Puotilan kirkosta. Voimaa antavaa puhetta väsyneelle!
0Äänestä
Unilukkari
Jaa niinkö antoiko lisää unta kaaliin, näinhän toimii juuri papistomme. Rauha rauha ei mitääm hätää nukkukaa aivan rauhassa. Viimeisenä päivänä teidät kuitenkin herätetään unestanne ja tuomitaan tekojenne mukaan.
0Äänestä
Nuin sitä männään
Unilukkari kirjoitti:

Oikein, oikein; juuri tuollaista rohkaisua he kaipaavatkin. Mutta mitäs ajattelee Taivaan Herra asiasta?
0Äänestä
Vanha uskova nainen
Nuin sitä männään kirjoitti:
Oikein, oikein; juuri tuollaista rohkaisua he kaipaavatkin. Mutta mitäs ajattelee Taivaan Herra asiasta?
ja vahvistusta antoi Herra, Taivaan ja maan Jumala tuolle papille, joka saarnasi 3.8. radion jumalanpalveluksessa. Rukoilkaamme hänelle edelleenkin rohkeutta julistaa tälle paatuneelle kansalle parannusta ja katuville syntien anteeksiantamisen lohdutusta. Rukoilkaamme, että tämä siemen kantaisi hyvää hedelmää kirkossamme.
0Äänestä
raparperia!
Unilukkari kirjoitti:
Jaa niinkö antoiko lisää unta kaaliin, näinhän toimii juuri papistomme. Rauha rauha ei mitääm hätää nukkukaa aivan rauhassa. Viimeisenä päivänä teidät kuitenkin herätetään unestanne ja tuomitaan tekojenne mukaan.
Toista typeriä fraaseja itsellesi vaan! Kun et ole kuullut koko saarnaa, älä jauha tyhjiä lorujasikaan. Se on hienoa, että kirkossa edelleen kuulee ja näkee Pyhän Hengen työtä ja Sanan valkeutta. Kiitos taivaalliselle isällemme siitä! Rikkaat menkööt tyhjänä ohitse.
0Äänestä
farisealaisuutta!!!
Nuin sitä männään kirjoitti:
Oikein, oikein; juuri tuollaista rohkaisua he kaipaavatkin. Mutta mitäs ajattelee Taivaan Herra asiasta?
Tässä näkee luottamususkoisten hengen; He ovat valmiita halventamaan Jumalan työtä. Kenties tulee Pyhä Henki samalla pilkatuksi.
0Äänestä
aloittaja
Vanha uskova nainen kirjoitti:
ja vahvistusta antoi Herra, Taivaan ja maan Jumala tuolle papille, joka saarnasi 3.8. radion jumalanpalveluksessa. Rukoilkaamme hänelle edelleenkin rohkeutta julistaa tälle paatuneelle kansalle parannusta ja katuville syntien anteeksiantamisen lohdutusta. Rukoilkaamme, että tämä siemen kantaisi hyvää hedelmää kirkossamme.
en TV-jumalanpalvelusta!
Tarkoitukseni ei ollut sekoittaa, en vain tullut ajatelleeksi, että on KAKSI mahdollisuutta!
0Äänestä
Sana tule
raparperia! kirjoitti:
Toista typeriä fraaseja itsellesi vaan! Kun et ole kuullut koko saarnaa, älä jauha tyhjiä lorujasikaan. Se on hienoa, että kirkossa edelleen kuulee ja näkee Pyhän Hengen työtä ja Sanan valkeutta. Kiitos taivaalliselle isällemme siitä! Rikkaat menkööt tyhjänä ohitse.
huonoksi siitä, että sitä myös kirkossa saarnataan. Jumala saarnauttaa Sanansa. Hän voi antaa uskon ja Pyhän Hengen lahjan kenelle Hän tahtoo. (Ei Hän ole sidoksissa herätysliikkeisiin, valitettavasti).
GJ sanoi aikanaan, että meidän tulee myös tukea kirkkoa kaikessa siinä mikä on Jumalan Sanan mukaista. (Ei sanatarkka ilmaus).
0Äänestä
kaipausta
Unilukkari kirjoitti:
Jaa niinkö antoiko lisää unta kaaliin, näinhän toimii juuri papistomme. Rauha rauha ei mitääm hätää nukkukaa aivan rauhassa. Viimeisenä päivänä teidät kuitenkin herätetään unestanne ja tuomitaan tekojenne mukaan.
tuomitsit muuten juuri itsesi. kannattaa tehdä parannus ennenkuin olet tuomarisi edessä.
0Äänestä
Elovira
Sana tule kirjoitti:
huonoksi siitä, että sitä myös kirkossa saarnataan. Jumala saarnauttaa Sanansa. Hän voi antaa uskon ja Pyhän Hengen lahjan kenelle Hän tahtoo. (Ei Hän ole sidoksissa herätysliikkeisiin, valitettavasti).
GJ sanoi aikanaan, että meidän tulee myös tukea kirkkoa kaikessa siinä mikä on Jumalan Sanan mukaista. (Ei sanatarkka ilmaus).
GJ sanoi aikanaan, että meidän tulee myös tukea kirkkoa kaikessa siinä mikä on Jumalan Sanan mukaista.
Tämä on kallis ja hyvä neuvo, mutta kun siellä ei tänä päivänä kuule puhdasta sanaa saarnattavankaan, niin ei tuota neuvoakaa pysty noudattamaan.
0Äänestä
?????
kaipausta kirjoitti:
tuomitsit muuten juuri itsesi. kannattaa tehdä parannus ennenkuin olet tuomarisi edessä.
Sinähän lystikäs olet etkö ressukka ymmärrä lukemaasi lainkaan. Jos ei ymmärrä on parempi kun on hiljaa eikä ole suuna ja päänä.
0Äänestä
kyseessä
Elovira kirjoitti:
GJ sanoi aikanaan, että meidän tulee myös tukea kirkkoa kaikessa siinä mikä on Jumalan Sanan mukaista.
Tämä on kallis ja hyvä neuvo, mutta kun siellä ei tänä päivänä kuule puhdasta sanaa saarnattavankaan, niin ei tuota neuvoakaa pysty noudattamaan.
olevan saarnan! (3.8.2008 Yle radio 1) Et voisi sanoa noin.
Aika monta jumalanpalvelusta on sunnuntaipäivisin Suomenmaalla. Ei voida yleistää tässä kuten ei muissakaan asioissa...
Varmasti kuulee puhdasta sanaa myös!
0Äänestä
T.Tahvanainen

Monet kuitenkin ovat kuulleet siellä puhdasta sanaa. Tuskin sinäkään ehdit tsekata kaikki saarnat? Ei tule väheksyä luettua Jumalansanaa ja ehtoollisen sakramenttia.
0Äänestä
taas meni??!!
????? kirjoitti:
Sinähän lystikäs olet etkö ressukka ymmärrä lukemaasi lainkaan. Jos ei ymmärrä on parempi kun on hiljaa eikä ole suuna ja päänä.
en ymmärrä lainkaan!!!
0Äänestä
teutatess

Luin jostakin , että Jumala saarnauttaa sanansa, juuri siten kuin on tarpeen, meille ressukoille ?
Suomessa on yli 460 kirkkoa niissä saarnataan kaikissa jos joku haluaisi ne tsekata häneltä aika loppuisi .
Aamos. 5:7. (mitä tarkoittaa?) Te jotka muutatte oikeuden koiruohoksi, ja vanhurskauden maahan kukistatte .
0Äänestä
Tiedoksi vaan
teutatess kirjoitti:

"Mikä sinuun taas meni", tämä lausahdus osoittaa kysyjän menneen syvälle luuloihinsa.
Hän sen kummemin kuin minäkään (?????), emme nimittäin tunne viestin kirjoittajaa. Hän saattoi kirjoittaa ensimmäisen viestinsä tänne.
0Äänestä
Mruna

Koiruoho, eräs marunain suvun laji.
Marunat, Artemisia, asterikasvisuku, jonka n. 300 lajista useimmat ovat pienimykeröisiä ja liuskalehtisiä pensasmaisia ruohoja.
Suomesta löydetyistä n. 10 lajista kookas ja miedontuoksuinen mutta voimakkaita allergiaoireita aiheuttava pujo (Artemisia vulgaris) kasvaa piennarkasvina lähes koko maassa.
Voimakastuoksuista malia eli koiruohoa (Artemisia absinthium) on aik. käytetty paitsi rohdoksena ja mausteena myös koiden karkottamiseen. Aaprottimaruna ja rakuuna ovat maustekasveja.
0Äänestä
Mruna
Mruna kirjoitti:

Te jotka muutatte teitä kuolemaansa asti rakastaneen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin allergiaa aiheuttavaksi ja koita torjuvaksi myrkyksi.
Lakihenkiset ja itsevanhurskautta rakentavat matkaajat muuttavat Kristuksen pelastavan evankeliumin rikkakasviksi jonka aiheuttamia oireita pelastusta etsivät joutuvat pakenevat kiireen kaupalla.
- Tätä tarkoittavat Aamoksenkirjan sanat.
Me jotka Kristuksessa asumme ja elämme armosta vanhurskautettuina Jumalan lapsina, haistamme tuon puistattavan pujon käryn jo neljänneksen päästä.
Mutta hengellisesti heränneet, ja vaille hengellistä kasvua jääneet lapset menevät helposti satimeen koska Pujon kukka on kaunis katsella. Kun heidät on sadoilla kielloilla ja käskyillä kiedottu ja vangittu, ei siitä ole enää helppo lähteä, se tuntuu ikäänkuin totuudelta, vaikka autuutta itse tienaavan raukan kipu ja ahdistus on kamala.
0Äänestä
??????

Suomessa on yli 460 kirkkoa niissä saarnataan kaikissa jos joku haluaisi ne tsekata häneltä aika loppuisi . teutatess 6.8.2008 klo 07.54
Luuletko että Suomen kirkoissa saarnataan puhdas Jumalan sana. Olet täysin tietämätön millainen on puhdas sana, eipä silti ei tiedä täällä muutkaan hurmahenget. Aamos. 5:7. (mitä tarkoittaa?) Te jotka muutatte oikeuden koiruohoksi, ja vanhurskauden maahan kukistatte . Tässä selitys täällä tuokin käy toteen kaiken vanhurskauden te häpäisette ja maahan tallaatte, eikä siinä edes tarvita sivu tolkulla rivejä.
0Äänestä
Teutatess
?????? kirjoitti:

Pyhä Henki ei opeta tuollaista hurmahenkisyyttä! Mielipiteen vapaus on, mutta pakko kommentoida. Aivan hävytöntä väittää, että Suomen kirkoissa kuulu Jumalan sana! Oletko todella jokaista pappia kuunnellut? Siellä jaetaan myös Pyhä Sakramentti Kristuksen käskyn jälkeen, julistetaan syntien anteeksiantamusta jokaiselle joka katuu ja uskoo.
Pyhän Hengen pilkka on lähellä silloin, kun halveksitaan Jumalan työtä ja sanaa.
Ei se puhu Gunnarikaan aina puhdasta Jumalan sanaa, kun selittää kravatista ja vanhurskauttamisesta ajatuksia, joilla ei ole mitään raamatullista perustetta. Ei häntä silti tule halveksia, vaan rukoilla johdatusta.
0Äänestä
?????
Teutatess kirjoitti:

Mistä nämä hurmahenget ovat saaneet nyt oikeuden tuomita Jumalan sanan ilman pelkoa kadotuksesta?
Jokainen tietää sen, että kirkoissamme luetaan Jumalan sanaa kuulijoille Raamatusta, ja toimitetaan Pyhät Sakramentit aivan Jeesuksen käskyn mukaisesti.
Nämä samat voimat jotka vihan vimmalla repivät lestadiolaisuutta irti luterilaista tunnustuksesta ja kirkosta, ovat saaneet viimevuosina aivan fanaattisen voiman puhua valheitansa julki nettiinkin. Nämä reppanat purevat kättä, josta ovat leipänsä saaneet noin 160 vuotta.
Ja mikä pahinta, tämä tapahtuu aikana jolloin kirkko tarvitsisi kaikki tunnustavat kristityt yhteen riviin, tuomaan esiin Jumalan sanaa tälle pian katoavalle maailmalle.
On aikoihin eletty, ei voi muuta sanoa.
0Äänestä
tosiaan niin?
Mruna kirjoitti:
Koiruoho, eräs marunain suvun laji.
Marunat, Artemisia, asterikasvisuku, jonka n. 300 lajista useimmat ovat pienimykeröisiä ja liuskalehtisiä pensasmaisia ruohoja.
Suomesta löydetyistä n. 10 lajista kookas ja miedontuoksuinen mutta voimakkaita allergiaoireita aiheuttava pujo (Artemisia vulgaris) kasvaa piennarkasvina lähes koko maassa.
Voimakastuoksuista malia eli koiruohoa (Artemisia absinthium) on aik. käytetty paitsi rohdoksena ja mausteena myös koiden karkottamiseen. Aaprottimaruna ja rakuuna ovat maustekasveja.
(aihepiirin vierestä, anteeksi vain)
Minusta jo Lönnrot tai peräti Linné totesi koiruohon koinkarkoitusominaisuuden olevan yleinen harhaluulo... paha kyllä en nyt löydä sitä enää.
0Äänestä
Lampe'n
Pitäisikö sanoa paremminkin niin että, mahtava Jeesus Kristus. En tosin kuullut saarnaa, mutta olen lukenut muutaman Jumalan lapsen todistuksen täältä. Kristukseen meitä tulee kiinnittää aina ja kaikkialla. Hän on tie totuus ja elämä.
0Äänestä
sen mahtavan Kirkkoherran s...
Torniosta, ja olipa se oikeaa Jumalansanaa, ja sellaista siis Kirkosta kuuluu tänäkin päivänä.
Ja luin sen pariin kertaan ja voin lukea sitä aina uudelleen. Puhdasta Jumalan Sanaa todella.
En voinut sitä kuunnella silloin 3.8 2008, kun olimme meidän pikku-Kirkossamme ja sielläkin oli oikeaa Sanaa silloin samana pyhänä.
Mahtavaa lahjaa Jumalalta, kun saa Kirkosta kuulla Sanaa, mistä saa lohtua ja saa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Kiitos Jumalalle ja Jeesukselle. emme ole vielä hukassa, kun on oikeita Sananpalvelijoita Kirkon sisällä, Kiitos Jumalalle todella
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Puotilan kirkosta.
Voimaa antavaa puhetta väsyneelle!
Jaa niinkö antoiko lisää unta kaaliin, näinhän toimii juuri papistomme. Rauha rauha ei mitääm hätää nukkukaa aivan rauhassa. Viimeisenä päivänä teidät kuitenkin herätetään unestanne ja tuomitaan tekojenne mukaan.
Oikein, oikein; juuri tuollaista rohkaisua he kaipaavatkin. Mutta mitäs ajattelee Taivaan Herra asiasta?
ja vahvistusta antoi Herra, Taivaan ja maan Jumala tuolle papille, joka saarnasi 3.8. radion jumalanpalveluksessa. Rukoilkaamme hänelle edelleenkin rohkeutta julistaa tälle paatuneelle kansalle parannusta ja katuville syntien anteeksiantamisen lohdutusta. Rukoilkaamme, että tämä siemen kantaisi hyvää hedelmää kirkossamme.
Toista typeriä fraaseja itsellesi vaan!
Kun et ole kuullut koko saarnaa, älä jauha tyhjiä lorujasikaan.
Se on hienoa, että kirkossa edelleen kuulee ja näkee Pyhän Hengen työtä ja Sanan valkeutta. Kiitos taivaalliselle isällemme siitä!
Rikkaat menkööt tyhjänä ohitse.
Tässä näkee luottamususkoisten hengen;
He ovat valmiita halventamaan Jumalan työtä. Kenties tulee Pyhä Henki samalla pilkatuksi.
en TV-jumalanpalvelusta!
Tarkoitukseni ei ollut sekoittaa, en vain tullut ajatelleeksi, että on KAKSI mahdollisuutta!
huonoksi siitä, että sitä myös kirkossa saarnataan. Jumala saarnauttaa Sanansa. Hän voi antaa uskon ja Pyhän Hengen lahjan kenelle Hän tahtoo. (Ei Hän ole sidoksissa herätysliikkeisiin, valitettavasti).
GJ sanoi aikanaan, että meidän tulee myös tukea kirkkoa kaikessa siinä mikä on Jumalan Sanan mukaista. (Ei sanatarkka ilmaus).
tuomitsit muuten juuri itsesi.
kannattaa tehdä parannus ennenkuin olet tuomarisi edessä.
GJ sanoi aikanaan, että meidän tulee myös tukea kirkkoa kaikessa siinä mikä on Jumalan Sanan mukaista.
Tämä on kallis ja hyvä neuvo, mutta kun siellä ei tänä päivänä kuule puhdasta sanaa saarnattavankaan, niin ei tuota neuvoakaa pysty noudattamaan.
Sinähän lystikäs olet etkö ressukka ymmärrä lukemaasi lainkaan. Jos ei ymmärrä on parempi kun on hiljaa eikä ole suuna ja päänä.
olevan saarnan! (3.8.2008 Yle radio 1) Et voisi sanoa noin.
Aika monta jumalanpalvelusta on sunnuntaipäivisin Suomenmaalla. Ei voida yleistää tässä kuten ei muissakaan asioissa...
Varmasti kuulee puhdasta sanaa myös!
Monet kuitenkin ovat kuulleet siellä puhdasta sanaa. Tuskin sinäkään ehdit tsekata kaikki saarnat?
Ei tule väheksyä luettua Jumalansanaa ja ehtoollisen sakramenttia.
en ymmärrä lainkaan!!!
Luin jostakin , että Jumala saarnauttaa sanansa, juuri siten kuin on tarpeen, meille ressukoille ?
Suomessa on yli 460 kirkkoa niissä saarnataan kaikissa jos joku haluaisi ne tsekata häneltä aika loppuisi .
Aamos. 5:7. (mitä tarkoittaa?) Te jotka muutatte oikeuden koiruohoksi, ja vanhurskauden maahan kukistatte .
"Mikä sinuun taas meni", tämä lausahdus osoittaa kysyjän menneen syvälle luuloihinsa.
Hän sen kummemin kuin minäkään (?????), emme nimittäin tunne viestin kirjoittajaa. Hän saattoi kirjoittaa ensimmäisen viestinsä tänne.
Koiruoho, eräs marunain suvun laji.
Marunat, Artemisia, asterikasvisuku, jonka n. 300 lajista useimmat ovat pienimykeröisiä ja liuskalehtisiä pensasmaisia ruohoja.
Suomesta löydetyistä n. 10 lajista kookas ja miedontuoksuinen mutta voimakkaita allergiaoireita aiheuttava pujo (Artemisia vulgaris) kasvaa piennarkasvina lähes koko maassa.
Voimakastuoksuista malia eli koiruohoa (Artemisia absinthium) on aik. käytetty paitsi rohdoksena ja mausteena myös koiden karkottamiseen. Aaprottimaruna ja rakuuna ovat maustekasveja.
Te jotka muutatte teitä kuolemaansa asti rakastaneen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin allergiaa aiheuttavaksi ja koita torjuvaksi myrkyksi.
Lakihenkiset ja itsevanhurskautta rakentavat matkaajat muuttavat Kristuksen pelastavan evankeliumin rikkakasviksi jonka aiheuttamia oireita pelastusta etsivät joutuvat pakenevat kiireen kaupalla.
- Tätä tarkoittavat Aamoksenkirjan sanat.
Me jotka Kristuksessa asumme ja elämme armosta vanhurskautettuina Jumalan lapsina, haistamme tuon puistattavan pujon käryn jo neljänneksen päästä.
Mutta hengellisesti heränneet, ja vaille hengellistä kasvua jääneet lapset menevät helposti satimeen koska Pujon kukka on kaunis katsella. Kun heidät on sadoilla kielloilla ja käskyillä kiedottu ja vangittu, ei siitä ole enää helppo lähteä, se tuntuu ikäänkuin totuudelta, vaikka autuutta itse tienaavan raukan kipu ja ahdistus on kamala.
Suomessa on yli 460 kirkkoa niissä saarnataan kaikissa jos joku haluaisi ne tsekata häneltä aika loppuisi . teutatess 6.8.2008 klo 07.54
Luuletko että Suomen kirkoissa saarnataan puhdas Jumalan sana. Olet täysin tietämätön millainen on puhdas sana, eipä silti ei tiedä täällä muutkaan hurmahenget. Aamos. 5:7. (mitä tarkoittaa?) Te jotka muutatte oikeuden koiruohoksi, ja vanhurskauden maahan kukistatte .
Tässä selitys täällä tuokin käy toteen kaiken vanhurskauden te häpäisette ja maahan tallaatte, eikä siinä edes tarvita sivu tolkulla rivejä.
Pyhä Henki ei opeta tuollaista hurmahenkisyyttä!
Mielipiteen vapaus on, mutta pakko kommentoida.
Aivan hävytöntä väittää, että Suomen kirkoissa kuulu Jumalan sana! Oletko todella jokaista pappia kuunnellut?
Siellä jaetaan myös Pyhä Sakramentti Kristuksen käskyn jälkeen, julistetaan syntien anteeksiantamusta jokaiselle joka katuu ja uskoo.
Pyhän Hengen pilkka on lähellä silloin, kun halveksitaan Jumalan työtä ja sanaa.
Ei se puhu Gunnarikaan aina puhdasta Jumalan sanaa, kun selittää kravatista ja vanhurskauttamisesta ajatuksia, joilla ei ole mitään raamatullista perustetta. Ei häntä silti tule halveksia, vaan rukoilla johdatusta.
Mistä nämä hurmahenget ovat saaneet nyt oikeuden tuomita Jumalan sanan ilman pelkoa kadotuksesta?
Jokainen tietää sen, että kirkoissamme luetaan Jumalan sanaa kuulijoille Raamatusta, ja toimitetaan Pyhät Sakramentit aivan Jeesuksen käskyn mukaisesti.
Nämä samat voimat jotka vihan vimmalla repivät lestadiolaisuutta irti luterilaista tunnustuksesta ja kirkosta, ovat saaneet viimevuosina aivan fanaattisen voiman puhua valheitansa julki nettiinkin. Nämä reppanat purevat kättä, josta ovat leipänsä saaneet noin 160 vuotta.
Ja mikä pahinta, tämä tapahtuu aikana jolloin kirkko tarvitsisi kaikki tunnustavat kristityt yhteen riviin, tuomaan esiin Jumalan sanaa tälle pian katoavalle maailmalle.
On aikoihin eletty, ei voi muuta sanoa.
(aihepiirin vierestä, anteeksi vain)
Minusta jo Lönnrot tai peräti Linné totesi koiruohon koinkarkoitusominaisuuden olevan yleinen harhaluulo... paha kyllä en nyt löydä sitä enää.
Pitäisikö sanoa paremminkin niin että, mahtava Jeesus Kristus. En tosin kuullut saarnaa, mutta olen lukenut muutaman Jumalan lapsen todistuksen täältä. Kristukseen meitä tulee kiinnittää aina ja kaikkialla. Hän on tie totuus ja elämä.
Torniosta, ja olipa se oikeaa Jumalansanaa, ja sellaista siis Kirkosta kuuluu tänäkin päivänä.
Ja luin sen pariin kertaan ja voin lukea sitä aina uudelleen.
Puhdasta Jumalan Sanaa todella.