Itsemurha!
Onko kohtalotovereita,joilla asia pyörii mielessä kohtalaisen usein?
Jotenkin 5-kympin jälkeen asiat ovat alkaneet monella tasolla muuttumaan yli sietokyvyn.Ei vain jaksa.Eikä löydy enää motivaatiota."Varatankilla" mennään ja saadut elämänkortit ovat huonosti pelattu.
Onko kohtalotovereita,joilla asia pyörii mielessä kohtalaisen usein?
Jotenkin 5-kympin jälkeen asiat ovat alkaneet monella tasolla muuttumaan yli sietokyvyn.Ei vain jaksa.Eikä löydy enää motivaatiota."Varatankilla" mennään ja saadut elämänkortit ovat huonosti pelattu.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Nyt niistät nenän ja rekisteröit itsellesi nimimerkin ja alat heittään juttua täällä. Ei nyt tarvitse kenenkään yksin olla ja murehtia tuollaisia. Tuohan alkaa pelottamaan jo muitakin.
Kiva juttu, kun löysit tänne, täällä on kuule paljon lohduttajia murheessa kuin murheessa. Tervetuloa.
elämä ei useinkaan vie sinne mihin pitäisi.
Ja kun on vanha, niin miksi pitäisi jatkaa väkisin.
Jokunen saattaa sinua kaivata, mutta elämä itse, ei.
Älä nyt kuitenkaan sitä tee, kirjoita lisää tänne palstalle, täällä on muutakin hassua.
Sinulla htza ei ole kaikki kotona.
Mitä hassua on itsemurhan hautominen.
Puhut itsestäsi, jos on 50v ei ole vielä vanha.
Vanhoja ovat yli 75vuotiaat.
Sinä olet itserakas ja henkisesti köyhä mielipiteinesi.
En yhtään ihmettelisi jos olisit aloituksen tehnyt omin käsin niinkuin pitkälle muutkin asiat. Sinä myrkytät mielet.
teit.
Otit kantaa.
Tunnen kyllä termin: "empatia", mutta sen pitää liittyä asiaan. Itsensätappajiin se on turhaa ajantuhlausta.
Ja lehdissä lisääntyy, koko ajan, jutut armomurhanhakijoista.
Ei idea minun ole.
jo pian 60v omien laskujen mukaan.
Notta ei oo kuin reilut 15 vuotta 75-vuotis kakulle.
Mitähän tuokin sana hirviö pitää oikeasti sisällään?
"empatiakyvyttömän" (Taas joku nainen säveltää!)
ikää vasta 30. mitähän tää olisi viiskymppisenä
Kyllä se on minullakin monesti ollut mielessä yhtenä vaihtoehtona. Että mitä tässä enää kärsii kun elämä ei enää tästä paremmaksi tule. Jos oli jotain muuta halajanut niin se olis pitäny hakea jo aikoja sitten. On vähän niinkuin olis jossain tylsässä baarissa ja miettii että jäiskö vielä toviksi vai lähtisikö jo himaan.
Minä ajattelisin kuitenkin näin. Jos on pohjille pudonnut niin sikäli hyvä juttu, kun enempää ei voi enää pudota ja siksi ainut tie on ylöspäin.
Toivottavasti ajatukseni edes hieman lämmitti murheessasi.
helpotus.
jos ymmärrät sairaalla itsetunnollasi.
vaikka uuden nimen: armokuolentuottamus. Selviää sakoilla.
on lempeyttä ja syvää ymmärrystä.
Jos joku haluaa kuolla muutta ei itse pysty, on lempeyttä autaa asiaa.
Siinä sitten kysytään mikä on rakkauden tai oikean ystävyyden merkitys.
Ei se minun sairauttani ole. Se on ihmisyyttä.
kirjoita Suomenkieltä.
Todeoyitkohan nyt liian suuren kakun.
Sinähän asetut Jumalan paikalle.
Siihen on psygologinen termi mikä ihmistä silloin vaivaa.
Se on yli kehittynyt minä. Luulet olevasi toisen yläpuolella niin että voit jopa tappaa.
Sinusta tulisi noilla eväillä hyvä itsemurha pommittaja.
p.o. armokuolemantuottamus. Sormet näppäili taas nopeammin kuin ajatus. No, onneksi en ole ainoa, jolla tämä vaiva.
kyllä pienellä.
Kannattaisi opetella itse ensin täydellisesti kirjoittamaan ennen kuin kovasti toisten virheisiin puuttuu.
sana, halonpa hiuksen minäkin.
hiuksia hiukan väärän threadin alla, mutta jatketaan. Suomi on maa, jossa asuu suomenkielisiä, ruotsinkielisiä ja vaikka kuinka monenkielisiä. Suomenkielinen on yhdyssana ja sellaisena pysyy. Ja suomen kieli taas on huono ilmaisu, jonka käyttämistä tulee välttää. Kielemme on suomi, eikä se tarvitse peräänliitettävää tarkennetta.
Sit joskus aikanaan. Sanotaan, että Juice L irrotti 'letkut' vapaaehtoisesti.
Hän katsoi, ettei paranemiseen ollut siinä vaiheessa enää mahiksii.
jätä kuollut ihminen rauhaan ja älä puhu ja levitä paskaa.
ei irroittanut.
Sinun, ystävä hyvä etsiä jo apua, - jos oletkin masentunut?
Kerro ihmeessä tarkemmin miksi olet noin onneton?Me täällä myötäelämme kanssasi.Sanoit meneväsi varatankilla?Kerroit myös että olet pelannut korttisi huonosti?Ajattele asiaa näin=Sinulla on vielä vuosikymmeniä aikaa pelata korttisi hyvin.Me kaikki väsymme herkemmin "vanhetessamme".En saanut selvää oletko mies vai nainen?Jos olet nainen toivottavasti en ole tahditon kun kysyn miesten läsnä olessa,voisiko kyse olla hormoonitoiminnasta?Minä sinuna kyllä tilaisin ajan jollekin ammatti-ihmiselle.En sen vuoksi että pitäisin sinua mitenkään omituisena,mutta itsetuho ajatukset ovat syytä aina selvittää.Kyllä minulla ainakin on ollut myös vaikeat hetkeni.Yritä saada vaikka joku ystävistä yöksi luoksesi,aamulla soitat heti ajan itsellesi.Kerro huomena meille mikä on vointisi!Kurkkaa vaikka minun suosikki linkkejäni=Blogilista.fi-enkelin silmin/Blogilista.fi-mielenrauha.Tsemppiä ja voimia!
Mielestäni kannattaa kuitenkin ajatella positiivisesti, ikää tulee kaikille.
Kyse voi olla sulla masennuksesta, kannattaa mennä lääkärin kanssa juttelemaan.
Kyllä elämänsä suuntaa voi muuttaa parempaan suuntaan. Edetä pienin askelin, ehkä löytyy joku rinnalla kulkija. Voimia uuteen polkuun.
Olen melko varma, että päätän päiväni itse. Siinä ei mielestäni ole mitään tramaattista, vaan se on paremminkin helppo lähtö. Nyt jo olen tullut kokemaan sen, että vakavasti sairastunut ei enää saa apua tarpeeksi tältä TK-systeemiltä. Kun ja jos sairastun en aio jäädä passiivisesti odottamaan kuolemaa, kamppaillen lisääntyvien tuskien kanssa, vaan lähden, kun vielä pystyn itse päättämään, missä se kärsimisen raja kulkee. Asia ei liene edes suvulle vieras, luultavasti uskovat, että niin tulee käymään ja he varmasti sen myös hyväksyvät.
Ja siksi neuvon unohtamaan asian. Me kaikki olemme varmaan jossain vaiheessa tormanneet oman jaksamisen rajoihin niin kovaa, etta ajatus on kaynyt mielessa. Taalla sita kuitenkin viela kirjoitellaan. Kirjoitellaan siksi, etta elamasta loytyy aina asioita, joista pitaa kiinni. Pienia tai suuria, mutta tarkeita kuitenkin. Jos tunnet olevasi varatankilla, niin ihan ensimmainen tekosi huomenna on loytaa bensa-asema, josta loydat lisaa elaman menovetta. Ja mina tarkoitin ihan heti aamulla.Kuten "miljoona" tuossa aikaisemmin kirjoitti, niin pohjalta on aina tie ylospain. Eli ei tarvitse miettia mihin suuntaan lahdet elamaasi kaantamaan. Mita muuten annoit itsellesi 50-vuotis lahjaksi? Mina annoin itselleni lahjaksi luvan perua puheitani ja muuttaa mieltani. Olen sita jo hetken kayttanyt ja hyvalta tuntuu. Laitan sen tulemaan tassa sinulle, niin voit heti perua tuon alustuksesi ja muuttaa mielesi.
Miettippä vielä, kerran!
Mikä minä olen sinua neuvomaan. En mikään. Mutta, ennen kuin teet mitään peruuttamatonta. Niin mieti vielä.
Ensimmäisestä avioliitostani minulla on vain yksi lapsi. Jo aikuinen nuorimies. Vaikeasti neurologisesti autistinen poika. Mutta, vastaavasti musikaalisesti erittäin lahjakas. Soittaa korvakuullolta minkä tahansa melodian.Pianolla. Olemme ylpeitä vanhempia tästä erilaisesta nuorestamme. Syntyi täysin "terveenä". Takana monien vuosien kuntoutus. Nyt tämä ihana kaveri on nuorimies joka PUHUU. Et tiedä kuinka onnellinen äiti tänään olen. Takana aviero lapsen isästä.
Kun sitten sain vierelleni ihanan miehen. Naimisissa ehdimme olla vajaan vuoden. Mieheni sairastui vakavasti syöpään. Takana kaksi isoa leikkausta. Joka päivästä jonka saan olla rakkaan mieheni rinnalla tästä eteenpäin. Et tiedä kuinka onnellinen aviovaimo olen. Yhteensä meillä näitä lapsia on kolme. Siis kolme aikuista nuorta miestä. Kaikki me olemme onnellisia kun perheen isä tänään voi paremmin, huomisesta kukaan meistä ei tiedä....
Elämä tuo meille iloa ja surua. Kenelle enemmän, kenelle vähemmän.
Kipulääkitys (mm.kipupumput ovat tänäpäivänä sairaaloissa, niin tehokkaita. Ja lääkitystä kyllä annetaan tarpeeksi, ettei sen takia tarvitse pelätä). Kipujen vuoksi siis, Hoitohenkilökunta on ainakin täällä Meilahdessa /HUS:ssa syöpäosastolla todella asiantuntevaa ja ystävällistä. Tekevät kyllä kaikkensa, ettei potilaat turhaan kärsi.
Oma isäni menehtyi syöpään 2 viikkoa sitten, olivat yhtäaikaa jopa sairaalassa aviomieheni kanssa, ja mikä siinäkin sitten oli tarkoituksena että, joutuivat jopa samaan huoneeseen...Silloin kyllä nämä hoitajat kysyivät minulta haluaisinko että, aviomieheni on eri huoneessa. Kuin isäni. Minulle se oli aivan sama.
Ota pikaisesti yhteyttä nyt ammattiauttajiin. Jos, ei muuhun niin SOS numeroon. 112. Yksin ei pidä nyt jäädä!! Voimia sinulle! Sairaaloissa on myös pastori ja psykologipalvelu käytettävissä.
Enempää en osaa nyt tähän kirjoittaa...Mieti myös ihmisiä jotka nyt ovat lähelläsi. Usko minua heihin sattuu myös kovasti. Kun ovat voimattomia. Vaikka eivät haluaisi olla!!
Minä joskus kun elämä oikein tuntui vaikealta, ajattelin lopettaa koko elämän. Mutta en koskaan tehnyt niin, sillä aina oli joku joka auttoi pahimman yli. Ja nyt olen siitä kiitollinen, sillä elämä on antanut minulle pahojen päivien jälkeen paljon myös onnea ja iloa mitä paitsi olisin jäänyt jos olisin toteuttanut aikeeni. Ei sitä koskaan tiedä mitä on pahan ajan jälkeen. Minusta kannattaa aina katsoa mitä on pahan olon jälkeen. Sillä sekin loppuu joskus.
Itselleni annoin 50-vuotislahjaksi tilaisuuden nauttia elämästä. Mutta kas - se ei sopinutkaan läheisilleni. Nyt on asiat vielä pahemmin.
Voimia ja jaksamista tilanteessasi. Olen itse kokenut saman vähän aikaa sitten, meillä ei vain ollut mahdollituutta jäädä Meilahteen. Kun sieltä joutuu pois toivottomana tapauksena ollaan todella heikoilla. Kipupumppua ei todellakaan ollut saatavissa saati sitten muuta kivunlievitystä tarpeeksi. Teoriassa kaiken pitäisi olla järjestyksessä, mutta ei se sitten kuitenkaan toimi käytännössä, se on koettu. Tilanne voi olla ettei potilasta huolita mihinkään Meilahden jälkeen ja sitten on vain kestettävä mitä edessä on.
Omalta osaltani minä en ole valmis käymään läpi samaa helvettiä ja sen takia olen aikonut lähteä oman käden kautta, kun elämä ei enää ole elämisen arvoista. Siihen saakka aioin elää täysillä ja nauttia. Elämässä pitäisi osata elää tätä päivää, ei juuttua menneeseen tai ajatella sitten tulevaisuudessa teen sitä ja sitä, ehkä sitä huomista ei tulekaan, eletään nyt.
Tämä vakava sairaus perheessä koetteli meitä. Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mieheni on nyt onneksi tällähetkellä "puhdas". Ja hän on tänään ilman kipuja. Toipunut fyysesti lähes ennalleen. Olemme tietoisia mitä on edessä päin. Nyt hän kuitenkin toipui raskaan kevään jälkeen erittäin hyvin. Lisähoitoja ei tällä erää tarvittu. Teimme tänä kesänä ihka ihanan lomamatkan omalla autolla. Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Mieheni jaksoi ajaa lähes 2000 km. Kaikki meni hyvin. Nuorin pojistamme oli mukana. Hänkin jaksoi tämän reissun hyvin. Nyt tästä on mukavia muistoja. Tulevan varalle. Saimme reissulta myös "uusia" ystävyyssuhteita.
Nämä kaikki "vaikeudet" ovat vaan hitsaneet meitä entistä tiivimmin yhteen. Turhaa epäsopua ja riitaa emme kumpikaan halua. Tämä nuorin pojistamme joka vielä asuu kotona, ihmetteleekin ääneen, miksemme nykyisin koskaan riitele? Yritämme kohdella toisiamme mahdollisimman hyvin jokapäivä. Tänään sain ihan sinisen kukkakimpun rakkaaltani.
Elämä opettaa meitä, niin hiljaa, niin hiljaa kulkemaan. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä että, eletään yksi päivä kerrallaan. Se riittää..
Isäni sai jatkohoito eli saattohoitopaikan Diakonissalaitokselta. Alppilasta. Tämä hoidettiin Meilahden Sairaalan kautta. Siellä hänellä oli oma kaunis huone. Ja mielestämme, me omaiset ainakin saimme kokoajan oikeanlaista informaatiota tästä hoidosta. ja kunnioitusta. Huolemme oli suuri juuri noiden kipujen vuoksi... siellä tämä kipuhoito oli mielestäni ja kohdallaan.
Olet joutunut kyllä huonoon aikaan Meilahden sairaalaan jos, tätä kipupumppua ei ole ollut saatavilla eikä riittävää kipulääkitystä. Olen tosi pahoillasi puolestasi.
Meillekin yksi huono kokemus jäi Peijaksen sairaalasta. Mieheni joutui ensin sinne leikattavaksi. Tämä ajankohta oli juuri ennen joulua. Sieltä kotiutettiin heti kun jotenkin pystyi seisomaan. Ei kysytty edes, onko ketään joka on kotona hoitamassa. Tai hakemassa ja ottamassa vastaan.. Komplikaatioriskiä, ei otettu huomioon. Syy oli kuulemma tämä leikkausjonojen mahdollisimman nopea purkaminen.
Minusta silloin Peijaksessa toiminta oli potilasturvallisuuden kannalta edesvastuutonta. Johtuen että, näitä leikkausjonoja purettiin kiireellä ennen joulua... Onneksi selvisimme siitäkin.
Yritä nyt vielä jaksaa selvittää näitä jatkosairaala paikkoja. Tai pyydä jotakin luotettavaa omaista tai ystävää tähän. Mahdollisia "ehkä hyviäkin" sairaala-paikkoja. Jos, et itse jaksa. Oletko saanut mahdollisesti apua sairaalan sosiaalityöntekijältä?
Syöpäjärjestöihin kyllä, sinua myös ottaisin yhteyden. Sieltä saa apua. Itse kuulemme jo kaikkiin mahdollisiin potilasjärjestöihin. Olemme saaneet sieltä tietoa ja apua, mieltämme askaruttaviin avoimiin kysymyksiin. Ja myöskin aina tarvittaessa myös loma-ja virkistystoimintaa. Sekä vertaistukea. Joka on mielestäni yksi jaksamisen kannalta tärkeä tukimuoto. Koko perheelle. Kohtuu hintaan. Laskin kerran että, yhteensä kuulumme 6 eri Potilasjärjetöön. Olemme siis maksavia jäseniä. Voimia ja jaksamista. Muuta en osaa nyt sanoa....
Joskus noinkin, vaan niin paljon pirullinen luonteeni voitti.
Katson "pelin" loppuun asti, muahan ei nujerreta.
Toivoisin sinun saavan näistä kirjoituksista samanlaisen tunteen, mehän ei luovuteta, hitto soikoon.
Hae keskustelu apua, olet arvokas itsellesi ja varmaan monelle muullekin.
Mielestäni "pelkuri" pakenee, ja sitähän et ole.
Halauksia, ja mene jutteleen alan koulutuksen saaneiden ihmisten kaa.
Jokseenkin noin minäkin olen monesti miettinyt kun on ollu vaikeeta ja itsari mielessä. Että katotaan nyt nämä bileet loppuun asti kun on kerran lippu ostettu. Monet sanoo että kun pahimman yli pääsee niin helpottaa. Minun omalla kohdallani sen pahimmankin takana on pelkkää tyhjyyttä, mikä on vielä kammottavampaa kuin se "pahin".
jossakin elämänsä vaiheessa hetken ajatellut, mutta ainakin itse olen viime aikoina tykännyt elää kriiseistä ja hankaluuksista huolimatta.
Kun kuolema kuitenkin väistämättä tulee, miksi suotta etuilla siinä jonossa. Ehtii sitä kuolla huomennakin, ja aina keksii tälle päivälle jotakin parempaa tekemistä.
itsemurha käynyt mielessä, mutta kuolemaaodotin kovastikin, kun sairastin burnoutista seurannutta syvää masennusta sekä fyysisiä inhottavia sairauksia.
Kuvittelin, ettei elämällä voi olla mulle enää mitään sellasta annettavaa, mitä en jo olisi kokenut ja vaikka olisikin, en jaksaisi enää kiinnostua mistään.
Et tiedä miten kiitollinen tänä päivänä olen siitä, etten silloin vielä kuollut toivomuksistani huolimatta.
Ihme ja kumma elämä on yllättänyt minut jo niiiin monta kertaa, positiivisesti.
Kun sieltä masennuksesta pääsin, tuntuu, että nautin kaikesta kahta paremmin aikaisempaan elämääni verrattuna.
Tätä samaa ovat monet muutkin ex-masentuneet puhuneet.
Nyt en sitte millään haluaisi vielä kuolla pitkään aikaan.
Minä pääsin suht nopeasti masennuksestani Rosen-terapian avulla. Se on ollut monen muunkin pelastus, mutta vaikka siitä sulle kerron ja voin sitä lämpimästi suositella, niin tietty ihan itse päätät mitä teet, enkä nyt jaksa kuulla myöskään muilta mitään kommentteja ko. terapiasta. Useimmiten ärhäkimmin kommentoivat vielä he, jotka asiasta vähiten tietävät.
Itselläni menee tyttöystävän takia erittäin huonosti. Itseasiassa koko lapsuuteni meni vituilleen isäukkoni takia, hän huusi ja kilisi jokaisesta pienestä asiasta mitä en osannut tehdä. Esim, kuka teistä osasi 4 vuotiaana käyttää virveliä? minä en ainakaan, joten kuulin 30min täyttä huutoa. Häntä ei enää kiinnosta tällä hetkellä omat lapset (mukaanlukien minä) yhä uusien ja uusien naisysäviensä takia ja firmansa, missä hän pitää minua orjatyöläisenä. Ei enää yhtää kiinnostaisi katsoa tätä paskaa mitää maailman ympärillä pyörii. Äitini on täysi juppo , mutta katsoo edes vähän meitä lapsukaista ja elättää meidät :P . En tiedä, etenkin näin kännissä tekee aina mieli tehdä itsemurha.
PS. en ole todellakaan mikään emo, elämäni on vain mennyt aivan perseelleen alusta asti.
nyt rumasti,mutta jos aiot tehdä itsarin tee se niin että kerralla onnistuu,etkä pelleile,kun meille omaisille ei ole raskaampaa taakkaa kun olla itsaria yrittäneen sängyn vierellä ja pelätä ja taas pelätä.
Olen 5 kertaa joutunut moiseen ja loppu aika olikinpelkoa koska seuraava yritys on.
isällisiä, tai äidillisiä neuvoja, kun et selvästikään itse ole yli 50, vaan ennemmin sellaisen lapsi?
Itsari on hyvin henk.koht. ratkaisu, mutta tuo paljon surua omaisille ja ystävillekin.
Mikä sinua elämässä pelottaa?
Ota vain itseä niskasta kiinni ja rupea elämään.
Kyllä kaikilla on lapsuudessa jotain epäoikeudenmukaisuutta ollut, mutta ei pidä jäädä surkuttelemaan kohtaloaan, vaan tehdä omasta elämästään parempi.
Aikuisilla on avaimet omissa käsissä.
Oletko huolehtinut siitä, että kohtelet omia lapsiasi paremmin, kuin itseä kohdeltiin?
Oletko osottanut rakkautta ja huolen pitoa heille?
Tietty, jos sulla siis on lapsia.
Vaikutat kuitenkin aika omaan napaan tuijottajalta, viinasta lohtua hakevalta reppanalta.
Sieltä lasin pohjalta ei ratkaisua löydy, joten turha sieltä etsiä.