Mitä teifän mielestä kannattaisi tehdä jos seurustelussa on hiukan ristiriitaisia tunteita.Tällä hetkellä poikakaverini asuu kauempana kuin minä ja emme nää joka pvä tai aina ei edes joka vko. Kun olen hänen kanssaa,on ihanaa.mutta kun olen yksin ajatusteni kanssa täällä alan miettimään ja kaipaamaan entistä vapautta.Toisaalta meillä on tosi paljon yhteistä ja kemia pelaa.Tekis kyllä kipeetä jättää joku,jolle on luvannu olevansa aina se rakkain jne....mutta niinhän se vaan menee..
Ollaan seukkailtu reilu 2kk.
Auttakaa,neuvoja!
Ollaan seukkailtu reilu 2kk.
Auttakaa,neuvoja!
Vastaukset 4
Vanhimmat
mulla sama juttu. Ei nähdä poikakaverin kans usein mut ku nähään nii aina synkkaa ja kemiaa löytyy. Yksin taas ku oon mietin et tuleeko tästä mitään mut silti kaipaan tätä suunnattomasti. En ois kuitenkaan valmis luopumaan hänestä kun ajattelisin eroa. Sillon en tietäs mitä tehdä jos niin käy..
Ollaan oltu kuitenki yhes yli vuosi. Toivottavasti edessä on viel montakymmentä vuotta :) En osaa ajatella olevani jonkun muun kans yhtä tosissaan.
EI IKINÄ!
Juh. Ite oon käyny jotain samankaltaista: alettiin seurustella just ku olin oppinu nauttimaan sinkkuudesta. Tyyppi asu melkein 400km päässä musta, eikä ollu kauheen helppoa ku oltiin nähty ennen seurusteluakin vaan joku alle 10 kertaa. Hänestä tiesin vain käytännössä sen, mitä olin häneltä iteltään kuullut ja oppinut netin kautta tuntemaan. Kaikki keskustelut olivat käytännössä irkin puolella, eli ei juuri koskaan kuultu toistemme ääntä tms..
Kun ensimmäisen kerran nähtiin seurustelevana parina, oli ihan kauheen outoa ja jännää, mut silti jotenki helppoa ja ihanaa. Kun poitsu sitten lähti meiltä kyläilemästä, olin ihan kauheen ahdistuksen vallassa: ei ollut ikävä :O Enemmänkin mietitytti, mitähän tästä mahtaa tulla, mitä jos jättäisinkin hänet ja vastaavaa mitä sinäkin kerroit.
Muutin aika pian opiskelujen takia lähemmäs häntä, vartin junamatkan päähän hänen kämpästään. Nähtiin usein, ja kävin heillä kotonakin suht monesti syksyn aikana. Opin tuntemaan häntä, hänen perhettään ja hänen maailmaansa paremmin. Maailma alkoi näyttää todellisemmalta hänen kanssaan kuin ilman häntä... Olin ja olen todella onnellinen etten alkuahdistuksen tyhmyyksissä jättänyt häntä! :)
Nytten olemme kihloissa ja ensi kesänä on häät. Eli kyllä asiat voivat silti suuntautua hyvin, vaikka alussa on hankalaa. Pitää antaa rakkaudelle mahdollisuus, eikä kuitenkaan säikähtää, jos aina ei olekaan ihanaa ja helppoa.
Tahdostahan rakkaudessa loppujenlopuksi on kyse: tahdonko antaa oman elämäni jaettavaksi juuri tuon vai ehkä jonkun toisen vai kenties en kenenkään kanssa, ja tahdonko että hän jakaa maailmansa ja elämänsä minun kanssani? :) Mieti näitä. Eihän se pahaa tee, jos kattoo hiukan pitemmälle yhdessä elämää ja sitten jos ei nappaakaan niin voihan sitä myöhemmin erota ja sanoa, ettei tämä vain tunnu onnistuvan. Muista kuitenkin selittää poitsulle oikea syy, kaikki mitä ajattelet yms. Niin voitte ehkä löytää syvemmän yhteyden, jos toinenkin sattuu ajattelemaan niin ja niin edelleen!
(toivottavasti tajusit tosta jotain :D)
missä ja miten te sitten tutustuitte?
musta alkaa lisäks tuntua et toi mun poitsu on mulle liian kiltti,ite oon niin energinen ja tykkään myös pitää hauskaa.otettiin tosiaan tää aikalisä et voi miettiä,alkaa vahvasti tuntua että tää oli tässä.pitäs vaan viel kertoo hänelle päätökseni.ja toisaalta,nyt mikään ei pitele jos tahdon toteuttaa unelmani lähteä ulkomaille.
-sama