Lada/Varkaat ?

Itselläni ollut Ladoja Tällä hetkellä Samara.
Tuli vain mieleen että kaikkiin muun merkkisiin autoihini on joko murtauduttu, tai "lainattu" koko auto. Mutta Lada/Samara on saanut olla rauhassa pahantekijöiltä.On tosi hienoa etteivät vorot koske autoon, on tosi ikävä aamulla lähteä, kun huomaa joko koko auton hävinneen, tai murtauduttu sisälle rikottu paikkoja.
Etenkin kun mulla aikoinaan oli japsi malli auto ei saanut olla koskaan rauhassa. Nyt on hyvä auto, eikä varkaat kai "uskalla" koskea. Voi rauhassa nukkua yönsä kun tietää että aamulla kulkuneuvo on paikallaan ja varma pääsy perille.
Olisi kiva kuulla jonkun kommentteja keltä on Lada varastettu. En ole kyllä ikinä nähnyt lehdissä tällaista juttua, että otettu Lada luvatta käyttöön.
4982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olipa niin että noin vuoden aikana vietiin.

1. Ensin bensat tankista (kadun varrelta)
2. Yritettiin viedä auto parkkipaikalta (eivät kuitenkaan saaneet käyntiin).
3. Vietiin kaikki tavarat tien varrella olleesta ajoneuvosta.

Tuulilasin pyyhkijät on myös viety (parkkipaikalta)

Nykyisin on poljinlukko ja hälyttimen valo.

Eli ei lada ole turvassa.

Äänestä

mulla oli 2104 työautona ,en laittanut siihen minkäänlaista poppikonetta ja jätin ovet aina auki ettei tarvi rikkoa. parkkialueella tehtiin murtoja koko ajan mutta mun auto sai olla rauhassa ja pääsin joka päivä liikkeelle kun piti. ei ollut varastettavaa ja huviajeluarvo oli olematon. bensoja ei varastettu kun tankin täyttöputkessa on mutka tai jotain sen estämiseksi.

Äänestä

Jos sen latukan joku hämärässä sattuu erehdyksessä pöllimään,niin eipä huolta,kyllä se löytyy ensimmäisen katuvalon kohdalta kun rosvo on vasta huomannut mitä tuli pöllittyä.

Äänestä
  • Uskon että olet taas niitä Ladisteja ettei sinulla ole em. kuljuveuvosta mitään kokemuksia.
    Varmaan nähnyt olet??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ceer kirjoitti:

Itselläni ollut Ladoja Tällä hetkellä Samara.
Tuli vain mieleen että kaikkiin muun merkkisiin autoihini on joko murtauduttu, tai "lainattu" koko auto. Mutta Lada/Samara on saanut olla rauhassa pahantekijöiltä.On tosi hienoa etteivät vorot koske autoon, on tosi ikävä aamulla lähteä, kun huomaa joko koko auton hävinneen, tai murtauduttu sisälle rikottu paikkoja.
Etenkin kun mulla aikoinaan oli japsi malli auto ei saanut olla koskaan rauhassa. Nyt on hyvä auto, eikä varkaat kai "uskalla" koskea. Voi rauhassa nukkua yönsä kun tietää että aamulla kulkuneuvo on paikallaan ja varma pääsy perille.
Olisi kiva kuulla jonkun kommentteja keltä on Lada varastettu. En ole kyllä ikinä nähnyt lehdissä tällaista juttua, että otettu Lada luvatta käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu