelkkiin päätelmiin aivojen koosta silloin, kun on saatavilla suoria havaintoja perhosista. Vaikkei alunpitäen uskoisi perhosten älyyn ja tuntemiskykyyn, voi huomata, että niillä on näköaisti ja lentokyky. Ja jos jäät katsomaan yksittäistäkin maisemaa, huomaat, miten kovin monimutkainen se on: miten niin perhosilla olisi näkökyky muttei ymmärrystä? Kaiken oman ajattelukokemukseni perusteella ihmisen objektiivinen ajattelu on tehokkaimmillaan juuri silloin, kun se käyttää edes osin kuvallista tai tunnelmallista ajattelua. Ja tunnelmallisiakin perhoset näyttävät olevan! Miksi muuten sydämeni niihin niin kiintyisi?
Ulkona kesäuinnilla metsälammella törmään aivan vedenpinnan yllä tanssiviin vesiperhosiin. Yritän eläytyä niiden lentotapaan elekielisenä viestinä minulle isolle mörölle. Ilmeelläni kysyn, mitä ne haluaisivat minun tekevän. Ne näyttävät vastaavan: - Varo satuttamasta pieniä perhosia ja ui eheästi ja puhtaan eheän tunnemotivaation viemänä. Ne näyttävät mallia. Seuraan sitä parhaani mukaan ja minulle tulee heti virkistynyt ja eheytynyt olo, kuin sieluni olisi puhdistunut kaupungin hälisevistä tavoista ja tavoittanut jotakin alkuperäistä aitoa ihmisyyttä! Kotimatkalla olen edelleen aivan rakastunut vesiperhosiin, niiden maailmaan - valtavia puhtaan terveitä viboja, miksei kukaan kerro niistä?!
Kotona on pieniä perhosia. Niitä löytyy koiran vesikupista, josta varovasti pelastan ne kuiville heinänkorren avulla. Toukat asustavat mukamas huolellisesti suljetuissa jauhopusseissani ja joutuvat sieltä jauhojen mukana kompostiin. En tiedä, onko se väärin. Luulen, että jos on pieni toukka, niin kompostissa on ihan hyvä elää. Mutta voiko siitä olla ihan varma?
Aikanaan uskoin aivojen kokoon. Uskoin, kun aivotutkijaäitini kertoi sen määräävän käsityskyvyn määrän. Sittemmin olen tullut toisiin aatoksiin. Mielestäni ei voi luottaa pelkkiin päätelmiin aivojen koosta silloin, kun on saatavilla suoria havaintoja perhosista. Vaikkei alunpitäen uskoisi perhosten älyyn ja tuntemiskykyyn, voi huomata, että niillä on näköaisti ja lentokyky. Ja jos jäät katsomaan yksittäistäkin maisemaa, huomaat, miten kovin monimutkainen se on: miten niin perhosilla olisi näkökyky muttei ymmärrystä? Kaiken oman ajattelukokemukseni perusteella ihmisen objektiivinen ajattelu on tehokkaimmillaan juuri silloin, kun se käyttää edes osin kuvallista tai tunnelmallista ajattelua. Ja tunnelmallisiakin perhoset näyttävät olevan! Miksi muuten sydämeni niihin niin kiintyisi?
Ulkona kesäuinnilla metsälammella törmään aivan vedenpinnan yllä tanssiviin vesiperhosiin. Yritän eläytyä niiden lentotapaan elekielisenä viestinä minulle isolle mörölle. Ilmeelläni kysyn, mitä ne haluaisivat minun tekevän. Ne näyttävät vastaavan: - Varo satuttamasta pieniä perhosia ja ui eheästi ja puhtaan eheän tunnemotivaation viemänä. Ne näyttävät mallia. Seuraan sitä parhaani mukaan ja minulle tulee heti virkistynyt ja eheytynyt olo, kuin sieluni olisi puhdistunut kaupungin hälisevistä tavoista ja tavoittanut jotakin alkuperäistä aitoa ihmisyyttä! Kotimatkalla olen edelleen aivan rakastunut vesiperhosiin, niiden maailmaan - valtavia puhtaan terveitä viboja, miksei kukaan kerro niistä?!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.