Vepsän

Mahtaakohan olla pysyvä ratkaisu tämä, kun kielsivät alkukesästä muiden kuin kaupungin veneiden kiinnittämisen siihen lahdenpoukamaan, missä on myös melontalaituri. Sinänsä suoraan sanoen aika paska veto, kun siinä kerran kaksi viikossa joku "roskienhakulaiva" käy paskat hakemassa, ja koko poukama sillä verukkeellla suljettiin. Oli suojaisin paikka Vepsässä kiinnittää pienvene, varsinkin jos paikalla yöpyi. Vaikka siinä kyllä edelleen jotkin näyttävät toisinaan venettä pitävän. Eikä olisi ollut kätevämpää järjestää se jätteiden haku piste vaikka samaan laituriin mihin vesibussit tuovat ja hakevat saarelta sakkia??
Se uusi laituri saaren pohjoispuolella on kyllä hyvä lisä paikoitukseen, mutta täysin suojaton pohjoistuulella. Ei olisi kiva kiinnittäytyä siihen yöksi pohjoistuulella.
2883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kandee mennä siihen kolmanteen laituriin pienveneellä. siis biitsin vieressä oleva laituri. isommat veneet ankkurissa, keula kiinni laiturin päässä ja lisäksi mahtuu neljä pienvenettä kylkikiinnityksellä

Äänestä

Ei tarvitse olla edes pohjoistuuli. Olimme siinä puoli yötä lähes tyynellä. Naantaliin ohi ajavat laivat aiheuttivat niin hirveä aallot, ettei tarvinnut liikoja nukkua. Enkä minä ole koskaan muulloin kärsinyt aallokosta nukkuessani. Airisto nimittäin ei ole vielä mitään nopeusrajoitusaluetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"huoltolaituri" kirjoitti:

Mahtaakohan olla pysyvä ratkaisu tämä, kun kielsivät alkukesästä muiden kuin kaupungin veneiden kiinnittämisen siihen lahdenpoukamaan, missä on myös melontalaituri. Sinänsä suoraan sanoen aika paska veto, kun siinä kerran kaksi viikossa joku "roskienhakulaiva" käy paskat hakemassa, ja koko poukama sillä verukkeellla suljettiin. Oli suojaisin paikka Vepsässä kiinnittää pienvene, varsinkin jos paikalla yöpyi. Vaikka siinä kyllä edelleen jotkin näyttävät toisinaan venettä pitävän. Eikä olisi ollut kätevämpää järjestää se jätteiden haku piste vaikka samaan laituriin mihin vesibussit tuovat ja hakevat saarelta sakkia??
Se uusi laituri saaren pohjoispuolella on kyllä hyvä lisä paikoitukseen, mutta täysin suojaton pohjoistuulella. Ei olisi kiva kiinnittäytyä siihen yöksi pohjoistuulella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu