Itselläni ilmastointi lakkasi myös salaperäisesti toimimasta joitakin vuosia sitten. Korjaukseksi tarkentui "tietokoneen resetointi", eli akkujohto tunniksi irti. Sen jälkeen kaikki on toiminut taas ok. Autoissa on jo liikaa kaikkea.
Lisää ilmastointiongelmia
Volvo V70.
3341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla myös Volvo V70 vehkeessä alkoi keväällä vasenpuoli työntämään kylmää ilmaa ja oikea puoli lämmintä ilmaa ja säätimillä ei asiaa pystynyt kunnolla korjaamaan.
No, vein huoltoon ja siellä sainoivat päivittävänsä tietokoneen ohjelman uusimpaan versioon. Tämä auttoi ongelmaan ja nyt toimii suunnilleen niin kuin pitäisikin.
Ihmettelen vain, että miten voi aikaisemmin toiminut ohjelma tuollain osittain viottua ja virhetoimintoa lykätä? Ehkäpä tässä minunkin tapauksessa olisi auttanut sen compuutterin resetointi akkujohto irroittamalla?
Vikoja meinaan. Mutta vaihtelee niin paljon, ettei nykyään enää tiedä etukäteen mikä on hyvä ja mikä huono.
Sulla olisi varmasti auttanut sama resetointi ja niinhän siinä varmasti samalla tehtiinkin - kun ehjä oli ensin vaihdettu ehjään. Siitä saa nääs rahaa.
No, onneksi tuokin homma meni takuuseen mutta aikalailla kyllä ihmetyttää näiden nykyautojen tietokonepohjaiset korjaukset (samaa ilmiötä oli aikaisemmassa Audissani). Melkein vika kuin vika, niin huolto sanoo fiksaavansa sen ohjelmapäivityksellä. No, peltiklommoja eivät varmaan vielä sillä ohjelmapäivityksellään sentään pysty korjaamaan?