Yksinäisyys on parasta, mitä on. Kun pääsee töistä kotiin ja vetää oven kiinni eikä kukaan soita eikä tule käymään.
Kukaan ei vaadi mitään. Eikä tarvitse puhua mitään kenellekään.
Jos saiai olla rauhassa yksin, ei ahdistuisi ollenkaan niin paljon.
Kukaan ei vaadi mitään. Eikä tarvitse puhua mitään kenellekään.
Jos saiai olla rauhassa yksin, ei ahdistuisi ollenkaan niin paljon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on ihan samat fiilikset. Mä tykkään olla yksin. Töiden jälkeen, töissä on aina kauhea kiire ja hulina, on ihanaa päästä kotiin. No onhan kotona perhe, en minä perheestäni tahdo eroon päästä, mutta känny menee välittömästi koti-profiilille, vain läheisten puhelut tulevat.
Yleensä mun on ihan pakko illalla saada olla omissa oloissa edes hetki. Lähden metsään, satoi tai paistoi.
Mä oon lapsesta asti viihtynyt yksin ja kaikki kahvittelukutsut lähinnä kiukuttaa. Mä en viihdy porukassa vaan mieluummin yksin. Netti on siitä hyvä just kun täällä voi kertoa mielipiteitään tai vaan lueskella, ei ole pakko osallistua eikä yrittää keksiä puheenaiheita jos ei kertakaikkiaan halua keskustella kenenkän kanssa.
Kai sitä on ihmisten silmissä outo, kaikki tuntuvat olevan laumasieluja. Kuka muu nauttii yksinäisyydestään?
Hoidan sairasta läheistäni, sitä on jatkunut jo vuosikymmenen ajan, hän ei kaipaa seuraa juuri lainkaan, kunhan hoidan tarpeelliset rutiinitoimet.
Syötän, puen, pesen ym..
Saan viettää paljon aikaa omissa oloissani omassa huoneessani, pidän oven auki jos sairas jotain tarvitsee niin kuulen.
Kesällä ollaan mökillä ja talvet kaupungissa kerrostalossa.
Kaikki vierailijat ovat mielestäni häiriötekijöitä.
Olen niin tottunut päivittäisiin rutiineihini että jopa lasten vierailut tuntuvat hiukan vaikeilta.
Käyn netissä surffailemassa, lueskelen, kuntoilen erilaisilla välineillä.
Aika kuluu liiankin nopeasti, en kaipaa muita ihmisiä sotkemaan elämääni.
Olen pettynyt ihmisiin, jo lapsena sain kuulla että olen varsinainen riesa, juoppo mielisairas aviomies (jota hoidan).
En ole juuri hyvää sanottavaa ihmisistä, veljeni ovat ainoat joihin pidän yhteyttä, ja lapsilleni soitan joskus.
He tietävät millainen olen ja antavat minun olla vaikka eivät ehkä täysin ymmärräkään minua.
Joskus pääsen tunniksi pyöräilemään tai kävelemään jos hoidettava on hyvässä kunnossa.
Pidän muutaman kerran vuodessa vapaata, silloin lähden matkoille, ihan minne itse haluan ja yksin.
Olenkin käynyt lähellä ja tosi kaukana, matkoillakin pidän ihmiset käsivarren mitan päässä itsestäni.
En silti ole ujo, vaikutan ulospäin mukavalta ja ihan normaalilta, halutessani tulen toimeen kenen kanssa hyvänsä.
Oikeastaan olen nykyisin tyytyväisin mitä koskaan ennen elämäni aikana.
Ei kai tuota voi sanoa yksinäisyydestä nauttimiseksi...
Olen myös aikasmoinen erakko,kavereita ei ole kun netissä,olen aina tykännyt olla omissa oloissa...toki esimerkiksi kaupassa tms paikassa osaan olla kohtelias jne...
eli tarpeen vaatiessa tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa...
Yleensä luullaan,että yksinäiset on outoja,huumorintajuttomia yms,mutta se ei pidä paikkaansa...huumoria kyllä löytyy!
Riippuu mitä yksinäisyydellä tarkoitetaan... Monissa kommenteissa yksinäisyys tunnutaan sotkevan siihen, ettei ole kavereita tms. pyörimässä ympärillä (tai ainakin koko ajan)...
Totaaliyksinäisyys yleensä pahempi vaihtoehto. Tietysti jos sosiaalisuutta tulee niin töissä ja kotonakin on yleensä puoliso perhe, niin vaikeaa siinä on tuntea itseään "yksinäiseksi".. tai kuka nyt mitenkin.
Yksin on ihana olla. Joskus kaipaa seuraa vain
siksi, että voisi paremmin taas kokea yksinolon ihanuuden.