Lueskelin ko. sivustoa. Tajusin olevani ALKOHOLISTI ja SEKAKÄYTTÄJÄ.
Vaikka minulla on myös vaikeita perus-sairauksia, tajusin yllättäen asioiden yhteydet.
En syytä lääkäreitä lääkemääristä, joita ovat minulle aikojen kuluessa määränneet. En reseptien uusijoita,
Vielä viime syksynä maksa-arvoni olivat normaalit. Sitten alkoi erään lääkehoidon vuoksi jatkuva arvojen tarkkailu, kunnes pamahti. ALAT 900!
Sairaalaan ja kaikki lääkkeet poikki kertaheitolla.
Kuulin eriäviä mielipiteitä joiltakin lääkäreiltä siitä, miten vaarallista on määrätä lopetettavaksi KAIKKI lääkkeet päin seinää.
Arvot normalisoituivat kolmessa päivässä, kuukauden kuluttua arvot edelleen normaalit.
Kotona ko. lääkkeitä oli vaikka huru mycke, mutta en koskenut niihin. Koin jo silloin lääkkeistä johtuvia vieroitus-oireita, mutta menivät ohi.
Tuli SE vaihe, josta kerroin AUTTAKAA otsikon alla.
Olen oireitteni vuoksi totaalisen huonossa kunnossa (yritinhän itsaria, meni pieleen ja aloin kaljoitella).
Nyt minulla on todella fyysisen hädän lisäksi myös henkinen, psyykkinen ja sosiaalinen hätä.
Oletteko kokeilleet Minnesota(?)hoitoa?
Kokemuksia?
Selviänkö tästä yöstä? Hiki valuu/paleltaa/pelottaa.
Olen jo 60-v (valmis veivini heittämään), mutta koska olen vielä tässä, elossa jotenkin, kai elämälläni on vielä jotakin minunkin varalleni???

Vastaukset 4
Vanhimmat
Melkeinpä suosittelisin että älä krapuloi, vaan tissuttele pikkaisen ja sen jälkeen yritä päästä johonkin hoitoon.
Kun on noin kovia oireita, niin, anteeksi vaan, iässäsi krapulointi voi olla kohtalokasta. Se voi nuoremmallekin olla kohtalokasta, jos ei ryyppyputkea aja alas hillitysti hiljalleen.
Itselläkin on ollut verenpaineet yli 200 vastaavanlaisessa krapulassa, ja veri on vuotanut nenästä ihan holtittomasti siitä syystä. Oireiden lista olisi pitkä.
Kohta viikko kulunut ja oken edelleen hengissä.
Kieltämättä on ollut paljon fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia.
Jos olisin yrittänyt lopetella pikkuhiljaa, olisin taas aloittanut uudelleen.
Päätökseni kestää kaikki viikon aikana kokemani oli tosi ja raju.
Pelkäsin todella henkeni puolesta...
Vielä tänäänkin ajoittain hiki nousee pintaan ja paleltaa, mutta olo on melkoisen kohtuullinen.
Huomenna uskon jo olevani suht.normaalissa kunnossa. Kykenen syömään normaalisti, on nälkäkin ja kahvi maistuu.
Yritän todella, että koskaan enää en joutuisi samaa kokemaan.
Eikä kukaan muukaan!
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&start=0&q=minnesota-hoito
jossa oli paljon asiaa.
Olen edelleen hengissä, sekoiluista huolimatta.
Ainoa mikä vielä "pomppii", on psyyke.
Terkkarin Oxamin 15 mg olen jo jättämässä pois, ehkä illalla vielä tarvitsen.
Vaatii vietävästi "vanhoja" henkisiä voimavaroja selvitä yksin psyyken pompotuksista.
Kun saisin suuni pidettyä kiinni, enkä päästäisi piikkejä ja sammakoita koko ajan toista ihmistä loukaten.
Vaikeaa, kun olen luonteeltani muutenkin nopea ja tempperamenttinen.
Kikkoja? Laastari suun eteen??? Turpiin????