Miten vastustuskykyä ?

Viikon välein sairastettuani flunssaa koko kevään kesälomaan saakka mokoma tauti iski jälleen pari viikkoa nyt töihin palattuani.
Nyt en oikeasti enää jaksa olla pää tukossa ja yleiskunto ei todellakaan ole hyvä tällä tavalla.

Hain apteekista maitohappobakteereita, c-vitamiinia ja Esberitox- nimistä rohdetta Panadol Hottien kumppaniksi, lisäksi olen syönyt happamia viinimarjoja kumpaakin väriä niin paljon, kuin sielu sietää. Kalliiksi apteekkireissu tuli, vastustuskyvyn lisääminen näin maksoi yli 40 €.

Nyt olen surffaillut netissä,mitä kummaa voisin tehdä lisäksi, kun en tahdo taas sairastaa koko tulevaa vuotta.
Viime vuoden olin superstressaantunut ja aina ylitöissä; mikä kuulemma huonontaa vastustuskykyä. Töistä poissa olin pari kertaa oksennustaudin saatuani, mutta flunssa sinänsä ei liene riittävä syy poissaoloon. Myöskin olemme työssä niin alimiehitettyjä, jottei kenenkään olisi vara olla sairaana, koska työn paikkaajaa ei yksinkertaisesti ole. Yleensä itse venyn joka päästä ja olen tavoitettavissa 24 h /vrk.

Yhdeksi ehkä syyksi ikuiseen vilustumiseen epäilen ilmastointia ? Tietääkö kukaan, olisiko mitenkään mahdollista, että ilmastoinnista saattaisi saada moisia oireita ? Voisivatko allergialääkkeet mahdollisesti poistaa tämän ? Ja josko olisi hyviä vinkkejä tähän flunssalta suojautumiseen, niin otan kiitollisena vastaan !
71493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ainkin tämän Astavitan aikaisemmista keskusteluista. Riennän hetimiten kaupan kautta taas huomenna =)

Äänestä

Jotkut kehuvat tätä:
www.nonikeskus.com
www.noni.fi
www.nonisap.info

Onko homealtistus poissuljettu?

Äänestä

Vastustuskykyä lisätään syömällä jatkuvasti terveellisesti. Hyvä ruoka sisältää mm. kasviksia (= juurekset, marjat, hedelmät, vihannekset) puoli kiloa joka päivä. Itselläni ilmeisesti auttanut, kun jätin punaisen lihan pois ruokavaliostani.

Vastustuskykyä lisätään liikunnalla. Säännöllinen liikunta pitää elimistön kunnossa. Joka päivä on liikuttava vähintään puoli tuntia. Kolme kertaa viikossa on hyvä liikkua niin, että hiki tulee pintaan ja hengästyttää. Sairaana ja toipilaana ei rehkitä.

Kun tunnet flunssan olevan tulollaan, niin nauti inkivääriteetä. Juuria löytyy joka ruokakaupasta. Pilppuat 1-2 teelusikallista inkivääriä mukiin. Kaadat päälle kuumaa vettä. Annat hautua pari minuuttia. Mausta hunajalla.

Äänestä
  • itse asiassa !

    Ruokavalion pitäisi olla kunnossa, mutta töitä on tullut tehtyä niin paljon, jotta lienee siitä syystä yleiskunto alhaalla. Muutenkaan omalle liikunnalle ei ole aikaa, mutta yritän ajatella hyötyliikkuvani kuitenkin kaiken päivää, kuten varmasti teenkin.

    Olen itse miettinyt, mahtaako ilmastointi noin yleensä aiheuttaa kaiken tämän; tai sitten ilmastointikanavissa mahdollisesti oleva pöly ja töhnä ?

    Onko kellään kokemusta moisesta ? Olen ihan selvästi ns. työpaikalle allerginen =) Ainakaan vitamiinilisästä ja mustikoiden ym. marjojen syönnistä ei ole viikon aikana ollut apua, mutta apteekin rohto auttaa kyllä liman erittymiseen siinä määrin, että silmätkin tuntuvat erityisen kuivilta ja arastavilta. Itse asiassa nyt koko pää on kipeä ja arka sisäpuolelta. Työterveyslääkäri ei tasan ole samaa mieltä ainakaan, tosin en edes vaivaudu kysymään. Onko siis niin, että minun on mentävä yksityisen vastaanotolle ottaaksen selvää, mistä mahtaa olla kyse, ainakin, jos tämä jatkuu tämmöisenä ? Ja mitä sitten ? Omassa toimenkuvassani ilmastoinnin välttäminen on kuin etsisi sitten uuttä työtä kuin neulaa heinäpellolta.

    Äänestä

  • inkivääri maistuisikin kirjoitti:

    itse asiassa !

    saisin luultavasti kyllä pian potkut !
    Ainahan sen voisi saada näyttämään siltä, että en ole tarpeeksi tehokas tms. Kuka sitten on vakuuttava ja tehokas, kun aina nokka tuhisee ja ääni röhisee, punaisista silmistä puhumattakaan. Itse ihan oikeasti teen kaikkeni muutoin ollakseni terveellinen niissä rajoissa, miten mahdollista.

    Olen muutoinkin sitä mieltä, jotta kasvisdietti silloin tällöin pitää virkeänä, nyt vaan on sama, vaikka söisi pahvia päivälliseksi.

    Äänestä

  • sairastelisin nyt, kirjoitti:

    että altistut työpaikallasi homeelle. Googletapas "homeoireet" ja saan pitkän litanian erilaisia oireita, mitä home voi aiheuttaa.

    Tai sitten olet kertakaikkiaan niin stressaantunut. Stressi voi heikentää vastustuskykyä jop 60 %. Etkö haluaisi kumminkin vaihtaa työpaikkaa? Eihän tommonen työ kuulosta yhtään inhimilliselle. Elätkö työntekemiselle vai teetkö töitä, jotta pystyt elämään?

    Äänestä

  • siltä kirjoitti:

    en ole saanu flunssaa 8 vuoteen ja syy ehkä täs!? otan joka päivä blue omega hyljeöljyä (paras omega3) ja 4kpl omenaa päiväs, syön vain täysjyvää ja broileria ilman mausteita, mausteeksi himalajan vuorisuolaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aina flunssassa kirjoitti:

Viikon välein sairastettuani flunssaa koko kevään kesälomaan saakka mokoma tauti iski jälleen pari viikkoa nyt töihin palattuani.
Nyt en oikeasti enää jaksa olla pää tukossa ja yleiskunto ei todellakaan ole hyvä tällä tavalla.

Hain apteekista maitohappobakteereita, c-vitamiinia ja Esberitox- nimistä rohdetta Panadol Hottien kumppaniksi, lisäksi olen syönyt happamia viinimarjoja kumpaakin väriä niin paljon, kuin sielu sietää. Kalliiksi apteekkireissu tuli, vastustuskyvyn lisääminen näin maksoi yli 40 €.

Nyt olen surffaillut netissä,mitä kummaa voisin tehdä lisäksi, kun en tahdo taas sairastaa koko tulevaa vuotta.
Viime vuoden olin superstressaantunut ja aina ylitöissä; mikä kuulemma huonontaa vastustuskykyä. Töistä poissa olin pari kertaa oksennustaudin saatuani, mutta flunssa sinänsä ei liene riittävä syy poissaoloon. Myöskin olemme työssä niin alimiehitettyjä, jottei kenenkään olisi vara olla sairaana, koska työn paikkaajaa ei yksinkertaisesti ole. Yleensä itse venyn joka päästä ja olen tavoitettavissa 24 h /vrk.

Yhdeksi ehkä syyksi ikuiseen vilustumiseen epäilen ilmastointia ? Tietääkö kukaan, olisiko mitenkään mahdollista, että ilmastoinnista saattaisi saada moisia oireita ? Voisivatko allergialääkkeet mahdollisesti poistaa tämän ? Ja josko olisi hyviä vinkkejä tähän flunssalta suojautumiseen, niin otan kiitollisena vastaan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu