Venäjän "omatunto",intellektuelli kuollut.Ristiriitainenkin,humanismin arvostelija ja myös patriootti,Stalinin yksi uhreista.
Itse muistan hänet Ensimmäinen piiri ja Vankileirien saaristo-kirjoista.Suomessa ei uskallettu aikoinaan julkaista hänen ensimmäisiä kirjojaan,olisiko Saksan kautta ensimmäinen kirja sitten meille käännetty,en tiedä tarkasti.Mutta yksi niistä kirjailijoista,jotka varmasti vaikuttaneet meidän ajatusmaailmaamme,siksi kirjoitin tämänkin.
Itse muistan hänet Ensimmäinen piiri ja Vankileirien saaristo-kirjoista.Suomessa ei uskallettu aikoinaan julkaista hänen ensimmäisiä kirjojaan,olisiko Saksan kautta ensimmäinen kirja sitten meille käännetty,en tiedä tarkasti.Mutta yksi niistä kirjailijoista,jotka varmasti vaikuttaneet meidän ajatusmaailmaamme,siksi kirjoitin tämänkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tykkäsin kovasti.
Venäjällä ei kukaan henkilö eikä mikään järjestö ole Wiesenthalin tapaan yrittänyt saattaa kommarihallinnon vallanpitäjiä ja rikollisia vastuuseen teoistaan.
Vaikuttavia olivat hänen kirjansa, jäljen jättivät lukijan mieleen.
Ivan Denisovitsin päivä on myös häneltä.
Pitäisi lukea uudelleen, kestävät varmasti
useammankin uusinnan.
Tallinnassa tapasin 70-luvulla miehen, joka oli tehnyt jotain kauppaa ja joutunut 12 vuodeksi Siperiaan pakkotyöhön. Hän oli sieltä lopulta palannut. Mutta hymyä hän ei huulilleen koskaan saanut. Olemus oli kovan työn runnoma.
Näitä tarinoita olisi ollut tarjolla myös noina Suomen sensuurin vuosina. Vaan eipä näkynyt. Kylmän sodan jäljiltä on meilläkin sielunvammaisia. Niitä epävarmoja, jotka eivät uskalla myöntää tulleensa petetyiksi. Tietysti omat silmätkin olisivat kertoneet, jos niitä olisi uskonut.
No - ehkä nyt kirjailijan kuolemasta kehittyy terapiaa. Jaksaako sitä toivoa? Ahdistusta on niin raskasta katsoa.
kun läheisesti tietää, ei viitsi kertoa toistenkin murehdittaviksi.
Oma mieheni virolainen,joten varmasti tiedänmutta en toisten mietittäväksi kerro.
Vaikeat asiat pakko mielestään pois karkoittaa.
Jaksaneeko ihminen etsiä terapiaa itselleen tuossa tilanteessa.
Hetkellistä unohdusta saa, jos hakeutuu kevyen ajanvietteen pariin. Se on kuitenkin kuin hajuvettä: peittää ohuesti todellisen vakavuuden.
Jos voisi myötäelää näitten hirveitten ihmiskohtaloitten kanssa. Siperiasta lasketaan paljon leikkiä, mutta se on varmaan vielä tänäkin päivänä hirveä paikka.
pakottauduttava vaikka unohtamaan millä konstilla hyvänsä.Ja terapiansa löydettävä itse omasta itsestään ymmärrettyään,ettei kukaan ulkopuolinen voi auttaa.Kukin joudumme käyttämään niitä konsteja mitä meillä on,niinsanotusti vahvuutemme mukaan.
Jotakuta auttavat psykiatrin pillerit ja toista vain sinnittely oman itsensä kanssa...meni syteen tai saveen.Tuokin sanonta...syteen tai saveen,voi nostaa tuskaisista vaikeuksista.
Viimeinen terapia on on poistaa mielestään vaikeimmat asiat.Jos jollekin asialle ei voi mitään,kaiken yritettyään,mitäs muuta.Pakko nauraa vaikka klovnin itkua.