En ole käynyt täällä pitkään aikaan. Jostain syystä eksyin tänne taas. Ajattelin kirjoittaa ajatuksiani nyt, etäisyyttä ottaneena.
Jossakin vaiheessa kävin täällä usein, pidin yllä turhaa toivoa. Olin vuosia niin ihastunut siihen mieheen, kai edelleenkin olen, mutta en jaksa enää muistella häntä. Yritän unohtaa. Kuvittelin aina, että kyse on väärinkäsityksistä. Että hän oikeasti oli myöskin muhun ihastunut. Mutta miksi ihmeessä hän ei näiden vuosien aikana ottanut yhteyttä minuun kun itse aina välillä otin yhteyttä häneen? Se kertoo aika paljon kaikesta. Kaikki oli oman mielikuvitukseni tuotetta.
Ihastukseni ja ikävöintini tuotti enemmän tuskaa kuin iloa minulle. Olisin kai toivonut, että tämä toinen olisi joskus sanonut, että lopettaisit ikävöinnin- koska kai hän nyt sen ymmärsi että ikävöin. Niin ei koskaan käynyt.
Nykyään olen alkanut unohtaa. Tämän kesän aikana. Hänen kasvonsa ovat haalistuneet mielessäni. Ja olen nykyään paljon onnellisempi. Osittain syynä on se, etten ole käynyt täällä palstalla ruokkimassa ikävääni.
En tule koskaan ottamaan yhteyttä siihen mieheen enää. En odota hänen yhteydenottojaan. En enää toivo, että törmäisin häneen kaupungilla. Liian kauan aikaa odotin ja sain huomata, että vuosia meni hukkaan.
Joskus vain pitää huomata, milloin joku asia ei kannata. Jos haaveet tuottavat enemmän tuskaa kuin onnea, niin siinä vaiheessa on vain pakko repiä itsensä irti. Ja yksi irtiotto on tältä palstalta irtautuminen.
Enää en tänne palaa. Luin muutamia kirjoituksia ja huomasin kuinka koukuttavia ne saattavat olla. Joskus ihastus ja ikävöinti menevät vain yli. Toivottavasti ei teillä mene.
Iloista loppukesää
*****

Vastaukset 3
Vanhimmat
uhrata kenellekään joka ei millään tavalla ilmaise kiinnostustaan. Minäkin tein tuota, otin yhteyttä pitkien hiljaisuuksien jälkeen, kuvittelin että toinen ilahtuisi - toki hän minusta piti koska minäkin pidin hänestä... kuvittelin... heh.. vastaukset tuntuivat vastahakoisilta, väkinäisiltä, ei pienintäkään viittausta ilahtumisesta... silti yritin vielä... mutta en toki vuosia tuhlannut ajastani. Vedin paksun mustan viivan tyypin yli enkä halua tietää hänestä enkä hänen elämästään enää yhtään mitään. Olis sanonut suoraan kerrasta, *tanan törppö!
Pidä ihan vaan omana tietonasi. Eiköhän se tyyppi muutaman vuoden päästä jo huomaa, jos huomaa.
vähän jo rakkautta? Silti hyvää jatkoa