Ihmetyttää

miksi?

Paul Rodgers hyppäsi Brian Mayn ja Roger Taylorin kelkkaan?

Hänellä on sentään loistelias sooloura ja kiertänyt menestyksekkäästi USA:ssa. (Samaa ei voi sanoa Brianin ja Rogerin "soolourasta". Roger ei tainnut edes keikkailla USA:ssa.)

Onko tämä Paul Rodgersille vain sivuprojekti?

Veikkaisin, että tämä ei kauaa kestä ja kuihtuu pian pois.

11

742

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Kun projekti ensimmäisen kerran julkaistiin joskus vuonna 2004, oli Queen-fanien enemmistön (iästä ja sijainnista riippumatta) reaktio "kuka ihmeen Paul Rodgers"?

      Tämähän on siis Paulille puhdas markkinointitempaus joka korostaa hänen lahjojaan omien laulujensa esittämisessä, ja todennäköisesti kestää tämän yhden levyn kiertueen verran. Sitten Brian ja Roger joutuvat taas etsimään seuraavan Britney Spearsin jonka kanssa päästä parrasvaloihin.

      • Soul Brother

        Itsekin olen usein ihmetellyt, miksi Paul tähän ryhtyi. Vaatii tuollaiselta perusäijärokkarilta aika hyvää itsetuntoa hypätä "sen vanhan puppelipojan" saappaisiin ja hoitaa vielä homma kunnialla kotiin. Kyllä siinä varmaan olivat myös vanhat Paul-fanit aluksi ihmeissään, että mitä v**tua se nyt oikein meinaa jonkun homobändin keulakuvaksi ruveta.

        Ilmeisesti riski kuitenkin kannatti ottaa, vaikka Q PR onkin saanut kovin ristiriitaista palautetta. Ei Paulin maine yhteistyöstä ainakaan tahriintunut ole, vaikkei homma Queeniltä kuulostaisikaan.

      • arvostelu
        Soul Brother kirjoitti:

        http://blogcritics.org/archives/2007/08/26/150451.php

        mm. "The last time I saw Paul Rodgers he was fronting Queen. FRONTING QUEEN!? Yeah, I know."
        mutta jatkuu: "Free and Bad Company songs they also served up have never sounded better, thanks to some epic Brian May guitar chords leading the way."

      • tyttö;)
        Soul Brother kirjoitti:

        Itsekin olen usein ihmetellyt, miksi Paul tähän ryhtyi. Vaatii tuollaiselta perusäijärokkarilta aika hyvää itsetuntoa hypätä "sen vanhan puppelipojan" saappaisiin ja hoitaa vielä homma kunnialla kotiin. Kyllä siinä varmaan olivat myös vanhat Paul-fanit aluksi ihmeissään, että mitä v**tua se nyt oikein meinaa jonkun homobändin keulakuvaksi ruveta.

        Ilmeisesti riski kuitenkin kannatti ottaa, vaikka Q PR onkin saanut kovin ristiriitaista palautetta. Ei Paulin maine yhteistyöstä ainakaan tahriintunut ole, vaikkei homma Queeniltä kuulostaisikaan.

        Paul R, on mielestäni huono laulaja ja varsinkin koska toista freddietä ei tule olemaan, kuullostaa paul laulamassa queenia huonolta ja "itsekkäältä", mutta paul ei aijjo viedä freddien kunniaa, haän toimii ainoastaan ns vierailevana solistina. Onneksi, Kunnia Freddielle

      • homobändi??????????????????

        #Kyllä siinä varmaan olivat myös vanhat Paul-fanit aluksi ihmeissään, että mitä v**tua se nyt oikein meinaa jonkun homobändin keulakuvaksi ruveta.#

        onko queen sun mielestä homobändi? eihän ne muut homoja olleet tai ole ja mercury oli tietojen mukaan bi-seksuaali. eli naisetkin menetteli jossain vaiheessa. ahdasmielistä tulkintaa mun mielestä :(

      • Soul Brother
        homobändi?????????????????? kirjoitti:

        #Kyllä siinä varmaan olivat myös vanhat Paul-fanit aluksi ihmeissään, että mitä v**tua se nyt oikein meinaa jonkun homobändin keulakuvaksi ruveta.#

        onko queen sun mielestä homobändi? eihän ne muut homoja olleet tai ole ja mercury oli tietojen mukaan bi-seksuaali. eli naisetkin menetteli jossain vaiheessa. ahdasmielistä tulkintaa mun mielestä :(

        Luepa nyt vielä uudestaan tuo viestini. Ei siinä niin vaikeita lauserakenteita ollut, ettei se uudella lukemisella avautuisi. Ja jos ei avaudu, niin tarkoitukseni oli luoda karrikoitu kuva siitä, mitä vannoutunut Paul-fani (jolla oli suurin piirtein yhtä epämääräiset tiedot Queenistä kuin monilla Queen-faneilla Paulista ennen yhteistyön alkua) mahdollisesti ajatteli kuullessaan Paulin aikeista ryhtyä yhteistyöhön Queenin jäsenten kanssa.

        Eli EI, minä en pidä Queeniä homobändinä, mutta tiedän, että joillain tällainen stereotyyppinen kuva bändistä on ja ainoa asia, mitä HE Queenistä "tietävät" on, että Freddie oli homo ja kuoli AIDSiin.

        Ja mainittakoon nyt vielä sekin, että en pidä tyypillistä Paul-fania homofobisena punaniskana (vaikka heitäkin varmasti miehen faneista löytyy, sen verran machoa äijärokkia mies on urallaan tehnyt). Edellisen viestini (piilotettu?) pointti oli siis leikkiä stereotypioilla, koska Paulin imago on varsin kaukana Freddien & Queenin imagosta. Musiikillisestikaan tarkasteltuna artistit eivät ihan "naapureita" ole, joten yhteistyö kyllä herätti aluksi puolin ja toisin ihmetystä ja epäluuloja. (-ja kiistely siitä, toimiiko Q PR musiikillisesti on jatkunut tähän päivää asti, kuten tämänkin palstan monet keskustelut ovat osoittaneet).

      • aika oli kypsä

        Paul ja Brian on tainnut vuosien varrella tehdä useampiakin yhteisiä projekteja alkaen vuoden 1989 Rock aid armenia sinkusta sekä vuoden 1991 guitar legends konsertista Sevillassa.

        Brian soitti Paulin soololevyllä 1993 ja he soittivat yhdessä Rock theraby hyväntekeväisyyssinkulla 1996.

        Brianin ja Paulin yhteistyö ei siis sinänsä liene yllätys ja kun Roger tuli syystä tai toisesta kelkkaan mukaan niin varmaan silloin heräsi idea Queen projektista. Tosin Roger oli kyllä mukana jo Rock aid armeniassa Brianin, Paulin yms kanssa.

        Eikä se Paulin sooloura enää vuonna 2003 kovin häävisti sujunut, viimeisimmät soololevyt ei mitään listamenestyksiä olleet.
        Ehkä juuri sen takia Paul osallistui noihin Bad company uudelleenlämmittelyihin 1998-2002. Eikä nekään kyllä suuremmin menestyneet, joten 2003 oli kypsä aika Queen projektille.

      • Bad Co.
        aika oli kypsä kirjoitti:

        "Eikä se Paulin sooloura enää vuonna 2003 kovin häävisti sujunut, viimeisimmät soololevyt ei mitään listamenestyksiä olleet."

        Paul on kyllä oman tien kulkija ollut soolopuolella, eikä mikään ajan trendien perässä juoksija, joten mitään listamenestystä soolotuotannossa ei koskaan ole tullutkaan. Eikä se ole ollut pyrkimiskään valloittaa Billboardeja mielistelläkseen muita...

        *******

        "Ehkä juuri sen takia Paul osallistui noihin Bad company uudelleenlämmittelyihin 1998-2002. Eikä nekään kyllä suuremmin menestyneet, joten 2003 oli kypsä aika Queen projektille."

        Bad Co:n paluu vuosina 1998-99 oli kyllä melkoisen vakuuttava uusien biisien kera. Homma toimi myös vuosina 2001-02 kohtuullisen mukavasti, vaikkakin alkuperäisjäsenet Boz Burrell ja Mick Ralphs eivät silloin mukana olleetkaan.

      • apon
        tyttö;) kirjoitti:

        Paul R, on mielestäni huono laulaja ja varsinkin koska toista freddietä ei tule olemaan, kuullostaa paul laulamassa queenia huonolta ja "itsekkäältä", mutta paul ei aijjo viedä freddien kunniaa, haän toimii ainoastaan ns vierailevana solistina. Onneksi, Kunnia Freddielle

        Paul Rodgershan on legenda ja esikuva monelle vanhan kaartin rocklaulajalle. Jossain piireissä pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaana rock/blues -laulajana. Eli Paulin väittäminen huonoksi laulajaksi on aika rohkea veto. Makuasioistahan tosin on vaikea kiistellä.

        Itse ihmettelin sitä, miten Paulin kaltainen heppu pystyy nielemään ylpeytensä ja esittämään toisen suuren Rock-hahmon biisejä tuomatta niihin hirveästi omaansa. 46664-konsertissahan Paul veti joitain biisejä jo vähän eri tavalla, ihme kun vasta nyt. Hyvältähän ne tulkinnat ei kyllä kuulostaneet... :)

      • olet?
        apon kirjoitti:

        "Itse ihmettelin sitä, miten Paulin kaltainen heppu pystyy nielemään ylpeytensä ja esittämään toisen suuren Rock-hahmon biisejä tuomatta niihin hirveästi omaansa."

        "Tuomatta niihin hirveästi omaansa?" Oletko kuuro vai jäikö Return of the Champions hankkimatta? Paul mitään muuta teekään kuin tuo biiseihin omaansa. Täyttä tulkintaa koko mies.

      • apon
        olet? kirjoitti:

        Return of the Champions on kyllä hankkimatta, mutta kuunneltu on. Käytin sanaa "hirveästi", koska tietenkin hän jotain tuo siihen, kuten jokainen muukin artisti joka coveroi. Mutta minä on ollut kuullut ennen 46664:sta mitään sellaista erityisen poikkeavaa, joka olisi antanut ymmärtää, että mies on alkanut "leikitellä" biiseillä ja rakentaa niistä omannäköistään.

        Et kai odottanut että hän kuulostaa Freddieltä? :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      46
      935
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      530
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      107
      503
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe