Oletko ruma?

Laitetaampas nyt tällainen galluppi, kun Saagimkaan ei meistä rumista välitä.

Mikä sinusta tekee kauniin/ruman?

-itselläni se on töpselinokka, pienet silmät ja punertavat hiukset. Muistutan siis porsasta. Entäs sitten? Olen sinut itsenikanssa muuten, vaikka joskus toivoisinkin että olisin himpun verran komeampi. Vaimon olen kuitenkin saanut, joskaan hänkään ei ole kaunotar. Hän muistuttaa ennemminkin mäyrää. Kapeat kasvot ja pitkä terävä nenä. Entäs lapsemme sitten? Poikamme on porsaan ja mäyrän sekoitus. Siinäpä vain Saagimille miettimistä miltä poikamme näyttää?!

Tosipuheessa minä en pidä itse Anu Saagimiakaan kauniina. Mainitsenpa siis ihmisen, jota minä pidän kauniina. Hän on taitelijalahjakkuus Vesa-Matti Loiri.
7380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Helkkarin komea olen kylläkin kasvoiltani, jos ihan suoraan edestä katsotaan, mutta sivuprofiili on peräisin mursulta tahi ylensyöneeltä norpalta.

Äänestä

keskivertoihmistä kauniimpi. Toki minullakin on puutteeni mutta ei mitään todella häiritsevää. Ihmiset kadehtivat kyllä minua, sen huomaa varsinkin muista naisista. Vielä kun on hyvä itsetunto eikä muiden mielipiteet hetkauta niin vielä ärsyttävämpi/pelottavampi olen monen silmissä.

Äänestä

Minulla on kaljamaha ja silmät karsastavat. Nenä on myös vinossa. En voi siis olla uskottava. Nuorempana olin kyllä urheilullinen ja osasin nähdä muiden heikkouksia. Säästyin koulukiusaajilta.

Äänestä
  • Olen aika kaunis muiden mielestä, moni on ehdottanut kauneuskisoihin lähtöä ja monet on kateellisia. Mutta se ei aina ole hauskaa, koulussa minua kiusattiin ja haukuttiin. Silloin ajattelin itsekin olevani ruma. Keskivertoa kauniimpi olen kuitenkin enkä ajattele silti näyttäväni mitenkään paremmalta kuin muut.

    Mielestäni olen tavallinen, joskus nätti, joskus huonona päivänä vihaan jotain piirrettä.

    Äänestä

niin kyllä hän on siinä joukossa huippuluokkaa. Anulla voisi olla Tukevaisen ikäinen tytär, mutta kyllä minä silti olisin Anun kaa silleen ennemmin kuin Tukevaisen kanssa!

Äänestä
  • Luuletko että Saagimille ei ole tehty silikoneja,rasvaimua,botoxeja pistetty ynnä muuta... pitäisi oikeasti tuoda luonnollisesti ikääntynyt nelikymppinen, no esim: Kata Kärkkäinen on paljon kauniimman ja nuoremman näköinen

    Äänestä

Siis mä oon ainaki kaunis. Siis tosi kaunis. Tosi tosi kaunis. Peittoaisin anu- horosinratianrahatjavilauttelinpilluani46vuotiaana- saagimin milloin tahansa. Koska minä olen suomalainen nainen, ja helvetin kaunis.

Siis ihan helvetin helvetin kaunis. Koska kauneus, se on tärkeintä tässä elämässä ja muusta viis. Ja se että mulla on tosi pitkät jalatkin. Vittu että mä oon ylpee niistä. Koska se, että on pitkät jalat on kaikista tärkeintä elämässä.

Kerroinko muuten jo että olen muuten tosi kaunis?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nokipoika kirjoitti:

Laitetaampas nyt tällainen galluppi, kun Saagimkaan ei meistä rumista välitä.

Mikä sinusta tekee kauniin/ruman?

-itselläni se on töpselinokka, pienet silmät ja punertavat hiukset. Muistutan siis porsasta. Entäs sitten? Olen sinut itsenikanssa muuten, vaikka joskus toivoisinkin että olisin himpun verran komeampi. Vaimon olen kuitenkin saanut, joskaan hänkään ei ole kaunotar. Hän muistuttaa ennemminkin mäyrää. Kapeat kasvot ja pitkä terävä nenä. Entäs lapsemme sitten? Poikamme on porsaan ja mäyrän sekoitus. Siinäpä vain Saagimille miettimistä miltä poikamme näyttää?!

Tosipuheessa minä en pidä itse Anu Saagimiakaan kauniina. Mainitsenpa siis ihmisen, jota minä pidän kauniina. Hän on taitelijalahjakkuus Vesa-Matti Loiri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu