Onko kukaan kasvattanut rucolaa (sinappikaali) MENESTYKSEKKÄÄSTI? Mulla on nyt ekaa kesää rucola parvekkeella. Iti nopeasti ja on kasvanut hyvin. Mutta. Maistuu TOSI kitkerältä, verrattuna vaikka kaupasta ostettuun. Lisäksi se nyt kukkii koko ajan, eli ei enää juuri kasvata lehtiä. Oisko kenelläkään vinkkejä ensi kesää varten? Vai kannattaako rucolan kasvatus unohtaa kokonaan?
Rucola
3
4213
Vastaukset
- ensikertalainen minäkin
Moi!
Mulla on viljelypalsta, ja tänä vuonna ensi kertaa kokeilin rucolaa, kun sitä alennusmyynnistä keväällä tulin ostaneeksi. Ensimmäisen kylvön tein kurjalle (ihan totta: viljelypalstan maa on aika kerrassaan tökkivää savikkoo) maalle ihan toukokuun lopussa, ja se tuotti satoa tuossa heinäkuun alkupuolellako se oli, vai aiemmin.. Joka tapauksessa melko nopea kasvi.
Ensin tuli vain lehtiä, jotka kasvoivat voikukan lehtien kokoisiksi, kunnes kasvit rupesivat kukkimaan. Kukinnan alkuvaiheessa lehdetkin olivat vielä ihan ok, mutta myöhemmässä vaiheessa en ole niitä edes kerännyt, koska tiedän miten kukkiville kasveille käy eli maku muuttuu karvaaksi tai syötävä osa puumaiseksi etc.
Rucolan oikea-aikainen korjuu on a ja o. Toinen huomionarvoisa seikka on se, että kaikkia salaatteja (samoin kuin tiettyjä muitakin kasveja) on kasteltava säännöllisesti. Käytännössä lähes joka päivä tulisi salaattien (kuten rucola) kuin myös mm. retiisien saada vettä. Kuivuus aiheuttaa näihin kasveihin kitkerän ja epämiellyttävän maun.
Parvekekasvit on helppo kastella joka päivä (tai mieluummin joka aamu tai ilta, jottei aurinko haihduta vettä ilmaan saman tien). Joten ei muuta kuin uutta yritystä!
En ehtinyt kerätä rucolasatoa ensimmäisestä kylvöstä kuin 2 kertaa, kun se jo rupesi törkeästi kukkimaan. Pistin melkein saman tien sitten uuden kylvön, joka kasvaa tällä hetkellä ihan lupaavasti, koska se on suht nopeakasvuinen laji.
Kaupassahan myydään aivan minimaalisen pientä rucolan lehteä, ja olen kyllä kaupan rucoloista todennut senkin olevan jotenkin kitkerää, ainakin toisinaan. Tietty "kitkeryys" on kenties lajiominaisuus, mutta voisi sitä aromikkaaksikin kutsua. Hyvää tulee vähän kitkerämmästäkin rucolasta, kun sitä laittaa esim. wokkiin ihan vähän ennen ruoan valmistumista - oikein herkullista! Raakana syötynä se varmasti salaattina onkin aika kitkerä, varsinkin jos ei ole tottunut syömään esim. voikukanlehtiä salaattina (jotka myös ovat kaupan salaatteja huomattavasti maukkaampia tai joskus kitkerämpiä9.
Kasveihin kitkeryyttä aiheuttaa kuivuuden eli veden puutteen lisäksi auringonpaahde. Onkohan parvekkeesi kovin aurinkoinen? Siinä tapauksessa tällaiset salaattikasvit kannattaisi panna varjoisempaan paikkaan parvekkeella (plus muistaa kastella säännöllisesti). Jotkut kasvattavat voikukanlehtiä salaatiksi mustan muovin alla, jotta niistä niin tulee huomattavasti miedomman makuisia. Tätä neuvoa ei voi soveltaa rucolaan, koska voikukka on monivuotinen, jolla on vahva juuri, toisin kuin rucola: nopea yksivuotinen käsittääkseni.
Älä ihmeessä unohda kokonaan rucolan kasvatusta - en minäkään sellaista meinaa, vaikka ensi kertaa olenkin kyseisen tapauksen kanssa tekemisissä. Oppia ikä kaikki ja nythän sulla on ensimmäinen tärkeä opetus jo takana, kun olet saanut kitkerää kasvia aikaiseksi. Ensi vuonna onnistut VARMASTI jo helvetin paljon paremmin, katsos.
En osaa itse muita neuvoja antaa kuin sen vettä ja varjoa -ohjeen. Ehkä joku kokeneempi kasvattaja osaisi kertoa muutakin valistavaa...?
Seurataan siis nettiä ja yritetään vaan uudelleen :)- viherparveke
Taitaa ongelma olla tuossa kastelussa. Välillä pääsi kesän aikana unohtumaan, kerran rucola ehti nuupahtaakin, mutta virkosi uudelleen. Pitää sitten ensi kesänä muistaa tasaisempi kastelu! Kiitos vastauksesta :)
- caput.mortuum
Olen parina vuonna yrittänyt kasvattaa rucolaa, mutta kirpat(?)syövät kaikki. Muut salaatit jättävät rauhaan onneksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216605Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562275- 1471857
- 841245
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971032- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.82927Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 32830
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147757