SILMINNÄKIJÄ: KIRJE ISÄLLE
YLE TV2 to 29.5.08 klo 22.35
Eron jälkeen kolmannes isistä hylkää lapsensa ja lapsista tulee ero-orpoja.
Kadonneet isät olivat vielä muutama vuosikymmen sitten poikkeus – mutta nyt siitä on tullut arkipäivää.
Mitä lapselle tapahtuu, kun isä häipyy hänen elämästään? Ja miksi isä lähtee?
”Pyysin sinua viime kesänä rippijuhliini, et voinut tulla koska äiti on mielestäsi niin kusipää.
Mitä äiti siihen olisi vaikuttanut, kysehän oli minusta??
Haluat kostaa taas näin äidille, mutta vahingossa kostatkin meille.
Kyllä sinun tarvisi kestää äitiä puoli tuntia kahvipöydässä, kun olitte yhdessä 20 vuotta.
Lupasit muistaa minua, vaikka et rippijuhliin tulisikaan. Etpä ole muistanut ja olet ainut kutsutuista joka ei muistanut minua”.
(ote 16-vuotiaan tyttären kirjeestä isälleen)
Avo- ja avioerojen yleistyessä jopa neljännes suomalaislapsista asuu erossa toisesta vanhemmastaan, yleensä äidillä.
Avioeron jälkeisistä tapaamisoikeuksista riidellään paljon, myös julkisuudessa.
Molemmilla vanhemmilla on oikeus tavata lastaan, vaikka sakon uhalla.
Silminnäkijä kertoo toisesta ilmiöstä, joka on jäänyt tähän asti kokonaan varjoon:
vaikka lapsella on lain mukaan oikeus molempiin vanhempiinsa, viranomaiset eivät voi mitään sille,
jos isä ei halua tavata lastaan. Onko lain käytännön soveltamisessa kadonneen isän mentävä aukko?
Ami Assulinin toimittama Silminnäkijä tarkastelee isättömyyttä nelivuotiaan pojan,
hänen yksinhuoltajaäitinsä sekä isättömän, oman esikoispoikansa aikanaan kadottaneen aikuisen miehen silmin.
Lisäksi ohjelmaa varten on pyydetty kirjeitä lapsilta, joiden isät ovat kadonneet.
”Moikka, Isä!
Mitä kuuluu? Onko jalka poikki? Tiedätkö, että meillä on koira?
Kerro kuinka monta autoa sulla on? Isä, sä olet ihan kiva, mutta mä en muista sinusta paljon.
Enkä tiedä millainen sä olet, koska sinun muutostasi on jo viisi vuotta.
Mutta se ei olisi kivaa, jos nyt tupsahtaisit elämäämme, koska elämä täällä on ihan mukavaa.
Joten kirjoitellaan ja soitellaan toisillemme, jos löydät numeroni”.
(Ote yhdeksänvuotiaan pojan kirjeestä isälleen).
Pelastakaa lapset ry:n lastenpsykiatri Jari Sinkkonen pitää isättömyyttä aikapommina
ja syynä esimerkiksi nuorten miesten lisääntyvään väkivaltaan.
- Kyllä se on ihan selvä asia, että tämä on kipeä ja suuri kysymys.
Yhä enemmän tuntuu, että olemme jossakin mielessä kaaoksen partaalla, hän sanoo.
Tutkimuksissa on todettu myös, että yksi tärkeimpiä lasten eron jälkeistä
hyvinvointia selvittäviä seikkoja on yhteyden säilyttäminen molempiin vanhempiin. Käytännössä asia on toisin:
- Silloin kun lähihuoltajuus siirtyy toiselle, niin etävanhemmalle lähetetään Kansaneläkelaitoksesta lappu,
jossa lukee että et ole enää vastuussa lapsesi hoidosta ja kasvatuksesta.
Että se viranomaisten viesti on kyllä aika outo, ihmettelee Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto ry:n puheenjohtaja Bodil Rosengren.
”Muistatko sinä kun asuit meidän kanssa? Se oli hyvää aikaa.
Tehtiin kaikkea kivaa. Käytiin kaikenlaisissa jutuissa. Olit upee isä.
Olin silloin n. 9-vuotias, kun muutit pois. Ennen olin varmaan tavallinen lapsi.
En osaa omin sanoin kuvailla sitä tilannetta silloin kun muutit pois.
Olin todella surullinen. Seuraavina vuosina yritettiin päästä jaloillemme.
Vuosien mittaan ollaan päästy jaloillemme. Meillä menee ihan hyvin.
Miksi ette voisi sopia äidin kanssa?”
(Ote 14-vuotiaan pojan kirjeestä isälleen).
Suomessa lapsen osallisuuden tukeminen ja ihmissuhteiden turvaaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle lasten huolto- ja tapaamissopimusneuvotteluissa.
Esimerkiksi Norjassa eroavien vanhempien on käytävä pakollisessa perheasioiden sovittelussa.
”Minun on vaikea kirjoittaa sinulle, koska en pidä sinusta kovin paljon.
Muistan vain illan kun lähdit ja sen tappelun äidin kanssa. Se jäi hyvin kallooni.
Suurimpana syynä on se kun heittämäsi lelu osui minua päähän eikä äitiä.
Se kuhmu ei nimittäin ollut pieni. Se on näiden viiden vuoden aikana kadonnut fyysisesti mutta ei henkisesti.
Sen jälkeen en ole kaivannut sinua takaisin”.
(ote 11-vuotiaan tyttären kirjeestä isälleen)
Lastensuojelun keskusliiton Erovanhempien tukikeskus Neuvon projektijohtaja Heikki Koiso-Kanttila pitää isien katoamista yhtenä suomalaisen yhteiskunnan ykkösongelmana:
- Se uhkaa tulevien sukupolvien kykyä muodostaa suhteita ja perheitä ja on tavallaan sukupolvelta toiselle siirtyvä kirous, joka pitäisi pystyä katkaisemaan.
Silminnäkijä kysyy minkälaisia tunteita isättömyys herättää?
Miten voi surra kadonnutta isää, jos tietää hänen olevan elossa, mutta hän ei kuitenkaan halua tavata lastaan?
Entä miten isättömyys siirtyy lapsen omaan vanhemmuuteen – ja miten kirous voidaan katkaista?
”Isä kuoli. Sain tiedon isän kuolemasta, kun poliisit tulivat sen kertomaan.
Kertoivat minun olevan lähisukulainen. Ja isä pitäisi haudata.
Isä oli ollut kuolleena kolme viikkoa, ennen kuin posteljooni puuttui tilanteeseen….
Isä lähti, kun olin 6 vuotta. Vanhempani eivät eronneet koskaan virallisesti.”
(Ote 40-vuotiaan tyttären kirjeestä isälleen).
Toimittaja: Ami Assulin
Tuottaja: Hannele Valkeeniemi
Tuotanto: YLE Ajankohtaisjournalismi
YLE TV2 to 29.5.08 klo 22.35
Eron jälkeen kolmannes isistä hylkää lapsensa ja lapsista tulee ero-orpoja.
Kadonneet isät olivat vielä muutama vuosikymmen sitten poikkeus – mutta nyt siitä on tullut arkipäivää.
Mitä lapselle tapahtuu, kun isä häipyy hänen elämästään? Ja miksi isä lähtee?
”Pyysin sinua viime kesänä rippijuhliini, et voinut tulla koska äiti on mielestäsi niin kusipää.
Mitä äiti siihen olisi vaikuttanut, kysehän oli minusta??
Haluat kostaa taas näin äidille, mutta vahingossa kostatkin meille.
Kyllä sinun tarvisi kestää äitiä puoli tuntia kahvipöydässä, kun olitte yhdessä 20 vuotta.
Lupasit muistaa minua, vaikka et rippijuhliin tulisikaan. Etpä ole muistanut ja olet ainut kutsutuista joka ei muistanut minua”.
(ote 16-vuotiaan tyttären kirjeestä isälleen)
Avo- ja avioerojen yleistyessä jopa neljännes suomalaislapsista asuu erossa toisesta vanhemmastaan, yleensä äidillä.
Avioeron jälkeisistä tapaamisoikeuksista riidellään paljon, myös julkisuudessa.
Molemmilla vanhemmilla on oikeus tavata lastaan, vaikka sakon uhalla.
Silminnäkijä kertoo toisesta ilmiöstä, joka on jäänyt tähän asti kokonaan varjoon:
vaikka lapsella on lain mukaan oikeus molempiin vanhempiinsa, viranomaiset eivät voi mitään sille,
jos isä ei halua tavata lastaan. Onko lain käytännön soveltamisessa kadonneen isän mentävä aukko?
Ami Assulinin toimittama Silminnäkijä tarkastelee isättömyyttä nelivuotiaan pojan,
hänen yksinhuoltajaäitinsä sekä isättömän, oman esikoispoikansa aikanaan kadottaneen aikuisen miehen silmin.
Lisäksi ohjelmaa varten on pyydetty kirjeitä lapsilta, joiden isät ovat kadonneet.
”Moikka, Isä!
Mitä kuuluu? Onko jalka poikki? Tiedätkö, että meillä on koira?
Kerro kuinka monta autoa sulla on? Isä, sä olet ihan kiva, mutta mä en muista sinusta paljon.
Enkä tiedä millainen sä olet, koska sinun muutostasi on jo viisi vuotta.
Mutta se ei olisi kivaa, jos nyt tupsahtaisit elämäämme, koska elämä täällä on ihan mukavaa.
Joten kirjoitellaan ja soitellaan toisillemme, jos löydät numeroni”.
(Ote yhdeksänvuotiaan pojan kirjeestä isälleen).
Pelastakaa lapset ry:n lastenpsykiatri Jari Sinkkonen pitää isättömyyttä aikapommina
ja syynä esimerkiksi nuorten miesten lisääntyvään väkivaltaan.
- Kyllä se on ihan selvä asia, että tämä on kipeä ja suuri kysymys.
Yhä enemmän tuntuu, että olemme jossakin mielessä kaaoksen partaalla, hän sanoo.
Tutkimuksissa on todettu myös, että yksi tärkeimpiä lasten eron jälkeistä
hyvinvointia selvittäviä seikkoja on yhteyden säilyttäminen molempiin vanhempiin. Käytännössä asia on toisin:
- Silloin kun lähihuoltajuus siirtyy toiselle, niin etävanhemmalle lähetetään Kansaneläkelaitoksesta lappu,
jossa lukee että et ole enää vastuussa lapsesi hoidosta ja kasvatuksesta.
Että se viranomaisten viesti on kyllä aika outo, ihmettelee Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto ry:n puheenjohtaja Bodil Rosengren.
”Muistatko sinä kun asuit meidän kanssa? Se oli hyvää aikaa.
Tehtiin kaikkea kivaa. Käytiin kaikenlaisissa jutuissa. Olit upee isä.
Olin silloin n. 9-vuotias, kun muutit pois. Ennen olin varmaan tavallinen lapsi.
En osaa omin sanoin kuvailla sitä tilannetta silloin kun muutit pois.
Olin todella surullinen. Seuraavina vuosina yritettiin päästä jaloillemme.
Vuosien mittaan ollaan päästy jaloillemme. Meillä menee ihan hyvin.
Miksi ette voisi sopia äidin kanssa?”
(Ote 14-vuotiaan pojan kirjeestä isälleen).
Suomessa lapsen osallisuuden tukeminen ja ihmissuhteiden turvaaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle lasten huolto- ja tapaamissopimusneuvotteluissa.
Esimerkiksi Norjassa eroavien vanhempien on käytävä pakollisessa perheasioiden sovittelussa.
”Minun on vaikea kirjoittaa sinulle, koska en pidä sinusta kovin paljon.
Muistan vain illan kun lähdit ja sen tappelun äidin kanssa. Se jäi hyvin kallooni.
Suurimpana syynä on se kun heittämäsi lelu osui minua päähän eikä äitiä.
Se kuhmu ei nimittäin ollut pieni. Se on näiden viiden vuoden aikana kadonnut fyysisesti mutta ei henkisesti.
Sen jälkeen en ole kaivannut sinua takaisin”.
(ote 11-vuotiaan tyttären kirjeestä isälleen)
Lastensuojelun keskusliiton Erovanhempien tukikeskus Neuvon projektijohtaja Heikki Koiso-Kanttila pitää isien katoamista yhtenä suomalaisen yhteiskunnan ykkösongelmana:
- Se uhkaa tulevien sukupolvien kykyä muodostaa suhteita ja perheitä ja on tavallaan sukupolvelta toiselle siirtyvä kirous, joka pitäisi pystyä katkaisemaan.
Silminnäkijä kysyy minkälaisia tunteita isättömyys herättää?
Miten voi surra kadonnutta isää, jos tietää hänen olevan elossa, mutta hän ei kuitenkaan halua tavata lastaan?
Entä miten isättömyys siirtyy lapsen omaan vanhemmuuteen – ja miten kirous voidaan katkaista?
”Isä kuoli. Sain tiedon isän kuolemasta, kun poliisit tulivat sen kertomaan.
Kertoivat minun olevan lähisukulainen. Ja isä pitäisi haudata.
Isä oli ollut kuolleena kolme viikkoa, ennen kuin posteljooni puuttui tilanteeseen….
Isä lähti, kun olin 6 vuotta. Vanhempani eivät eronneet koskaan virallisesti.”
(Ote 40-vuotiaan tyttären kirjeestä isälleen).
Toimittaja: Ami Assulin
Tuottaja: Hannele Valkeeniemi
Tuotanto: YLE Ajankohtaisjournalismi
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siis äitejä jotka haluavat kostaa Isälle ja hankalottavat lasten tapaamisia. Käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen puheita huonoista isistä. Ja viranomaiset näyttävät olevan herkkiä uskomaan näitä vetisteleviä, valehtelevia ja teeskenteleviä naisia. Viranomaiset leimaavat mielellää miehet oli syytä tai ei. Rikkovat jopa lakia!
-kaiken tämän kokenut isä!
meidän omat lapsemme sanoivat sossu tädeille suoraan etteivät halua tavata isäänsä...syyksi esim.keskimmäinen " isä ei tunne minua silloin kun on kännissä..ja ainakun isäni olen nähnyt niin se on aina kännissä.." Vanhin lapsi " isä jauhaa p...a kun lupaa tulla käymään tai lupaa tuoda jotain niin koskaan ei ole lupaustaan pitänyt ja on aina kännissä joten ei ihme jos lupaukset jäävät.." Eli lapset ovat itse perustelleet omin kokemuksin kokeneet asiat..siihen ei minua ole tarvinut selittämään tai syyttämään,haukkumaan lasten isää vaan olen antanut lasten itse nähdä millainen isä heillä on..joten lapset eivät enään ole isäänsä nähneet kuin ihan satunnaisesti keskustassa kun ovat kotilomilla... sossussa olivat minulle tiuskineet että lapsilla on oikeus tavata isäänsä(luulivat että kostoksi estän lasten tapaamasta isäänsä).. siihen minä että tiedän sen mutta minkä teet kun lapset eivät itse halua niin en kai minä nyt sitten voi lapsiani pakottaakkaan tapaamaan isäänsä..ja kysykää itse lapsiltani miksi he eivät halua tavata.. no, lasten kerrottua sossulle niin ei enään vaatinut sossu että veisin lapset tapaamaan isäänsä. Minun mielestäni juuri lapsia pitäisi kuunnella oli sitten äiti tai isä joka ei ole lapselle hyväksi mutta sen asian pitäisi saada lapsen itse punnita...eikä äidin tai isän haukkua toinen toisiaan lasten kuullen..ja yrittää tavalla tai toisella todistaa paremmuuttaan.. kyllä lapsi näkee ja ymmärtää kumman hoidossa mieluummin on ja jos molemmat ovat lapsen mielestä ok niin silloin pitäisi tehdä selkeä tapaamis ratkaisu..mm. viikko isillä..viikko äidillä..
tahansa, kuka heille osaa asiansa uskottavasti esittää.
Aivan turha eräiden isien on äitejä kaikesta haukkua, muka viranomaisten harhaan johtamisestakin. Ketkähän ne siitä taidosta ovat kehittäneet suorastaan taidetta...
sossun uskomaan ihan mitä tahansa puheitaan.
Näin sitten on mahdollista, että erossa lapset määrätään isälle, vaikka hänellä on ollut lähestysmiskielto lapsiinsa ja niin edelleen.
Ja isä myhäilee tyytyväisenä kun lasten pahoinpitely voi jatkua ja ex-akalla ei ole mitään sananvaltaa lasten pelastamiseksi.
Esim. jos lapsi on sijoitettu sijaisperheeseen niin sossu ei usko vanhempien ,lasten,sukulaisten puheita ei sitten ollenkaan vaan ainoastaan sijaisperhettä,opettajia,perheneuvilaa,psykologia,lääkäriä...ym. Niin me varsinaiset ihmiset jotka lapset paremmin tunnetaan niin meitä ei sossu usko! Mutta kyllä näitä monia tahoja jotka eivät ole vanhempia ja lapsia ikinä edes tavanneet...paitsi sijaisperheet..ja sijareilla sana on laki ja kumalan sana joita sossut ehdottomasti uskovat!
koko isättömyys. lapsi sopeutuu hyvin elämään ilman isääkin. Äiti riittää. Näin on ollut jo kivikaudella.
Menikö se nyt niin, että kun Jumala ei ehtinyt kaikkialle, niin hän loi äidin.
Sinkkosta pidän omassa elämässään rypevänä ja mahdollisesti mässäilee oman lapsuutensa laiminlyöntejä ikään kuin toisten ihmisten ongelmina. Outo veikko koko mies.
Tiedän myös äidin, joka on tehnyt lapsilleen niin, että on laittanut lapset ikkunaan odottamaan isän saapumista hakemaan tapaamisviikonlopulle. Isän kanssa äiti ei ole sopinut mistään tapaamisesta, eikä mitään sopimuksia ole ollut. Odotetusti isä ei tietenkään saapunut lapsia hakemaan, miten olisi voinutkaan. Äiti on saanut tehtyä isän huonoksi julmalla tavalla.
opettavat lapsilleen, että isää pitää kaivata. Kuten käskevät kirjoittaa kirjeitä yms. Oikeasti lapset viis veisaavat koko äijästä.
tuntuu, että joku isä oikein kirjeen kirjoittaa, jossa kieltää ottamaan mitään yhteyttä häneen. Pitää kuulema odottaa hänen yhteydenottoaan ja sitten sitä ei kuulu vuosiin.
Saa siinä poika sitten pyöritellä isänpäivälahjaa, että kun ei ole voinut antaa sitä isälle.
Äidin pitäisi olla rehellinen ja kertoa miksi isä ei tule. :/ Niin, miksi se ei tule, kuka kertoisi äidille sen.
Kyllä noita tuollaisia ukkoja on ollut maailman sivu, mutta minulle ole uusi asia se, että oikein kielletään MINKÄÄNLAINEN yhteydenpito häneen päin. Ohjelmassa ainakin kaksi äitiä haastateltiin, joilla oli kokemus tällaisesta.
Pientä ymmärrystä noille mies-paroille :) En tiedä, osuuko tämä teidän huumoriinne, mutta minusta tämä on paras pakina, mitä miesten elämän kurjuudesta olen vähään aikaan lukenut. Kirjoittaja Roman Schatz tituleeraa itsensä media-alan sekatyömieheksi. Bongasin MeNaiset-lehdestä, en muista vuosikertaa tai numeroa. Ei nyt liity huostaanottoihin, mutta ehkä tämän ketjun aiheeseen kuitenkin - kevennyksenä.
"Miehen helvetillinen elämä
Vankina väärässä kehossa
Kyllä miehen elämä on yhtä helvettiä.
Työelämässä sinun pitää keskittyä uraan, täytyy kilpailla muiden urosten kanssa aamusta iltaan. Koskaan et voi rentoutua vaan joka hetki on todistettava olevasi parempi, nopeasmpi, vahvempi, enemmän aikaansaava - siis että sinulla on koko uroslauman suurin penis. Vain esimiehelläsi on isompi, ja sinun täytyy jatkuvasti ja näyttävästi alistua hänen edessään, muuten olet hänelle vaaraksi ja riskeeraat toimeentulosi sekä asemasi työyhteisössä.
Kotona sinua odottaa vaimo, jolle hänen äitinsä on lapsesta asti selittänyt, ettet sinä miehenä pysty ilmaisemaan tunteitasi ja että olet primitiivinen seksihullu. Vaimosi on muiden naisten tavoin vakuuttunut siitä, että sinulla on yksiulotteiset putkiaivot eikä hiventäkään tunneälyä. Hän pitää sinua elävänä työkaluna ja hyötyeläimenä, ja kaikki paskaduunit kaatuvat aina sinun niskaasi.
Rooliisi kuuluu, että rakennat talon, leikkaat nurmikon, hankit auton ja kesämökin. Kaikkien teknisten laitteiden korjaaminen lankeaa automaattisesti sinulle ja jos kotona pitää tehdä kylpyhuoneremonttia, se on totta kai sinun heiniäsi. Ja vaikka rakentaisit maailman hienoimman kylppärin, et silti saa pissiä siellä seisaaltasi vaan sinun on toimittava vastoin omaa anatomiaasi ja istua alas.
Jos vaimosi ei tunne itseään tyytyväiseksi parisuhteessanne, se on ilman muuta sinun syytäsi ja sinut viedään terapiaan sopeutettavaksi. Jos itse et ole tyytyväinen, et voi asialle mitään. Kaveriporukastakaan ei ole mitään apua, koska kaikki miespuoliset ystäväsi kärsivät samasta ahdingosta. Heidän kanssaan et voi tehdä mitään muuta paitsi ryypiskellä, pelata lätkää ja golfia tai sitten puhua autoista ja tietokoneista ja siitä, kuinka naiset eivät ymmärrä teitä.
Koko ajan sinun pitää tehdä itsestäsi idiootti anelemalla seksiä ja kun saat sitä, sinun on suoritettava se naisesi ehdoilla eikä omillasi. Jos erehdyt lähettämään jollekin tekstiviestin, jossa tunnustat himoitsevasi häntä, menetät maineesi, perheesi ja työpaikkasi.
Jopa miesten pukeutumiskoodi on naurettavan suppea. Sinulla on tasan kolme vaihtoehtoa: joko vedät yllesi farkut ja nahkatakin tai sitten puvun, kauluspaidan ja solmion tai kolmantena versiona sortsit, t-paidan ja sandaalit. Vaikka tuntisit itsesi kuinka rumaksi ja naurettavaksi näissä kaikissa, siihen sinulle sallittu vaatekirjo loppuu. Ja jos alat ilmaista itsesi pukeutumalla, sinua pidetään hörhönä tai jonain vielä pahempana.
Miehen elämä on yksinäistä, tylsää ja ahdistavaa. Ja kaiken kukkuraksi mies vielä kuoleekin keskimäärin kahdeksan vuotta nuorempana kuin nainen.
Tiedän, mistä puhun. Ehdin itsekin elää miehenä yli neljäkymmentä vuotta, kunnes kolme vuotta sitten tapasin lääkärin, jolla oli ratkaisu kaikkiin pulmiini.
Hän suositteli leikkausta ja lyhyen harkinnan jälkeen päätin lähteä hänen ehdottamalla tielle. Olihan se rankkaa, varsinkin ylimenovaihe oli hankala. Moneen kuukauteen en kehdannut näyttäytyä kadulla. Mutta nyt olen selvinnyt kaikesta ja minulla on uusi elämä. Enkä todellakaan kadu mitään.
Pääsin rakastavaan kotiin, missä minusta pidetään hyvää huolta. Minun ei enää tarvitse käydä töissä, ei miettiä, mistä saisin ruokaa ja katon pään päälle. Rahaan, mailaan tai iskuporakoneeseen minun ei tarvitse enää koskea, ei enää huolestuneena ajatella uraa jossain typerässä firmassa. Minun ei tarvitse enää kuunnella syyllistäviä tasa-arvolöpinöitä enkä joudu käymään terapiassa. Lapsetkin vihdoin rakastavat minua, ja saan rapsutuksia ja silityksiä monta kertaa päivässä.
Nyt olen vapaa ja onnellinen. Joka päivä juoksen kahden tunnin lenkin, kusen miten ja minne haluan, ja jos jotain kiinnostavaa sattuu kävelemään vastaan, voin estoitta nuuskia sen paikkoja. Vihdoin olen myös ulkoisesti sitä, mitä olen sisimmässäni aina ollut: Kultainen noutaja. "
parkoja, tosiaan!
Hei hyvä että joku muukin on seurannut silminnäkijää! Minulla on tässä sellainen ongelma että iso koulutyö projektini pohjautuu tähän silminnäkijän ohjelmaan Kirje isälle ja esityksessä tarvitsen havainnollistavia video pätkiä ohjelmasta, mutta kauhukseni huomasin että ohjelma on poistettu netti sivustolta ja esitys olisi huomenna!! Eli jos en saa ohjelmaa huomiseksi työni hylätään ja puolen vuoden työ on mennyt hukkaan!!! Eli sattuisiko kenelläkään olemaan kyseistä ohjelmaa tallennettuna jos on ja voisit lähettää sen minulle olisin kiitollinen koko sydämestäni!!